perjantai 22. maaliskuuta 2019

MC175 - Minna Canthin liike ja liekki (ensi-ilta)

Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlan kunniaksi Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona ensi-iltansa sai esitys nimeltä MC175 - Minna Canthin liike ja liekki. Esitys on yhteistyö Tanssiteatteri Krampin kanssa. Esityksen tekstien kerrotaan olevan paitsi Minna Canthin kirjoittamia ja Marjo Airisniemen käsittelemiä, myös peräisin Laura Lehtiseltä ja Vilja Mihalovskyltä. Kaksi viimeksimainittua ovat yös ohjanneet esityksen sekä toimineet koreografeina. Näyttämöllä nähdään kaupunginteatterista Hanna Liinoja ja Saara Jokiaho sekä Ringa Aflatuni, Ayla Brinkmann, Pablo Delahay ja Atte Niittykangas. Esiintyjiin kuuluu myös Onni Tulla, joka vastaa lisäksi äänisuunnittelusta.

Vasemmalta Pablo Delahay, Atte Niittykangas, Ringa Aflatuni, Hanna Liinoja, Onni Tulla ja Saara Jokiaho.
Kuva: Jiri Halttunen

Esitys koostuu monista eri kohtauksista jotka liittyvät toisiinsa melko löyhästi - toki yhteinen punainen lanka löytyy mm. yksilöiden arvosta ja tasa-arvoisuudesta. Suurimmaksi osaksi liitos Minna Canthiin on enemmän viitteellinen, Canthin ajatuksista ja elämästä innoittunut kuin varsinaisesti suoraan hänen kirjoituksiaan ja ajatuksiaan esittävä. Useammankin kerran tulee mieleen, että tekeminen on toki taitavaa, mutta se voisi olla missä tahansa muussakin esityksessä kuin Minna Canthin juhlavuotta kunnioittavassa.

Ringa Aflatuni ja Atte Niittykangas, taustalla Onni Tulla.
Kuva: Jiri Halttunen

Hyviä elementtejä on paljon. Esimerkiksi Ringa Aflatunin kiipeily ja liike pystysuorassa tangossa on näyttävää, ja ainakin kerran säikähdänkin ennenkuin tajuan, että hurjannäköinen hetki onkin täysin hallinnassa. Kohtaus, jossa esiintyjät esittelevät itsensä sukupuolensa mukaisesti yhteiskunnallisina ajattelijoita ja vaikuttajina - miehet syvällisinä ihmisinä, naiset lähinnä katseella arvioitavina - on kovin herkullinen. Samoin Pablo Delahayn johtama feminiininen girl power -poseerailu on hyvin mielenkiintoinen. Tuoleilta alkava tanssi on aggressiivinen, jyrkkä ja näyttävä. Loppupuolella kuullaan Onni Tullan ja työryhmän tekemä kappale, josta kyllä huomaa että esiintyjät ovat myös hyviä laulajia ja muusikoita.

Ayla Brinkmann ja Onni Tulla.
Kuva: Jiri Halttunen

Onni Tullan luoma äänimaailma sopii esitykseen, ja Asko Konttisen valot ovat hienot - hyvänä esimerkkinä valojen mukanaeläminen alkupuolen kohtauksessa, jossa sykähtely muuttuu reiveiksi ja lopulta rauhoittuu.

Etualalla Ayla Brinkmann.
Kuva: Jiri Halttunen

Osaa kohtauksista olisi mielestäni voinut lyhentää reilusti; esimerkiksi (improvisoidulla?) liikkeellä tapahtuva kunkin itsensä esittely tuntuu kestävän kauan. Kestääkö kantti -keskusteluohjelma on sinänsä oiva karikatyyri vastaavista ohjelmista, mutta erityisesti Minna Canthia siitä on vaikea löytää.

Selkeimmin Canthin läsnäolon mieltää hetkissä, jotka puvustuksenkin puolesta liittyvät hänen aikaansa. Ei siksi, että pukeutuminen olisi ratkaiseva ajatusten kannalta, vaan tuolloin ajatuksetkin ovat selkeimmin Canthin maailmasta.

Saara Jokiaho, Atte Niittykangas, Hanna Liinoja, Ringa Aflatuni, Pablo Delahay ja Ayla Brinkmann.
Kuva: Jiri Halttunen

Esityksessä on paljon hyviä elementtejä, mutta kokonaisuus jää minusta hieman sekavaksi ja irralliseksi. Tulee tunne, että mukaan on haluttu saada vähän kaikkea; pikkuisen nykytanssia, hieman akrobatiaa, sarkasmia, improa, nykyaikaa, historian pukuhavinaa, musiikkia... Keskittyminen olisi voinut tehdä hyvää.

Mutta ehkä tässä kannattaa muistella pariakin Canthin kuuluisaa ajatusta: "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää" sekä "Minä vähät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat!"

MC175 - Minna Canthin liike ja liekki Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

Kuvassa etualalla näyttelijä Saara Jokiaho.
Kuva: Jiri Halttunen


tiistai 19. maaliskuuta 2019

Miljoonasade: Karkumorsian-konsertti

Viime sunnuntaina Jyväskylän kaupunginteatterin konsertissa esiintyjänä oli Miljoonasade. Minulle bändi on rakas aikojen takaa. Livenä olen Miljoonasadetta nauttinut mm. Ruisrockissa, Ostarin helmessä, Topparissa - riittävän ikäiset jyväskyläläiset varmasti muistavat kaksi viimeksi mainittua paikkaa. Edellisestä Miljoonasateen keikastani on runsaasti aikaa, mutta nyt oli ihana nähdä bändi hyvässä vedossa.


Alussa soi Lapsuuden sankarille -teema radioäänineen, ja lavalle asteli hahmo kuin suoraan avaruudesta. Heikki Salo tuumasikin, että on aina halunnut päästä Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle mehiläistarhaajan puvussa.

Juri, sinäkö...?

Illan setti koostui niin vanhoista kuin uusistakin kappaleista. Vanhatkin oli sovitettu uudestaan, ja voi pojat että kuulosti hienolta! Bändin sointi ja Salon laulu olivat kertakaikkiaan nautittavia! Erityiskiitos täytyy antaa myös tekniikan puolelle - äänimaailma oli kerrassaan taidokkaasti miksattu ja valaistus tunnelmallinen.


Konsertin varsinaisesti avasi kappale Rakkaus on lihaa, josta oikeastaan vasta nyt oivalsin miten hienoja sävelkulkuja siinä onkaan. Juuri tässä on uusien sovitusten mahti; tutut kappaleet kuulee ihan eri tavalla. Uusista kappaleista erityisesti mieleeni jäivät vauhdikkaat Maailmanpyörän tarakalla ja Maailma rakastaa unohtaa sekä sydämeenkäypä, haikean tunnelmallinen Kalastaja. Vanhemmat kappaleet olivat yhtä aikaa sekä täynnä muistoja että kuitenkin tuoreita. Mystinen olkinainen, yhtäaikaa riemukas ja haikea Lelukaupan häät, räyhäkkä Köyhät, realistisuudessaan raskas mutta silti lempeä Me paetaan taas...

Koskettimet: Tomi Aholainen.
Puhaltimet ja harmonikka: Matti Kallio.

Kalastaja, yöllä on pimeää
tähdet sammuvat ylläsi kipunoi
Kalastaja, älä pelkää mitään
Hyvää matka mä sinulle toivon
Kyllä aallot sua kannattelee
~ Kallio & Salo ~

Lyömäsoittimet: Jarmo Hovi.

Töistä kotiin kun tulin tänään
sen vannon, näin poskellasi kyyneleen
kun pääsi käänsit ja olit vaiti
mä menin röökillle alas pannuhuoneeseen
Ja nyt mä seison täällä ja mietin
oisko parempi etten sanoisi sanaakaan
Tavallaan, tavallaan
paetaan me taas
~ Salo ~

Basso: Ari Laaksonen.
Kielisoittimet: Matti Nurro.

Heikki Salo jutusteli kappaleiden välissä muistoja ja tarinoita. Eräskin tarina kertoi kuopiolaisesta Pollen Potku -baarista. Salo esittelirunoilija Eeva-Liisa Mannerille omistetun Anna September -kappaleen yhteydessä suosikkilainauksensa Mannerilta: "Runo on kaiku joka kuullaan, kun elämä on mykkää".


Varsinaisen konsertin viimeisenä kuultiin Voipallo, jossa Salo teki saman minkä muistan hänen tehneen aina; kohdassa "sä oot made in Taivas beibi..." hän antaa yleisön huutaa itselleen "...sä oot pullo hunajaa".

Lennä. <3

Hyvin maaginen oli encorena kuultu Lapsuuden sankarille. Toisena encorena ja koko keikan päättävänä kappaleena kuultiin Marraskuu. Aiemminkin oli harrastettu yhteislaulua, mutta tässä sitä vedettiin enemmänkin, kaikkien soittajien saapuessa lavan etuosaan kuuntelemaan yleisöä. Yleisö olikin innolla läsnä koko konsertin ajan; kappaleissa taputettiin rytmissä, laulettiin mukana, ja jokaista kappaletta kiitettiin aplodein, vihellyksin ja huudoin. Lopussa aploodeerasimme seisaaltaan - ja tupahan oli aivan täynnä.


Ilta oli lumoava, mieleenpainuva ja tunnetta täynnä. Oikeastaan sanoisin, että minulle tämä oli tähänastisista sunnuntaikonserteista kaikkein elämyksellisin.

Elämä on unta
ja rakkautta varten
Tällaisen juhlan vain kerran kokea saa
~ Salo ~

Illan kattaus.

Kuvat otettu teatterin erityisluvalla.

* * * * * *

Kevään 2019 sunnuntaikonsertit
  • Pate Mustajärvi - teatterin kummitus su 24.3. klo 18
  • Semmarit 31.3. klo 18 
  • Tapiola Big Band feat. Mari Palo - Diiva Svengaa! 7.4. klo 18
  • FORK on Tour 2.0 5.5. klo 18

Konsertit, muut vierailut ja yhteistyöt Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).


maanantai 18. maaliskuuta 2019

Läpi Minnan liikkeen ja liekin

Olin seuraamassa MC175 - Minna Canthin liike ja liekki -esityksen koeyleisöharjoitusta. Esitys liittyy Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlaan, ja se on Tanssiteatteri Krampin ja Jyväskylän kaupunginteatterin yhteistyö.

Ennen yleisön sisääntuloa pienen näyttämön lavalla lämmitellään, venytellään, viritetään soittimia, järjestellään tuoleja, varmistellaan muutamien kohtausten sijainteja sekä puhutaan käytännön asioista. Katsomokin on osittain muuttunut Canthin ajan henkeen sopivaksi. Yleisön saapuessa heidät toivotellaan lämpimästi tervetulleeksi Kanttilan salonkiin - ja siitä esitysharjoitus lähtee rullaamaan.

Esiintyjät yhteiskuvassa. Vasemmalta Ringa Aflatuni, Atte Niittykangas, Ayla Brinkmann,
Hanna Liinoja, Pablo Delahay, Onni Tulla ja Saara Jokiaho.
Kuva: Jiri Halttunen

Itse esityksestä kirjoitan sitten ensi-illan jälkeen. Tässä vaiheessa osa asioista vaikuttaa jo tietysti valmiilta, mutta hiottavaakin löytyy vielä. Esitysharjoituksen jälkeen pidetään tauko ja sen jälkeen siirrytään henkilökunnan lämpiöön palautetta varten. Luvan saatuani seuraan porukan mukana - en pidä mitenkään itsestäänselvyytenä sitä, että voin olla kuulemassa palautetta, sillä onhan se oikeastaan aika henkilökohtainen osa näyttelijäntyötä harjoitusprosessin aikana.

Atte Niittykangas ja Ayla Brinkmann.
Kuva: Jiri Halttunen

Siirtyessämme lämpiöön tauon aikana siellä on mielenkiintoisen sekalainen seurakunta; suurella näyttämöllä on sinfoniakonsertti, ja juuri nyt sielläkin on tauko menossa, joten soittajat ovat lämpiössä. MC:n porukka on rennoissa vaatteissa, kun taas sinfonian muusikot hienoissa iltapuvuissaan. He keskustelevat vilkkaasti sinfoniallisista työasioista siinä missä joku muu toimiston tai vaikkapa tehtaan tapahtumista - tällaisina hetkinä minulle aina konkretisoituu se, että asia joka toisille voi olla harvinainen ja etäinen, on toisille ihan tavallista työtä, ja työhön kuin työhön liittyviä sattumuksia on hauska jakaa työkavereiden kanssa.

Vasemmalta Marjo Airisniemi (käsikirjoitus ja dramatisointi),
Vilja Mihalovsky (koreografia ja ohjaus) ja
Laura Lehtinen (dramatisointi, koreografia ja ohjaus).
Kuva: Samu Pitkänen

Sinfonian porukka lähtee jatkamaan konserttia, ja MC-jengi käy pöytien ympärille ringiksi. Ohjaaja-koreografien, Laura Lehtisen ja Vilja Mihalovskyn, johdolla käydään esitys läpi hyvinkin yksityiskohtaisesti. Toki äänessä ovat paljon myös muut; kysellään tarkennuksia, heitellään ehdotuksia, välillä eksytään vähän aiheesta mutta palataan siihen nopeasti takaisin. Porukalla on hauskaa keskenään, nauru remahtelee usein. Tämä ei ole mikään yksisuuntainen palaute, vaan paljolti työpajamaista keskustelua. Kuulen mielenkiintoisia termejä kuten kalaparvi, mulju, Anttilan mannekiinit, pylvästely - osan hahmotan helposti äsken näkemästäni esityksestä. Monia yksityiskohtia käydään läpi, sovitaan tarkennuksia, kirjataan ylös mitä vielä pitää harjoitella. Lopuksi kerrataan seuraavan päivän maski- ja harjoitusaikataulu.

Seuraavan kerran näen MC175:n sitten ensi-illassa - on mielenkiintoista nähdä, miten se siihen mennessä on muotoutunut.

Saara Jokiaho, Ringa Aflatuni, Ayla Brinkmann, Atte Niittykangas, Pablo Delahay ja Onni Tulla.
Kuva: Jiri Halttunen

MC175 - Minna Canthin liike ja liekki -esityksen ensi-ilta on Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona 20.3. Esitys teatterin sivuilla (linkki).


maanantai 11. maaliskuuta 2019

Supernaiivi listoina

Eri hahmojen tapoja hallita elämää

  • listat
  • älyllinen ylenkatse
  • vilpittömyys
  • tiede
  • ilo ja suoruus
  • menestys ja eteenpäin katsominen
  • tunne siitä että voi vaikuttaa asioihin
  • psykologinen analyysi

Elämään jääviä sanoja

  • "Olen syvästi kiitollinen Briolle!"
  • "No todellakin!"
  • "Kun voiskin sytyttää!"
  • "Mahtava Power Rangers -mahdollisuus!"
  • "Voivoi. Voivoivoivoi."

Oivalluksia visuaalisessa ilmeessä

  • lokki
  • Legot lelukauppaan puvussa
  • luukut lavastuksessa
  • kirjahylly
  • avaruus
  • Lemmy-paita
  • kirjastonhoitajan olemus

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Ihania ilmeitä

  • Panun tietävä virnistys 
  • Liisi ja Supernaiivi penkillä
  • Kimmo muistelee Matchbox-autoja
  • isä lähdössä kiertämässä taloa

Tapoja kuvata maailmaa

  • listat
  • luonnontiede
  • valokuvat
  • piirrokset
  • tarinat

Näyttelijäsuorituksia

  • Aaron intensiivinen läsnäolo lavalla koko näytelmän ajan
  • Hegyn, Henkan ja Jopen elastinen muuntautumiskyky hahmosta toiseen

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Supernaiivi Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Tämä on harjoitus!

Teatteriharjoituksia on aina mielenkiintoista päästä seuraamaan, mutta jotkut harkkakerrat ovat ihan spesiaaleja. Sellainen oli ilta, jolloin olin katsomassa syksyllä ensi-iltansa saavan Tämä on ryöstö! -näytelmän harjoituksia. Olo oli hyvinkin virkistynyt huolimatta siitä, että takana oli täysimittainen työpäivä ja harjoituksen päättyessä oli jo hyvinkin ilta.

Kahta vaille koko kööri samassa kuvassa; vasemmalta Piia Mannisenmäki, Hannu Lintukoski, Jukka-Pekka Mikkonen, Jouni Salo, Hegy Tuusvuori, Asko Vaarala ja Pekka Hiltunen.

Harjoituksen ensimmäistä puoliaikaa oli seuraamassa myös pedagoginen opiskelijaryhmä Jyväskylän yliopistolta. Ohjaaja Snoopi Siren - joka on ohjannut Jyväskylän kaupunginteatteriin myös Päivänsäteet-komedian - esitteli aluksi illan harjoitusta ja kertoi, että nyt aletaan työstää kohtausta jota ei ole ennen tehty; "tää voi olla aika hidasta rämpimistä alkuun".

Aaro Vuotilalla ei ehkä ole Hannu Lintukoskelle mieleistä asiaa...?

Aluksi kohtaus vain "kävellään läpi" - siis toki myös puhutaan, mutta liikkumista haetaan rauhallisesti. Näyttelijöillä on vielä plarit kädessä etenkin pitempiä tai konstikkaampia repliikkejä varten. Heti alusta asti käy ilmi, että tämän näytelmän toimivuus vaatii todella tarkkaa ajoitusta. Tapahtumia on paljon ja ne etenevät vauhdikkaasti, joten uskottava sujuvuus vaatii ihan erityistä valppautta. Harjoiteltavaa kohtausta otetaan uusiksi monen monta kertaa, liki repliikki tai liike kerrallaan. Snoopi avaa visiotaan ja näyttelijät tarjoavat ehdotuksia. Eri ratkaisuja kokeillaan vaihe vaiheelta. Tekeminen on usein varsin fyysistä sisältäen paljon liikettä ja kontaktia. Myös väkeä on paljon, ja jokainen saa yksityiskohtaisia ohjeita Snoopilta. Näyttelijät sopivat myös keskenään joitakin asioita, esimerkiksi miten tietty liike käytännössä tarkkaan ottaen tehdään, millä otteilla. Välillä joku heittää "järjestäjä, tuokaa Kamasutra!" kun mietitään ihan muun asian asentoja.

Piia Mannisenmäki ja Henri Halkola intoilevat - niin mistä? ;)

Työ on hyvin tarkkaa, kun samalla pitää muistaa ajatella näkyvyyttä katsomon laitoihin saakka lavasteet huomioiden. Aina välillä koko porukka ohjaajaa ja minua myöten repeää nauramaan. Välillä mietitään iskuja, millä kukakin on tulossa lavalle. Harjoitus koostuu aluksi ihan pienistä pätkistä, mutta ennen taukoa otetaan kohtaus harkan alusta putkeen läpi, jotta nähdään mitä on saatu aikaan. Joku toteaakin "tämä on melkein kuin leffan tekoa - puoli päivää töitä ja minuutti valmista kamaa!" No, ei tässä nyt tietenkään niin kauaa ole mennyt, ja kohtaus on sentään pidempi kuin minuutin. Snoopi sanookin, että vielä tämä hiotaan tarkaksi kuin sveitsiläinen kello. Yliopiston ryhmälle hän kertoo, että näytelmä harjoitellaan nyt alkukeväästä melko valmiiksi ja nostetaan esityskuntoon syksyllä kolmessa viikossa. Tauolla yliopiston porukka poistuu kiitellen kovasti, kun ovat saaneet näin ainutlaatuisen elämyksen; olla paikalla seuraamassa harjoituksia.

Hande eläytyy.

Tauon jälkeen aluksi pohditaan tarpeistoa, ja Snoopi kertoo ensi viikon harjoitusohjelmasta, puffikuvauksesta sekä muutenkin tulevista harjoitussuunnitelmista. Ja sitten käydään toimeen, jatketaan siitä mihin ennen taukoa jäätiin. Snoopi muistuttaa muun muassa "pitäkää omaan henkilön rytmiikasta ja logiikasta kiinni, ei kiirettä". Työryhmän kesken mietitään kohtausten kulkua hetki hetkeltä, aivan pieniäkin yksityiskohtia; miksi hahmo tekee näin tai toisaalta missä kohtaa kukakin kulloinkin on, missä katseen suunta on. Joissain kohdissa Snoopi ohjeistaa "tehdään tämä ihan parenteesin mukaan" - kotona Google kertoo minulle, että kyse on siis käsikirjoituksessa kuvatusta toiminnasta, eli ohjaajan ja näyttelijöiden ei tarvitse itse miettiä miten kohtauksessa toimitaan.

Henkalla on jotain tekeillä...

Erästä tappelukohtausta hiottaessa toiminta alkaa lähteä hieman käsistä. Kuullaan legendaarisia lausahduksia kuten näyttelijän pyytäessä toiselta "voisitsä hakata mun päätä seinään". Hetken toiminnan jälkeen näyttämömestari tulee sanomaan "älkää hakatko hirveän kovaa, ettei se pää tule seinästä läpi..." Menee taas tovi ja joku tuumaa "no nyt se jo ritisee". Seinän takaa kuuluu ääniä, joista päättelen näyttämömestarin tekevän vinhasti merkintöjä että tästä kohtaa seinää tulee vahvistaa.

Hegyä hirvittää kun Henkalla ja Jopella on meno päällä.

Tämä on ryöstö! -näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on 5. lokakuuta 2019. Liput tulevat myyntiin maaliskuun lopulla.


sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Ahvo - Haavisto - Helasvuo: Yhdessä 40 v.

Tämän vuoden ensimmäisessä Jyväskylän kaupunginteatterin sunnuntaikonsertissa 17.2. esiintyivät laulajat Susanna Haavisto ja Eija Ahvo sekä pianisti Esa Helasvuo. Konsertin nimi oli Yhdessä 40 v, kuvastaen aidosti sitä, kuinka kauan kolmikko on toisensa tuntenut. Konsertin ohjelmistoon oli poimittu kappaleita Susannan, Eijan ja Esan yhteisen uran varrelta. Kummankin puoliajan avasi instrumentaali, jotka Esa oli itse säveltänyt. Ensimmäinen laulettu kappale oli Ihmisvihaajan teema -niminen laulu (tai ehkä hyräelmä?) näytelmästä Ihmisvihaaja. Kyseisessä produktiossa Susanna ja Eija aikanaan tutustuivat Helsingin kaupunginteatterissa 1977. Seuraavaksi kuultiin Jyväskylän kaupunginteatterin yleisölle hiljattain tutuksi tullut Peterin loppulaulu eli Peter Pan -musikaalin päättävä kappale. Aikanaanhan Susanna Haavisto esitti kyseisen suomalaisen näytelmän ensimmäistä Peteriä ja Eija Ahvo Leena Kultasta. Jatkossa seurasi monia hyvin tuttuja kappaleita, kuten aivan ihana Joka pojalla on siivet. Ensimmäisen puoliajan päätti Soitinmenot -tv-ohjelman tunnarina tutuksi tullut Elämän sain soimaan. Muistan vieläkin sanat melko hyvin, kun Soitinmenoja aina katsottiin koko perheen voimin - eihän siitä ole kuin jotain 30 vuotta!

Eija Ahvo ja Susanna Haavisto.
Kuva: Ari Talusén

Ensimmäinen puoliaika sisälsi myös paljon tarinoita naisten yhteistyöstä. Eija kertoili niitä humoristiseen tapaan. Samoin hän sanoi, että tämähän on seminaari; musiikkiosuuden jälkeen jakaudumme kabinetteihin tekemään ryhmätöitä, jotka sitten vielä puretaan... Yleisöä viihdytettiin myös kannustamalla yhteislauluun, ja kohtuullisen innokkaasti siihen liityttiinkin - Eija kehuikin että täällähän on Jyväskylän kaupungin kuoro koolla.

Toisella puoliajalla viihteellisyys väistyi taaemma, kun kappaleet koskettelivat vakavampiakin aiheita. Eräs toisen puoliajan huipuista oli Toni Edelmannin aina kaunis ja koskettava kappale Lasinen vuori. Useampikin kappale oli Susanna Haaviston sanoittama ja hänen miehensä Juha Tikan säveltämä. Encorena kuultiin tämän pariskunnan tekemä Ystävät-kappale, joka kuvasi kauniisti Susannan ja Eijan suhdetta; kuinka pitkän päivän jälkeen soitellaan toisille, kysellään kuulumiset  ja koetaan läheisyyttä puhelun välityksellä.


Naisten äänet soivat tutusti ja kauniisti yhteen. Tosin Susannalla oli valitettavasti ääni painuksissa ja osittain kateissa flunssan takia. Tässäkin näki naisten hyvän ja syvän yhteistyön; Eija auttoi aina tarvittaessa Susannan soolokappaleissa, lauloi korkeat äänet saumattomana tukena. Susannan ja Eijan ystävyys näkyi ja kuului heidän laulaessaan vuoronperään ja yhdessä -  samoin heidän ystävyytensä ja arvostuksensa pianisti Esa Helasvuota kohtaan, joka oli aikanaan ollut teatterikoulussa heidän musiikinopettajansa. Upean uran tehneet upeat naiset tarjosivat innokkaalle yleisölle kattavan läpileikkauksen yhteisistä hetkistään nelikymmenvuotiselta taipaleelta.


Musiikista sykkeen mä suoniini saan
tilaan vie se melkein mun painottomaan
Juonut vaik' en pisaraakaan yli pään
elo tää on mulle yhtä juhlaa
Turhat paineet soitto saa laukeamaan
tukkoon menneet mielet taas aukeamaan
Niin kuin viini soittokin kuohuu
Elämän sain soimaan
musiikin vain voimaan
luottaessain
sain tien löytää
~ Pertsa Reponen ~


* * * * * *

Kevään 2019 sunnuntaikonsertit
  • Miljoonasade: Karkumorsian-konsertti 17.3. klo 18 
  • Pate Mustajärvi - teatterin kummitus su 24.3. klo 18
  • Semmarit 31.3. klo 18 
  • Tapiola Big Band feat. Mari Palo - Diiva Svengaa! 7.4. klo 18
  • FORK on Tour 2.0 5.5. klo 18

Konsertit, muut vierailut ja yhteistyöt Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).


tiistai 19. helmikuuta 2019

Tukkajengi tanssaa tasatantereella

Kävin katsomassa Hair-musikaalin lauantaina 16.2. eli kun sitä esitettiin ensimmäisen kerran suuren näyttämön nostolavarikon jälkeen. Näyttämö on nyt siis tasainen, tuettu paikalleen. Hairissakin käytettiin aiemmin nostolavoja, joten nostimen rikkoutumisen vuoksi näytöksiä jouduttiin perumaan ja esitystä muokkaamaan uusiksi.

Iso osa esityksestä on ennallaan; paljon tapahtumia sijoittuu tasaiselle etulavalle ja lavan takaosassa olevalle portaikkolavasteelle, jotka eivät muutu. Osa lavastuksesta on sen sijaan jouduttu muokkaamaan, samoin kuin toisen näytöksen alussa ollut "järistys" jossa lavastus muuttui katsojien silmien edessä. Ilmeisimpinä muutoksina ovat mainittu toisen näytöksen alku sekä Hare Krishna -kohtauksen toteutus. Aiemmin Hare Krishna -musiikkinumero tapahtui lavan takaosassa nostolavojen päällä, nyt se on tuotu lavan etuosaan. Kun Hairin on nähnyt ennenkin, etenkin isoimmat muutokset ovat toki helposti havaittavissa. Mutta jos esitystä ei ole nähnyt aiemmin, ei varmastikaan edes huomaa että jokin on alunperin suunniteltu olevan toisin. Työryhmä on lyhyessä ajassa ponnistanut todella hienoa työtä, mukautunut vallitseviin olosuhteisiin ja saanut homman toimimaan saumattomasti. Koska koreografiaa ja lavastusta on muutettu, myös valaistusta on muokattu samalla tarvittavilta osin. Valoilla onkin nyt entistä suurempi merkitys toisen näytöksen alun dramaattisen tunnelman luomisessa.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Juttelin erään pariskunnan kanssa asiasta; he olivat ensimmäistä kertaa katsomassa Hairia, ja sanoivat, että heidän kummankaan mielestä mistään ei huomaa, että tässä olisi tehty jotain pikamuutoksia. Itseasiassa pariskunnan toinen osapuoli sanoi, että Hair on hänelle ensimmäinen musikaali jonka hän eläissään on nähnyt - ja että hän on aivan myyty. Muuta teatteria, enimmäkseen komediaa, pariskunta on kuulemma käynyt katsomassa paljonkin.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hair-musikaalin sydän ja taika on siis ennallaan. Loistava musiikki, mukaan imevä rakkauden ja läheisyyden tunnelma, värikäs riemukkuus - ja toisaalta lopun riipaisevuus. Jälleen kerran seurasin kuolemanvakavana, vesikierteet silmissä Ihmisen kohtaloa. Hair on loistava elämys täynnä tunnetta.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Työryhmä on siis tehnyt hienoa työtä, mukautunut ja venynyt. Samoin joutuvat tekemään tulevien produktioiden tekijät; mukautumaan siihen, että tekniikka ja tilat eivät toimi kuten tämäntasoisessa teatteritalossa odottaisi. On pakko sanoa, että pidän erittäin tympeänä sitä, että Jyväskylän kaupunki on antanut teatteritalon mennä tähän kuntoon. Peruskorjausta on jahkattu vuosikaudet, mutta rahoitus vedetty aina pois. Ei voi olla niin, että tällaisen taidelaitoksen tekijöiden tehtävä on paikata kaupungin laiminlyöntejä. Yleisötiloissa huomaa lähinnä pintojen kulumisen (purkautuvat istuimetkin on peitelty hupuin), mutta teatterin tekeminen käy aina vain vaikeammaksi kun tekniikka pettää ja mahdollisuudet kapenevat. Mitä huonompaan kuntoon teatteritalo menee, sitä kalliimmaksi korjaus käy - paitsi korjaukseen menevien rahojen suhteen, myös siinä että esityksiä joudutaan perumaan kuten nyt kävi kalkkiviivoilla kokonaan perutun Sydänmaan kohdalla. Joitakin näytöksiä piti perua Päivänsäteistä, ja useampia liki täyteen myytyjä myös Hairista. Päättäjät ehkä ymmärtävät taloudelliset lipunmyyntitappiot (joiden on sanottu nousevan jopa satoihin tuhansiin euroihin), mutta monia meistä kiinnostavat peruutusten kulttuuritappiot. Jyväskylä haluaa esittäytyä Aallon kaupunkina ja kulttuurikaupunkina, mutta kumpikaan ei tällä menolla kovin uskottavalta tunnu kaupungin puolelta - kulttuurin tekijät toki tekevät parhaansa hankalissakin olosuhteissa. Kaupunki on jo rakentanut ainutlaatuisen puoliksi maan alla olevan "tunnelin", ja tekeillä on ainutlaatuinen puoliksi maan alle rakennettava jalkapallostadion. Pitääkö teatterinkin sortua puoliksi maan alle että se alkaa kiinnostaa päättäjiä riittävästi?


perjantai 15. helmikuuta 2019

Rakkaudella "Hissimiehelle"

Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä -monologi sai uusintaensi-iltansa tänään perjantaina. Miestä esittää (edelleen) Jorma Böök. Näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterissa oli syyskuussa 2016. Tuolloin kirjoitin harjoituksista ja itse näytelmästä useita juttuja. Ensi-iltajuttu, jossa näytelmää esitellään selkeimmin, löytyy täältä (linkki) ja koko juttusarja aukeaa tästä (linkki).

Kuva: Jiri Halttunen

Teksti ja visuaalinen esillepano ovat samoja kuin aiemminkin, mutta tunnelma on yhtäaikaa tuttu ja uusi. Oli mielenkiintoista mennä katsomaan näytelmää, jonka edellisellä esityskaudella näin useita kertoja. Teksti oli edelleen tuttu; muistin helposti tarinan ja myös alkavat kohtaukset aina muutamasta sanasta. Olikin mielenkiintoista samalla seurata yleisön reaktioita. Mutta tärkeämpää on, että edelleen tämä näytelmä koskettaa syvältä sisältä lujasti ja lämpimästi. Vesikierteet nousevat silmiin ja toisaalta nauran ihan aidosti.

Kuva: Jiri Halttunen

Jorma eläytyy niin vanhaan mieheen kuin pikkupoikaankin ilmeikkäästi ja lämmöllä. Yleisö tuntuu hengittävän kerronnan mukana; välillä ollaan aivan hipihiljaa, kuuluu vain muutama niiskaus. Ja kun surullisen latautunut tunnelma yhtäkkiä kevennetään nauruun, helpotus on käsinkosketeltavaa. Myötätuntoa, liikutusta, iloa, jännitystä - lyhyehköön näytelmään mahtuu paljon tunteita. Tällä kertaa yleisö aploodeerasi jo Jorman saapuessa lavalle, ja muutamat väliaploditkin kuultiin. Esityksen päätyttyä osoitimme kaikki seisaaltaan suosiotamme.

Kuva: Jiri Halttunen

Varmasti monelle Jyväskylän kaupunginteatterin väkikävijälle Jorma Böök on hyvin tuttu kasvo, onhan hän ollut tässä teatterissa vuosikymmeniä ja esiintynyt monissa rooleissa. Tämän kevätkauden jälkeen Jorma jää eläkkeelle, joten tässä vanhan miehen monologissa on nyt aivan erityinen tuntu. Mutta ei sitä tarvitse mennä katsomaan siksi, että se on hienon näyttelijän viimeinen rooli ennen eläköitymistä. Näytelmä kannattaa mennä katsomaan nimenomaan siksi, että se on vakavasta aiheestaan - vanhusten yksinäisyydestä - huolimatta lämminhenkinen, rakkaudella ja taidolla toteutettu näytelmä, josta jää hyvä mieli.

2 Kuva: Jiri Halttunen

Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki). Esityksiä on yhteensä kahdeksan, joista viiteen on vielä lippuja saatavilla.

Jorma Böök on keväällä myös Teatteritiistaissa 23.4. kertomassa pitkästä urastaan (linkki).

Kuva: Jiri Halttunen