sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Billy Elliot (Tampereen Työväen Teatteri)

Välipäivinä kävin Tampereella kulttuurimatkailemassa - kohteena Tampereen Työväen Teatterin musikaali Billy Elliot. Käsikirjoitus ja laulujen sanat ovat Lee Hallin tekemät, sävellykset Elton Johnin. TTT:lle musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne, koreografina Jari Saarelainen sekä kapellimestareina Joonas Mikkilä ja Tony Sikström. Tässä esityksessä Billyn roolissa oli todella hyvää työtä tehnyt Simo Riihelä.

Kuva: Kari Sunnari / TTT

Billy Elliot kertoo unelmien tavoittelemisesta ja itsensä löytämisestä sekä kannustuksen ja mitätöimisen merkityksestä. Hiilikaivoskaupungissa tehdään kovaa työtä, työ kovettaa miehet, miehet ja elämä kovettavat naiset, ja lapset hapuilevat kovuuden ja herkkyyden välillä. Kuitenkin myös aikuisista löytyy kovan pinnan alta herkkyyttä ja pehmeitä kohtia - joskus pintaa pitää vain raaputtaa hieman enemmän.

Kuva: Kari Sunnari / TTT

Lapset elävät lapsuuttaan ja tavoittelevat haaveitaan aikuisten riitojen ja ennakkoasenteiden puristuksessa, riippumatta siitä, tarvitsisiko niiden lapsia edes koskettaa. Tämä tulee hienosti esille esimerkiksi Solidaarisuus -musiikkinumerossa, jossa näkökulmat vaihtelevat; aina joku muu on siellä vastapuolella, ja lapset kaiken jaloissa. Entä onko solidaarisuus aidosti toimintaa yhteiseksi hyväksi - vai yhdenmukaisuuden painetta?

Kuva: Kari Sunnari / TTT
Kuva: Kari Sunnari / TTT

Upeita kohtauksia on monia, mutta esiin täytyy myös nostaa ainakin ensimmäisen puoliajan hengästyttävä lopetus; Billyn epätoivoisen voimakas uhma joka puolelta toistuvaa kieltoa ja "normaaliuden" painetta vastaan. Loistavasti esiintuotu häive Joutsenlampea; kuoleeko joutsen, vai selviää - hetkellinen väläys siitä, mitä tulevaisuus voisi olla.

Kuva: Kari Sunnari / TTT
Kuva: Kari Sunnari / TTT

Joutsenlampi pääsee upeasti esiin myös toisessa huikeassa kohtauksessa, jossa Billy tanssii tulevaisuuden nuoren aikuisen itsensä kanssa; miten voisikaan olla, mihin voisikaan yltää, jos saisi mahdollisuuden toteuttaa itseään! Aikuisen Billyn tanssi on nautittavaa katsottavaa!

Kuva: Kari Sunnari / TTT

Billy Elliot -musikaalista jää mieleen monia hienosti toteutettuja oivalluksia, yksityiskohtia ja teemoja. Esityksessä on mukana paljon huumoria niin dialogissa kuin liikkeessäkin, esimerkiksi poliisien koreografiassa. Pienten balettityttöjen aito tyttöys on saatu hyvin esiin, hälinä ja hilinä, kirkuva into. Dialogi on monin paikoin roisia, siloittelematonta - kiroilu kiroilun "ilosta" ei toimisi, mutta tässä se toimii, aina pikkuisinta näyttelijää myöten. Billyn kehitys tanssijana on toteutettu taiten - hän ei ole liian hyvä alussa, vaan taito tulee esiin pikku hiljaa. Kaivosmiesten laulu laskeutumisesta kylmään, pimeään helvettiin on vaikuttava. Oivallus inhottavasta isoisästä kuin tarujen kolmipäisenä hirviönä - joka kuitenkin tanssiessa on ihana - on mielenkiintoinen, ja tuo kohtaukseen eloisuutta. Aivan omiin, rajoja rikkoviin ulottuvuuksiinsa kehkeytyy lasten mielikuvituksen kuvaaminen Michaelin aloittamassa pukuleikissä.

Kuva: Kari Sunnari / TTT

Musikaalin esillepano on oikein toimiva. Jyrki Sepän suunnittelema lavastus on sopivasti eri kohtauksissa yksityiskohtainen, ilmava ja muhkea. Isot elementit ovat näyttäviä, ja tilaa käytetty ylös asti. Lavasteiden vaihdot ovat sujuvia, ja lavastuksessa käytetään hyvin myös lavan toimintaa. Ainoa harmi on, että katsomon vasemman laidan tietämiltä eräs joukkokohtaus jää osittain näkemättä, kun piano vedetään esiintyjien ja katsojien väliin. Aivan erinomainen oivallus on kohtauksessa, jossa Billy tanssii näennäisesti yksin, mutta lavan takaseinän peilin kautta katsottuna hänellä on monisatapäinen yleisö! Lavastusta tukee olennaisesti Juha Haapasalon suunnittelema valaistus, jolla luodaan niin arkipäivän yleisvaloa, esiintymisen loistokkuutta, tarkkaa kirkasta kohdistusta kuin pimeyttäkin. Yksi valaistuksen huippuhetkistä on avaruus tähtiä täynnä. Pirjo Liiri-Majavan suunnittelema puvustus on enimmäkseen aiheeseen sopivan simppeli, mutta siinäkin on värikkäät ja kimmeltävät hetkensä.

Kuva: Kari Sunnari / TTT

Musikaalissa äänimaailma on erittäin tärkeä, ja muun äänimaailman tulee toimia musiikin ja laulun kanssa yhteen. Toimivan äänisuunnittelun on tehnyt Kalle Nytorp. Ja musiikkihan kulkee ja bändi soi komeasti! Ihastelen useammassakin kohtaa sitä, miten klassista musiikkia - tunnistettavimpana Joutsenlampea - on ujutettu muun musiikin sekaan, kuin viitteenä haavekuvasta ja muistutuksena päämäärästä.

Kuva: Kari Sunnari / TTT

Musikaalin loppu on vähäeleisen koskettava. Tarinoita ei kerrota valmiiksi, mutta paljon toivoa jää ilmaan. Lapsilla on aidot mahdollisuudet löytää omat polkunsa, mutta hopealautasella unelmaelämää ei tule saamaan kukaan.

Billy Elliot Tampereen Työväen Teatterin sivuilla (linkki).


tiistai 18. joulukuuta 2018

Supernaiiviuden harjoittamisesta

Kävin viime viikon maanantaina pitkästä aikaa pienellä näyttämöllä katsomassa harkkoja. Työnalla on Supernaiivi, ja harjoituksessa on meneillään neljäs viikko. Näytelmän ohjaa Johanna Sorjonen, jonka tapasin näissä harkoissa ensimmäisen kerran. Supernaiivin nimiroolia näyttelee Aaro Vuotila, ja muissa rooleissa (joita kullakin on monikossa) nähdään Hegy Tuusvuori, Jouni Salo sekä Henri Halkola.

Harjoituksen alkaessa käydään läpi kohtausta, jota on selvästi harjoiteltu ennenkin. Ei aloiteta tekstistä vaan mennään suoraan näyttelemiseen - ohjaaja sanoo keskeyttävänsä jos "on jotain". Kyseessä on Supernaiivin ja Panu-pojan dialogi. Panua näyttelee Jouni Salo. Ensimmäinen kohtauksen läpimeno katkeaa yhteiseen nauruun, kun teksti on sopivasti hukassa. Siitä ohjaaja keskeyttää, antaa ohjeita mitä voisi kokeilla toisin, kehuu mikä kaikki oli hyvää. Hän myös kiinnittää huomiota näyttelijän rintamasuuntaan, etenkin kun asusteet peittävät kasvoja. Näyttelijät juttelevat myös siitä, haittaako jos kohtaukseen livahtaa mukaan ylimääräisiä sanoja - tällä voisi olla vaikutusta vastanäyttelijään, mutta ei kuulemma haittaa. Tämä kohtaus mennään kahteen kertaan.

Supernaiivi (Aaro Vuotila) ja Panu (Jouni Salo).

Sen jälkeen on vuorossa Supernaiivin ja hänen ystävänsä Kimmon keskustelu. Henkka ja ohjaaja juttelevat Kimmon ulkoisesta olemuksesta sekä ulosannista; yhteisesti todetaan, että Kimmolla on "korkea, pieni mutta kova ja hiljainen ääni" - sitten naureskellaan että miten tuokin näytellään. Henkka pitää falsetin joka ei ole yliampuva, mutta ei hänen luonnollinenkaan äänensä. Kohtaus mennään pari kertaa läpi. Haetaan muunmuassa toiminnan ja puheen keskinäistä rytmiä. Ohjaaja juttelee näyttelijöiden kanssa hahmojen innostumisen tason vaihtelusta sekä erilaisista vaihtoehdoista kohtauksen etenemisessä (vaikka teksti siis pysyy samana). Ja vielä mennään kohtausta pari kertaa läpi.

Kimmo (Henri Halkola) ja Supernaiivi (Aaro Vuotila).

Tässä vaiheessa harjoituksia kuiskaajaa tarvitaan vielä aika ajoin, etenkin kun kyseessä ovat pitemmät repliikit. Kuiskaaja toteaa minulle, että hän ei vielä puutu pikkutarkasti virheisiin ettei kohtauksia tarvitse katkoa jatkuvasti; pääasia että kohtauksen henki säilyy ja asia etenee. Usein hän sanoo vasta kohtauksen jälkeen näyttelijöille, mitä poikkeamia tekstistä kenties tuli.

"Että mitä sanoit...?"
Ei vaan, ilme kuuluu Kimmolle, ei Henkalle.

Harjoituksessa on paikalla näytelmän lavastaja Suvi Saari, joka juttelee kanssani lavastuksen tekemisestä. Tässä vaiheessa lavastus on vielä hyvin keskeneräinen; siitä puuttuu sekä pintoja että kokonaisia elementtejä, yksityiskohdista puhumattakaan. Myös pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari on osan aikaa paikalla. Näen pukusuunnitelmakuvia, mutta näyttelijöillä on harjoituksessa yllään omat vaatteensa - mukana on vain muutama näyttelemiseen vaikuttava asuste tai tarvike.

Kolmantena harjoiteltavana kohtauksena on melko absurdi Supernaiivin ja lelukauppiaan (Hegy Tuusvuori) kohtaaminen. Tätäkin kohtausta mennään useamman kertaa kerran läpi, ideoiden toteutusta näyttelijöiden ja ohjaajan kesken. Kohtauksen hienosäätöä pohditaan yksittäisten repliikkien sävyä myöten. Mietitään klovnerian reaktiokaavaa ja säännöstöä. (Minulle ei ole tullut aiemmin edes mieleen että on olemassa sellainenkin asia kuin klovnerian reaktiokaava, mutta kun siitä on puhetta, tunnistan sitä joskus nähneeni.) Kohtausta läpikäydessä kokeillaan aina uusia liikkeitä ja tekemisiä, sekä etsitään sopivaa absurdiuden tasoa.

Supernaiivi (Aaro Vuotila) ja lelukauppias (Hegy Tuusvuori).

Viimeinen harjoiteltava kohtaus on Supernaiivin ja isoisän (Jouni Salo) välinen. Tätäkin kohtausta mennään läpi muutaman kerran, ja jutellaan välillä muunmuassa puheen syvemmästä sisällöstä, hahmojen välisestä kontaktista sekä kohtaukseen liittyvistä tehosteista.

Supernaiivi (Aaro Vuotila) ja isoisä (Jouni Salo).

Harjoituksen lopuksi kohtaukset mennään ensimmäistä lukuunottamatta kerralla läpi. Pienen näyttämön harjoituksessa on mukavan rento ja läheinen tunnelma; ihmiset ovat lähellä toisiaan, ja asioita on helppo kommentoida - lava ja katsomo ovat luontevalla jutteluetäisyydellä toisistaan. Niin näytelmästä kuin harjoituksistakin jäi hyvin sympaattinen fiilis.

Hetki tekstin pohdintaa.

Supernaiivin ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä on 24. tammikuuta 2019.
Supernaiivi Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


* * * * * *

Tämä oli syyskauden viimeinen juttu. Teatteri hiljenee joulunviettoon, joskin jo välipäivinä on näytöksiä. Blogikin jatkuu sitten vuoden vaihduttua. Toivotan siis kaikille oikein hyvää joulua ja uusia elämyksiä tuovaa uutta vuotta!

Kauden päätteeksi kurkistus bloginteon "kulisseihin": hyvin monet näistä blogijutuista on kirjoitettu avustajien läsnäollessa. Tässä nelihenkistä avustajalaumaa edustaa Hilde, jota olisi kovasti kiinnostanut kuskata muistiinpanojani häkkiin "tarkemmin käsiteltäviksi".
(Ja ei, kaikki rottani eivät ole valkoisia punasilmäisiä. Mutta ruskea Manta, vaalea Loviisa ja harmaa Signe eivät malttaneet olla aloillaan sen vertaa että olisin saanut kuvan.)


perjantai 14. joulukuuta 2018

Jussi and the Boys

Viime sunnuntaina Jyväskylän kaupunginteatterilla sunnuntaikonsertoi Jussi and the Boys eli laulu/basso Jussi Raittinen, kitara/laulu Jari Metsberg, kitara/laulu Tuomas Metsberg sekä rummut/laulu Rudy Ryynänen. Ohjelmiston kappaleista suurin osa oli tuttuja jo vuosien takaa - kaikista en tosin tiennyt, että ne ovat nimenomaan tämän bändin tuotantoa. Etenkin vanhemmasta tuotannosta löytyy paljon covereita, jotka tuntuivat nytkin sytyttävän yleisöä. Itse odotin erityisesti Beatles-covereita, ja niitä edustamassa kuultiin Kaikki rakkauteni (eli All My Loving). Kaunis nainen -kappale sai yleisön taputtamaan innokkaasti mukana. Laulu Vanhan liiton mies, kertomus ikääntyvästä muusikosta, sopi ikääntyvän miehen laulettavaksi loistavasti - Jussi viittasi tähän itsekin.

Edessä Jussi Raittinen (laulu/basso).
Takana vasemmalta "pojat" Jari Metsberg (kitara/laulu), Rudy Ryynänen (rummut/laulu)
sekä Tuomas Metsberg (kitara/laulu).
Kuva: Pasi Rytkönen

Jussi kertoili myös tarinoita kappaleiden takaa; mihin viittaa Johnny B. Goodin suomennos Tommie B. Goode. Ja miten velipoika Eeron suhde oli kovilla koiran vuoksi - tästä kertoo kappale Liisan koira (Liisan nimi tosin on muutettu). Lähestyvään jouluun - ja myynnissä olevaan joululevyyn - viittasi kappale On joulupukki aika rock'n'roll.

Bändi soitti myös pari toivekappaletta; Ei aika mennyt koskaan palaa soitettiin kuulema siksi, että eräs rouvashenkilö olu sitä kovasti toivonut - eikä pääse tansseihin, vaikka yleensä tämä on ollut ohjelmistossa enemmän tanssikeikoilla. Myös Tutti Frutti oli toivekappale.

Jussi totesi, että tämä on "jo" toinen keikka näillä lauteilla - edellinen oli kuulema vuonna -85, jolloin velipoika Eerokin oli vielä mukana. Kaiken kaikkiaan illan mittaan kuultiin kantria, rautalankaa, rokkia... Viimeisenä encorena yleisöä ilahdutti Kesäduuniblues.

Liput Jussi Raittisen nimmaroimina.

Molempien Metsbergien kitarataituruutta oli ilo kuulla. Tuomas Matsbergin laulamassa, rekkamiehestä kertovassa kappaleessa kuultiin kitarasooloja vuoronperään, kuin dialogina konsanaan. Kuten seurana ollut parisuhdemies konsertin jälkeen totesi: "näissä kitaramiehissä olisi kapasiteettia vaikka mihin; enimmäkseen taisivat soittaa melko pintakaasulla". Syvempää osaamista kuultiin myös instrumentaalikappaleessa. Rumpali Rudy Ryynäsen soitto oli myös nautittavaa. Ja tietenkin Jussi Raittinen otti lavan haltuun luontevasti, rautaisella kokemuksella.

* * * * * *

Ensi vuodelle tähän mennessä tiedossa ovat sunnuntaikonsertit
  • Yhdessä 40v. - Eija Ahvo, Susanna Haavisto ja Esa Helasvuo 17.2.2019 klo 17
  • Miljoonasade: Karkumorsian-konsertti 17.3.2019 klo 18 
  • Semmarit 31.3.2019 klo 18 
  • Tapiola Big Band feat. Mari Palo - Diiva Svengaa! 7.4.2019 klo 18
  • FORK on Tour 2.0 5.5.2019 klo 18

Konsertit, muut vierailut ja yhteistyöt Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).


perjantai 7. joulukuuta 2018

Hairia kuultuna ja nähtynä

Minulta on kysytty, kuinka paljon Jyväskylän kaupunginteatterin Hair-musikaalissa on samaa musiikkia kuin "siinä alkuperäisessä elokuvassa". Yksinkertainen vastaus on että paljon. Joskin täytyy korjata, että alkuperäinen Hair on nimenomaan teatterimusikaali, jonka ensi-ilta oli New Yorkissa vuonna 1967. Musikaalin pohjalta tehty Hair-elokuva ilmestyi vuonna 1979. Musikaalin ja elokuvan tarinat kuitenkin poikkeavat toisistaan, joten on luontevaa että musiikkikaan ei ole yksi yhteen. Lisäksi - noin yleensä ottaenkin - musikaaleja lavalle tehtäessä kaikkia musiikkinumeroita ei välttämättä oteta jokaiseen produktioon mukaan, vaan produktion tekijät pystyvät jossain määrin tekemään valintaa itsekin. Kappaleet voivat myös olla eri järjestyksessä, mikäli se on juonenkuljetuksen kannalta luontevaa. Toki on myös ilmeistä, että elokuvan musiikki on ihmisille tutuinta - etenkin kun nykyaikana minkä tahansa elokuvan katsottavaksi saaminen on kohtalaisen helppoa, ja niiden levitys ja leviävyys ovat ihan toista luokkaa kuin elävänä esitetyn teatterin.

Hair-musikaalin käsiohjelman musiikkilistaus.
Kuvassa Aaro Vuotila John Wilkes Boothin roolissa.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Mutta käydäänpä musiikki läpi. Alla olevassa listassa ovat musikaalin lauletut kappaleet ja vieressä elokuvan kappale, silloin kun elokuvasta vastaava löytyy. Kuten huomaatte, vastaavuutta löytyy kovasti - mutta sekä elokuvassa että musikaalissa on myös kappaleita joita toisesta ei löydy. (Listaan en merkinnut instrumentaaleja enkä samojen kappaleiden kertauksia.)
Jos löydätte listasta virheitä/puutteita, ne ovat ihan omiani - ja niistä saa toki huomauttaa!
  • Aquarius - Aquarius
  • Donna - Donna
  • Hassis - Hashish
  • Sodomia - Sodomy
  • Manchester Englannissa - Manchester
  • Ei mitään oo - Ain't Got No
  • Nyt seis!
  • Uskon rakkauteen
  • Ei ruohoa
  • Ilmaa - Air
  • Nimikirjaimet - L.B.J.
  • 1930-luku
  • Elämää - I Got Life
  • Hiukset - Hair
  • Vakaumukseni - My Conviction
  • Ilman sydäntä - Easy To Be Hard
  • Frank Mills - Frank Mills
  • Hare Krishna - Hare Krishna
  • Minne mä meen - Where Do I Go?
  • Valon antaja
  • Avaruuskävely - Walking In Space
  • Herra hyvä - Abie Baby / Fourscore
  • Sota / Hylkää maalliset halusi
  • 3500 - 3-5-0-0
  • Ihmeellinen ihminen - What A Piece Of Work Is Man
  • Kuinka ne kehtaa
  • Huomenta tähdet - Good Morning Starshine
  • Vuode
  • Anna valoo - The Flesh Failures / Let The Sunshine In

Hair-elokuvan soundtrack-levyn kansi.
Hair-elokuvan soundtrack-levyn sisäkansi kappaleluetteloineen
- tästä voitte ihan itse tihrustaa mitkä kappaleet puuttuvat musikaalin listasta. ;)

Aina välillä minulta kysellään myös, mistä kohtaa katsomoa tietyn näytelmän esitykseen kannattaisi paikat hankkia. Tämä on toki mieltymyskysymys, mutta aina kysyjille vastaan, että itse tykkään istua suht' edessä (esim. rivillä 3) - haluan nähdä näyttelijöiden ilmeet, puvustuksen yksityiskohdat ym. Tosin musikaaleissa ihan edestä katsottuna koreografiat eivät välttämättä näytä niin hyviltä kuin hieman taempaa, mistä näkee kokonaisuuden paremmin.

Viime lauantaina tuli jälleen todettua, että ainakin jos on mahdollisuus käydä katsomassa sama esitys useampaan kertaan, kannattaa hieman vaihdella istumapaikkaa - yhdestä kohdasta näkee vain yhden näkökulman. Tällä kertaa istuimme neljännen rivin oikean laidan tuntumassa. Hairissa nuo paikat ovat erityisiä sikäli, että oikeasta laidasta kahdella ensimmäisellä rivillä on näyttämön jatke, ja kolmattakin riviä näyttelijät käyttävät, eli siihen ei katsojille myydä paikkoja. Kuten tuttu lipunmyyjä hilpeästi tuumasi, kun pyysin paikkoja siihen "lavanjatkeen viereen": "Nää on niin liki että tulee ihan hiki!" Ja istumapaikka tosiaan vaikuttaa kokemukseen. Tuosta kohtaa Hairissa näkee lisälavan tapahtumat, näyttelijöiden ilmeet ym todellakin läheltä - ja tuntuu, että on ihan eri tavalla niissä tapahtumissa mukaan. Ja onhan se nyt ihan julmetun komeaa kun Joel Mäkinen Clauden roolissa vetää Minne mä meen -kappaleen jyhkeän lopun ihan siinä pääni yläpuolella! Varsinkin tällaisten runsaudensarvi-henkisten esitysten kohdalla suosittelen lämpimästi - etenkin jos käyt useamman kerran katsomassa - välillä luopumaan niistä "lempipaikoista" ja katsomaan eri näkökulmasta! Siitä voi hyvinkin löytää jotain uutta!

Kuva paikalta jossa istuin - sattui olemaan kuiskaajan takana.
Kuva otettu heti saliin päästyä, reilusti ennen esityksen alkua - esityksen aikanahan ei saa kuvata.

Hairin kevään liput ovat olleet jo hollin aikaa myynnissä, mutta vielä löytyy runsaasti hyviä paikkoja.
Hair-musikaali Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki)