sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Carmen

Vuoden viimeinen kulttuuririentoni ja blogijuttuni aihe ei olekaan teatteri, vaan ooppera; Jyväskylän Oopperan esittämä, Georges Bizetin säveltämä Carmen. Perjantaina olin parisuhdemiehen kanssa kokemassa Carmenin esiintyjien läheisille suunnatussa ennakkonäytöksessä. Kaupunginteatterin suuren näyttämön katsomo oli aivan täynnä ja ilmassa juhlan tuntua. Esityksen alkaessa meille kuitenkin painotettiin, että kyseessä on vielä harjoitus, ja ohjaaja saattaa halutessaan puuttua lavan tapahtumiin. (Ei hän tosin puuttunut.)

Etualalla Carmen (Ivana Srbljan).
Kuva: Iida Liimatainen

Musiikki on oopperassa tietenkin äärimmäisen tärkeä elementti - ja Carmenissa se on todella muhkeaa. Jälleen ihmettelen, miten ihmisääni voi taipua sellaisiin suorituksiin kuin näiden laulajien äänet taipuvat! Ihailtavan taidokasta. Samoin Jyväskylä Sinfonia soi komeasti, taidolla ja riemulla. Musiikinjohdosta huolehtivat eri esityksissä Ville Matvejeff ja Huba Hollókői. Ensimmäisestä alkusoitosta olen aina pitänyt todella paljon; mikä voima, mikä uljaus! Ja jälleen se säpsäyttää alkaessaan odottamatta - sointi vyöryy uhkeana yli yleisön. Toinen suuri suosikkini niin ennakkoon kuin itse esityksessäkin on härkätaistelija Escamillon (Waltteri Torikka) Toreadorin aaria Votre toast, je peux vous le rendre. Tätä teemaa kuullaan myös oopperan loppupuolella. Myös L'amour est un oiseau rebelle, jossa Carmen (Ivana Srbljan) laulaa rakkauden pitelemättömyydestä, on aivan ihana - kuin kaunista, ryöpsähtelevää dialogia Carmenin, kuoron ja orkesterin välillä. (Vinkki: jos musiikki ei ole ennestään tuttua, pistäkääpä vaikka YouTuben hakuun nuo ranskankieliset nimet, saatte käsityksen mistä puhun.) Olen aika vakuuttunut, että monikin on kuullut Carmenin musiikkia, vaikkei ole tiennyt sen olevan Carmenista - myös parisuhdemies totesi, että yllättävän iso osa musiikista kuulostaa tutulta.

Jyväskylän Oopperakuoro.
Kuva: Iida Liimatainen

Carmenissa Jyväskylän Oopperakuoro pääsee kauniisti ääneen, sillä esitykseen kuuluu monia muhkeita kuorokohtauksia. Myös lapsikuoro Vox Aurea on iloinen lisä runsaslukuiseen esiintyjäkaartiin. Oopperan loppupuolelle on tehty mielenkiintoinen ratkaisu, kun laulu ja osa soitosta kuuluu teatterisalin ulkopuolelta, avattujen ovien kautta. Tällä saadaan hienosti tehtyä vaikutelma siitä, että ilonpito on toisaalla ja lavan tuolloiset traagiset tapahtumat ovat kaukana ilosta.

Lapsikuoro Vox Aurea.
Kuva: Iida Liimatainen

Carmen-oopperaa on tässä Erik Söderblomin ohjaamassa produktioissa tuotu lähemmäs nykyaikaa, mikä näkyy muun muassa vaatetuksessa ja tapahtumapaikoissa. Lavastus- ja pukusuunnittelun on tehnyt Karmo Mende. Puvustuksessa nykyaika näkyy arkisuutena; ooppera sijoittuu enemmän tavallisten, jopa köyhien ihmisten elämään, joten pukuloistoa ei nähdä. Kukkona erottuu kuitenkin härkätaistelija Escamillo (Waltteri Torikka), joka kireissä nahkahousuissaan on kieltämättä on aika herkku. Yhtään en ihmettele hänen perässään juoksevia, ihastuneesti huudahtelevia fanityttöjä! Toisaalta Carmen ei tarvitse loisteliaita vaatteita ollakseen miesten ihastus ja tuho; hän on Carmen.

Etualalla Escamillo (Waltteri Torikka).
Kuva: Iida Liimatainen

On kerrottu, että tämän produktion tarina tapahtuu Suomessa; ensimmäinen tapahtumapaikka on vastaanottokeskus, jossa Suomen liputkin ovat esillä. Jollain tavalla - jota ei sen kummemmin selitellä - tapahtumat kuitenkin siirtyvät Sevillaan, Espanjaan. Lavastus on alussa on hyvin kattava ja tilaa käytetään ylös asti. Sittemmin lavastus toimii viitteellisemmin; tapahtumapaikkoja vaihdetaan irtaimistolla mutta perusrakenne pysyy samana.

Etuoikealla Carmen (Ivana Srbljan) ja Don José (Sam Furness).
Kuva: Iida Liimatainen

Carmenin tarina on traaginen. Tarinan ydinelementit rakkaus, vapaudenkaipuu ja mustasukkaisuus ovat kombinaatio, josta ei kai oikeastaan voikaan seurata muuta kuin ristiriitoja. Esityksen päättyessä yleisö taputtaa korviahuumaavasti ja etenkin pääosien esittäjille hurrataan ja huudetaan innokkaasti.

Frasquita (Sanna Iljin) ja Mercedes (Ena Pongrac).
Kuva: Iida Liimatainen

Carmen netissä:
Jyväskylän Oopperan sivulla (linkki).
Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).
Esitykset on loppuunmyyty jo aikaa sitten, mutta peruutuspaikkoja voi vielä kärkkyä.

Carmen (Ivana Srbljan) ja Don José (Sam Furness).
Kuva: Iida Liimatainen

* * * * * *

Mitä mukavinta uutta vuotta lukijoilleni, ja kiitos kuluneesta!
Teatterissa nähdään! ;)


maanantai 18. joulukuuta 2017

Isoisä avoimena

Vuorossa on Kun isoisä Suomeen hiihti -näytelmän harjoitus. Menossa on neljännen harjoitusviikon alkupuoli. Näytelmä perustuu Daniel Katzin samannimiseen romaaniin, ja sen on dramatisoinut ja ohjaa vierailija Tommi Auvinen. Pääosissa nähdään keväällä eläkkeelle jäävä Jouni Innilä (tästä tulee siis hänen viimeinen ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterin kiinnitettynä näyttelijänä!) ja Anneli Karppinen sekä vierailijat Arja Koriseva (ensimmäistä kertaa vierailulla Jyväskylän kaupunginteatterissa) ja Ari-Kyösti Seppo.

Ennen harjoituksen alkua näyttelijät kokoontuvat lavalle; osa juttelee, osa muistelee koreografiaa joka vaikuttaa varsin nopealta liikesarjalta - yhä useampi liittyykin tähän menoon. Osa näyttelijöistä on ainakin alustavissa rooliasuissa, osa omissa vaatteissaan.

Koreografian pyörteissä. Etualalla punaisessa paidassaan koreografi Jouni Prittinen.

Harkan ensimmäinen tunti on tällä kertaa avoin, eli kuka tahansa saa tulla seuraamaan harjoitusta. Yleisöä saapuu muutama kymmen. Tommi esittäytyy ja esittelee teoksen - minullekin selviää, että hän on dramatisoinut tämän aiemminkin, toistakymmentä vuotta sitten. Näytelmän tarina on tosi. Näyttelijät esittelevät itsensä, ja mitä rooleja he esittävät. Arja Koriseva ei ole tällä kertaa paikalla. Seuraavaksi itsensä esittelee koreografi Jouni Prittinen, todeten että "koreografiaharkat on aloitettu tänään päivällä - mahtavaa kun jo toiseen harjoitukseen tulee yleisöä!" Lopuksi yleisöä tervehtii kapellimestari Lasse Hirvi, joka vastaa tämänkin näytelmän musiikin sovittamisesta ja johtamisesta sekä soittaa harjoituksissa pianoa.

Jouni Innilä eläytyy.

Aluksi treenataan tanssia, jota on tähän mennessä harjoiteltu kuulema kokonaiset kolme tuntia. Meno näyttää vauhdikkaalta! Ohjaaja sanookin jossain välissä, että ihaillen ihmettelee, miten näyttelijät pystyvät omaksumaan koreografian niin hyvin niin lyhyessä ajassa - samaa mietin minä. Aluksi koreografiaa kerrataan ilman musiikkia koreografi Jounin laskiessa tahtia. Jouni myös tanssii soolo-osuutta Ari-Kyöstin rinnalla, malliksi hänelle. Sitten mennään musiikin kera. Seuraavaa sarjaa harjoitellaan ensin hitaasti, sitten nopeuttaen. Joku huikkaa "ja tähän sitten koko yleisö mukaan" mikä herättää hilpeyttä enimmäkseen hieman ikääntyneessä ja ehkä vähän vähemmän nopsaan liikehdintään taipuvaisessa yleisössä. Lasse ehdottaa, että "tätä vois vetää vielä vähän nopeemmin" mikä kirvoittaa lavalta välittömän vastakommentin "Lassekin voisi sitten opetella tän ja paikata aina tarvittaessa!" Keskinäinen naljailu on virkeää ja hyväntahtoista.

Jotain iloista tekeillä...
(Juho Rantonen muistuttaa minusta livenä hämmentävän paljon muusikko Jarkko Martikaista.)

Kun tanssia on treenattu sopivasti ja näyttelijät tasanneet hetken hengitystään, Lasse istuu pianon ääreen ja kuuluttaa että "Seuraavaksi treenataan Ympärileikkauspolkkaa!" Ja sitten lauletaan. Tahti on jälleen kiivas, ja nopeutuu loppua kohti. Hupaisalta näyttää, kun Saara ajaa "kahdeksan päivän ikäistä poikalasta" lavalla takaa sormista muodostettujen "saksien" kanssa! Tätä tuskin nähdään sitten varsinaisessa esityksessä.

Ympärileikkauspolkka vauhdissa.

Seuraavaa kohtausta on kuulema tähän mennessä harjoiteltu vartin verran edellisenä päivänä. Tämä on puhekohtaus isolla porukalla. Näyttelijöillä on vielä plarit käsissä. Tommi keskeyttää kohtauksen aluksi usein, neuvoo ja ohjaa puhetta; volyymia, tunnetta, pontta. Pari kertaa kohtaus mennään keskeytellen, sitten kokonaan läpi. Tommi on paljon myös lavalla; seuraavaksi hän jututtaa näyttelijöitä yksitellen ja pareittain, ja jälleen kohtaus otetaan alusta läpi. Tommi yllyttää tiukempaan ilmaisuun, ja muistuttaa "vauvaa" pitelevää näyttelijää että "nukke se vaan on!" Tämän kohtauksen jälkeen yleisö poistuu ja harjoituksessa pidetään tauko.

Hannu Lintukoski, roolissaan "intelligentsian edustaja, ulkomailla opiskellut, viisas ja vakaa".

Tauon aikana Tommi kertoo minulle, että ihan kaikkia kohtauksia he eivät vielä ole ehtineet käydä läpi, mutta plarissa on edetty noin kolme neljäsosaa. Koreografiat ja laulut on haluttu harjoitella heti alkuvaiheessa, jolloin eteneminen plarissa mitaten on hitaampaa kuin puhenäytelmässä. Kokonaisuutta käydään läpi rivakkaan tahtiin, jotta se jää sitten alitajuntaan muhimaan joulutauolle.

Pöydän ääressä lukemassa.
Ohjaaja Tommi Auvinen selin ruutupaidassaan.

Seuraavaa kohtausta luetaan ensin läpi pöydän ääressä istuen - Tommi istuu näyttelijöiden kanssa. Samalla neuvotellaan tapahtumien kulusta dialogin ohessa; millaisia tunnetiloja kukin ilmentää, mikä heitä motivoi. Pohditaan puheen sävyä, ilmaisun taustoja, hahmojen kokemusten vaikutusta siihen, miten he puhuvat vakavasta aiheesta. Kun on luettu tarpeeksi, lähdetään liikkeelle; "kävellään läpi" kuten Tommi sanoo. Näyttelijät kyselevät ohjaajalta paljon siitä, miten toimitaan - Tommi neuvoo että "puhe ohjaa toimintaa ja vie kohtausta". Hän neuvoo asemoitumista, puheen painoja, liikkumista. Tommi myös keskeyttää kohtauksen usein; haetaan kohtauksen etenemistä, missä järjestyksessä henkilöt osoittavat reaktioitaan asioihin. Kuka suuntaa puheensa kellekin, kenen pitää vakuuttaa kukakin. Kohtausta käydään näin useamman kerran läpi.

Enemmän lavaelämää.

Kun kohtauksen harjoittelu on saatu tältä erää loppuun, on aika lopettaa tältä päivältä. Tommi antaa vielä palautetta ja kertoo näyttelijöille tulevien päivien harjoitusten sisällöistä.

On tärkeää kuunnella tarkkaavaisesti mitä ohjaaja sanoo.

Tämän näkemäni perusteella näytelmä vaikuttaa eloisalta ja musiikki tempaa mukaansa. On mielenkiintoista nähdä tätä sitten aikanaan enemmän, ja kokonaisena näytelmänä!

Kun isoisä Suomeen hiihti -näytelmän ensi-ilta on Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 17. helmikuuta 2018. Näytelmän sivu teatterin sivuilla (linkki).

Jotenkin vaan tuli välitön Edelfelt-mielleyhtymä tästä naisnäyttelijöiden neuvonpidosta... ;)


tiistai 12. joulukuuta 2017

Muutamia mielipuolisia blogimerkintöjä

Pääsen seuraamaan Mielipuolen päiväkirja -näytelmän harjoituksia varsin alkuvaiheessaan. Aluillaan on neljäs harjoitusviikko, joskin aiemmille viikoille oli osunut juhlapyhää, toisen näytelmän arkiesityksiä ym harjoituksia pilkkovaa. Ennen harjoituksen alkua ohjaaja Seppo Honkonen kertoo, että tähän mennessä lähes kaikki kohtaukset on käyty läpi ainakin jollain tapaa - yhtä lukuunottamatta, ja sen tiimoilta aloitetaan tällä kertaa. Näytelmässä neljä näyttelijää - Jukka-Pekka Mikkonen, Hanna Liinoja, Aaro Vuotila ja Jorma Böök - tekevät kukin useita rooleja. Minä en tiedä esityksestä sen enempää kuin olen teatterin esittelystä lukenut - tällä kertaa en ole tutustunut plariin - joten kaikki on minullekin ihan uutta.


Harjoituksen alussa ja aina välillä muutenkin työryhmän kesken jutellaan lavasteista, valoista, vaatteista, vaihdoista, kengistä, silmälaseista, kampauksista... Kaikenlaisesta asiaan liittyvästä, ja useampaan otteeseen koska hahmojakin on useita. Jukkiksen ja Hannan vaatteita pohditaan tällä kertaa enemmän. Hannalle myös mallaillaan tukevoittavia toppauksia, haetaan uskottavia mahamakkaroita.

Seppo, Hanna ja Jukkis käyvät läpi tekstiä kohtauksesta, jota ei vielä ole harjoiteltu. He pallottelevat tekstiä; mitä painotetaan, mitä poistetaan. Joitakin asioita pohditaan sana sanalta, mutta yleensä Seppo ehdottaa pitempiä poistoja - tutkaillaan ilmaisun kokonaisuutta ja ytimekkyyttä. Näitä poistoja ja muutoksia on luonnollisesti helpointa tehdä heti alussa, mieluummin kuin ensi-illan jo lähestyessä. Sitten on aika harjoitella kohtausta. Ensin Jukkis ja Hanna lukevat sen läpi, sitten mukaan tulee myös asemointia ym elementtejä. Kovin montaa kertaa tätä ei hinkata läpi, mutta nyt se on saatu alulle myöhempää työstöä varten.


Kohtaukseen tarvitaan rekvisiitaksi keinu. Sellaista ei vielä ole, mutta näyttämömestari Marko tekee sellaisen käden käänteessä; vieressä olevasta lavastehuoneesta kuuluu hetken surinaa, ja niin Marko palaa keinun, kiinnitysköysien ja tikkaiden kanssa, ja kiipeää kiinnittämään keinun katon tukirakenteisiin. Ei muuta kuin keinumaan!


Seuraavia harjoiteltavia kohtauksia on tehty aiemminkin, joten näyttelijöillä on jo käsitys asemoinneista ja kohtausten kulusta. Niihin liittyen testaillaan musiikkia, valoja, improvisoituja varusteita (mustasta nippusiteestä saa tosi kätevästi melkein-aidon-näköisen korvakuulokkeen!) sekä hahmojen liikkumista, puhetta ja käyttäytymistä. Hahmoihin liittyen mietitään myös, mitä viittauksia näytelmään olisi hauska tuoda muiden näytelmien ja/tai elokuvien hahmoista. Pohditaan kohtausten yksityiskohtia, iskuja, äänimaisemaa, tarvikkeita, kohtauspaikan sujuvaa vaihtoa... Kun kohtauksia harjoitellaan läpi, ohjaaja vielä tässä vaiheessa keskeyttää usein, antaa vinkkejä isommista asioista ja pienistä yksityiskohdista, käy usein lavalla näyttämässä mitä tarkoittaa.


Pienellä näyttämöllä on leppoisa ja tyytyväinen tunnelma, suorastaan kaverillinen fiilis. Paljon asioita käydään läpi keskustellen, ja koko työryhmä antaa ehdotuksia, mielipiteitä, kommentteja... Selvästikään kyse ei ole pelkästään ohjaajan näkemyksestä - joskin sitä toki kunnioitetaan - vaan myös näyttelijöitä ja muita tekijöitä rohkaistaan ottamaan kantaa siihen mikä toimii ja mikä ei. Minäkin pääsen antamaan muutaman kommentin.

Välillä kuullaan muutama satunnaisen oloinen kommentti, jotka kuitenkin liittyvät asiaan. "Mä testasin että tähän voi jättää jalan renkaan alle jos tätä elementtiä siirtää yksin - mä haluan tietää mitä kaikkea näyttelijöille voi sattua." "Yllättävän yleistä että vain toinen kainalo haisee." "Kato mä olen semmoinen että mä en kuole."


Näyttelijöiden ja ohjaajan pohtiessa näytelmän sanomaa ja terää kaiken hauskuuden alta pistää esiin napakka kritiikki siitä, mitä nykyajan työelämä pahimmillaan tekee ihmiselle, ja miten vähäinen tuossa tilanteessa on yksilön arvo; systeemi ei muutu, yksilön täytyy vain mukautua vaikka mikä olisi.

Näyttelijöiden työtä on todellakin ilo seurata. Harjoitusten tässä vaiheessa tekemiseen liittyy paljon kokeilua, ehdotuksia, tahallisia koomisia ylilyöntejä, pelleilyä - kaikkea tarvitaan pohjaksi josta lopullinen muoto sitten löytyy. Me katsomon puolella - ohjaaja, kuiskaaja, tarpeistonhoitaja, puvustonhoitaja, minä - ajoittain todella räkätämme naurusta kun näyttelijät pistävät parastaan. En tiedä paljonko näistä kokeiluista sitten jää mukaan lopulliseen esitykseen - ja kaikki ei kyllä ole "julkaisukelpoista" - mutta tätä vaihetta on hulvatonta olla katsomassa! Jukkiksen pokka pitää ihailtavan hyvin, mutta jossain vaiheessa sekin rakoilee kun Aaro ja Jorma keksivät aina uutta jäynää.


Mielipuolen päiväkirjan ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona 7. helmikuuta 2018. Näytelmän sivu teatterin sivuilla (linkki).


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Elsan ja Annan jäinen seikkailu

Kävimme naisporukalla katsomassa Jyväskylän Tanssiopiston tanssisadun Elsan ja Annan jäinen seikkailu. Meitä naisia oli minä ja "hovissani" ikäiseni ystäväni sekä hänen tyttärensä, ennenkin apubloggareina toimineet kummityttöni Eerin (kohta neljävee) ja hänen isosiskonsa Oona (melkein kuusivee).

Elsan ja Annan jäinen seikkailu perustuu Disneyn Frozen-animaatioelokuvaan - ja sehän tuntuu olevan kaikkien pikkutyttöjen suosikki nykyään. Ainakin apubloggarit ovat ko. elokuvasta ja kaikesta siihen liittyvästä kovin tohkeissaan, joten odotukset ja tunnelma olivat korkealla. Innokasta yleisöä oli paikalla sankoin joukoin, esitys oli loppuunmyyty. Aika naisvaltaista tuntui olevan, ja monilla pienemmistä naisista yllään jotain teemaan liittyvää; joko hahmojen kuvalla varustettu vaate - kuten Eerinillä - tai hahmojen pukeutumista jäljitteleviä vaatteita.

Kuva: Matti Häyrynen

Esitykseen on yhdistelty erilaisia tanssityylejä; on balettia, katutanssia, nykytanssia, jazztanssia. Koreografejakin on kymmenen. Eri tyylien koreografiat on saatu toimimaan hienosti yhdessä, jopa yhtä aikaa tanssittuna; siinä missä hillitympi Elsa tanssii balettia, Anna pistelee vauhdikkaammin katutanssin askelin. Kun mukana on paljon eri-ikäisiä ja taidoiltaan erilaisia tanssijoita, oli ilo nähdä kuinka koreografiat oli sovitettu näille eri ryhmille kullekin sopiviksi niin, että kaikki saavat loistaa roolissaan - oli se sitten iso tai pieni. Pientä haparointiakin toki näkyi joskus, mutta kaiken kaikkiaan esitys oli nautinnollista katsottavaa. Moneen kohtaan oli saatu mukaan myös huumoria, mikä toi mukavan lisän tarinaan.

Kuva: Matti Häyrynen

Tarina eteni elokuvasta tutulla tavalla - hieman mietin sitä, olisinko pysynyt juonessa mukana jos en olisi nähnyt elokuvaa. Tosin käsiohjelmassa kerrotaan tarinan kulku, joten siitä voi paikata jos jossain kohtaa putoaa kerronnasta. Muutaman kerran katsomosta kuuluikin pienempien katsojien kysymyksiä "mitä tapahtui" tai "mikä tuo on".

Täytyy ihastella näin valtaisan joukon puvustusta ja maskeeraamista - ei varmasti mikään helppo homma! Ja kuitenkin puvut ja meikit oli suunniteltu ja toteutettu ajatuksen kanssa; niitä oli ilo katsoa. Niissä oli kiehtovia yksityiskohtia ja ne toimivat tanssiessa.

Esityksen musiikki oli kooste monenlaisia kappaleita. Frozenin suurin hitti, Let It Go, kuullaan toki. Tässä kohtaa Oona lauloi mukana - hiljakseen, mutta hänen vieressään istuessani kuulin hartaan eläytymisen. Musiikkivalinnat olivat osin yllättäviä mutta kekseliäitä, ja sopivat tarinaan ja tanssityyleihin.

Kuva: Matti Häyrynen

Pääasia ovat tietenkin lahjakkaat, ihanat nuoret tanssijat. Heitä nähtiin lavalla huima joukko, ja jokainen antoi varmasti parastaan esityksen onnistumiseksi - olipa sitten näkyvässä soolossa tai osana isompaa joukkiota. Vaikka katsomossa välillä jännitettiin kovastikin roolihahmojen puolesta, itse esiintyjien puolesta ei tarvinnut jännittää - he kyllä hoitivat osansa. Esiintymisen ilo ja yhdessä tekemisen riemu lavalla olivat vahvasti läsnä, kuten myös eläytyminen ja ihastuneisuus katsomossa.

Omia suosikkejani esiintymisen puolesta olivat ilmeikkäät Annat - niin lapsi-Anna kuin aikuisempikin Anna. Rooleissa on kaksois- tai kolmoismiehityksiä, joten muuten en tiedä ketkä näimme, mutta aikuisemman Annan nimen ehdin kysyä - häntä esitti tässä näytöksessä Sandra Telinen. Ilmeikkyyttä näkyi toki monessa muussakin roolissa, ja katsojan näkökulmasta tanssitaidon lisäksi myös muu esiintyminen vaikuttaa paljon kokonaisuuteen.

Kuva: Matti Häyrynen

Apubloggarit totesivat tykänneensä näkemästään. Eerinin mielestä parasta oli taian langettaminen Annaan, Oona piti kaikista jännistä kohdista. Oonaa jännitti myös se, kun Hans joukkoineen meni vangitsemaan Elsaa. Lumihirviö oli hirvittänyt Eeriniä etukäteen, ja lumipeikot olivat Oonan mielestä pelottavia. Myös sudet olivat Oonan mielestä sopivan jännittäviä, Eerinin mielestä ehkä liikaa. Hauskaa esityksessä oli Oonan mielestä lumiukko Olof, Eerinin mielestä se kun Elsa taikoi. Musiikista Oona tuumasi, että se oli "siinä ja tässä jännän ja hyvän välillä". Tanssinumeroista Oonan mielestä parasta olivat kaikki Elsan tanssit sekä Annan ja Elsan yhteistanssi oven eri puolilla - numero jonka aikana päähenkilöt kasvoivat lapsista nuoriksi aikuisiksi. Oona pohdiskeli sitä, olivatko esityksessä mukana kaikki kohtaukset joita elokuvassa on - ja päätyi siihen että elokuvassa oli enemmän kohtauksia. Oonan mielestä tarinassa oli helppo pysyä mukana, mutta Eerin sanoi ettei olisi tajunnut kaikkia tapahtumia ellei äiti olisi välillä auttanut ja selittänyt.

Annan (Sandra Telinen) kainalossa apubloggarit Eerin (vas.) ja Oona (oik.).
Lumihiutaleet asettuivat auliisti kauniiseen poseeraukseen mukaan.
Kuva: Mirja Niskala

Eerin kertoi esitykseen liittyen myös, että monet hänen päiväkotikaverinsa haluavat isoina Elsoiksi - "mutta eihän ne voi kun ei niillä ole taikavoimia!" Isosiskon varmuudella Oona lisäsi, ettei Elsa ole oikea ihminen vaan "Disney" (eli piirretty).

Oonan ja Eerinin äiti tuumasi, että esitys oli oikein toimiva ja lapsille tehty toteutus toimi hyvin - myös esityksen rytmi ja kestolta olivat sopivia. Näytelmän ymmärtää kun tuntee taustatarinan. Musiikki oli kivaa ja erilaista kuin elokuvassa, energistä ja sopii myös isomman nuorison makuun.

Mielelläni suosittelen näkemään tämän. Näytökset ovat loppuunvarattuja, mutta kannattaa kärkkyä peruutuspaikkoja.

Elsan ja Annan jäinen seikkailu Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).