Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Hiirenloukku

Kuva
Maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä, Agatha Christien kirjoittama murhamysteeri Hiirenloukku nähdään Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Ensi-ilta oli tänään lauantaina 24.9. Omista syistäni en ensi-iltaan päässyt, joten tämä juttu on kirjoitettu edellisen päivän ennakkonäytöksen perusteella. Etualalla Saara Jokiaho (neiti Casewell) ja Miko Petteri Jaakkola (Christopher Wren). Takana Sami Ulmanen (Giles Ralston), Anna-Maija Oka (Mollie Ralston) ja Markus Virtanen (ylikonstaapeli Trotter). Kuva: Jiri Halttunen Näytelmän rakenteessa on viehättävää vanhanaikaista vaan ei vanhentunutta jämäkkyyttä ja selkeyttä. Esityksen alkaessa tutustutaan tapahtumapaikkaan. Roolihenkilöt tuodaan lavalle ja esitellään. Tapahtumat etenevät kronologisesti selkeään päätepisteeseen. Kukin näyttelijä tekee yhden roolin. Lavastus pysyy koko esityksen ajan samana. Mitään kikkailua ei tarvita. Ajalle immuuni, vahva teksti ja hieno näyttelijäntyö hyvissä puitteissa pitävät kat

Esirippu aukeaa - syksy 2022

Kuva
Ihan kärkeen huomio: tämä on 300. tekstini Eturivin kuningattaren blogissa! Perjantaina 16.9. Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä oli vuorossa perinteinen kauden avajaistilaisuus Esirippu aukeaa. Ennen tilaisuuden varsinaista alkua lavalla tuolissa teatterinjohtaja Marietta Kunnas sekä makuulla koira Alvari (Paavo Honkimäki). Heti alkuun oli kehitetty uusi tapa avata tilaisuus. Yleisön vasta asettautuessa katsomoon lavalle tassutteli koira (Paavo Honkimäki) ja piakkoin nojatuoliin lukemaan ja koiraa rapsuttelemaan saapui teatterinjohtaja Marietta Kunnas. Lukemisena näytti olevan The Mousetrap Story - olihan lavalla tulevan ensi-iltanäytelmän Hiirenloukun lavastus. Seuraavaksi esiin pelmahti itse Agatha Christie (Anneli Karppinen). Arvon ladyjen siirryttyä virvokkeille nähtiin katkelma Hiirenloukusta. Katkelma Hiirenloukusta. Kuvassa vasemmalta Saara Jokiaho, Miko Petteri Jaakkola ja Sami Ulmanen. Mukana katkelmassa oli myös Anna-Maija Oka. Sitten ääneen pääsivä

Momentum 1900 (TTT)

Kuva
Tampereen Työväen Teatteri viettää 120-vuotisjuhlaansa ja juhlaesityksenä nähdään musikaali Momentum 1900. Kyseessä on kotimainen kantaesitys. Jo keväällä, kun kuulin ketä kaikkia tekijäkaartissa on, tiesin että tämä on pakko nähdä. Suuresti arvostamani kova viisikko on Peltola - Kontu - Salo - Suosalo - Pulkkinen. Tosin ei sillä, etteikö mukana olisi paljon muitakin kovan luokan tekijöitä. Käsikirjoitus on Heikki Salon ja Sirkku Peltolan. Peltola on myös musikaalin ohjaaja. Sävellykset ovat Eeva Konnun käsialaa, lyriikat Heikki Salon. Lavalla nähdään mm. ilmiömäinen Martti Suosalo sekä Saska Pulkkinen, jonka esiintymiseen olin aivan myyty Hamlet-musikaalissa. Keskellä Emilia Keskivinkka ja Saska Pulkkinen. Kuva: Kari Sunnari Eletään siis vuotta 1900. Suomessa sykkii itsenäistymisen pyrkimys, mutta vielä ollaan tanakasti kiinni Äiti Venäjän helmoissa. Taide muuttaa maailmaa ja Pariisin maailmannäyttelyssä Suomella on mahdollisuus tuoda itseään esiin. Pariisissa rakennetaan sekä kon

Suruttomat (ensi-ilta)

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä sai lauantaina 3.9. ensi-iltansa musikaali Suruttomat. Se pohjautuu Minna Canthin näytelmään Työmiehen vaimo, joka julkaistiin 1885. Musikaaliksi sen on käsikirjoittanut Sirkku Peltola, säveltänyt Matti Puurtinen ja sanoittanut Heikki Salo. Jyväskylään sen on sovittanut ja ohjannut Jukka Keinonen. Kapellimestarina on Lasse Hirvi ja koreografina Jouni Prittinen. Keinosen ohjaus on monisyinen kokonaisuus. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin ajoittain kiihkeinä, ajoittain rauhoittuen. Nainen kulkee virrassa kuin lastu laineilla, miehellä on enemmän - joskaan ei täysin - mahdollisuuksia vaikuttaa kohtaloonsa. Ohjaus tuo esiin näkökulmia kummaltakin puolelta. Myös "paremman väen" ja työläisten katsantokannat tuodaan näkyviksi, samoin kuin vähemmistön. Keskellä Saara Jokiaho (Johanna) ja Jukka-Pekka Mikkonen (Risto). Kuva: Jiri Halttunen Ihana Saara Jokiaho tekee valtavan hienon roolityön Johannana, eläen ja ilmentäen monisävyisen

Tango sateessa (ensi-ilta)

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn esityskauden avasi keskiviikkona 31.8. pienellä näyttämöllä nähty Tango sateessa -näytelmän ensi-ilta. Näytelmän on käsikirjoittanut Anneli Kanto. Jyväskylään sen on sovittanut ja ohjannut Heini Tola. Näytelmän ydinajatus on ihmisen kaipaus kohtaamiseen, läheisyyteen, rakkauteen myös vanhemmalla iällä. Tolan ohjauksen kantava ajatus on selkeys ja kaiken ylimääräisen poisjättäminen, jolloin tunteet, ajatukset, dialogi ja ihmisten toiminta nousevat kauniisti, puhtaasti esiin. Ote on ihmistä ymmärtävä; hänen ilojaan, surujaan, kutkuttavia jännityksiään, painostavia ahdistuksiaan lempeällä katseella seuraava. Myös nauru kuuluu elämään - yhtälailla huumori tähän näytelmään. Eikä se suinkaan ole päälleliimattua, vaan luonteva osa tapahtumia. Hannu Lintukoski ja Taina Reponen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Lavalla nähdään Taina Reponen ja Hannu Lintukoski. Molemmat näyttelijät tekevät todella luontevat, koskettavat roolityöt laittaen itsensä likoon sy