lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesätauko ja nostalgiaa

Jo joutui tauon aika
blogiteksti viimeinen
on kausi lopuillansa
ja uutta ootellen
voi katsauksen luoda
historiaan elämysten
se muistoja nostaa mieleen
hetkien nostalgisten

On kesä aluillansa
jää teatterin katsomo taa
myös työryhmien kansa
lomiaan odottaa
Toivon: siunaustaan suopi
tuo lämpö auringon
Taas syksyllä mieli palaa
luo kulttuurinautinnon


Teatterin esityskausi on päättynyt ja harjoituskausikin on jo hyvin lopuillaan. Näyttelijöillä ja muilla teatterin työtekijöillä alkavat ansaitut kesälomat (kenellä aiemmin, kenellä myöhemmin), joten blogikin vetäytyy kesätauolle.

Viime keväänä jännäiltiin, meneekö blogin lukukerroissa yhteensä kymppitonni rikki - ja menihän se. Tänä keväänä on 50 000 lukukertaa (siis alusta asti kaikki yhteensä) paukkunut iloisesti jo jokin aika sitten! Koska matkan varrella lienee siis tullut uusia lukijoita mukaan, ajattelin tässä vielä nostaa esiin muutamia omia suosikkitekstejäni ensimmäiseltä blogivuodelta. Polttavan ajankohtaisia nämä eivät sinänsä ole, mutta onhan muistelukin hauskaa! Kussakin tekstissä jutun nimi on linkki, joka avaa ko. julkaisun uuteen ikkunaan.

Katoava maa
Koskettava näytelmä, jonka tunnelma nousi pintaan lyyrishenkisenä tekstinä.

Kuva > 1000 sanaa (Nummibodareitten harkat)
Edelliseen verrattuna hyvin erilainen lähestymiskulma. Nummibodarit oli minulle tärkeä näytelmä siksikin, että sen harjoitusprosessia pääsin seuraamaan harvinaisen tiiviisti. Julkaisuista oma suosikkini on ehkä tämä valokuviin ja kuvateksteihin perustuva juttu. Koko Nummibodarit-juttusarja löytyy täältä (linkki) - muistakaa klikata myös "vanhemmat tekstit" jotta pääsette prosessin alkuvaiheisiin!

Antti ja Henkka - pikapaikkausta ammattitaidolla
Tähän aikaan jutut keräsivät yleensä 200-300 lukijaa, mutta tämä liki tuplasi lukukerrat. Ja olen tyytyväinen paitsi kiinnostavuuteen, myös itse tekstiin. Aiheena siis se, miten rooli paikataan kun näyttelijä sairastuu äkillisesti.

Ensemble tanssii ja soi!
Elämys, joka ei todellakaan unohdu - Jekyll&Hyden avustajaryhmän mukana lavan takana esityksen aikana. Upeita esiintyjiä ja hilpeää menoa.

Mikko Kauranen - puoli vuosisataa teatteria
Ihastuttavan Mikko Kaurasen haastatteleminen teki minusta fanin kertaheitolla.

Ruokahissi
Linkki vie koko juttusarjaan. Erittäin mieleenpainuva näytelmä, jonka intensiivinen tunnelma piti otteessaan kerta kerran jälkeen. Näihin juttuihin kuuluvat myös ensimmäinen kerta, kun pääsin seuraamaan harjoituksia, sekä haastattelu jossa näyttelijät vastaavat sekä omana itsenään että roolihahmoissaan (löydättekö muuten haastisjutun rakenteesta mitään jännää?).


Ja jos nyt olette hyvässä fiilistelymoodissa, niin siihen nälkään vielä pari linkkiä blogin ulkopuolelta:

Teatterin Flickr-tililtä (linkki) löytyy mm. kuvareportaasi Lainahöyhenissä -kulissikuvauksesta nimellä Kulissikuvaus 2014. Ja muutakin mielenkiintoista.

Teatterin YouTube-kanavalla (linkki) voi fiilistellä paitsi tulevaa, myös monia menneitä elämyksiä kuten Jekyll&Hyde, Yksi lensi yli käenpesän, Shrek, Myrskyluodon Maija, 33 variaatiota...


Nämä muistot ovat kaukaisempia, ja tietenkin myös tältä kuluneelta kaudelta on jäänyt mieleen monta helmeä - upeita, hauskoja, koskettavia esityksiä, hahmoja ja tarinoita, mielenkiintoisia haastatteluja, antoisia harjoituksia. Olen jammannut katsomossa mukana Ansan harjoituksissa, pidättänyt henkeäni Miehen (joka kieltäytyi käyttämästä hissiä) kertoessa kissanpojista, räkättänyt Jonin ja Antin (ja tietysti koko työryhmän) "diivailulle", ihmetellyt ihmeellistä Mirmajaa, ollut yhtäaikaa ahdistuksen rajamailla ja vaikuttuneen ihastuksen vallassa Papin perheen selvitellessä elämäänsä, ihaillut kauas karkaavia pilviä, tuntenut haikeutta Rutun viimeisestä roolista Täti ja minässä - nauranut, eläytynyt, liikuttunut, nauttinut hyvästä musiikista... Ja tietysti myös vierailuista ja muista kertaluontoisemmista tapahtumista.

Vaikka kesästä ei koskaan haluaisi luopua, uuden teatterikauden alkaminen on toki sitten aikanaan taas odottamisen arvoinen asia. Koettavaksi saapuu monta kiinnostavaa esitystä, ensimmäisenä Peter Pan (ensi-ilta 9.9.).

Kiitos kuluneesta kaudesta kaikille - niin teatterin työntekijöille kuin lukijoillekin. Tämä on hienoa puuhaa, ja onnekseni saan taas syksyllä jatkaa teidän kanssanne.

Hyvää kesää kaikille
toivottaa "Eturivin kuningatar" Satu!


Aina välillä (etenkin kesäisin) minä katselen ja kuvaan muutakin kuin teatteria. ;)

Kuva elokuulta 2014. Joskus kannattaa herätä ennen viittä.
Järvivesi on vielä lämmintä, ja kylmän yön jälkeen
kultainen sumu nousee pinnan ylle tanssimaan nousevan auringon kunniaksi.


maanantai 22. toukokuuta 2017

TET-harjoittelussa teatterilla

Jyväskylän kaupunginteatterilla on vuosittain 6-10 viikon aikana noin 16-20 pääsääntöisesti Jyväskylän perusopetuksen piiriin kuuluvaa 9.-luokkalaista tutustumassa työelämään eli TET-jaksolla. "Valitsemme teatterin harjoitus- ja työsuunnitelmien mukaan tietyt viikot TET-viikoiksi, joille tulijoita olisi tällä hetkellä enemmän kuin mitä voimme ottaa", teatterikuraattori Antti Niskanen kertoo. TET-viikolle voi hakeutua lähettämällä Antille sähköpostitse itsestään pienen esittelyn, josta löytyvät myös perustelut, miksi haluaisi teatterille TETtiin. Hakijoilta toivotaan kiinnostusta teatteriin ja innostusta teatterialalle.

Haastattelin Emma Väätäistä, joka oli teatterilla tettiläisenä marraskuussa 2016. Jakso oli viikon mittainen. Emma kertoi halunneensa tettiin teatterille lähinnä siksi, että se on taidealaa ja hän halusi kokeilla jotakin erilaista kuin viime vuosien harjoitteluissa. Emma kertoi, että "minulla on myös oma heikko kohtani teatteritaiteeseen ja etenkin musikaaleihin. Ja halusin nähdä mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu sekä auttaa, jos siihen pystyisin."

Emma pääsi tettiläiseksi soitettuaan Antille. Hän haki paikkaa sen verran ajoissa, ettei hänen ollut ollenkaan hankala päästä. Sitä hän ei tiedä, jäikö joku halukas ilman paikkaa.

Ennakko-odotuksistaan Emma kertoi näin: "Arvelin, että viikosta tulisi mukava eikä kovinkaan rankka. En tiennyt, mitä teatterilla pääsisi TET-harjoittelija tekemään, mutta odotin teatterin toimintaan tutustumista ja jotakin pientä auttamishommaa." Ja miten odotukset sitten täyttyivät? "Pääsimme kyllä kiertämään teatteria ja näkemään paljon. Opin paljon siitä, kuinka paljon työtä näytöksen toteuttamiseen tarvitsee tehdä. Opin myös näytelmäkäsikirjoituksen lukemista ja pääsin seuraamaan harjoituksia ja muuta toimintaa. Kuten odotin, viikosta tuli todella mukava! Ja siihen sisältyi monia kivoja asioita, joita en ollut edes tajunnut odottaa."

Emma kertoi päässeensä lähinnä tutustumaan teatteriin ja sen toimintaan. Tettiläiset olivat lukeneet käsikirjoitusta ja nähneet harjoituksia sekä valmiita esityksiä. He olivat myös haastatelleet näyttelijöitä ja kuulleet heidän ammatistaan. Entä mikä oli parasta? "Pidin erityisesti siitä, kuinka paljon asioita saimme tietää, sillä olen aika tiedonhaluinen vähän kaikissa tilanteissa. Pidin myös kaikista ihmisistä. Tosi mukavaa porukkaa!" Emma kertoo oppineensa erityisesti sen, että muutaman tunnin mittaisen esityksen takana on monen kuukauden ahkera työ. Hän ei aiemmin tiennyt esimerkiksi, että kaupunginteatterilla on oma puuverstas. Muutenkin rakennuksen koko ja sinne mahtuvien asioiden määrä yllätti hänet suuruudellaan.

Teatterin TET-harjoittelijat pääsevät tutustumaan teatterin tiloihin.
Kuvassa asustamiseen liittyvää esineistöä.

Entä miten Emma viihtyi? "Viihdyin todella hyvin. Ilmapiiri teatterilla oli ihana. Viihdyin paremminkin kuin olisin kuvitellut viihtyväni. Kyllästymisen hetkiä ei ollut lähes ollenkaan. Ainakin minulle paikka oli mieleinen." Hän myös suosittelisi teatteria TET-paikaksi sellaiselle ihmiselle, jota teatterin toiminta kiinnostaa missä muodossa tahansa. Emma ei itse harrasta teatteria tekijänä, mutta katsojana kyllä - ja arvelee, että TET-viikon jälkeen tulee todennäköisesti käytyä aiempaa useammin.


tiistai 16. toukokuuta 2017

Papin perhe suurella näyttämöllä

Jyväskylän kaupunginteatterin pienelle näyttämölle tehty Sakari Hokkasen ohjaama näytelmä Papin perhe siirtyi yhden näytöksen ajaksi suurelle näyttämölle. Kyselin Sakarilta ja parilta näyttelijältä tunnelmia siirrosta ennen ja jälkeen näytöksen.

Siellä se on, pienelle näyttämölle tehty lavastus isolla näyttämöllä.
Kuva: Marjo Vihavainen

Piia Mannisenmäki, joka esittää näytelmässä perheen nuorinta tytärtä Maijua, kommentoi ennakkofiiliksiä näin: "Kieltämättä vähän jännittää pieneltä suurelle siirtyminen. Pienellä puolella näytteleminen on intiimimpää, ilmaisu siis myöskin fyysisesti pienempää. Toisaalta liika miettiminen on turhaa koska näytelmä on kaikilla niin hyvin hallussa. Odotan mielenkiinnolla!" Esitystä seuraavana päivänä Piia kommentoi "Oli todella mahtava kokemus! Ja tuntui siltä että myöskin esitys oli onnistunut ja latautunut. Oon vieläkin ihan fiiliksissä. Se, että kaikki yleisön reagointi ja vuorovaikutus oli moninkertainen....uuh...se oli ihanaa! Ja ilmaisullisesti ei tarvinnut muutoksia tehdä."

Hannu Lintukoski kommentoi siirtymistä pieneltä näyttämöltä suurelle seuraavasti: "Aluksi piti tietysti ottaa suuren näyttämön kokoero liikkumisissa huomioon. Samoin ihan asettuminen suurella näyttämöllä, siellä pitää ottaa huomioon se asia paremmin että näkyy ihan takariville asti. Niin "luonnollista" olemista se ei voinut olla kun pienellä. Samoin puheteknisesti artikulointia piti vahvistaa vaikka oli mikitetty ja puhe suunnata enemmän yleisöön päin. Siinähän ne oikeastaan tärkeimmät. Oikein hyvä fiilis siitä jäi, tuntui aika hypnoottiselta esitykseltä. Sellainen oikein kunnon wanhan liiton perusdraama jota yleisö tuntui seuraavan intensiivisesti."

Vasemmalta Valtarin perheestä Jussi (Miikka Tuominen), Hanna (Anne-Mari Alaspää),
Maiju (Piia Mannisenmäki) sekä isä Elias (Hannu Lintukoski).
Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmän ohjaaja Sakari kertoili tuntemuksiaan näin: "Tässä tapauksessa siirto pieneltä isolle meni suhteellisen kivuttomasti. Kaikkia esityksiä ei pieneltä isolle pystyisi siirtämään, ilman että ne menisivät jotenkin pilalle. Lavastus siirtyi isolle melkein sellaisenaan, vain sivuseinien kulmaa avattiin jonkin verran, niin että lavastus täytti koko näyttämöaukon. Lavasteet pystytettiin tässä tapauksessa niin eteen kuin mahdollista. Leveyttä tilassa oli siis jonkin verran enemmän kuin pienellä, mikä vaikutti hiukan asemointeihin. Ne käytiin läpi näyttelijöiden kanssa, aika hyvin he luonnostaan hakeutuivat suhteeseen muuttuneen tilan kanssa. Aikaahan jutun harjoittelemiselle oli perjantain aamuharjoitus, missä käytiin koko esitys läpi, mietittiin muuttuvat kulut, asemoinnit jne. Ajallisesti suurin työ oli valojen suuntaamisessa ja ohjelmoimisessa kokonaan uudelleen ison näyttämön kalustolla. Myös videojärjestelmän kanssa oli omat haasteensa. Mikit halusin näyttelijöille, koska Papin perheessä on jonkin verran kohtauksia, missä puhutaan musiikin soidessa taustalla. Halusimme myös pitää ilmaisun mahdollisimman pitkälle yhtä intiiminä kuin pienellä puolella. Tässä mikit auttoivat. Jos oltaisiin kasvatettu äänenkäyttöä ison näyttämön mittakaavaan, olisi myös ilmaisu muuttunut isommaksi. Nyt pysyttiin mielestäni todella hyvin alkuperäisessä tyylilajissa. Pyrkimyksenä oli siirtää esitys isolle mahdollisimman vähin muutoksin ja tarjota katsojille niin pitkälle sama esitys kuin pienellä kuin mitä oli mahdollista. Etukäteen olin aika luottavainen, että juttu tulee toimimaan isollakin ja jälkikäteen olen enemmän kuin tyytyväinen."

Ja kyllä tyytyväisiin ja onnellisiin fiiliksiin on syytäkin! Itse istuin katsomossa seitsemännellä rivillä - halusin nähdä ilmeet, mutta toisaalta myös kokea tunteen isommasta katsomosta, eli sikäli toivoin paikat jopa hieman kauempaa kuin missä yleensä tykkään istua. Ja kyllä Papin perheen tunnelma ja jännite kestivät hyvin isommankin etäisyyden - hieman kauempaa näkee kokonaisuudenkin paremmin. Näytelmä toimi hyvin myös isolla näyttämöllä, ja onhan se joka kerta koskettava. Kylmät väreet ensimmäisen puoliajan päättyessä, kasvava jännite loppua kohti... Ja toisaalta ne iloiset, hupaisat ja onnelliset sävyt matkan varrella. Olen hyvin kiitollinen koko työryhmälle tästä upeasta näytelmästä - ja onneksi yleisökin sen löysi sankoin joukoin, näytöksethän olivat loppuunmyytyjä pitkin kevättä.


maanantai 8. toukokuuta 2017

Merenneitoja, merirosvoja, kadonneita poikia ja Peter Pan

Edellinen Peter Pan -musikaalin harkoista kertonut juttu Jalalla koreasti Peter Panin seurassa (linkki) olikin hyvin suosittu - se on kerännyt tähän mennessä yli 1330 lukukertaa, joten se on luetuin tämän blogin jutuista ikinä! Ja ylivoimaisesti luetuin harkkajuttu; yleensä suurinta kiinnostusta ovat saaneet ensi-illoista kertovat jutut. Kiitos teille kiinnostuksesta - on palkitsevaa kirjoittaa innokkaalle yleisölle!

Peterkin tuulettaa blogijutun kiinnostavuutta! ;D

Joten viikko edellisten Peter Pan -harkkojen jälkeen olen jälleen katsomossa. Tällä kertaa harjoitusten ensimmäisellä puoliskolla läsnä on myös opettajaopiskelijoita seuraamassa harjoituksia. Aluksi ohjaaja Hanna Kirjavainen esittelee itsensä ja työryhmän pääpiirteittäin, sekä kertoo missä vaiheessa ollaan menossa.

Hannan kertoman mukaan tässä vaiheessa kyse on paljolti siitä, että näyttelijät tuottavat käsikirjoituksen pohjalta materiaalia, jota ohjaaja ja koreografi prosessoivat. Materiaali jakautuu kolmeen pääelementtiin - liikkeeseen, musiikkiin ja näyttämötyöskentelyyn - ja nämä kaikki halutaan saada synkronoitua ja täytettyä näytelmän jokainen hetki. Kesän aikana ohjaaja käy siihen mennessä tuotettua aineistoa läpi, hauduttelee ideoita, pohtii mihin tarvitaan jotain lisää, missä kenties on jotain liikaa - syksyllä prosessia sitten jatketaan tältä pohjalta. Tämä käsillä oleva vaihe on etenkin ohjaajalle haastava, mutta toisaalta myös antoisaa, sillä harjoitusten tähän vaiheeseen kuuluu paljon leikkiä ja kokeilua. Leikki ja peli ovatkin kaikenkattavia teemoja, etenkin kun tehdään näytelmää lapsille.

Leena, Peter ja Jukka.

Harjoituksen alussa Hanna ja kapellimestari Lasse Hirvi keskustelevat laulun ja repliikkien painotuksista ja lomittumisista Merenneitojen laulussa. Kyseisestä kohtauksesta ja sitä seuraavista tapahtumista puhutaan koko työryhmän kesken; kenellä on kiirevaihto edellisen kohtauksen jälkeen, kuka milloinkin tulee lavalle ym. Hanna ja koreografi Kira Riikonen käyvät vielä keskenäänkin kohtausta läpi - ja lavalla käy aikamoinen porina näyttelijöiden jutellessa ja naureskellessa keskenään. Hanna käy yhden näyttelijän kanssa vielä läpi hahmon motivaatioita ja tunnetiloja - koko työryhmä seuraa tarkasti, jotta muutkin osaavat myödätä oikein. On myös hauskan näköistä, kun Hanna eläytyy kokonaisen ryhmän toimintaan ja esittää itse ryhmän reaktioita. Lavalla keskustellaan vielä kohtauksen ytimestä ja tarkoitusperistä. Näyttelijät pohtivat Hannan kanssa vaihtoehtoisia tyylejä toteuttaa kohtausta.

Hanna (oikealla keltaisessa paidassa) ohjaa näyttelijöitä.

Ja sitten menoksi. Hanna huhuilee vielä merirosvoille; "oottekste nyt paikalla? Oottekste kaikki siinä?" jolloin kulisseista kuuluu "on meitä muitakin, voidaan lisääntyä jos haluat!" Kohtausta mennään pieni pätkä eteenpäin, kunnes Hanna keskeyttää ja ohjeistaa näyttelijöitä. Samaan aikaan Kira hioo merenneitojen liikekieltä. Jälleen edetään pätkä ja Hanna keskeyttää; ohjaa tunnetasoa, iskuja, käyttäytymistä ja eleitä.

Kapteeni Koukku ja hirveitä merirosvoja.

Ja sitten taas eteenpäin. Kohtausta käydään läpi useamman kerran, aina vaan pidemmissä pätkissä. Välillä nauran hyvinkin räkäisesti - voi tosin olla, että kyseinen komiikka ei ihan samassa muodossa valmiiseen teokseen päädy, mutta ei se varmasti tylsäksi jää... Tunnelma on riehakas niin lavalla kuin katsomossakin, ja myös harjoitusta seuraamassa olevat opiskelijat nauravat ääneen. Koska kohtaus (tai oikeammin kyseessä on kaksi peräkkäistä kohtausta) on vielä hyvinkin alkuvaiheessa, siihen liittyy kaikenlaista kokeilua ja se muuntuu kerta kerralta.

Lasse harjoituttaa myös varsinaista merenneitojen laulua - hän soittaa jälleen pianoa ja ohjaa musiikkia. Alttojen ja sopraanoiden osuudet käydään läpi erikseen ja sitten yhdessä. Merenneidot koostuvat naisporukasta ja Pablosta, joka tuntuu olevan tässäkin hahmossa kuin kala vedessä. Tai kuin merenneito vedessä.

Pablo eläytyy neitouteen. Merenneitouteen.

Kira ohjaa kohtauksessa esiintyvien liikettä ja selostaa millaisia näyttämöelementtejä on mukana - vielähän lavasteita ei ole lainkaan. "Merenneidoissa kiinnostavaa on laulu, pyörivä liike ja käsien liike - ja miten ne suhtautuvat toisiinsa." Alan jo löytää koreografioista elementtejä, joita olen nähnyt toisessakin numerossa - tämä tuo kokonaisuuteen yhtenäisyyttä.

Merenneitojen tanssi.

Harjoituksen mittaan käy ilmi, että aseistettujen kadonneiden poikien ei kannattaisi antaa olla liian kauaa valvomatta keskenään - he alkavat "tappaa toisiaan". Vahingoilta kyllä vältytään, vaikka meno on välillä aika villin näköistä.

Ammunta on yhteistyötä.

Seuraavaksi harjoituksessa edetään pitkä pätkä eteenpäin; kolme musiikkinumeroa ja tietysti kaikki puhe- ym osuudet samalta mitalta. Sen jälkeen on puolivälitauon aika. Opiskelijat poistuvat, ja kuuluvat mennessään ihastelevan miten mielenkiintoista oli seurata - ja miettivän, vieläkö esitysporukkaan mahtaisi jotenkin päästä mukaan.

Jukkis keskittyy tekstiin merenneitojen harjoitellessa lauluaan.

Tauon jälkeen harjoitus jatkuu Kiran selvittäessä näyttelijöille seuraavan musiikkinumeron eli Nimenarvausoopperan näyttämöä, lavasteita ja lavaelementtien käyttöä. Saaralle Kira tuumaa: "sä olet tosi nopee lattiatason liikkuja, käytetään sitä hyväksi!" Tosin ei Saara läheskään koko aikaa tunnu lattiassa kiinni pysyvän...

Yleensä Saaran lavapreesens ei ole näin jäykkää.

Aluksi kerrataan pelkkä laulu, ja sitten lähdetään rakentamaan kohtausta. Nimenarvausooppera on yksi suosikkikappaleistani tässä musikaalissa; siihen sisältyvä dialogi on hauska, ja aivan erityisesti pidän mahtipontisesti koko porukan voimin soivasta lopusta! Lasse treenauttaa jälleen eri äänialoja - alttoja, tenoreita ja bassoja - erikseen ja yhdessä. Laulun ajoitusta, stemmoja ja kuoron yhtenäisyyttä käydään läpi. Lasse ohjeistaa erityisesti Henkkaa ja Saaraa. joilla on isommat roolit kappaleessa - laulun rytmiä jäsennetään bändin iskuihin. Ja kyllä soi! Kuorossa on muhkea saundi. On myös hauskan kuuloista, kun Lasse imitoi patarumpusooloa.

Lauluharjoitusten aikana Kira tanssii koreografiaa lavan edessä, ja alkaa sitten käymään liikkeitä läpi eri ryhmien kanssa - miten liikkuvat merirosvot, kadonneet pojat, Kultasen lapset - ja tietysti Peter. Ryhmät jutustelevat ja ottavan tuntumaa liikkeisiin myös keskenään. Välillä nähdään myös improvisoituja tanssipätkiä.

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu.

Ja sitten tehdään kohtausta. Numero käydään useamman kerran läpi, ja sitä on ilo kuunnella! Kira vetää samalla edessä koreografiaa, jotta näyttelijät voivat tarvittaessa katsoa hänestä mallia. "Salsalantiot liikkuu!" Rivistä kuuluu "Ai kädet on noin isot?" johon Kira vastaa "joo, tehkää ihan järjettömän isoja käsiliikkeitä!"

Jos puheosuudessa näyttelijä unohtaa vuorosanansa, toiminnassa on useimmiten varaa pysähtyä pikkuiseksi hetkeksi jotta kuiskaaja auttaa eteenpäin. Mutta musiikkinumerossa ei pysähdellä, soitto kulkee koko ajan. Tarvittaessa kuiskaaja ennakoi hieman - jos vaikuttaa siltä että vuorossa oleva laulaja ei ehkä heti pääse mukaan - ja tarvittaessa Lasse myös laulaa soittaessaan, jotta laulusta saa kiinni. Näyttelijät auttavat myös toinen toisiaan - yhteishenki ja yhdessä tekeminen on tärkeää! Kuten teatterissa aina.

Peter Pan -musikaalin ensi-ilta on Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 9. syyskuuta 2017. Kts. tarkemmin teatterin sivut (linkki).


lauantai 6. toukokuuta 2017

Brel - Suosalo - Tegelman - Tapiola Big Band

Eilen päästiin nauttimaan konserttielämyksestä, jota ei ole Jyväskylässä ennen kuultu - eikä kovin paljon muuallakaan, kyseessä oli konsertin toinen esitys ikinä. Martti Suosalo esitti Jacques Brelin lauluja kera kitaristi Pekka Tegelmanin ja Tapiola Big Bandin. Konsertin taustoista kirjoitin jo jutussa Tulossa: Martti laulaa ja iso bändi soi (linkki). Suuren näyttämön katsomo oli loppuunmyyty - ja kyllä katsojatkin olivat myytyjä esityksen nähtyään.

Konsertti alkoi suoraan musiikilla, ja ensimmäisen kappaleen jälkeen Martti toivotti yleisön tervetulleeksi. Hän sanoi myös, että mitään välipuheita ei sitten pidetä; "kappaleet puhukoot itse puolestaan". Ja niin mentiin - tosin toki Martti välillä kiitti suosionosoituksista.

Martti Suosalo, Pekka Tegelman ja Tapiola Big Band esiintymässä Aleksanterin teatterissa.
Kuva: Eveliina Mustonen

Kappaleiden sanoitukset ovat karheita tarinoita, tunnelmia laidasta laitaan. On ystävän hautajaisia ja bordelliin jonottavaa nuorta miestä, vinohymyisiä tutkielmia ihmisistä, pastilleja tarjoavaa hurmuria (joka konkreettisesti otti kontaktia yleisöön!) ja Amsterdamin satamahuoria. Koomisia, haikeita, karvaita, makeita hetkiä - monikulmaista elämää.

Martin esiintyminen solistina on hyvin kokonaisvaltaista. Hänen äänensä sopii näihin tarinoihin, ja lisäksi hän on samalla näyttelijä-Martti; ilmeikäs, eloisa, eläytyvä. Hän esittää myös erilaisia hahmoja. Aivan erityisesti ihailen muutenkin hulvattomassa Porvarit-kappaleessa tapahtuvaa vanhenemista; ensin äänessä on nuori mies, sitten keski-ikäinen, ja lopulta vanhus. Muutos tapahtuu aivan lennossa silmiemme edessä, eikä sitä helposti edes uskoisi ellei näkisi - että miten joku voi noin heittämällä tehdä hahmostaan niin eri ikäisen!

Aina ei kokeneellakaan esiintyjällä mene ihan putkeen - eräs kappale käynnistyy vasta kolmannella yrittämällä. Tilanne huvittaa niin yleisöä kuin Marttia itseäänkin. Ja ammattilaisuuden näkee siinä, että puolittaista ei tehdä, että uskaltaa sanoa että lähtö ei onnistunut, otetaas uusiksi - ja vielä toisenkin kerran. Ja yleisö kannustaa. Kuten muutenkin, väliaplodit jokaisen kappaleen jälkeen ovat innokkaita.

Martti ja käsiliike.
Kuva: Eveliina Mustonen

Tapiola Big Band soi komeasti - sekä voimalla että hiljaa. Bändin sointi sopii näihin kappaleisiin hienosti. Esko Heikkinen johtaa eläväisesti, kappaleen mukaan hilpeästi tai hillitymmin. Eräässä kappaleessa kuullaan hieno pasuunasoolo, ja se saa toki myös omat aplodinsa. Pekka Tegelmanin kitarointia olisi toki kuunnellut enemmänkin esiinnostettuna, mutta suurimman osan ajasta hän soittaa bändin osana.

Ilonpidon riemukkuutta yhtään väheksymättä minulle henkilökohtaisesti - tosin parisuhdemies oli erittäin samaa mieltä - illan kohokohta on kaksi peräkkäistä esitystä, joista ensimmäinen on kitaran (Pekka Tegelman), rumpujen (Ville Luukkonen) ja kontrabasson (Ilkka Hanski) hypnoottinen instrumentaaliesitys. Suoraan tästä edetään pysäyttävän koskettavaan kappaleeseen Älä jätä nyt. Tältä kuulostaa yksin jäämisen kammo, ja kylmät väreet juoksevat pitkin ihoa. Martti laulaa silmät suljettuna, eläytyen vahvasti. Ja silti hän pystyy hyppäämään aivan toisenlaisiin tunnelmiin seuraavassa kappaleessa.

Yleisö on aivan ihastuksissaan. Lopussa nousemme kiittämään seisten. Encorena kuullaan uudelleen Porvarit, ja kansa taputtaa innoissaan mukana. Emme me varmaankaan edes lähtisi pois ellei väliverho laskemalla selkeästi kerrottaisi, että elämys on nyt ohi.
Kiitos upeasta konsertista!


tiistai 2. toukokuuta 2017

Tulossa: Martti laulaa ja iso bändi soi!

Perjantaina 5. toukokuuta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä koetaan konsertti, jossa Martti Suosalo tulkitsee Jacques Brelin suomeksi käännettyjä lauluja. Hänen kanssaan esiintyvät kitarataiteilija Pekka Tegelman sekä Tapiola Big Band.

Juttelin Martin kanssa reilua viikkoa ennen konserttia. Hänethän tunnetaan ennenkaikkea näyttelijänä, ja hän sanookin, että töistä 5 % hän tekee laulajana ja 95 % näyttelijänä. Hän kuitenkin painottaa olevansa sama persoona niin laulajana kuin näyttelijänäkin - toisin kuin esimerkinomaisesti vaikkapa Vesa-Matti Loiri, jolla on selkeästi erilainen laulajapersoona kuin näyttelijäpersoona Turhapuro-tyyleineen.

Idea konsertista on alunperin lähtöisin jo 90-luvulta. Tuolloin Ryhmäteatterissa ohjaaja Raila Leppäkoski antoi Martille videokasetin, jossa oli Jacques Brelin konsertti - sanoen, että Martissa ja Brelissä on jotain samaa. Ja Martti oli myyty. Hänen ystävänsä Pekka Tegelman ehdotti sittemmin, että he kääntäisivät laulut suomeksi. Vuoden 1998 kesällä he saivat käännettyä viisi laulua, ja tähän mennessä miesten yhteistyönä on syntynyt 17 käännöstä. Näitä on tehty siis pikkuhiljaa muiden töiden ohessa. Tapiola Big Band tuli kuvaan mukaan siten, että sieltä soitettiin Martille ja pyydettiin yhteistyötä. Martti ehdotti sitten Brelin kappaleita, joita kapellimestari Esko Heikkinen teki big band -sovitukset. Tämä konsertti sai sitten ensiesityksensä tämän vuoden tammikuussa Helsingissä, Aleksanterin teatterissa. Jyväskylässä nähdään toinen esitys. Kyse on siis hyvin tuoreesta kokonaisuudesta!


Martti Suosalo ja Tapiola Big Band esiintymässä Aleksanterin teatterissa.
Kuva: Eveliina Mustonen

Martti kertoo haluavansa esittää nimenomaan Brelin lauluja siksi, että Brel itse on vahvasti esiintyvä laulaja; kappaleet ovat näytelmällisiä ja sopivat hyvin näyttelijän esitettäviksi. Martti kertoo ilmaisun olevan paljon muutakin kuin laulamista; hän "heiluttelee vakuuttavasti käsiään", eläytyy ilmein ja esittää eri hahmoja lauluissa. Omaa suosikkia kappaleista hän ei halua nimetä - se olisi kuulema sama kuin pyydettäisiin laittamaan omat lapset paremmuusjärjestykseen, kun kaikki ne ovat hyviä.

Kysyn, kenelle Martti suosittelisi tätä konserttia, ja vastaus tulee epäröimättä: "kaikille!" Ikään tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Martti toivottaa kuulijat tervetulleeksi - luvassa on upeaa musiikkia, viihtymistä, komeasti soiva iso orkesteri ja hienoja sovituksi. Iltaan mahtuu tunnetta ja energiaa.

Näin avosylin Martti toivottaa kaikki tervetulleeksi konserttiin!
Kuva: Eveliina Mustonen

Brel-Suosalo-Tegelman-Tapiola Big Band -konsertin tiedot Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).



sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jalalla koreasti Peter Panin seurassa

Kuluneella viikolla vuorossa olivat Peter pan -musikaalin harjoitukset - ensimmäiset, joita olin seuraamassa. Tarinan alkuperäistekstin on kirjoittanut J. M. Barrie ja siitä käsikirjoituksen on tehnyt Ritva Holmberg. Peter Panin ohjaa Hanna Kirjavainen ja koreografina toimii Kira Riikonen. Kapellimestarina on Lasse Hirvi, joka näissä harjoituksissa soittaa pianoa ja ohjaa laulua - hän myös sovittaa tämän esityksen musiikin, jonka on säveltänyt Jukka Linkola ja sanoittanut Jukka Virtanen. Paikalla ovat myös lavastaja Karmo Mende ja pukusuunnittelija Tuovi Räisänen.

Nämä harjoitukset ovat koreografivetoiset, joskin toki ohjaajakin on läsnä ja seuraa tarkasti tapahtumia, kommentoiden tarvittaessa. Ennen harjoituksen alkua Kira kertoo minulle, että ensimmäisessä harjoiteltavassa numerossa ollaan hyvin alkuvaiheessa. Hänellä on kuulema tapana tehdä kustakin numerosta ensin perusrunko "laajalla siveltimellä", ja alkaa sitten tarkentamaan koreografiaa yksityiskohtaisemmaksi.

Joukko vauhdissa.

Koolla on koko joukko teatterin vakituisia näyttelijöitä sekä avustajia. Pääosaa eli Peter Pania esittää Saara Jokiaho, jonka innosta ja energiasta kyllä näkee miten mieluinen tämä rooli on hänelle. Saarasta on aika vaikeaa saada kunnollisia kuvia harjoituksissa, kun hänellä on niin vauhti päällä - kuten Peterin rooliin tässä numerossa kuuluu! Mukana on uusia avustajia, joita olen kyllä nähnyt muissa yhteyksissä; mm. Pablo Delahay ja Aleksi Keurulainen ovat tuttuja erityisesti Kulissin viimekesäisestä upeasta Rocky Horror Show'sta, ja Ayla Brinkmannin olen nähnyt JYT:in produktioissa.

Saara jo melkein lentää!

Ensimmäinen harjoiteltava numero on Mikä mikä maa. Kappaleessa on reipas tempo. Aluksi kappaletta lämmitellään paikoillaan seisten; Lasse ohjeistaa eri äänialojen ryhmiä. Välillä Kira ja Lasse keskustelevat kappaleen rakenteesta; millainen intro on, kuinka pitkä lopun instrumentaaliosasta halutaan.

Kira selittää ryhmälle tulevia lavasteita, "lentosuunnitelmaa" ja muita asioita, jotka vaikuttavat lopullisen esityksen koreografiaan, mutta joita vielä ei ole olemassa. Hän selostaa myös koreografian läpi; mitä tekevät ja mihin asemoituvat kadonneet pojat, merenneidot, intiaanit ja merirosvot - sekä tietysti Peter ja Kultasen lapset. Hän ohjeistaa myös liikkeen laatua; "liikkeessä tulee olla sitkoa, ei aksentteja." Tosin liikelaatua tutkitaan kuulema tarkemmin myöhemmin kun koreografian harjoittaminen on pidemmällä. Ryhmät sopivat keskenään keskinäistä liikkumistaan Kiran ohjeiden mukaan. Koreografiaa hiotaan pieni pala kerrallaan eteenpäin - Kira keskeyttää ja kertoo, mikä meni hyvin ja mitä pitää hioa. Näyttelijät esittävät myös itse kysymyksiä tarkentaakseen tapahtumia.

Kira selostaa koreografiaa näyttelijöille.

Koko ajan myös laulu on harjoituksessa mukana - vaatii taitoa yhtä aikaa laulaa eri ryhmien äänet kohdilleen ja samalla harjoitella koreografiaa! Välillä liike vaatii enemmän huomiota ja laulu hiipuu, mutta aina joku pitää lauluakin yllä ja muut yhtyvät siihen jälleen.

PÖÖ!

Itse olen tuntenut nämä laulut kolmisenkymmentä vuotta - aikanaan pieni Satu (joka jo silloin oppi laulujen sanoja ulkoa hyvin nopeasti) lainasi kirjastosta C-kasetin Peter Pan -musikaalista, ja sama musiikki soi nyt. Niinpä on aika väistämätöntä ryhtyä rallattamaan mukaansatempaavassa menossa mukaan "temmattuna".

Välillä kuullaan jälleen keskinäistä naljailua ja naurunpyrskähdyksiä - niin lavalla kuin katsomossakin. Vesitauolla kuuluu paljon puheensorinaa, kun esiintyjät kertaavat ja pohtivat liikkeitä, iskuja ja kaikkea harjoiteltavaan numeroon kuuluvaa. Numero mennään monta kertaa läpi, ja joka kerta sitä on ilo seurata! Esitys muuntuu kerta kerralta, sillä ainakin tässä vaiheessa siihen sisältyy myös improvisoituja elementtejä - näitä on erityisen mielenkiintoista seurata.

Asenteella...
...ja ilmeikkäästi!

Harjoitusten puolivälissä olevalla tauolla ohjaaja ja koreografi pohtivat jo muiden numeroiden toteutuksia. Tauon jälkeen työryhmä käy läpi sitä, mitä seuraavan päivän harjoituksissa tehdään.

Ennen seuraavan numeron - Koiran laulun - harjoituksen varsinaista alkua lavalla käy kiivas sorina. Piia Mannisenmäki kertaa lauluaan. Osa koirista käy koreografiaa läpi keskenään. Muutamat miehet työstävät omaa liikkeellistä ideaansa. Kira neuvoo siellä ja täällä. Puhe sorisee, naurahdukset purskahtelevat, kengät suhisevat lattiaa vasten. Kira ja Lasse neuvottelevat jostain. Kaikki yhtä aikaa.

Lasse ja Piia.

Välillä täytyy rauhoittua.

Sitten koreografiaa käydään yhdessä läpi tahti tahdilta. Lasse soittaa, Kira laskee tahteja. Jälleen näyttelijät kyselevät; "siis tuleeko tämä jalannosto ykkösellä ja toinen jalka kakkosella vai eka jalka ykkösellä ylös ja kakkosella alas?" Työ on yksityiskohtaista, jotta lopputulos on näyttävä. Liikkeen paremmin osaava tanssija opastaa muitakin näiden kysellessä. Yhteistyön henki on tiivis.

Koiran elämää.

Kolmantena harjoiteltavana numerona on Kadonneet pojat -laulu. Tämäkin käydään läpi hetki hetkeltä - milloin laskeudutaan kyykkyyn, milloin noustaan ylös. Mitä missäkin kohtaa lauletaan, millä laulunsanalla tehdään tietty asia.

Koiranhoitoa.

Kun pääsee näkemään tanssi- ja laulunumeron harjoittelua näin alkuvaiheessa, se antaa huomattavasti perspektiiviä siihen, millaisen työn takana kokonainen musikaali on! Liikkuvia osasia on valtavasti, kaikki pitää tietysti erikseen harjoitella ja lopulta yhdistää yhdeksi sulavaksi kokonaisuudeksi. Valmiina lavalla tällaiset numerot näyttävät niin vaivattomilta! Eivätkä ne vaikealta näytä näiden osaajien työstämänä alkuvaiheessaankaan, mutta opettelemista ja harjoittelemista ne toki vaativat. Odotan todella innolla näkeväni lisää prosessia, ja syksyllä sitten valmiin esityksen!

Mikä mikä mikä maa
ihmeiden on maa.
Joka joka joka saa
katsoa sen maisemaa
ei tiedä mitään kauniimpaa.
Hän sinne haluaa!
~ Jukka Virtanen ~


Läheisyyshetki.

Peter Pan -musikaalin ensi-ilta on Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 9. syyskuuta 2017.Kts. tarkemmin teatterin sivut (linkki).


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Glamour & Glam

Vappuviikonloppu lähti pontevasti käyntiin Jyväskylän kaupunginteatterilla järjestetyssä Glamour & Glam -tapahtumassa. Illan toteuttivat yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatteri, Jyväskylä Sinfonia, Keski-Suomen Tanssin Keskus ja Keski-Suomen elokuvakeskus ry.

Henri Halkola ja koskettava Akselin ja Elinan häävalssi.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Saija Jäntti.

Ilta alkoi elokuvamusiikin konsertilla, jossa solistina esiintyi teatterin näyttelijöitä sinfoniaorkesterin säestämänä. Kyllä taas täytyy ihailla, miten upeita laulajia talosta löytyy! Kaikki esitykset olivat tasokkaita. Minulle se yksi ylitse muiden oli Joni Leponiemen tulkitsema Kaj Chydeniuksen aina yhtä vaikuttava Sinua, sinua rakastan. Sinfoniaorkesteri soi kerrassaan mahtavasti, ja Jonin ääni tekee kyllä kappaleelle täyttä oikeutta.

Joni Leponiemi: Sinua, sinua rakastan.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Saija Jäntti.

Orkesteria johti kaupunginteatterin kapellimestari Lasse Hirvi. Oli hienoa kerrankin kunnolla nähdä Lasse johtamassa orkesteria - musikaaleissahan johtamista ei näe kun bändi on piilossa. Ja hauskaa tuntui olevan - ja niin Lasse sanoikin jälkeenpäin.

Kapellimestari Lasse Hirvi.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Jouni Huhtaniemi.

Konsertin juontajat Anneli Karppinen ja Sauli Suonpää.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Jouni Huhtaniemi.

Jouni Innilä ja Saara Jokiaho tanssin pyörteissä.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Jouni Huhtaniemi.

Saara Jokiaho ja tunteikas Laulu kuolleesta rakastetusta.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Jouni Huhtaniemi.

Maija Andersson ja aina yhtä ihana Balladi elokuvasta Klaani.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Jouni Huhtaniemi.

Anne-Mari Alaspää ja riehakas Katupoikien laulu.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Saija Jäntti.

Konserttiosuuden jälkeen huipentui Jyväskylän kaupunginteatterin teatteriteko 2017 -kisa. Esiraadin valitsemat finalistit saivat ääniä yhteensä 1053, ja näistä Muusa-palkinnon voittaja, "diivojen diiva" Antti Niskanen sai 34 % roolistaan Diivat-komediassa. Minä sain kunnian julistaa voittajan - ja hauskaa oli olla mukana koko prosessissa!

Esiraatilaiset vasemmalta: Pirkko Ritala, Pirjo Järvi ja oikeanpuolimmaisena minä.
Raatilaisista paikalle ei päässyt Tomi Tuomaala.
Välissämme teatterin markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemi.
Kuva: Juha Kainulainen

Voittaja Antti Niskanen on ihanan tohkeissaan.
Kuva: Juha Kainulainen

Tämän jälkeen vuoron saivat Keski-Suomen Tanssin Keskus ja Keski-Suomen elokuvakeskus ry. Ohjelmassa oli Suomifilmi sing along, eli valkokankaalle heijastettuja pätkiä elokuvista, joissa laulut oli tekstitetty jotta yleisö sai laulaa mukana. Jonkin verran laulua kuuluikin, erityisesti tutumpien kappaleiden aikana. Samalla tanssijat Katri Lausjärvi, Iiris Hildén, Laura Suonperä, Laura Lehtinen ja Miikka Tuominen esittivät Laura Lehtisen luomia omintakeisia koreografioita.

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen tanssijat ja sing along -elokuvaa.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Saija Jäntti.

Tanssia ja elokuvaa.
Kuva kenraaliharjoituksesta, kuvaaja Saija Jäntti.

Tähän päättyi ohjelma suurella näyttämöllä, mutta iltahan oli vielä nuori! Teatterin ylälämpiössä oli tanssiaiset elävän musiikin säestyksellä; Lasse Hirven johtama bändi soitti ja teatterin näyttelijät lauloivat. Bändissä Lasse itse soitti pianoa, kitarassa oli Johannes Lintunen, bassossa Pekka Törmänen ja rummuissa Hannu Leppänen. Kappaleissa oli menevää ja rauhallisempaa tanssimusiikkia. Väki tanssi iloisesti koko illan.

Ensimmäisenä solistina Saara Jokiaho.
Tämän kuvan nappasin heti musiikin alkaessa, ehdin juuri ja juuri ennenkuin väki täytti lattian. :)

Tanssiaisten seremoniamestarina toimi Jukka-Pekka Mikkonen Cabaret-musikaalin kostyymissaan.

Anneli Karppinen.

Ensimmäisen puoliajan päätti Hannu Lintukosken räyhäkkä tulkinta Iggy Popin kappaleesta Lust for life.
Moni sanoi, että Iggy Pop olisi ollut ylpeä!
Myös parisuhdemieheni, jolle tämä on yksi omimpia musiikinaloja, oli aivan haltioissaan.

Samaan aikaan pienellä näyttämöllä oli kova meno glam-diskossa. Siellä nähtiin myös Anna-Leena Järven vanneshow.

Discopallon tähtisadetta.

Nopealiikkeisestä ja taitavasta Anna-Leena Järvestä oli tempuissa vaikea saada
muuta kuin sumeita kuvia.

Kaiken kaikkiaan ilta oli oikein onnistunut kokonaisuus! Yleisöä oli mukavasti liikkeellä, ja ihastelin sitä miten osa oli todella panostanut illan teeman mukaiseen pukeutumiseen! Oli höyhenpuuhkaa, tyllitopattua kukkamekkoa ja rimssuista kotelomekkoa. Toisaalta tämäkään ilta ei toki vaatinut tietynlaista pukeutumista; osa väestä juhli hyvin sujuvasti tavallisemmissa vaatteissa, ja kaikki sopivat hienosti mukaan!

Illan viimeiset hitaat... Ei vaan, komeasti vauhdilla loppuun saakka!
Saara Jokiaho, Anne-Mari Alaspää ja Maija Andersson päräyttivät illan päätteeksi kappaleen Lady Marmalade.