perjantai 26. tammikuuta 2018

Esirippu aukeaa - kevät 2018

Jyväskylän kaupunginteatteri avasi jälleen esirippunsa - Esirippu aukeaa -tapahtumassa esiteltiin kevään ohjelmistoa katkelmien, musiikin, haastatteluiden ja trailereiden avulla. Tapahtuma kiinnosti selvästi - suuren näyttämön katsomo oli varsin täynnä. Illan avasi itseoikeutetusti teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen puheellaan. Varsinaisena seremoniamestarina toimi markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemi.

Ensimmäisenä näytelmänä esiteltiin 17.2. suurelle näyttämölle ensi-iltaan tuleva Kun isoisä Suomeen hiihti. Jouni haastatteli ohjaaja Tommi Auvista, ja sen jälkeen nähtiin vauhdikas musiikkinumero - itse asiassa sama, josta kirjoitin kun olin viime vuoden puolella seuraamassa harkkoja. Jouni haastatteli myös vierailijat Arja Korisevan, Ari-Kyösti Sepon ja Juho Rantosen. Kaikki kiittelivät hyvää vastaanottoa teatteriin ja kehuivat sen lämmintä henkeä. Arja tuntui olevan erityisen innoissaan tästä vierailustaan. Ja kun moni on kuulema kysynyt lippuja varatessaan "sellaista näytöstä, jossa Arja Koriseva varmasti on" niin kerrottakoon tässäkin, että Arja on ihan joka näytöksessä. Vaikka Veeroja on kaksi, niin se ei tarkoita että eri näytöksissä olisi eri esiintyjät - vaan sitä, että Arja esittää nuorta Veeraa ja Anneli Karppinen vanhempaa Veeraa.

Vasemmalta Juho Rantanen, Ari-Kyösti Seppo
sekä Jouni Huhtaniemi haastattelemassa Arja Korisevaa.

Toinen kevään ensi-ilta on jo aiemmin eli 7.2. pienellä näyttämöllä nähtävä Mielipuolen päiväkirja. Tämän näytelmän esittely oli aivan loistavasti erilainen! Ensin ohjaaja Seppo Honkonen selitti Jounin haastattelussa, että näyttelijöitä ei voi päästää pieneltä näyttämöltä pois, kun ne ovat nyt niin hyvässä tilassa siellä. Sitten hieman mielipuolisen oloisia hahmoja kuitenkin karkasi lavalle - osa ihmiskunnan edustajia, osa jotain muuta. Jälkeenpäin kuulin katsojien ihastelevan, että "ai se onkin tämmöinen nykyaikaistettu versio!" Kyllä, kyllä se on. Riemukkaita samaistumiskohteita tarjolla nykyajan työelämän pyörryttämälle ihmiselle... :D

Ohjaaja Seppo Honkonen yrittää poistaa lavalta villiintyneen Putkosen (Jukka-Pekka Mikkonen)
ja palauttaa hänet pienelle harjoittelemaan Mielipuolta.
Kaikenlaista sitä ohjaajana joutuukin tekemään.

Kolmantena uutuutena esiteltiin 20.3. pienellä näyttämöllä ensi-iltaan tuleva Luuseri. Koulukiusaamisesta kertova monologi on kaupunginteatterissa näyttelijänä toimivan Miikka Tuomisen esikoisohjaus, ja siinä näyttelee näyttelijä-yleisötyöntekijä Hannu Rantala. Työryhmä kertoi toteutuksesta monipuolisesti. Esitystä voi myös tilata kouluille.


Keväällä jatkavat, jo aiemmin ensi-iltaan tulleet näytelmät esiteltiin toki myös. Onnensirpaleista nähtiin katkelma ja kuultiin esitykseen kuuluva Miljoonasateen kappale Siruja.

"Tähdet tulee, tähdet menee polkujaan
kaikki niitä tuijottaa ja koittaa tavoittaa
on tähdensiru kätkettynä jokaiseen levottomaan sydämeen"
~ Heikki Salo ~

Kolmesta sisaresta Hanna Liinoja esitti Olgan koskettavan monologin, joka avaa toisen puoliajan. Tätä olen ihaillut esityksissäkin, ja jälleen se oli pysäyttävä.

Olgan (Hanna Liinoja) monologi.

Peter Panista Kapteeni Koukku (Henri Halkola) esitti filosofisen laulunsa, ja sen jälkeen Jouni haastatteli Saara Jokiahoa siitä, millaista on tehdä Peterin roolia.

Kapteeni Koukun pieni filosofinen laulu.
Roolissa Henri Halkola.

Täti ja minä esiteltiin lyhyesti myös. Alunperinhän sen piti pyöriä vain kevätkaudella 2017, mutta niin se vaan jatkoi myös viime syksynä ja tänä keväänä. Nyt Jouni kertoi, että on erittäin epätodennäköistä että sitä nähtäisiin enää ensi syksynä. Muutamiin näytöksiin tälle keväälle on vielä lippuja saatavana - hopihopi jos aiotte tämän nähdä!

Myös vierailut ja konsertit käytiin läpi, samoin kuin muuta toimintaa kuten yleisötyö, teatteritiistait, lasten ja nuorten teatterileirit... Näistä kaikista löytyy infoa kaupunginteatterin sivuilta. Loppunumerona - ennen kahvia ja pullaa - kuultiin vielä kappale näytelmästä Kun isoisä Suomeen hiihti, solistina Arja Koriseva. Kahvijonossa kuuluikin innostunutta jutustelua siitä, mitkä kaikki kevään esitykset "nyt ainakin" on nähtävä, ja etenkin hyvän tarjouksen myötä lippukassallakin kävi kuhina.

Musiikkia näytelmästä Kun isoisä Suomeen hiihti,
solistina Arja Koriseva.


Jutun kuvat otettu teatterin erityisluvalla tätä blogia varten.

...ja tästä Jyväskylän kaupunginteatterin sivuille tutkailemaan asioita jotka herättivät kiinnostuksen (linkki).


perjantai 19. tammikuuta 2018

Yksin Berliinissä

Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähtiin Yksin Berliinissä -näytelmän vierailun ensi-ilta. Näytelmä perustuu Hans Falladan samannimiseen romaaniin. Tuotannon ovat yhteistyössä toteuttaneet Vapaa Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet, Tanssiteatteri Minimi ja Riihimäen Teatteri. Esityksen on ohjannut, lavastanut ja dramatisoinut Mikko Roiha. Anna ja Otto Quanqelin rooleissa nähdään Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen.

Tarina itsessään kertoo pienen ihmisen elämästä suuren mielipuolisen - ja silti ihmisten luoman - koneiston hampaiden jauhettavana. Rakkaudesta, luona pysymisestä, siitä ettei luovu itsestään eikä rakkaistaan - ei ainakaan ilman vastarintaa.

Kuva: Mohammed Moe Mustafa

Näytelmä on todellista näyttelijätyön juhlaa - ilmaus saattaa olla jo kliseinen mutta erittäin tosi tässä esityksessä. Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen tekevät kerrassaan upeaa työtä aina pienistä vivahteista voimakkaimpaankin ilmaisuun saakka. Tunnelma on intensiivinen, vangitseva, viipyilevä ja herkeämätön. Yleisö elää ja hengittää mukana hiirenhiljaa - muutamaa naurunhyrähdystä lukuunottamatta. Näyttelijöistä näkee miten syvälle he uppoavat rooliensa tunnetiloihin. Viistossa valossa poskella kimmeltää kyynelvana. Kohtauksen vaihtuessa nopeasti huomaan kerran, että kun näyttelijän äänen tulisi olla kova ja iskevä, se alkaa pehmeänä ja paksuna - tämä ei yhtään häiritse vaan oikeastaan lisää kunnioitustani siihen miten syvällä näyttelijä roolissaan kulkee. Miten hän päästää näytelmän tapahtumat syvälle itseensä ja samalla avaa itsensä meidän katsojien nähdä.

Näyttelijätyön lisäksi ihailen aivan erityisesti valaistusta; hyvin pienilläkin elementeillä luodaan todella suuria eroja lavan tunnelmaan. Pimeys, varjot, valo maalaavat, peittävät, paljastavat. Kuinka erilaiselta näyttääkään näyttelijä jonka silmät hukkuvat varjoihin kuin hän joka katsoo räikeässä valossa.

Kuva: Mohammed Moe Mustafa

Valojen lisäksi äänillä on paljon merkitystä niin tapahtumapaikkojen kuin tunnelmankin luomisessa. Äänisuunnittelusta vastaa Marcello Lussana. Yksinkertainenkin musiikki luo omanlaisensa tunnelman toistuessaan. Radiosta kuuluva lähetys kertoo selkeästi ajankuvasta.

Myös mukana ollut parisuhdemies piti näytelmästä kovasti; sen tiiviydestä, tunnelmasta, ajoittaisesta jännittävyydestä. Tarina oli vahva, ja näyttelijät tekivät hienot roolityöt.

Tämä on kertakaikkiaan upea, intensiivinen, vaikuttava, jännitteinen kokemus. Elegantisti eleetön; kaikki turha on riisuttu. Todella hienoa teatteria joka vetää hiljaiseksi ja mietteliääksi mutta ei kuitenkaan ahdista, vaikka meneekin ihon alle ja jää mieleen hautumaan. Olen kiitollinen. Menkää ihmiset katsomaan.


Yksin Berliinissä Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla. (linkki)
Esityksiä on vielä viisi, 14.2. saakka.



sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Mieli½ puoliksi

- eli olisiko se sitten neljännesmieli vai...? ;)


Kysyin, saanko tulla Mielipuolen harkkoihin, olin tervetullut ja pölähdin paikalle. Ja kuulin, että illan ohjelmassa on ensimmäisen puoliajan läpäri. No mutta, sehän sattui!

Putkonen (Jukka-Pekka Mikkonen) päiväkirjansa parissa.

Harjoitusajan alkaessa näyttelijät ovat vielä valmistautumassa asiaankuuluvasti maskissa - tämäkin on toki työaikaa. Pienen näyttämön tiloissa käydään keskustelua mm. lavasteista ja kahvista sekä esitykseen kuuluvasta tekniikasta. Mietitään tv:n sijoittelua ja videoklippejä. Samalla näyttelijätkin saapuvat paikalle - joku kertaa alkureplojaan kuiskaajan kanssa, toinen liittyy keskusteluun vaatteista ja käsiohjelmasta, joku lukee plariaan. Pohditaan vielä sitäkin, miten näkyvyys lavalle ja kulissien taakse muuttuu sen mukaan, missä kohtaa katsomoa katsoja istuu - ja miten mahdollisia eroja tasoitetaan.

Tekninen mies leikkii telkkaria. Ja myös idoli on kuvassa mukana!

Ohjaaja Seppo Honkonen kuuluu opastavan, että "mennään vaan eteenpäin vaikka menisi kuinka pieleen". Nyt halutaan saada aikaan kokonainen puoliaika, ei pysähdellä korjaamaan ja hiomaan vaan tutkaillaan niitä tarpeita sitten jälkeenpäin.

Paikalla on tänään vain yksi näyttämömies, joten lavasteiden vaihdot ovat hieman hitaampia. Toisaalta tässäkin näkee, miten kaikki osallistuvat - lavasteita ovat tarpeen mukaan siirtelemässä niin ohjaaja, tarpeistonhoitaja kuin näyttelijätkin.

Tuolileikki...?

Läpäri alkaa. Edellisellä harjoituskerralla näin joitakin kohtauksia molemmilta puoliajoilta, mutta paljon tässä on uuttakin. Kuiskaajaa tarvitaan tässä vaiheessa vielä kohtalaisen usein. Tapahtumat rullaavat ja vievät mukanaan, ja välillä räkätän ääneen. Tekstissä on helmiä, ja näyttelijät tuovat ne todeksi taitavasti niin ilmeissä, puheessa kuin kehonkielessäkin. Teen itsekin tietotyötä toimistossa, joten aivan erityisesti minua sykähdyttivät kohtaukset, joissa on osuva tuttuuden tunne - että tämän minä olen kyllä nähnyt ennenkin, mutta ihan muualla kuin teatterissa...

Ilon kautta, hyvällä pöhinällä, tsemii... Mitä näitä nyt on.
(Rooleissa Jukkiksen lisäksi Hanna Liinoja, Jorma Böök ja Aaro Vuotila.)

Kun ensimmäisen puoliaika on menty läpi, pidetään tauko. Tässä vaiheessa suurin tuntemukseni on, että ettehän te voi tähän lopettaa! Minä haluan nähdä tämän loppuun! Vaikka loppukohtauksen olen nähnyt, haluaisin ilman muuta nähdä myös toisen puoliajan. Mutta ei auta, sitä täytyy vielä odottaa johonkin toiseen kertaan.

Kun tauko on pidetty, koko työryhmä kokoontuu keskustelemaan. Ohjaaja antaa palautetta siitä, miten meni - ja kehuu että hienosti sujui. Hän käy muistiinpanojaan läpi, ja myös muut kertovat tuntojaan ja kommenttejaan. Mietitään mikä on jo kohdallaan, mitä pitää muuttaa ja miten.

Harjoituksen loppupuoliskolla mennään vielä yksittäisiä kohtauksia läpi hieman eri tavoin, sitä parasta etsien. Erityisesti Jukka-Pekka Mikkonen lisää kierroksia kokovartaloilmaisuunsa, ja tulos on entistä hilpeämpi. Samalla kokeillaan myös lavastemuutoksia sekä lisätään ja hiotaan kohtauksiin kuuluvaa musiikkia.

Lopuksi jutellaan vielä näkemyksiä toteutuksen tilanteesta, ja ohjaaja kertaa viikon harjoitusohjelmaa ja aikatauluja.

Virkamiehen jäykkämielisempi hetki.
Virkamiehen hellämielisempi hetki.

Mielipuolen päiväkirjan ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona 7. helmikuuta 2018. Näytelmän sivu teatterin sivuilla (linkki).


sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Teatterin lavastussuunnittelu ja Karmo Mende

Pääsin jututtamaan Karmo Mendeä, Jyväskylän kaupunginteatterin lavastussuunnittelijaa. Juttelimme ensin siitä, millaista lavastussuunnittelijan työ on ja miten produktion lavastus syntyy.

Karmo Mende.
Kuva: Jiri Halttunen

Kun näytelmä on valittu ohjelmistoon, Karmo tapaa ohjaajan ja työryhmän. Ideoita lavastuksesta voi syntyä milloin vain ja missä vain. Ideakuvastoja Karmo ei käytä. Aluksi Karmo piirtää ideansa, ja ne kehittyvät ja jalostuvat pikkuhiljaa myös työryhmän kanssa keskustellessa. Seuraaviin suunnittelukokouksiin ideat materialisoituvat enemmän. Karmo tekee tässä vaiheessa pienoismallin lavastuksesta - siinä lopullinen malli on konkreettisemmin ja selkeämmin esillä kuin piirustuksissa. Sitten Karmo tekee verstasta varten työpiirustukset, ja niiden pohjalta verstas toteuttaa lavasteet - suullisiakin ohjeita käytetään ohessa. Toisaalta tekovaiheessa myös verstaalta tulee ehdotuksia, jolloin lopputulos paranee entisestään. Karmo painottaakin, että lavasteiden valmistumisessa jokainen osa-alue on tärkeä. Lavasteiden käytännön toteutukseen Karmo osallistuu seuraamalla rakentamisen eri vaiheita ja vastailemalla mahdollisiin kysymyksiin. Pienemmässä teatterissa lavastussuunnittelija saattaisi myös rakentaa lavasteet itse, mutta kaupunginteatterissa saa antaa tilaa muille osaaville tekijöille.

Ansa-musikaalin lavastuksen pienoismalli v.2016.
Kuva: Jouni Huhtaniemi
Ansa-musikaalin menoa - ja lavastusta v.2016.
Kuva: Jiri Halttunen

Materiaalit lavastuksiin hankitaan monesta eri paikasta, aina tarpeen mukaan. Nykyään netistä tilaaminen on usein se helpoin tapa. Perusmateriaalit kuten vanerit ja metalliosat saadaan rautakaupasta. Saksasta on tilattu suurkokoisia kankaita (6*20 m) hyvällä neliöhinnalla. Kaikenlaista pienempää tilpehööriä Karmo kertoo hankittavan "ihan mistä sattuu" - netissä ja kaupoissa kannattaa aina olla "silmät auki". Taloon jo aiemmin hankittuja tavaroita kierrätetään, ja kun tarvitaan jotain uutta, kannattaa aina kysellä "onko joku sattunut näkemään..." ja sitten voidaan tehdä vaikkapa kirpputorilöytöjä - tämä voi olla aikamoista onnenpeliä. Myös Ikeasta saadaan edullisesti tavaraa.

Entisiä lavastuksia kierrätetään jonkin verran. Esimerkiksi suuren näyttämön lavasteiden runkoja voi käyttää pohjana seuraaville lavastuksille. Kauppamatkustajan kuolema -näytelmään vuonna 2014 toteutettiin pyörivällä näyttämöalustalla oleva rakennus, joka vaati paljon työtä. Samasta rakenteesta muokattiin sitten Prinsessa Ruususen linna samannimiseen näytelmään vuonna 2015. Jos kaupunginteatterilla ei ole käyttöä lavasteille, niitä saatetaan myydä pienemmille teattereille tai kesäteattereille - tähän tarkoitukseen sopivan kokoisia ovat yleensä pienen näyttämön lavasteet. Mutta muuten produktion esitysten päättyessä teatterille tilataan roskalava ja lavasteet hävitetään.

Kauppamatkustajan kuoleman lavastusta v.2014.
Kuva: Jiri Halttunen
Prinsessa Ruusunen, taustalla näkyy linna v.2015.
Kuva: Jiri Halttunen

Kyselin myös Karmon omasta urasta ja työstä. Ollessaan peruskoulun kahdeksannella luokalla Karmo oli päättänyt, että hänestä tulee isona teatterin lavastaja - muita vaihtoehtoja hän ei kokenut omakseen. Hänen isäpuolensa tuumasi tuolloin, että ensin täytyy hakeutua taidekouluun ja sen jälkeen taideakatemiaan. Valmistuttuaan taideakatemiasta Karmo teki ensimmäisen ammattimaisen lavastus- ja pukusuunnittelunsa vuonna 1991. Karmo sanoo, että työn saamiseksi kaikkein tärkeintä tuolloin oli rohkeus ottaa yhteyttä teatteriin ja kysyä töitä.

Jyväskylän kaupunginteatteriin Karmo tuli kuukausipalkkaisena töihin tammikuussa 2014. Ensimmäinen kiinnityksessä tehty lavastus oli Kauppamatkustajan kuolema. Aiemmin hän oli vieraillut talossa - ensimmäinen vierailutyö oli 33 variaatiota vuonna 2012. Kysyn, onko lavastussuunnittelijan työ ehtinyt tänä aikana muuttua jotenkin. Karmo toteaa, että työ sinänsä ei ole muuttunut, mutta eri teatterinjohtajan aikana tehdään hieman erilaisia produktioita.

    33 variaatiota v.2012.
Kuva: Jari Kuskelin

Karmo on tehnyt tänäkin aikana vierailijana töitä myös muualle. Vuonna 2013 hän teki Kansallisteatteriin lavastus- ja puvustussuunnitelmat näytelmään Kun kyyhkyset katosivat. Marraskuussa ensi-iltansa Tartossa Vanemuine-teatterissa saaneeseen Les Misérables -suurmusikaaliin hän on myös tehnyt sekä lavastus- että puvustussuunnitelman. Les Misistä Karmo mainitsee, että sen työstäminen on tapahtunut harvinaisen pitkällä aikajänteellä - suunnittelu alkoi jo kaksi vuotta sitten. Seuraavaksi Karmon suunnittelemia lavastuksia nähdään Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Carmen-oopperassa - johon Karmo on tehnyt myös pukusuunnitelmat - sekä helmikuussa ensi-iltansa saavassa Kun isoisä Suomeen hiihti -musiikkinäytelmässä. Karmo sanoo, että hänestä on mukava tehdä visuaalista kokonaisuutta eli sekä puvustus- että lavastussuunnitelmat samaan produktioon - vaikka siinä silloin onkin tuplatyömäärä. Tehdessään molemmat Karmo suunnittelee lavastuksen ensin ja sen jälkeen henkilöhahmot lavasteen sisään.

Tartolaisen teatteri Vanemuinen suurmusikaali Les Misérables,
johon Karmo Mende on suunnitellut lavastuksen ja puvustuksen.
Kuva: Maris Savik

Lavastussuunnittelijalla ei ole varsinaista työaikaa. Ideoita voi tulla milloin vain. Karmon päivä muodostuu esimerkiksi niin, että hän on seuraamassa päiväharjoituksia klo 10-14. Sitten hän tekee suunnitelmia, valmistelee muita produktioita ja asioi verstaan kanssa. Lopuksi hän seuraa vielä iltaharjoitusta klo 18-22. Tosin aina päivät eivät ole näin täysiä - työryhmän kanssa sovitaan, milloin Karmon läsnäolo harjoituksissa on tarpeen, esimerkiksi läpimenoissa.

Tartolaisen teatteri Vanemuinen suurmusikaali Les Misérables,
johon Karmo Mende on suunnitellut lavastuksen ja puvustuksen.
Kuva: Maris Savik

Mitä hyviä puolia lavastussuunnittelijan työssä Karmon mielestä on? Työnkuva on vaihteleva produktioittain - kuten myös lavastuksia toteuttavilla puusepillä. Työssä tapaa paljon uusia ihmisiä - kuten vierailevia ohjaajia ja näyttelijöitä - eikä se ole koskaan tylsää. Luominen innostaa, ja onnistumisen tunteet ovat tärkeitä. Ja aina silloin tällöin on ensi-ilta, jolloin saa nauttia siitä että työ on valmis. Huonoksi puoleksi Karmo nimeää sen, että jokaisen uuden produktion kohdalla täytyy aloittaa aivan alusta - paperi on täysin tyhjä. Silloin saattaa iskeä myös "en osaa, en tiedä" -fiilis. Kuitenkin Karmo sanoo, että tämä on ammatinvalintakysymys, ja siksihän tätä työtä tehdään että se kiinnostaa. Ammatillinen vireys pysyy yllä vaikkapa siten, että pääsee katsomaan muiden tekemiä töitä - näkee hienoja onnistumisia ja saa tuntea positiivista kateuttakin. Harmillista kyllä, työhön ei kuulu matkustelua niin että esimerkiksi Carmen-oopperaan voisi käydä aistimassa etelämaalaista ilmapiiriä.

Toki Karmo on suunnitellut lavastuksia myös pienelle näyttämölle.
Täti ja minä -näytelmä v.2017, lavastussuunnittelu yhteistyössä Merja Levon kanssa.
Kuva: Jiri Halttunen

Kysyn Karmolta, onko hänellä jotain erityisiä suosikkitöitä. Hän nimeää Kauppamatkustajan kuoleman, sillä klassikoita on hänen mielestään aina mukava tehdä, ja tämä produktio oli hänen ensimmäinen kiinnitystyönsä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Toisaalta myös Les Misérableson ollut hieno työ; iso kakku pureskeltavaksi. Klassikoissa on sekin viehätys, että niistä moni on tietävinään, miten ne muka pitäisi tehdä - silloin lavastussuunnittelija pääsee heittämään kivan haasteen niin itselleen kuin katsojillekin, toteuttamaan omaa näkemystään. Mieleenpainuva produktio on ollut myös Kauas pilvet karkaavat; ensin ei ollut mitään tietoa miten Kaurismäkeläinen fiilis saavutetaan, mutta sitten tuli idea - ja lopputuloshan oli todella kaunis. Karmo sanoo, että lavastussuunnittelijalla on usein jonkinlainen "käsiala", mutta silti työt uudistuvat kerrasta toiseen. Entä onko Karmolla ollut tehtävänä sellaisia produktioita, jotka eivät ole tuntuneet yhtään omalta? Hän kertoo, että Seinäjoella hän joutui lopulta jäämään sairaslomalle kun eräs produktio kävi liian raskaaksi ohjaajasta johtuen. Nykyään hän pitää tuota sikäli hyvänä kokemuksena, että osaa tunnistaa merkit ja puuttua asiaan jos työ on menossa kitumiseksi. Karmo kertoo, että ohjaaja Mikko Roiha on sanonut osuvasti: "teatterin tekemisen ei tarvitse olla helppoa, mutta ei sen myöskään pidä olla liian vaikeaa."

Kauas pilvet karkaavat v.2017.
Kuva: Jiri Halttunen
Kauas pilvet karkaavat v.2017.
Kuva: Jiri Halttunen

Onko Karmolla haaveita jostain tietystä näytelmästä, johon hän vielä haluaisi päästä suunnittelemaan lavastuksen? Lyhyesti: ei. Hän on iloinen siitä, että on päässyt tekemään niin oopperaa kuin teatteriakin, isoja ja pieniä produktioita, sekä klassikoita joista pitää kovasti. Pienen näyttämön produktioista hän nostaa erityisesti esiin Täti ja minä -näytelmän. Kaipuuta isompiin saleihinkaan hänellä ei ole.

Don Giovanni -oopperan visuaalista ilmettä alkuvuodesta 2016.
Kuva: Jiri Halttunen

Lopuksi kysyn klassisen kysymyksen, eli tulisiko Karmolle uran varrelta mieleen mitään sattumusta, jonka hän voisi kertoa. Karmo tuumaa tovin, ja kertoo sitten vuonna 2016 esitetyn Don Giovanni -oopperan teatterin työntekijöiden läheisille suunnatusta ennakkonäytöksestä. Kohtauksessa Don Giovannin pitäisi pukeutua, mutta häneltä lipesi toinen tennari orkesterimonttuun (monttuhan on oopperassa päältä auki, toisin kuin musikaaleissa). Tästä näyttelijä kimpaantui niin, että paiskasi toisenkin kenkänsä voimalla lavasteisiin, katsomatta yhtään mihin sen heitti. Tennari osui Donna Annaa esittäneen näyttelijättären sääreen niin voimalla, että esitys jouduttiin keskeyttämään joksikin aikaa - tällöin yleisö luuli, että juuri edellisessä kohtauksessa kuollut roolihenkilö olisikin kuollut oikeasti. Mutta parinkymmenen minuutin kuluttua Donna Anna saapui urheasti lavalle - kainalosauvojen kera. Esitys saatiin vietyä läpi, ja Donna Anna lauloi paremmin kuin ehkä koskaan; hän oli todennut, että ei tässä muuta voi kuin keskittyä laulamiseen. Tuolloin ensi-ilta oli kahden päivän päässä, ja sinne Donna Annakin suoriutui jo ilman kainalosauvoja. Ja se ensimmäisenä orkesterimonttuun pudonnut tennarikaan ei tehnyt pahempia tuhoja - osui viuluun, mutta soitin pysyi ehjänä. Karmo sanookin, että tästä muistaa että teatterissa voi sattua ja tapahtua aivan mitä tahansa!

Kiitokset Karmolle haastattelusta ja työn iloa tuleviinkin produktioihin!