Kysy siskoilta (ensi-ilta)

Jyväskylän kaupunginteatterin esitystoiminta pärähti remontin jälkeen eilen 24.9. käyntiin täysin uusitulla pienellä näyttämöllä reipasotteisen hurmaavalla musikaalilla Kysy siskoilta. Esityskonseptin ovat luoneet Susanna Haavisto, Anna-Mari Kähärä ja Satu Rasila. Teksti on Rasilan, sävellykset Kähärän ja laulujen sanat ynnä Mustaa valoo -medleyn monologit Haaviston. Tämän tuotannon on ohjannut Reino Bragge.

Maarit Severin, Anna-Maija Oka, Katriina Honkanen, Saara Jokiaho ja Paula Honkimäki. Kuva: Jiri Halttunen

Kysy siskoilta ei ole perinteinen musikaali siinä mielessä, että siinä olisi näyteltyjä roolihahmoja tai yhtä selkeää tarinaa. Kyse on enemmän useiden kokemuksellisten tarinoiden kertomisesta, jutustelusta, sekä puheen että musiikin keinoin. Näyttelijöiden kertomat tarinat eivät ole heidän omiaan, mutta vaikuttavat siltä kuin voisivat olla.

Braggen ohjaus on sujuva ja henkilöhahmot mukavasti toisistaan erottuvia. Kohtaukset seuraavat jouhevasti toisiaan, ja tunnekuljetukset niiden välillä ovat ajoittain hyvinkin terävästi leikkaantuvia - nämä kontrastit toimivat hienosti!

Kuva: Jiri Halttunen

Ensemblen suuri voimavara on ilmeisen aito yhdessä viihtyminen, yhdessä tekemisen ja yhteisen onnistumisen riemu. Katriina Honkanen, Maarit Severin, Saara Jokiaho, Paula Honkimäki ja Anna-Maija Oka tuntuvat muodostavan ystävysjoukon, jossa jaetaan kaikenlaisia kokemuksia, muistoja ja haaveita, nauretaan yhdessä, ihmetellään yhdessä, ollaan tukena vaikeissa tilanteissa - koetaan suuria tunteita. Kaikki tämä erittäin luontevasti ja samaan aikaan kerrassaan mahtavan taitavasti laulaen, musisoiden ja eläytyen. Koko naisviisikko esiintyy upeasti yhdessä, mutta jokainen saa myös erityiset omat hohteiset hetkensä toisten tukiessa ja kannustaessa.

Kuva: Jiri Halttunen

Esiintyminen ja eläytyminen on niin luontevaa, kuin ei näyttelemistä ollenkaan, että välillä hätkähdän tajutessani, että tiedän ainakin joidenkin näiden ihmisten, näyttelijöiden, omasta elämästä sen verran, että he eivät tiettyinä hetkinä voi puhua omista kokemuksistaan. Ja silti olisin täysin valmis uskomaan että he puhuvat nimenomaan itsestään.

Musiikki on todella olennaisessa osassa kerronnassa. Se soljuu, räyhää, tuudittaa, kannattelee, riemuitsee. Laulavan näyttelijäviisikon lisäksi musiikista vastaa pianossa kapellimestari Lasse Hirvi sekä bassossa eri näytöksissä vuorotellen Hanna Turunen ja Ilona Rimpilä. Myös he osallistuvat näytelmän tarinoihin vähintään eläytymällä.

Kuva: Jiri Halttunen

Musikaalin koreografina toimii Jouni Prittinen. Musiikkiin liittyy osin tanssia, mutta enemmän muuta koreografioitua liikettä, joka sopii loistavasti juuri tähän esitykseen. Liike on oivaltavaa ja monin paikoin hyvin kertovaa.

Tunteet ovat monin tavoin pinnassa esityksen aikana, ja niihin on helppo imeytyä mukaan, olipa kerrottu tarina omakohtaisesti koskettava tai ei. Vahva esimerkki on Paula Honkimäen kouriintuntuvan sydämeenkäyvästi esittämä kertomus keskenmenosta ja laulu Tyhjä huone. Itse olen omasta vapaasta valinnastani lapseton, joten keskenmeno ei ole koskaan ollut minulle uhkakuva saati oma kokemus, mutta samaistun tunnetilaan silti niin, että pitää silmiä pyyhkäistä. Toisaalta tunnen vahvaa yhteyttä Saara Jokiahon ilmentämiin tunnelmiin kappaleessa Näin mä tuun - ja riemuitsen hänen riemuaan sen lopussa.

Kuva: Jiri Halttunen

Hyvin erilaista ilmaisua tarjoava Peilit on perseestä vetää uhmakkaan riehakkaasti mukaansa näyttävine rumpukoreografioineen. Muhkea kokonaisuus Mustaa valoo osuu kirpeästi monenlaisiin asioihin, jotka juuri tietyssä mielentilassa kasvavat aivan omanlaisiinsa mittoihin.

Ihan kaikki tekstissä ei minustakaan, hyvin vankasti keski-ikäisestä naisesta, tunnu kovin tutulta tai omakohtaiselta, mutta silloinkin fiilis on kuin ystävää kuuntelisi; ei läheskään kaiken tarvitse olla omaa ollakseen jollekulle toiselle totta ja sellaisena kiinnostavaa. Tokihan naisen elämä on vaihdevuosi-iässäkin paljon muutakin kuin mihin tässä musikaalissa keskitytään, mutta tämähän on tietoinen aiherajaus - asiaa ja käsiteltävää löytyy silti laajalti ja monesta näkökulmasta.

Kuva: Jiri Halttunen

Musikaalissa käsitellään myös naisiin kohdistuneita järjettömyyksiä historian saatossa ja edelleen, sekä julkisia että yksityisempiä tapahtumia ja ajatuksia. Toisaalta mukana on hilpeästi kutittelevaa huumoria - osin mustaakin. Esitys tarjoaa myös aivan todellista faktatietoa muun muassa (helvetin) hormooneista.

Esityksen lavastuksen on suunnitellut Marjatta Kuivasto. Lavastus on avara mutta omalla tavallaan silti kodikas. Baari on hyvä miljöö ystävysten kokoontua. Näkymää sävyttää, elävöittää ja muuntelee monin tavoin Jonna Rautalan suunnittelema valaistus. Valoilla nostetaan asioita ja esiintyjiä esiin, hämärretään toisia taustalle, luodaan tunnelmia, jopa luodaan nopean kätevästi uusi tapahtumapaikka. Tärkeän osansa kokonaisuuteen tuo myös Teemu Laukkasen äänisuunnittelu, joka oivaltavasti laajentaa ja sävyttää ilmaisua aina tarvittaessa.

Kuva: Jiri Halttunen

Puvustuksen on suunnitellut Marjo Haapasalo, naamioinnin Tuija Kytölä. Näillä molemmilla on näyttelijäntyön lisäksi luotu hahmoista persoonallisia, toisistaan erottuvia, realistisia naisia, joista jokainen tuo naiseutensa esiin onnistuneesti omalla tyylillään.

Ihmettelen jos tämän käy katsomassa yksikään nainen, joka ei tästä jostain kohtaa itseään löydä - iästä, pari-ja perhesuhteista tai muusta vastaavasta riippumatta. Toisaalta uskon myös, että suurin osa muista kuin naisista löytää tästä myös jotain havainnoimaansa - kenties ihmettelemäänsä - tuttua. Ja voi tästä oppia myös uutta! Ennen kaikkea tässä kuitenkin saa nauttia viihdyttävästä, koskettavasta, taitavasta, riemastuttavasta musikaaliteatterista. Suosittelen lämpimästi näkemään tämän! Liputkin kannattaa hankkia tomerasti - vielä niitä on hyvin saatavana, mutta hyvin ne ovat myyneetkin!

Kuva: Jiri Halttunen

Kysy siskoilta Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

---