torstai 29. maaliskuuta 2018

"Jotakin hyvää tapahtuu vielä"

Joskus, kun menee katsomaan tuttua esitystä teatteriin, on vähän kuin menisi tapaamaan kavereita; kokemus on yhtäaikaa tuttu ja silti tuore, uusia näkökulmia asiaan jonka jo ennestään tietää mukavaksi. Mielipuolen päiväkirjan harjoituksia seurasin jonkin verran, ja harkoista aivan erityisesti mieleen jäi leppoisanlämmin, kaverillinen tunnelma. Toki sielläkin nauroin ja kosketuin, mutta aivan erityinen fiilis oli minulle se paras osa harkoista. Hiljattain näin Mielipuolen päiväkirjan kolmannen kerran - jos myös läpimeno lasketaan mukaan. Viimeksi olen tätä näytelmää ollut katsomassa ensi-illassa.

Kun yleisö oli asettumassa katsomoon ennen esityksen alkua, sattui varsin erikoinen tapaus - huomasin, että pari riviä minua edempänä istunut mies luki tätä blogiani puhelimestaan! Aina se lämmittää mieltä että nämä juttuni kiinnostavat. (Ja lukija oli toki hyvin käyttäytyvä; laittoi puhelimensa huolellisesti pois hyvissä ajoin ennenkuin katsomon valot himmenivät.)

Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmä oli käytännössä tietenkin ennallaan, mutta pieniä säätöjä siihen oli tullut - ja yksi sivuhahmo oli tainnut vaihtaa nimeään. Roolityöt olivat hioutuneet entistäkin suvereenimmiksi. Edelleen mielenkiintoni vangitsi Arkadi Iivarinpoika Putkosen tarina, jossa monet muut loistavat hahmot ovat myös tärkeässä osassa. Yleisössä naurettiin ääneen ja annettiin väliaplodejakin. Ennen kaikkea Putkosen usko siihen, että jotakin hyvää tapahtuu vielä, herättää myötätuntoa. Riittääkö nykyajan työelämässä - ja elämässä ylipäätään - se, että tsemppaa, uskoo unelmiinsa ja tekee kovasti töitä? Entä jos ei riitä?

Kuva: Jiri Halttunen

Seuranani minulla oli tällä kertaa parisuhdemies, joka tuumasi että tämä oli yksi parhaista näytelmistä joita hän on nähnyt. Miehen mielestä tässä oli monia huippukohtauksia - mutta ei niistä sen tarkemmin ettette spoilaannu. Tarina oli realistinen (ja kuitenkaan ei), mutta esitys on myös hauska. Näyttelijöitten suoritukset olivat kuulema ylivoimaisia; tietysti näkyvimpänä Jukka-Pekka Mikkonen Putkosena, mutta myös Jorma Böök Snushuvudina, Hanna Liinoja poliisina ja Aaro Vuotila Mönkkösenä olivat miehen erityisiä suosikkeja. Lavasteita hän ihaili myös; niiden suunnittelu ja toteutus niin, että ne vaihtuivat nopeasti moneksi, oli häkellyttävän hyvä. Musiikista ja äänimaailmastakin nousi kuulema monta oivaltamisen iloa, mutta jätetään niistäkin teille oma löytämisen riemu.

* * * *

Jukka-Pekka Mikkonen on yhtenä viidestä ehdolla Jyväskylän kaupunginteatterin vuoden teatteriteko 2018 -palkinnon saajaksi. Kaikki loistavat ehdokkaat, ehdokkuusperustelut ja linkin äänestykseen löydät teatterin sivuilta (linkki). Äänestämällä voit myös voittaa mm. teatterilippuja.

Kuvat: Jyväskylän kaupunginteatteri ja Keskisuomalainen, kooste Minna Rosti


2 kommenttia: