sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Tinder - Yllätysmuna (Teatterikone)

Teatterikoneen viiden monologin sarjasta viidentenä kävin katsomassa Tinder - Yllätysmuna -esityksen. Sen on käsikirjoittanut ja esittää Kirsi Sulonen, joka on tehnyt myös musiikin esitykseen. Ohjausapuna on toiminut Annu Sankilampi, dramaturgina ja mentorina Aila Lavaste.

Monologissa 38-vuotias Oona etsii miestä Tinderin avustuksella. Sulonen luo loistavasti paitsi monitahoisen Oonan, myös useita eri mieshahmoja. Sulonen heittäytyy itseään säästelemättä, antaa mennä pidäkkeettä ja täysillä. Hän käyttää niin verbaalista ilmaisuaan, ilmeitään kuin kehoaankin vahvasti. Esitys on monin paikoin villitsevän hauska; esimerkiksi selfien ottamisesta tai miesten Tinder-ohjeista saadaan iloa irti runsain mitoin. Yleisö nauroikin moneen kertaan oikein räminällä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös vaikeampia tunteita. Ero ja sinkuksi jääminen ei todellakaan ole pelkästään naurattava asia, ja Sulonen tuo raastavatkin hetket esiin voimakkaasti.

Ajan myötä Oona kuitenkin tutustuu paitsi miehiin, myös siihen tärkeimpään ihmiseen johon tutustua voi; itseensä. Itsetuntemus koostuu pala palalta kokonaisemmaksi - aivan kuten hienosti käytetyt lavasteet näyttämölle. Ja kun koti on valmis, siellä on ihmisen hyvä olla - on se sitten fyysinen koti tai henkinen koti, minuuden löytäminen.

Kiitos Teatterikoneelle tästä 5monologia -sarjasta! Teatterilla myös korona-ajan järjestelyt toimivat hyvin - katsomossa ja tiloissa liikkuessa turvaväleistä on huolehdittu hyvin, yleisömäärä on tilasta johtuen aina hyvin rajallinen, käsidesiä on tarjolla ja maskeja myynnissä. Yleisö myös käyttää maskeja kiitettävän hyvin. Näytöksiä on vielä - menkää ihmiset turvallisesti kokemaan hienoja esityksiä!

Kirsi Sulonen.
Kuva: Marianne Hautsalo

5 monologia Teatterikoneen sivuilla (linkki).


maanantai 19. lokakuuta 2020

Jekyll & Hyde (Lahden kaupunginteatteri)

Aloittaessani tämän blogin tekemistä viitisen vuotta sitten Jyväskylän kaupunginteatterille kauden musikaalina oli Jekyll & Hyde. Ihastuin tuolloin kovasti tummasävyiseen tarinaan ja muhkeaan musiikkiin. Myöhemmin Hair-musikaalissa Joel Mäkinen oli vierailijana yhdessä pääosassa ja olin aivan myyty hänen lauluäänestään ja esiintymisestään. Kun Lahden kaupunginteatteri otti ohjelmistoonsa Jekyll & Hyden ja pääroolia - tai sanoisinko päärooleja - esittää Joel Mäkinen, pitihän sitä päästä katsomaan.

Joel Mäkinen.
Kuva: Aki Loponen

Musikaalin tekstin on kirjoittanut Leslie Bricusse, musiikin on säveltänyt Frank Wildhorn. Sanoituksesta vastaa näiden kahden lisäksi Steve Cudden. Lahden kaupunginteatteriin musikaalin on ohjannut Jukka Keinonen. Kapellimestari - sekä musiikin sovittaja - on Antti Vauramo.

Tomi Enbuska, Aarre Reijula, Aleksis Kyrö, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka ja Teemu Palosaari.
Kuva: Aki Loponen

Kuten sanottua, Henry Jekylliä ja Edward Hydea esittää Joel Mäkinen - ja komeasti esittääkin. Mäkisen lauluääni kantaa niin herkät kuin muhkeatkin kohtaukset. Aivan erityisesti odotin Hyden vahvoja kappaleita - erityisesti Alive ja sen toistot - ja olinkin niistä aivan liekeissä. Mäkinen toki paitsi laulaa, myös näyttelee hyvin niin herrasmies Jekylliä kuin petomaista Hydeäkin. Vaikka mitä tapahtuisi - ja paljon tapahtuukin - laulamisesta ei huomaa miten fyysisen roolin Mäkinen tekee.

Sonja Pälli ja Antti Kyllönen.
Kuva: Aki Loponen

Jekyll & Hyde -musikaalissa naispääosia on kaksin kappalein - aivan kuten miehellä mieliä. Tohtori Jekyllin kihlattua Emmaa esittää Anna-Sofia Tuominen ja ilotyttö Lucya tässä näytöksessä Anni Kajos (rooli on kaksoishenkilöitetty, Lucyna nähdään myös Miila Virtanen). Tuominen pysyy hyvin toisaalta topakan modernimman naisen, toisaalta kiltin menneen ajan perhetyön rajamailla. Kajos taas puolestaan tasapainoilee viettelevän ilotytön ja aivan tavallisen rakkautta kaipaavan naisen välillä. Molemmat laulavat osansa hyvin.

Anna-Sofia Tuominen ja Joel Mäkinen.
Kuva: Aki Loponen

Kaiken kaikkiaan näyttelijäjoukko on laaja, kuten tällaiseen esitykseen kuuluukin. Roolitukset ovat onnistuneita. Samoin ensemble laulaa ja tanssii taitavasti.

Musikaalissa on hienoja joukkokohtauksia, kuten aivan alussa mielisairaalan potilaat ja sittemmin kihlajaisjuhlat. Olen aina pitänyt isoista musikaalinumeroista, ja jälleen esimerkiksi Façade (toistoineen) sekä Murder, Murder toimivat hienosti.

Ihastelin kovasti myös loppupuolen Confrontation-kappaletta, jossa peiliä käytetään erityisen kekseliäästi Jekyllin ja Hyden ottaessa mittaa toisistaan.

Laura Huhtamaa, Miila Virtanen ja ensemble.
Kuva: Aki Loponen

Esityksen koreografina on Jouni Prittinen, jonka kädenjälkeä on ilo nähdä aina kihlajaisten muodollisesta tanssista mielisairaala potilaiden liikehdintään ja Punarotan rehvakkaaseen menoon.

Musikaalin lavastuksen on suunnitellut Minna Välimäki ja valot Kari Laukkanen - nämä elementit yhdessä luovat musikaaliin komeat puitteet. Lavastus on muuttuva sekä monipuolinen ja valaistus on iso osa visuaalista näyttävyyttä varjokuvineen, korostusspotteineen ja hämärine hetkineen.

Ensemble.
Kuva: Aki Loponen

Pukusuunnittelusta vastaa Sari Suominen. Puvustus on näyttävä ja toimiva, yhteiskuntaluokat erottuvat toisistaan selkeästi. Kati Kerosen ja Laura Pasasen suunnittelemat maskeeraukset ja kampaukset täydentävät hahmojen ulkoisen olemuksen. Erityisen erottuva on Tomi Enbuskan esittämä Lukki; ilmetty Andy McCoy - eikä yhteneväisyys pelkkään ulkokuoreen jää.

Jekyll & Hyde on toimiva, viihdyttävä, jännitteinen ja näyttävä musikaali, jonka musiikista pidän todella paljon. Huumoriakin on mukana, etenkin pieninä pistoina (joista osa saattoi kyllä mennä yleisöltä ohi). Lahden kaupunginteatterissa tämä kaikki herää henkiin hienosti - kyllä tämä oli ilo nähdä!

Jekyll & Hyde Lahden kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Tosimies (Teatterikone)

Teatterikoneen viiden monologin sarjassa perjantaina vuorossa oli Tosimies-esityksen ensi-ilta. Tämän monologin on käsikirjoittanut ja näyttelee Jussi Helminen. Ohjausapuna on toiminut Aaro Vuotila, dramaturgina ja mentorina Aila Lavaste.

Tosimies pohtii mieheyttä nyky-yhteiskunnassa sekä päänsisäisinä ilmenemismuotoina että suhteessa ympäröivään maailmaan, toisiin ihmisiin, niin miehiin kuin naisiinkin. Millainen tosimies on - mitkä asiat puolestaan eivät kuulu todelliseen mieheyteen? Entä jos näitä piirteitä itsestään kuitenkin löytää, mitä sitten on? Tai ei ole?

Jussi Helmisen esitykseen mahtuu niin huumoria, vakavuutta kuin kovin kipeitäkin asioita. Villeimmillään kerronta on varsin hulvatonta, synkimmillään hyvinkin mustaa - ja vaihdot nopeitakin. Helminen tuo esiin aiheen nostattamien ajatusten valtavan kirjon. Mieshahmo on hyvin sympaattinen. Tosin joinakin hetkinä surkeus tuntuu hieman hakemalla haetulta ja vakavan ratkaisun motiivi jää ohueksi.

Suhteet tärkeisiin ihmisiin tulevat kauniisti esiin; vaimo, lapset ja edesmennyt isä, jonka ajatukset elävät edelleen. Samalla mies pohtii aikuistumisen tuomaa muutosta ihmissuhteisiin. Loppuratkaisu on toteutettu mielenkiintoisella tavalla ja se päättelee miehen pohdintojen langanpäät kokonaisuudeksi.

Jussi Helminen.
Kuva: Marianne Hautsalo

5 monologia Teatterikoneen sivuilla (linkki).


sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Ja pullukka oli leppoisa (Teatterikone)

Teatterikoneen viidestä monologista Ja pullukka oli leppoisa -esitys on Minna Tuomasen kirjoittama ja esittämä. Ohjausapuna on toiminut Annu Sankilampi, dramaturgina ja mentorina Aila Lavaste. Monologin ajatus on se, millaista on olla lihava nainen nyky-yhteiskunnassa. Millaista on pukeutua, yrittää sovittautua liian pieniin tiloihin ja liian ahtaaseen ihmiskuvaan, miten muut reagoivat ja kohtelevat.

Tuomasen ilmaisu on rehevää, ja hän pistää itsensä peliin kokonaan harvinaisen henkilökohtaisella tavalla. Lihavan naisen itseensä kohdistama ja itsestään repimä huumori naurattaa, mutta millä hinnalla? Ja entä jos nauru jossain vaiheessa loppuu? Tosin nauretaan tässä myös muiden ihmisten typeryydelle - ja aivan aiheesta!

Tuomasen "silmäilmaisu" on aivan omaa luokkaansa! Toki ilmeet ovat eläväiset muutenkin, mutta tämä ansaitsee suorastaan oman sanan. Tuomanen käyttää niinikään kehoaan taitavasti ilmaisussaan. Puheilmaisu vaihtelee hetkessä hahmosta, tunnelmasta ja tilanteesta toiseen. Tuomanen onkin armoitettu komedienne, mutta taitaa myös vakavuuden.

Yleisön tuntui pitävän esityksestä kovasti. Humoristisille hetkille naurettiin hersyvästi, ja vaikutti siltä, että yksi sun toinen löysi esityksestä jotain omakohtaisesti tuttua. Vakavammissa kohdissa oltiin hiiren hiljaa myötäeläen.

Joskin omalta osaltani muistuttaisin siitä, että pistetään ne kännykät oikeasti pois päältä tai lentotilaan - aivan  kuten tuottaja alussa muistutti ja kuten hyviin käytöstapoihin kuuluisi. Äänetön värinähälytys ei ole äänetön vaan surisee ikävästi tunnelmaa rikkoen!

Teatterikoneella turvavälit ja muu turvallisuus on huomioitu hyvin ja yleisössä oli kiitettävästi maskit lähes kaikilla. Esitys oli loppuunmyyty. Kannattaa pitää kiirettä jotta tähän saa lipun!

Minna Tuomanen.
Kuva: Marianne Hautsalo

5 monologia Teatterikoneen sivuilla (linkki).


Silitys (Teatterikone)

Teatterikoneen viiden monologin sarjassa Silitys on Aaro Vuotilan kirjoittama ja esittämä. Dramaturgina ja mentorina on toiminut Aila Lavaste.

Aikuinen mies on saapunut siivoamaan yksiötä, jossa on asunut vanha mies. Esityksen alusta asti ilmassa on selkeä jännite; jotain erityistä on tai on ollut tekeillä - mitä on tapahtunut, kuka on tehnyt ja mitä.

Vuotilan liikekieli on tanssillisen kertovaa, pehmeää, sopivissa kohdin hellää, joskus painostavaa ja koko ajan hyvässä kontrollissa. Aikuisen roolihahmon rinnalle tulee myös pieni poika, lapsuuskuva. Vuotila luo hienosti toisistaan erottuvat hahmot, joista etenkin pojasta aidossa lapsen vilpittömyydessään on helppo välittää. Pojan kertomana ja aikuisen miehen muistoissa tapahtunut alkaa pikkuhiljaa kiertyä auki, mutta miten sen voisi käsitellä. Kuinka puhua sen sisäisen lapsen kanssa? Tunneskaalassa on katkeruutta, turhautumista, hellyyttä, nostalgiaa, kaipuuta... Esityksen jännite kestää koko ajan ja katsoja odottaa menneisyyden selkeytymistä.

Vuotilan monologissa myös ääniraidalla on merkittävä osuus. Ennen esitystä kuultu "odottelumusiikkikin" on nivottu hienosti tarinaan kiinni. Lavastus - tai ehkä oikeammin tarpeisto? - on melko niukkaa, mutta sitä käytetään hyvin kekseliäästi kerronnan tukena - aina lattiaa myöten.

Aaro Vuotila.
Kuva: Marianne Hautsalo

5 monologia Teatterikoneen sivuilla (linkki).


Huono johtaja (Teatterikone)

Teatterikoneen viidestä monologista Huono johtaja on Annu Sankilammen kirjoittama ja esittämä monologi. Ohjausapuna on toiminut Kirsi Sulonen ja dramaturgina sekä mentorina Aila Lavaste. Huonon johtajan aiheena on itsensä johtaminen ja työhönsä - tai ehkä elämän kokonaisuuteen - uupuminen.

Sankilampi laittaa itsensä likoon kuvatessaan työtään ja ajankäyttöään. Kun ihminen innostuu monesta, elämässä ja etenkin työelämässä on lopulta liikaa ruuhkaa. Siitä syntyy ristiriitoja ja ihmetys; voiko ihminen väsyä asiaan josta pitää niin kovin paljon. Sankilampi on lavalla paitsi Sankilammen roolissa, myös sisäisinä ääninään; intoa pursuavana sekä epäilyä ja väheksymistä tihkuvana hahmona. Näiden kahden yhteisvaikutus ajaa ihmisen äärirajoilleen. Ja kun oma jaksaminen vähenee, muuttuu myös suhtautuminen muihin. Nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa uupuvan osa ei ole helppo.

Sankilampi tuo kaunistelemattomasti esiin uupuneen oman sisäisen taistelun, pettymyksen ja itsensä piiskaamisen - ja tarjoaa samalla katsojalle niin samaistumispintaa kuin tunteen siitä, miten helppo ulkopuolelta olisikaan päteä sillä, kuinka kuuluisi olla! Epätoivo astuu kuvaan heti alussa, mutta loppua kohti esitys käy erityisen koskettavaksi. Kun kokee, että on pakko olla kuin klassinen hymyn takana itkevä klovni, esiintyä vaikka kuinka sattuisi. Valon vähetessä täytyy ja saa lopulta tunnistaa ja tunnustaa oma rajallisuutensa, hyväksynnän ja avun tarpeensa.

Annu Sankilampi.
Kuva: Marianne Hautsalo

5 monologia Teatterikoneen sivuilla (linkki).


sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Sydänmaa (ensi-ilta)

Lauantaina koettiin vihdoinkin Sydänmaa-näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Näytelmän on kirjoittanut Ari-Pekka Lahti ja Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle sen on ohjannut Jarno Kuosa. Sydänmaa kertoo nuoren miehen sekä hänen siskonsa kasvutarinaa perheen ja suvun tarinoiden rikastamana. Elämä on monin tavoin kovaa, vaikka siinä on myös iloa ja rakkautta.


Etualalla Eino Heiskanen.
Kuva: Jiri Halttunen

Eino Heiskanen on näytelmän kirjoittaja-kertoja ja perheen poika. Hänen usein vakavailmeinen ilmaisunsa on hyvin vahvaa. Anni Pesonen esittää eläytyneesti siskoa, joka rajoituksistaan huolimatta pyrkii elämään täyttä elämää, toisaalta ollen "tynnyrissä kasvanut" tyttörukka, joka oppii elämän tosiasioita kovin kipeästi kantapään kautta. Pesosen ilmeitä ja silmiä on ihana seurata; kuinka ne loistavat hänen ilmaistessaan iloa.


Anni Pesonen ja Pekka Hiltunen.
Kuva: Jiri Halttunen

Anneli Karppinen tekee väkevän roolin perheen äitinä, joka kaipaa onnea niin lapsilleen kuin itselleenkin. Hannu Lintukoski pistää itsensä pidäkkeettömästi peliin (sanaleikki tarkoituksellinen) perheen isänä, ollen traaginen ja osittain koominenkin hahmo.


Pekka Hiltunen ja Anneli Karppinen.
Kuva: Jiri Halttunen

Nyt vierailevana näyttelijänä esiintyvä Jorma Böök osoittaa edelleen ilmaisuunsa laajuuden ollen uskottava niin pikkupoikana kuin isoisänäkin. Hyvää työtä useissa rooleissaan tekevät myös Asko Vaarala, Jukka-Pekka Mikkonen, Pekka Hiltunen ja Miika Vaarakallio.


Jorma Böök.
Kuva: Jiri Halttunen

Jarno Kuosan ohjaus pitää henkilögallerian hienosti kasassa ja kuvaa tapahtumia ihmisherkkyydellä - vaikka ihmiset toisaalta ovat jopa rujoja. Tarinankerronta kulkee sujuvasti, yleensä vailla suvantokohtia.

Omanlainen ratkaisunsa on jakaa näytelmä ikäänkuin luvuiksi, joiden tapahtumavuodet ja "otsikot" ilmaistaan näytöllä. Toisaalta tämä on informatiivista, mutta välillä jännite hieman kärsii kun tietää mitä on tulossa - mieluummin olisin antanut tapahtumien kertoa.


Etualalla Asko Vaarala, taustalla Jorma Böök ja Eino Heiskanen.
Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmän ensitapahtumissa on alkuvoimaa, ja niistä nousee myös lintuteema, joka tulee esiin useaan kertaan näytelmän kuluessa - lopun kappaletta myöten.

Lahden teksti on voimakasta ja ihmisiä säästelemätöntä. Tosin ihmettelen, miksi siinä on niin "korvaanpistävän" paljon kirosanoja - uskon, että vähemmän olisi ollut enemmän.Tapahtumat itsessään ovat sellaisia, ettei niitä tarvitsisi näin karkealla kielenkäytöllä alleviivata.


Jukka-Pekka Mikkonen ja Pekka Hiltunen.
Kuva: Jiri Halttunen

Sydänmaan pukusuunnittelusta vastaa Sanna Levo. Puvustus on aikakauden mukaista ja aiheeseen sopivan tavallista - tietysti lukuunottamatta sitä yhtä kohtausta, jossa päästään räväyttämään! Kampaukset ja maskeeraus ovat Suvi Taipaleen ja Anniina Saaren käsialaa, ja ne täydentävät hahmojen kokonaisuutta.


Miika Vaarakallio, Asko Vaarala, Jukka-Pekka Mikkonen ja Anni Pesonen.
Kuva: Jiri Halttunen

Lavastuksen on suunnitellut Juho Lindström ja se toimii olennaisesti yhdessä Japo Granlundin suunnittelemaan kauniin valaistuksen kanssa. Lavastuksen ja valaistuksen luoma visuaalinen ilme muuntuu helposti viittaamaan moniin tapahtumapaikkoihin. Mika Filpuksen suunnittelema ääniraita täydentää esityksen kokonaisuutta.


Hannu Lintukoski.
Kuva: Jiri Halttunen

Sydänmaa on todellakin draamaa, ajoittain varsin raskasta ja ahdistavaakin. Kuitenkin etenkin ensimmäisellä puoliajalla mukaan mahtuu myös hupaisia hetkiä ja huumoria - esimerkiksi koulukohtaus toimii loistavasti ja naurattaa moneen kertaan. Toisaalta näytelmä myös koskettaa; monista hahmoista on helppo välittää. Sydänmaa on ennenkaikkea taitavan näyttelijäntyön ja näkemyksellisen ohjaamisen näytelmä.

Sydänmaa Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


Joskus kuva kertoo enemmän kuin mitkään sanat - joita tilanteessa ei uskaltaisi edes sanoa.
Kuva: Jiri Halttunen


perjantai 2. lokakuuta 2020

Vuoriston kaunotar

Tänään perjantaina ensi-iltansa sai Vuoriston kaunotar. Näytelmän on käsikirjoittanut Martin McDonagh ja Jyväskylän kaupunginteatteriin sen on ohjannut Anssi Valtonen. (Itse en valitettavasti aikataulusyistä ensi-iltaan päässyt, vaan kävin aiemmin viikolla katsomassa koeyleisönäytöksen sekä torstain ennakkonäytöksen.)


Piia Mannisenmäki (Maureen) ja Hanna Liinoja (Mag).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Esittelyn mukaan on kyseessä on draama, jossa käsitellään toisiinsa takertuneiden äidin ja aikuisen tyttären kipeitä suhteita. Kuvaus pitää toki paikkansa, mutta kyllä tämä kasvaa lisäksi täyden jännitysnäytelmän suuntaan. Anssi Valtosen ohjaus on erittäin tiivis, ja etenkin toisella puoliajalla tunnelma on ajoittain niin tiheä, jännitteinen ja vangitseva, että ei voi kuin tuijottaa henkeään pidättäen.


Piia Mannisenmäki (Maureen).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hanna Liinoja esittää näytelmässä Mag-äitiä ja Piia Mannisenmäki Maureen-tytärtä. Molemmat tekevät erittäin paneutuneet roolityöt henkilöiden osoittaessa aitoakin kiintymystä, mutta paljon myös kieroon kasvanutta suhdetta, epätoivoa ja jopa julmuutta. Naiset repivät toisiaan (ja itseään) kappaleiksi; siinä missä tytär kaipaa omaa elämää ja rakkautta, äiti ei halua luopua tyttärensä hallitsemisesta. Antti Niskanen Paton roolissa on sympaattinen, kiltti mies hauraine tunteineen ja toiveineen - monologiosuus on hienoa seurattavaa kerronnan ja tunteiden vaihdellessa. Markus Virtasen rooli nuorena Rayna on ajoittain hilpeän ylilyövä, mutta ei liiallisuuksiin asti. Roolihenkilöiden kokonaisuus on toimiva ja tasapainoinen, ohjattu ihmistä ja tämän heikkouksia ymmärtäen.


Antti Niskanen (Pato) ja Piia Mannisenmäki (Maureen).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Roolihenkilöiden ulkoasusta vastaavat puvustuksen suunnitellut Tuovi Räisänen sekä kampaukset ja maskeeraukseen suunnitellut Suvi Taipale. Ulkoiset oletukset ovat hyvin onnistuneita; nuhjuinen vanha äiti, arjen kuluttama tytär, tavallisen miehen perikuva Pato ja maaseudun nuorisoa edustavaa Ray.

Markus Virtanen (Ray).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lavastuksen on suunnitellut Minna Kauhanen ja heti alussa siinä esiintyy hieno efekti, jollaista en ole teatterissa ennen nähnyt! Lavastus on yhdistelmä vain viitteellisiä elementtejä ja täysin tarkkaa ympäristöä. Läpinäkyvyys antaa hyviä mahdollisuuksia ilmaisuun. Lavastusta täydentää tunnelmia korostava, Jonna Rautalan suunnittelema valaistus - ja pimeys.


Hanna Liinoja (Mag) ja Piia Mannisenmäki (Maureen).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jani Lappalaisen äänityöt ovat ennenkin tehneet minuun vaikutuksen, ja tässäkin äänimaailma on hienovaraisen olennainen osa kokonaisuutta. Ei päällekäyvä, vaan sävyttää ja luo tunnelmia, kertoo tarinaa omalta osaltaan.


Hanna Liinoja (Mag) ja Antti Niskanen (Pato).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Ennakkonäytöksessä seuranani oli ikääntyvä äitini, joka ihasteli todella paljon sitä, miten taitavasti näyttelijät laittavat itsensä likoon. Häneen(kin) teki vaikutuksen myös se, miten ennalta-arvaamaton tarina on.

Vuoriston kaunotar antaa paljon enemmän kuin osasin odottaa - ja tällainen yllätys on aina hyvästä. Näytelmässä on myös äkkiväärää huumoria, osa hyvinkin mustaa. Toivon todella, että draamasta pitävien lisäksi myös jännitysnäytelmien ystävät löytävät tämän esityksen! Miellyttäväksi Vuoriston kaunotarta ei juuri missään kohtaa voi sanoa, mutta aina välillä tekee hyvää tulla hieman ravistelluksi. Minusta tämä on todella mieleenpainuvaa, elämyksellistä teatteria!

Vuoriston kaunotar Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).