Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2021.

Kaiken kansan juhlailtamat

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatteri täyttää 60 vuotta, ja yksi juhlatapahtumista oli keskiviikkona suurella näyttämöllä ja lämpiössä vietetty Kaiken kansan juhlailtamat. Tilaisuus oli teatterilaisten yhteisesti ideoima, ja ideoiden pohjalta näyttelijä Paavo Honkimäki suunnitteli tapahtuman rungon sekä toimi ohjaajana. Iltamien ensimmäinen osuus oli suurella näyttämöllä esitetty monipuolinen ohjelma. Juontajana toimi Paavo Honkimäki, ja osallistumassa olivat kaikki talon näyttelijät sekä muutama vierailija. Kuvien myötä palasia ohjelmasta - kaikkea en valitettavasti saanut dokumentoitua. Ilta alkoi potpurilla, jossa käytiin läpi vuosikymmenien ilmiöitä 60-luvulta alkaen 2020-luvulle saakka. "Teatterinjohta Marietta" (Piia Mannisenmäki) "Hannu Karpon" (Jukka-Pekka Mikkonen) haastateltavana. Karpo o

Rakkaustarinoita (Teatterikone)

Kuva
Teatterikone esittää yhteistyössä Ad Astran kanssa Villa Ranassa näytelmää Rakkaustarinoita. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Annu Sankilampi. Esityksen keskuspaikka on Kanervan kukkakauppa, jossa kaupan omistaja Kanerva kohtaa monenlaisia ihmisiä ja kuulee heidän tarinoitaan. Esityksessä liikutaan myös muissa paikoissa, kuten ihmisten kodeissa ja mökillä. Rakkaustarinoihin kuuluu olennaisena osana myös musiikki, jota esittää lauluyhtye. Jenna Sottinen (makaa penkillä) ja Clara Kinnunen (istuu). Kuva: Jaakko Manninen Näytelmän käsikirjoitus on monien ihmisten tarinoiden inspiroima - ehkä siihen liittyy jonkinasteinen hajanaisuus sikäli, että tarinat eivät aivan kunnolla nivoudu kokonaisuudeksi. Toisaalta samojen henkilöhahmojen käyttö eri tarinoissa luo kuitenkin hyviä siteitä. Peppi Vuotila (vasemmalla) ja Saga Lähtevänoja (oikealla). Kuva: Jaakko Manninen Moninaiset tarinat käsittelevät monenlaista rakkautta; perinteistä romanttista rakkautta niin nuorten, aikuisten kui