maanantai 21. toukokuuta 2018

Hiukset hulmuten kohti hippikesää!

Tapahtui pari viikkoa sitten... Olen jälleen seuraamassa Hair-musikaalin harkkoja. Ennen varsinaisen harjoituksen alkua koreografi Kira Riikonen ja ohjaaja Sini Pesonen juttelevat siitä, ketä näyttelijöistä on missäkin kohtauksessa mukana. Samoin pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari ja lauluvalmentaja Juho Eerola näkyvät juttelevan jostakin. Näyttelijät saapuvat lavalle, rupattelua kuuluu sieltä täältä. Sini kertoo työryhmälle, mitä harkoissa tänään kaiken kaikkiaan on tarkoitus tehdä.

Kuva: Tinja Salmi

Ensin luetaan tekstiä useamman sivun verran. Laulukohdassa kapellimestari Lasse Hirvi kertaa eri äänialojen sävelkorkeutta tietyssä soivassa tavussa. Lasse ja Juho neuvottelevat puhelaulun rytmistä. Lasse ja Sini käyvät läpi fraasi fraasilta, kuka laulaa minkäkin kohdan, kun isosta joukosta lauletaan yksittäin fraaseja toinen toisensa perään. Sini selostaa käsillä olevan kohtauksen kulkua; miten lavasteet tulevat toimimaan, perustelee mitä tapahtuu ja miksi. Tässä kohtauksessa nunniin ja munkkeihin liittyvillä tapahtumilla on aito historiatausta - tähän liittyy Rage Against the Machinen ensimmäisen levyn kansikuva. Kira kertoo kohtauksen liikeohjeita; kävely ja polvistuminen, käsien asento, kaikki rakennetaan yksityiskohtia myöten. "Laskeudutaan alas niin hitaasti kuin mahdollista. Kenen reidet huutaa ekana hoosiannaa määrää tahdin." Myös namaste-asento käydään tarkkaan läpi; miten sormet pidetään, millä korkeudella kädet, entä kyynärpäät. Lassen johdolla harjoitellaan nunnaresitatiivia, sävel nousee ja laskee kauniisti. Lassen soittaessa kohtaukseen kuuluvaa nopeaa instrumentaalia eräs näyttelijä esittää videopelihahmoa juoksemassa ja tasohyppelemässä - valmiissa kohtauksessa tässä on jotain muuta, mutta jotain samaa... Eräänlaista "juoksua ja tasohyppelyä" se on huumetrippikin. Ja sota.

Kuva: Tinja Salmi

Tekstin lukemisesta siirrytään sen tulkintaan. Aluksi istuttiin lavalla, sitten lähdetään liikkeellekin. Tekstiin tulevat mukaan myös äänenpainot. Sini ohjaa puheen taukoja, kertoo milloin niihin tulee musiikkia ja selittää liikettä; ketkä, mistä, mihin, miten. Sitten otetaan aloituspaikat ja lähdetään ensimmäisen kerran menemään kohtausta läpi. Lasse soittaa, näyttelijät laulavat, kohtaus etenee. Tunnistan sävelmän tutuksi, vaikka kaikkia kappaleita en osaa nimetä kun kuulen ne ensimmäistä kertaa suomeksi. Joku kysyy "mikä on se isku jolla munkit saapuvat" ja Aaro Vuotila vastaa välittömästi "heittäkää öljy kuumenemaan, munkit tulee!" - taitaa olla vielä vappu mielessä. Kohtausta hiotaan yksityiskohtaisesti - tässä vaiheessa työhön kuuluu ehkä enemmän puhetta kuin tekemistä. Keskustelulla rakennetaan kohtauksen kulkua, hahmoja, toiminnan motivaatiota -  näyttelijät myös kyselevät paljon Siniltä. Kun näkemys on saatu yhteiseksi ja selkeämmäksi, voidaan taas toteuttaa sitä. Sini ja Kira puhuvat näyttelijöille katsojakontaktista ja siitä, miten näyttelijät aistivat kuka yleisöstä ehkä tykkää saada huomiota, kuka ei.

Ohjaaja Sini Pesonen.
Kuva: Tinja Salmi

Kun kohtaus on menty läpi, Sini toteaa, mikä toimii - tehdään samaa uudelleen, mutta entistä pidemmälle. Sini kertaa jälleen kohtauksen kulkua, erityisesti päähenkilön toiminnan ja reaktioiden kautta. Kira analysoi ja ohjeistaa kohtauksessa tapahtuvaa liikettä - koreografi ei todellakaan ohjaa pelkkää tanssia! Oikeastaan juuri tällä harjoituskerralla näin hyvin selkeästi sen, miten paljon musikaalissa koreografi tekee kaikkea muutakin kuin musiikkinumeroiden parissa työskentelyä. Toki niitäkin, mutta tällä kertaa työn alla ovat enemmän puhekohtaukset, joten pääsen seuraamaan Kiran työskentelyä niissä. Harjoitus toistuu ja jatkuu samantyylisenä; kohtauksia mennään läpi ensin karkeasti, sitten keskustellen sekä Sinin ja Kiran ohjeiden mukaan tarkentaen. Lasse esittää musiikkiin liittyviä huomioita. Samaan aikaan Juho valmentaa yhtä näyttelijää kerrallaan toisaalla, silloin kun kyseistä näyttelijää ei välttämättä tarvita kohtauksessa. Aina kohtauksen jälkeen Sini kehuu ja analysoi, purkaa ja kokoaa - samoin Kira antaa kehuja ja tarkennuksia. Lasse ohjaa musiikin ja laulun iskuja ja ajoitusta.

Kuva: Tinja Salmi

Väliajalla Telle näyttää eräiden pukujen kangasnäytteitä ja suunnitelmia - ihania ovat, kankaat taittavat valoa kauniisti. Juho kertoo hyvin havainnollisesti, miten fokus vaikuttaa äänenkäyttöön, ja kuinka ihminen voi tulla tietoiseksi äänihuuliensa käyttämisestä.

Kuva: Tinja Salmi

Useita kohtauksia harjoitellaan erilaisia toteutuksia kokeillen ja kohtausten kulkua tarkentaen. Lopuksi käydään kaikki illan aikana tehdyt kohtaukset yhteen putkeen läpi - kokonaisuus on mielenkiintoinen, vaikka vain pieni pala näytelmää. Loppuun lauletaan kappaletta 3500 - se on sitten siirtymä seuraavaan kohtaukseen, jonka harjoittelu epäilemättä jatkuu seuraavana päivänä. Sini ja Kira ovat hyvin tyytyväisiä siihen, miten paljon päivässä on saatu aikaan. Aina musikaaliharjoitukset eivät ole pelkkää soittoa, laulua ja tanssia, vaan paljonhan niissä on myös puhetta ja näyttelemistä. Niin paljon kuin musikaalien musiikista ja musiikkinumeroista pidänkin, on mielenkiintoista nähdä välillä enemmän tätä puolta. Kovasti kyllä odotan sitä, että sitten kesätauon jälkeen pääsen näkemään suurempia kokonaisuuksia, pukuja ja musiikkinumeroita - mutta ei siihen liian kiire ole, kunhan ensin vietetään kesää.

Kuva: Tinja Salmi

Jutun kuvat on otettu eri harjoituskerralla kuin mitä olin seuraamassa - näissä kuvissa näkyy (keskeneräistä) lavastustakin. Kiitokset lavastaja Tinjalle kuvista!

Hair-musikaalin puvustuksesta kiinnostuneiden kannattaa vilkaista pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkarin kotisivu ko. produktiosta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

Hair-musikaalin ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on 8.syyskuuta. Liput syyskaudelle ovat jo myynnissä. Hair teatterin sivuilla (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).




Teatterin kausi on lopuillaan ja kesätauko ihan nurkan takana. Harjoitukset jatkuvat vielä hetken, ja tällä viikolla teatterissa nähdään vierailuesitys Miehen kosketus. Kauden päättymisen myötä blogikin laskeutuu nyt kesätauolle.

Tämä on jälleen ollut hieno vuosi. Olen lentänyt Peter Panin matkassa, eläytynyt Kolmen sisaren kaipuuseen jonnekin parempaan, vaikuttunut Pesärikon näyttelijätyöstä, ihastellut Kun isoisä Suomeen hiihti -näytelmän menoa, iloa, musiikkia ja asiaa, keräillyt Onnensirpaleita, sympatiseerannut Luuseria, kulkenut Mielipuolen päiväkirjan matkassa inhimillisen kestävyyden rajan yli... Unohtamatta upeita vierailuja, joista kirkkaimpana ja viiltävimpänä mieleen jäi Yksin Berliinissä.

On myös ilo huomata, että blogini kiinnostaa. Tällä kaudella lukukertoja on kertynyt n. 40 000 ja yhteensä koko blogissa on vierailtu yli 94 000 kertaa. Esitysvuoden - ja koko blogin historian - suosituin juttu oli Carmen, joka keräsi 2484 lukijaa. Toinen 2000 lukukerran rajan rikkonut juttu oli Pesärikko (ensi-ilta), jonka on lukenut 2043 kiinnostunutta. Kevätkaudella kiinnostivat erityisesti jutut Ruttu - kaikki hyvä loppuu aikanaan (1534 lukijaa), Peterin paikkuuta - teatterin taikuutta (1331 lukijaa) sekä Teatterin lavastussuunnittelu ja Karmo Mende (1238 lukijaa). Tämä juuri lukemasi on kauden 38. juttu.

Kiitos mielenkiintoisesta vuodesta, ja mitä miellyttävintä kukkaiskesää niin teatterin väelle
kuin blogin lukijoillekin! 
Syksyllä palataan taas asiaan!



perjantai 11. toukokuuta 2018

Useampikin ilta Innilän kanssa

Lavalla yli 4600 kertaa. Näytellyt 142 ammattilaisproduktiossa, joista 103 Jyväskylässä. Katsojia yli 1 110 000. Elämme jälleen historiallisia hetkiä. Jyväskylän kaupunginteatterissa vuodesta 1987 näytellyt Jouni Innilä on jäämässä eläkkeelle - vaikkei ikinä uskoisi, niin nuorekkaasta miehestä!

Tänään Jyväskylän kaupunginteatterissa nähdään Jounin viimeinen esiintyminen näyttelijänä näytelmässä Kun isoisä Suomeen hiihti. Huomenna on vuorossa Ilta Innilän kanssa; musiikkia ja muistoja pitkän uran varrelta. Uralta on toki jäänyt muistoksi myös kuvia - tässä muutamia.
(Osassa kuvatekstejä lähteenä Takala, S. (2018.) "Työni on etuoikeus". Aaltoja-lehti kevät 2018.)

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (1988) oli aikoinaan valtavan suosittu musikaali,
ja sitä esitettiin kolme vuotta. Näytäntöjä oli 205 ja katsojia 105 015.
Kuva: Ari Haapa-aho

Täällä Pohjantähden alla -produktiossa (2002) Jouni sanoo kokeneensa kollektiivisuutta vailla vertaa.
Kuva: Hanna Marjanen

Aina joku eksyy (2008).
Kuva: Janne Nousiainen

Kuka pelkää noitia? (2008).
Kuva: Janne Nousiainen

Niin kuin taivaassa -näytelmän (2009) filosofia kosketti Jounia henkilökohtaisesti.
Kuva: Jari Kuskelin

33 variaatiota -näytelmässä (2012) Jouni kertoo nauttineensa Beethovenin luomisen tuskan tulkitsemisesta.
Kuva: Jari Kuskelin

Katoava maa -näytelmä (2016) kertoi muistisairaudesta ja sitä esitettiin pienellä näyttämöllä esitetty.
Se on ollut Jounille viime ajoilta erityisen puhutteleva näytelmä.
Kuva: Jiri Halttunen

Kitara sopii Jounin otteeseen mainiosti, ja usein hän näyttääkin olevan mielissään päästessään soittamaan.
Kuva Kauas pilvet karkaavat -näytelmän harjoituksesta (2017).

Jounin viimeinen roolityö Jyväskylän kaupunginteatterissa on
isoisä Benno näytelmässä Kun isoisä Suomeen hiihti (2018)
Kuva: Jiri Halttunen

Kiitokset Jouni Innilälle näistä vuosista ja monista huikeista esityksistä
- sekä kaikkea hyvää jatkoon! 


tiistai 8. toukokuuta 2018

Peterin paikkuuta - teatterin taikuutta

Glamour & Glam tapahtumassa lauantaina 28.4. näyttelijä Saara Jokiaho loukkasi polvensa. Täsmälleen viikko sen jälkeen piti jälleen olla Peter Pan -musikaaliin näytös, ja Saarahan on esittänyt nimiroolia eli Peteriä. Rooli on monella tapaa vaativa; Saara kirmailee pitkin lavaa kuin pieni eläin lähes koko ajan ja laulaa paljon. Itse arvelin aluksi, että kevään loput Peterit joudutaan peruuttamaan - mutta ei suinkaan! Musikaalissa kadonnutta poikaa Tottelia näyttelevä Aaro Vuotila paikkaa Saaraa Peterin roolissa kevään lopuissa näytöksissä. Olin katsomassa ensimmäisen näytöksen jossa Aaro oli Peterinä.

Alussa oli hyvin koskettava hetki, jolloin Saara ikäänkuin luovuttaa "peteriyden" Aarolle; tilanne oli täynnä molemminpuolista arvostusta ja lämpöä. Aaro otti Peterin roolin haltuun viikossa - ja teki todella hyvää työtä! Saara laulaa esityksessä näkymättömissä pari kappaletta, joissa Aaron ilmeet ja olemus lavalla elävät täysin laulun mukana - mistään playback -suunaukomisesta ei ole kyse! Kahden eri näyttelijän toteuttamat roolityöt ovat toki keskenään hieman erilaisia - voisi sanoa, että näistä Petereistä toinen on jätkämäisempi, toinen pöyhkeämpi - mutta Aaro tekee roolia hyvin samantyyppisenä kuin miksi Saara on sen koko prosessin aikana luonut. Ihailtavaa heittäytymistä! Ja myös työyhteisön tukea.

Koska Aaro siirtyi Tottelin roolista Peterin rooliin, piti sitten paikata myös Totteli - sen teki musikaalin kadonneissa pojissa toista kaksosista näyttelevä Ayla Brinkmann. Myös tämä siirto tapahtui tietenkin viikossa, ja myös Ayla oli ottanut uuden roolinsa haltuun todella hyvin! Toinen kaksonen näyttelee sitten itsekseen, eikä ainakaan minun mielestäni toisen puuttuminen häiritse esitystä. Muutaman muutoksen bongasin; esimerkiksi kohdassa jossa yleensä lauletaan "kaksosen veli taas löydetään puusta" sanat muuntuvat muotoon "kun kaksosen veli ei löydykään puusta".

Musikaalin olen viimeksi nähnyt viime vuoden puolella, ja on se näinä kuukausina muuttunut hieman muutenkin - kaikkiaan siihen on tullut entisestään lisää leikkiä, huulenheittoa ja irrottelua. Muutamat kohdat mahdollistavat pienen vuorosanojen improvisoinninkin; tällä kertaa Mikä-Mikä-Maasta löytyy "Lasse Hirvikärpänen" (oikeastaanhan orkesterimontusta pistää esiin kapellimestari Lasse Hirven pää).

Jututin Aaroa heti esityksen jälkeen - miten viikko on mennyt, miten hän on valmistautunut rooliinsa? Aaro kertoi: "Viikko on treenattu tosi intensiivisiä päiviä sekä työkavereiden kanssa, että olen jatkanut vielä kotona iltasella. Aamulla kun kävelin kotoa tänne, tein samalla läpimenon. Eilisiltana kymmenestä yhteentoista tein kotipihalla yksinäni läpimenon koirien kanssa. Eniten minua ovat auttaneet Roosa, joka on meidän Leena Kultasemme, sekä koreografimme Kira. Ja tietysti Saara, jolta pystyin aina kysymään mitä missäkin kohdassa tapahtuu - jos en saanut selvää esitystallenteesta tms. Katsoin siis esitystallennetta ja opettelin sen avulla toimintoja ja asemia lavalla. Esimerkiksi varjon pyydystäminen tuli yllätyksenä, koska normaalisti olen sillä hetkellä ollut itse laittautumassa Totteliksi."

Entä mikä Peterin roolin omaksumisessa on Aaron mielestä ollut haastavinta? Aaro pohtii: "Olen ajatellut tätä kuin rappusten askelmina - henkisinä askeleina. Jo siinä, että ryhdyin puhumaan Peterin repliikkejä ääneen, oli aluksi jotain väärän tuntuista. Kun rupesin puhumaan niitä fiiliksen kanssa, tuli jälleen uusi askel lisää. Yksi iso henkinen askel oli myös käydä hakemassa Peterin asusteita Saaran pukuhuoneesta ja sovittaa niitä. Askel kerrallaan on menty, en tiedä onko jokin niistä ollut vaikeampi kuin muut." Täytyy näin maallikkona (vaikka bloggaajana alaan olenkin tutustunut) sanoa, että etukäteen itse ajattelin kuulevani jotain tekstin ja/tai toiminnan opettelemisesta näin lyhyessä ajassa, mutta Aaro nimesikin nimenomaan tuon, että joutuu ottamaan kollegan roolin häneltä omakseen - vaikka kuinka pakkotilanteessa.

Mutta on tekeminen ollut myös kivaa. Kun kysyn, mikä on ollut hauskinta, Aaro tuumaa: "Olihan tuo ihan tosi kiva esitys kun se pääsi käyntiin. Tietää kuitenkin, että tämä on tällainen yhteinen leikki, tietää että pystyy leikkimään sen ja kaikki auttavat. Hienoa oli päästä tekemään tällaista roolia! Todella ikävää että Saaralle kävi noin, mutta hauskaa että tuli tällainen mahdollisuus koska tosi kivaahan tätä on tehdä. On ollut todella mielenkiintoista tässä vaiheessa päästä näkemään koko produktio uudesta kulmasta! Nähdä tilanteet, joissa on itse aiemmin ollut eri roolissa ja nähdä koko tarinan kaari. Ainutlaatuinen kokemus."

Aaro Vuotila Peter Panina, Saara Jokiaho omana itsenään sekä Roosa Karhunen Leena Kultasena.

Kadonneesta kaksosesta Totteliksi muuntautunut Ayla kommentoi: "Kadonneiden poikien jengi on heittämällä parhaita jengejä, joita tiedän. Hyvä pojat! Totteliksi naamioituminen kävi ehkä siksi yllättävänkin orgaanisesti. Tarkkailevan ja tuumailevan hahmon kanssa on ollut helppo ystävystyä."

Entä miten Saaralla on tämä viikko mennyt? Kuinka hän on jaksellut? Miten hän on auttanut Aaroa pääsemään Peterin nahkoihin, ja miltä tämä kaikki on tuntunut? "Onnettomuuden jälkeen tunnelmat olivat monta päivää tosi onnelliset, iloiset ja kiitolliset. Tajuan niin selkeästi, että olisi voinut käydä todella paljon pahemminkin. Onnettomuutta kuvaillessa on tullut itku, kun puhun siitä miten ylpeä olen jalastani, sen lihaksista ja nivelsiteistä kun ne jaksoivat ambulanssin odotuksen ilman, että mikään katkesi tai repesi. Olen kiitellyt jalkaani ihan ääneen, jopa yksin kotona ollessa. Sairaslomalaiseksi oli kyllä hektinen viikko - nyt levossa jalka pääsee selkeästi paremmin paranemaan ja turvotus laskee. Että sinänsä oli minulta ehkä vähän tyhmää palvoa Thalian alttaria vammautuneena. Mutta ohjaaja ei uudelta ohjaukseltaan päässyt paikalle, joten Kira ja minä koulutimme Aaroa neljän harjoituksen eli kahden kokonaisen työpäivän verran. Tokihan tässä vaiheessa esityskautta minä olen kiistatta Peter Panin hahmon asiantuntija. Alkuviikosta, kun Aaro opetteli Peteriä taltioinnista, hän saattoi soittaa vaikka kävelyltä ja kysyä "Mihin sä laitat sen varjon kun saat sen irti seinästä, kaappiinko?" "Ei kun laatikkoon!" Sitten heipat, ja hän jatkaa pohdintojaan. Tuntuuhan se oudolta ja on tavallaan surullista luopua rakkaasta hahmosta, mutta Aaroa parempaa manttelinperijää en voisi kuvitella. Väittäisin, että me kaksi olemme tämän talon näyttelijöistä eniten sieluiltamme Peter Paneja, ja ilolla olen viestikapulaa Aarolle ojentanut. Oli niin hullu viikko, että ei ollut aikaa ja tilaa omalle tunteilulle. Ehkä surutyön aika koittaa vielä kun rauhoitun sairaslomalle. Minulle on henkisesti helpompaa että olen yhä osa esitystä laulun kautta. Olen yhä osa ryhmää ja tarinaa vaikka en näyttämöllä kiepukaan. Lauantaina Aaron ensimmäisessä esityksessä sain juuri ja juuri laulettua Kauniin kuoleman maan loppuun kun tuli itku siitä, miten ylpeä olen Aarosta."


torstai 3. toukokuuta 2018

Ruttu - kaikki hyvä loppuu aikanaan

Lauantaina 26.11.2016 Ruttu esiintyi viimeisen kerran suurella näyttämöllä. Kyseessä oli Nummibodarit -näytelmän viimeinen esitys. Kaikesta näki, että näytelmästä oli tullut työryhmälle rakas, ja tällä viimeisellä kerrallakin kyllä heittäydyttiin ilolla! Näyttelijöiden esiintymisessä oli monessa kohtaa erityistä riehakkuutta, ja kun näytelmän on nähnyt useamman kerran, sieltä löysi yhtä ja toista pientä jäynää. ;) Erityisen koskettava oli kuitenkin loppukiitosten hetki - ensin tavanmukainen yhteiskumarrus, sitten Eskoa näytellyt Hannu Lintukoski, sitten jälleen koko porukka. Ruttu oli saanut sylillisen kukkia ja muita muistamisia. Tämän toisen kumarruksen jälkeen, yleisön taputtaessa vielä pontevasti, Hande pyysi hiljaisuutta, ja esitteli Rutun. Tässä vaiheessa yleisö aploodeerasi pauhulla ja pitkään, ja koko katsomollinen väkeä nousi seisomaan, osoittamaan suosiota ja kunnioitusta. Ruttu kertoi koskettavasti, että tämä oli hänen viimeinen esiintymisensä suurella näyttämöllä, ja että keväällä 2017 hän näyttelee vielä pienellä näyttämöllä, minkä jälkeen hän jää eläkkeelle. Ruttu kiitti lämpimästi kanssanäyttelijöitä lavalla sekä katsomossa olevia ystäviä ja työtovereita - ynnä koko yleisöä, ja pyysi välittämään kiitokset kaikille heillekin, jotka eivät tuolloin olleet paikalla. Ruttu kertoi myös, että Mimmi-lehmää tehtäessä hän oli viimeisen näytöksen lopussa halunnut jäädä yksin vilkuttamaan poistuvalle yleisölle, ja niin hän toivoi tapahtuvan nytkin. Niinpä muut näyttelijät poistuivat, ja yleisö lähti valumaan ulos - Rutun vilkuttaessa lavalla, vaihtaen muutamia sanoja eri ihmisten kanssa, kiitellen ja hymyillen niin aurinkoisesti kuin hienon, lämpimän ja haikean hetken kokeva ihminen hymyilee.



Rutun työstä ja pitkästä urasta näyttelijänä olen jo heti ensimmäisenä "kuningatar-syksynäni" kirjoittanut jutun Ruttu ja Jorma - elämän verran teatteria (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

Rutun viimeinen ensi-ilta eli Täti ja minä -näytelmän ensi-ilta torstaina 16.2.2017 oli tunnetta täynnä - siitä kerroin ensi-iltajutussa (linkki aukeaa uuteen ikkunaan). Tunteellinen oli myös Rutun 40-vuotistaiteilijajuhlan esitys samasta näytelmästä keväällä 2017. Jo Rutun saapuessa teatterille erityiskyydillä työkaverit olivat olleet häntä vastassa aulassa ja laulaneet hänelle tehdyn laulun.

Näytös alkoi hieman toisin kuin yleensä; aluksi Ruttu kävi kumartamassa lavalla yleisölle, joka tervehti häntä innokkain aplodein. Esitys itsessään meni toki kuten sen kuuluu, mutta yleisössä oli jonkinlainen lisäjännite, tunne siitä, että nyt koetaan jotain erityistä. Ja esityksen jälkeen aploodeerasimme tietysti yhtälailla kummallekin näyttelijälle, mutta sitten keskityttiin Ruttuun. Pienen näyttämön lavalla hänelle annettiin useita virallisten ja epävirallistenkin tahojen tervehdyksiä; mm. Jyväskylän kaupunki ja Suomen Näyttelijäliitto muistivat häntä, samoin kuin työkaverit, teatterin johto ja jo aiemmin eläköityneet näyttelijät. Rutulle tehty laulukin esitettiin uudelleen, ja myös yleisö lauloi innokkaasti kertosäkeessä mukana; "onnea ja iloa ja valoa me toivotamme..." Ja kyllä Ruttu vaikuttikin onnelliselta, iloiselta ja valoisalta.

Teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen onnittelee.

Työkaverit lauloivat Rutulle Aaro Vuotilan tekemän onnittelulaulun.

Teatterilta jo eläköitynyt entinen  työkaveri Mikko Kauranen ja Ruttu.

Poistuimme pienen näyttämön tiloista, ja juhla jatkui ylälämpiössä. Ohjelmassa oli vapaamuotoisia puheita ja musiikkiesityksiä. Ruttu oli kovin onnellinen juhlastaan ja kaikista ihmisistä, jotka olivat tilaisuudessa mukana.

Rutun uraa esittelevää valokuvanäyttelyä.

Päivänsankari. Aiemmissa kuvissahan Ruttu on Täti ja minä -maskissaan -
vaikka toki hän on täti-roolia nuorempi ja nuorekkaampi!

Täti ja minä -näytelmän piti olla ohjelmistossa vain kevätkauden 2017, mutta koska se oli valtavan suosittu - kaikki kevään näytökset myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaa! - siitä onneksi saatiin täysien kausien verran lisäesityksiä ensin syksylle 2017 ja vielä keväälle 2018. Eli heti kesän jälkeen eläkeläinen Ruttu vieraili Jyväskylän kaupunginteatterissa kokonaisen esitysvuoden verran.

Tänään, torstaina 3. toukokuuta, on vuorossa Täti ja minä -näytelmän viimeinen esitys. Ja samalla tähän tietoon viimeinen kerta, kun Ruttu näyttelee Jyväskylän kaupunginteatterissa. Arvattavasti ilta on täynnä tunnelmaa.

Lämpimät kiitokseni, arvostukseni ja aplodini Rutulle, hienolle näyttelijälle ja ihmiselle. Olet ollut tähän saakka "aina" olemassa ja lavalla - niin kauan kuin olen teatterissa pikkutytöstä saakka käynyt.
Kaikkea hyvää, nyt ja aina.



tiistai 1. toukokuuta 2018

Glamour&Glam - Flower power

Tämänvuotinen Glamour & Glam -tapahtuma sai alaviitteen flower power - kukkaisvoimaa - ja hilpeän rauhaa ja rakkautta henkivän hippiteeman. Esiintyjät olivat pukeutuneet teeman mukaan, teatteri oli saanut värikkäitä koristeita ja ilahduttavan moni yleisöstäkin oli ulkoistanut sisäisen hippinsä.

Illan avasi suurella näyttämöllä tapahtunut monipuolinen kattaus. Aluksi nähtiin Keski-Suomen elokuvakeskuksen esittämä Woodstockista kertova filmikatkelma. Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijät lauloivat hippiajan musiikkia Lasse Hirven johtaman Jyväskylän sinfoniaorkesterin säestyksellä - ja kyllä iso bändi soi komeasti! Tanssija Karoliina Lahdenperä Keski-Suomen Tanssin Keskuksesta esitti tanssin Scarborouhg Fair -musiikkiin.

Suuria aplodeja ja hurrausta nostattivat mm. Saara Jokiahon esittämä tunteikas Silta yli synkän virran (Simon&Garfunkelin sävellys) sekä yleisöä villinnyt Joni Leponiemen tykittämä Deep Purplen kappale Burn.

Henri Halkola ja David Bowien Starman - sekä taustalla hilpeä hippikuoro.

Piia Mannisenmäki esitti Beatlesin kappaleen Rakkautta vain,
ja häntä halaamaan saapui Aaro Vuotila.
Kuva: Nelli Hartikainen

Tytti Vänskä ja Beatlesin Let It Be.
Kuva: Nelli Hartikainen

Anne-Mari Alaspää lauloi kappaleen En koskaan aio rakastaa.
Kuva: Nelli Hartikainen

Suuren näyttämön osuudessa myös palkittiin Jyväskylän kaupunginteatterin vuoden 2018 teatteriteko -äänestyksen voittaja. Ääniä annettiin vajaat 900, ja niistä eniten eli n.30% sai Jukka-Pekka Mikkonen pienen näyttämön rooleistaan Kemp/Täti ja minä sekä Putkonen/Mielipuolen päiväkirja. Onnea Jukkis!

Onnitteluhalauksia!
Etualalla voittaja Jukka-Pekka Mikkonen
sekä voittajakandidaatit valinnut esiraati eli Satu Paloniemi,
Pirkko Ritanen ja Pirjo Salmi (raatiin kuulunut Tomi Tuomaala ei ollut paikalla).
Kuva: Juha Kainulainen

Juontajat Miikka Tuominen ja Hanna Liinoja
sekä keskellä tuore voittaja Jukka-Pekka Mikkonen.
Kuva: Juha Kainulainen

Näyttämöosuuden jälkeen lämpiössä oli elävää musiikkia ja tanssia; Lasse Hirvi luotsasi kolmihenkistä bändiä, ja näyttelijät toimivat solisteina. Kansa lähti tanssimaan hyvinkin innokkaasti, joskin toki musiikista saattoi nauttia muutenkin. Keski-Suomen Tanssin Keskuksen ohjaajat vetivät myös pari koreografianopettelusessiota. Rinnakkaisena ohjelmanumerona pienellä näyttämöllä toimi disco. Kaikkiaan kansa vaikutti olevan liikkeellä iloisella mielellä, ja mikäpä on ollessa kun tarjolla oli näin muhkea paketti viihdyttävää kulttuuria!

Jouni Innilä ja Blowin' In The Wind.

Jukka-Pekka Mikkonen ja Light My Fire.

Aaro Vuotila ja I Feel Fine.

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen koreografiaopetus veti mukaan innokkaita tanssijoita.

Hannu Lintukoski ja Jumpin' Jack Flash.

Bändi eli rummuissa Hannu Leppänen, bassossa Jani Lappalainen ja kitarassa Johannes Lintunen.
Bändiä luotsannut Lasse Hirvi näkyy useimpien solistikuvien  taustalla.

Illan raivokkaalla menolla päättänyt Hannu Rintala ja L.A.Woman.

Pienen näyttämön discon tunnelmia.


lauantai 28. huhtikuuta 2018

Rauhaa & rakkautta - ja hiuksia!

Taisi olla joskus lukioaikoina (tai ehkä jo yläasteella?), kun äänitin kirjaston levyltä Hair-musikaalin musiikkia c-kasetille. Sitä kuuntelin siihen asti, että jossain vaiheessa päivityin CD-aikaan ja hankin levyn. Elokuvankin olen nähnyt tv:stä joskus vuosia sitten. Musiikki on pysynyt mieluisana aina näihin päiviin asti, ja nyt onkin hyvin mielenkiintoista päästä seuraamaan kun Hair-musikaali syntyy Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle! Ensi-ilta on syyskuun alkupuolella.

Olin paikalla Hairin harkoissa viime viikolla. Harjoituksen alussa ohjaaja Sini Pesonen selvittää illan harkan kulkua työryhmälle, sekä esittelee minut. Työryhmässä on mukana uusia kiinnityksiä ja vierailijoita, ja hekin esittäytyvät - on ihana saada tällä lailla kosketus työryhmään jo alusta asti. Tietysti mukana on monia tuttujakin kasvoja, niin talon omia kuin vierailijoita ja avustajiakin. Porukassa on paljon nuorta energiaa, mutta myös kokemusta. Näyttelijöillä on yllään kaikenlaista t-paidasta ja collegehousuista aina hippihenkisiin asusteisiin saakka - hippilook tuo luo sopivaa tunnelmaa. Harkoissa on myös selkeästi aistittavissa todellinen lämmin (hippi)rakkauden ja yhteisöllisyyden fiilis.

Hippejä teltassaan.
Kuva: Tellervo Syrjäkari

Lavastussuunnittelu on hyvässä vauhdissa, ja lavastaja Tinja Salmi esittelee tähän mennessä toteutettuja lavasteita sekä kertoo mitä vielä on tulossa. Ilmassa on odottava tuntu ja työryhmä antaa iloiset aplodit lavasteille.

Varsinaisen harjoittelun aluksi luetaan kohtausteksti katsomassa istuen. Samalla Keskustellaan lyhyehkösti tekstin merkityksestä; mietitään muun muassa sitä, miten suomennus vaikuttaa piilomerkityksiin. Tunnistan suomeksi luettunakin kappaleen My Conviction. Ohjaaja Sini kertoo omia visioitaan ajan ja tapahtumien etenemisestä näytelmässä. Seuraavaksi kapellimestari Lasse Hirvi valmentaa kappaletta, jossa ollaan menossa tikapuita pitkin Helvettiin. Miehet laulavat sanoja, naiset stemmaa. Lasse käy tarkkaan kappaletta läpi jopa nuotti ja tavu kerrallaan.

Sini pyytää näyttelijät lavalle ja he hyppivät notkeasti lattialta reunan yli. Sini kertoo näyttelijöille mitä kohtauksessa, käsitellään mikä hänen mielestään olennaista, mitä halutaan sanoa. Näyttelijät tekevät lämmittelyliikkeitä; kyykkyhyppyjä, käsillä kävelyä, näkyypä liki spagaatikin käsilläseisonnassa. Kohtaukseen liittyen keskustellaan muun muassa valtion lipun kunnioittamisen muodoista USA:ssa ja Suomessa - sekä kerrotaan pari liputukseen liittyvää hauskaa muistoa muunmuassa leireiltä. Koreografi Kira Riikonen selittää, miten koreografia etenee, mitä liikkeellä ilmennetään. Samanaikaisesti Tinja ja valosuunnittelija Luca Sirviö säätävät taustavideota. Kun Lasse treenaa jälleen kappaletta, ohjaaja, koreografi, muutama näyttelijä ja pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari pitävät palaveria lavan takaosassa. Seuraavaksi kappaletta lauletaan kokonaisuudessaan - tässä vaiheessahan säestyksestä vastaa Lasse pianolla, bändi tulee mukaan myöhemmin. Kappaleen aikana he, jotka eivät ole kohtauksessa mukana, kehittävät omaa kivaa rummutellen kattilaa ja siemenkotaa - tai jotain. Kappaleeseen otetaan mukaan myös Kiran ohjeita siitä, miten asento ja oleminen muuttuvat; koreografia ei aina tarkoita tanssia. Sini kuvailee tarkasti visiotaan ja kysyy lopuksi "Saitteko kiinni?" porukassa nyökytellään, ja kuuluu kommentti "tehdään vaan jotain, mennään kokeilemalla". Sekä Sini että Kira kehuvat paljon ja kannustavat positiivisesti läpi harjoituksen.

Rauhaa!
Kuva: Tellervo Syrjäkari

Pukusuunnittelija Telle tulee juttusilleni ja ystävällisesti tarjoaa ottamiaan kuvia blogiini. Samalla hän juttelee hieman Hairin puvustuksesta; esimerkiksi näyttelijä Aaro Vuotila oli itse ehdottanut, että voisi pukeutua mekkoon - hippiaikanahan myös miehet saattoivat pukeutua hyvinkin feminiinisesti. Niinpä Telle on jo tässä vaiheessa tehnyt Aarolle kaftaanin.

Kun jälleen mennään musiikkinumeroa - tai oikeastaan sen alustusta - yksi näyttelijöistä keksii liikkeen, jota Kira kehottaa muita seuraamaan. Tästä sukeutuu taas uusi, laajempi idea - tekemistä ideoidaan ja toteutetaan ryhmätyönä yhdessä. Sini ja Kira tarttuvat innolla näyttelijöiden ehdotuksiin.

Harjoituksen väliajalla juttelen Sinin ja Kiran kanssa. He kertovat, että ovat tietoisesti halunneet luoda tähän produktioon matalahierarkisen työryhmän ja johtamistavan, miettineet miten eivät halua toimia ja kuinka kunnioittavat toisia, mutta puhuvat myös rajoista. Tekijyys kuuluu kaikille - kukaan ei ole maestro ylitse muiden, vaan kaikki ovat samalla viivalla, hyvät ideat voivat tulla keneltä tahansa. Prosessi on hyvin kollektiivinen ja yhteisöllinen. Tästä syntynyt yhteenkuuluvuuden ja rakkauden fiilis välittyy. "Tapa luo tuloksen" sanoo Sini - ja voin hyvin uskoa että tässä fiiliksessä syntyy esitys joka henkii hippirakkautta myös katsojille. Tähän mennessä on harjoiteltu ensimmäistä puoliaikaa. Näytelmässä on 49 kohtausta ja 51 musiikkinumeroa, joista osa tosin on hyvin lyhyitä välimusiikkeja. Kira kertoo, että koreografian lähteinä ovat olleet valokuvat ja dokumentit, jotka käsittelevät kyseistä aikakautta, Vietnamin sotaa sekä huumausainekulttuuria 60-luvun lopussa. Tanssin historiallisessa kontekstissa se on myös ollut aikakausi, jolloin kontakti omaan henkilökohtaiseen liikkeeseen on ollut vahva. Vapautuminen "perinteisten tekniikoiden" muodosta kohti henkilökohtaista liikkeen autenttisuutta oli keskiössä, joskin toisaalta etniset, erityisesti intialainen perinne vaikutti ja kiinnosti - siinä taas muoto ilmentyy erityisen tarkkana. Vapaus, henkilökohtaisuus, kontakti toiseen, arvaamattomuus ja villeys osana liikettä ja kehollisuutta on vahvasti tuota aikaa - ja tämä ilmentää myös suhdetta yhteiskuntaan ja valtaan.

Ystävistä kannattaa pitää huolta monella tapaa.
Kuva: Tellervo Syrjäkari

Seuraavaksi käydään läpi puhekohtausta. Näyttelijät tekevät ja Sini kommentoi kannustavasti. Tässä vaiheessa monilla on vielä plarit käsissä - tai sitten kuiskaajaa tarvitaan tiheästi. Aluksi kohtaus vain luetaan läpi lavalla, sitten siihen alkaa tulla mukaan eleitä, asemointia ynnä muuta. Sinin ja näyttelijöiden välillä käydään dialogia siitä, miten kohtausta kehitetään. Tähän liittyy myös kokeilua ja kaikenlaista hulluttelua - hilpeää menoa, jolle räkätän katsomossa ääneen. Varmasti kaikki tämä luo myös yhtenäisyyden tunnetta "hippileirin" kesken. Kohtausta mennään useampaan kertaan läpi. Lopulta Sini kertaa vielä kohtauksen kuulun summaten yhteen kaikki löydetyt hyvät ratkaisut.

Sini kertoo, että Hair liikkuu paljolti vuoden 1967 tienoilla, mutta se resonoi moneen suuntaan ja on kollaasimainen, ei kronologinen. Harjoituksen lopulla keskustellaan Vietnamin sodasta; siitä, miten Vietnamiin jouduttiin, miten kutsunnat ovat tapahtuneet. Hippiliike syntyi vastustamaan Vietnamin sotaa ja levisi ylipäätään rauhan asialle sekä vaihtoehdoksi aiempien sukupolvien elämänmallille. Esitykseen haetaan myös tunnelmaa siitä, millaista voi olla viettää viimeisiä onnellisia päiviä ennen sotaan joutumista; "rakkautta ennen kuolemaa".

Kuva: Tellervo Syrjäkari

On hyvin mielenkiintoista nähdä, miten näytelmä kehittyy. Nyt se on vielä aluillaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta jo nyt tuntuu että tästä tulee jotain erityistä. Odotan myös kovasti kuulevani sitä musiikkia, joka vuosien ajan on ollut minulle rakasta.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Merille kera gorillan!

Ensikosketukseni Merten gorilla -näytelmään tapahtui 2. valmistavassa harjoituksessa. Näytelmän ensi-ilta on syksyllä, mutta se harjoitellaan jo varsin pitkälti tänä keväänä. Näytelmä perustuu Jakob Wegeliuksen romaaniin, ja sen ohjaa Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Perttu Leinonen.

Istuessani katsomossa ennen harjoituksen alkua lavalla kävelee hahmo, jota en todellakaan tuntisi ellen tietäisi; Piia Mannisenmäki siinä astelee muina gorilloina. Päähenkilö Sally Jonesin ulkoinen toteutus on kampauksista ja maskeerauksista vastaavien Minttu Minkkisen ja Suvi Taipaleen taidonnäyte!

Gorilla Sally Jones (Piia Mannisenmäki).

Muutenkin pidän visuaalisesta ilmeestä jo tässä vaiheessa; kokonaisuudessa on käytetty värejä paljon, mutta ei räikyvästi. Karmo Menden suunnittelema lavastus vaihtuu ja elää. Näkymät ovat paikoittain hyvinkin yksityiskohtaisia, mistä itse tykkään kovasti - ja minkä uskon kiinnostavan myös lapsia. Tuovi Räisänen on suunnitellut puvustuksen, ja etenkin maharadzan palatsin henkilökunnan kohdalla on pistetty menemään iloinen täyslaidallinen! Toisaalta tavallisemmat hahmotkin on tehty miellyttäviksi katsoa.

Maharadzan palatsin väriloistoa.
Hannu Lintukoski, Hannu Hiltunen, Jukka-Pekka Mikkonen,
Aaro Vuotila, Hanna Liinoja, Saara Jokiaho ja Henri Halkola.

Lavasteiden uudelleenkäyttö on taitolaji!
Kuka tunnistaa tämän elementin?

Hämmästyttäviä näkymiä...?
Piia Mannisenmäki ja Jukka-Pekka Mikkonen.

Karmon suunnittelemaa yksityiskohtaista lavastusta.
Hannu Hiltunen ja Piia Mannisenmäki.

Tarinassa on aitoa seikkailun makua. Ainakin erilaisuuden hyväksymisen ja oikeudenmukaisuuden teemat ovat vahvasti läsnä. Tekstistä tarttuu mieleen myös yksittäisiä lauseita, kuten "toivottomuutta pahempaa on vain turha toivo". Tässä toivo kuitenkin kantaa kauan ja kauas. Myös huumoria on mukana.

Jotain jännää tekeillä..?
Hannut Hiltunen ja Lintukoski.

Michael Jacksonko se siinä...?
Ei, vaan Hande suorastaan loistaa roolissaan!

Suurin osa näyttelijöistä tekee useita roolitöitä. Vaikka prosessi on vielä kesken, suunta on vahva - ja onhan tässä näytelmässä ihana, osaava kaarti lavalla! Tässä vaiheessa kuiskaajaa tarvitaan vielä ajoittain, ja välillä näyttelijät pistelevät hieman omiaankin - mikä aiheuttaa tyrskähtelyä katsomossa. Monta aivan loistavan herkullista hahmoa nähdään, ja ei voi kuin ihailla näyttelijöiden muuntautumiskykyä! Mutta näyttelemisestä ei oikeastaan tässä vaiheessa sen enempää - keskityn sen ruotimiseen sitten kun esitys on valmis suurelle yleisölle.

Tuleeko kenellekään muulle tästä mieleen Arnold Schwarzenegger ja Danny DeVito elokuvassa Identtiset kaksoset?
Henri Halkola ja Jorma Böök.

Pukuloistoa.
Hanna Liinoja ja Henri Halkola.

Merten gorillan ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on lauantaina 22. syyskuuta 2018. (Linkki teatterin sivuille)

Näääin innokkaasti yleisölle vilkutetaan tervetuloa syksyllä!