Carmen

Vuoden viimeinen kulttuuririentoni ja blogijuttuni aihe ei olekaan teatteri, vaan ooppera; Jyväskylän Oopperan esittämä, Georges Bizetin säveltämä Carmen. Perjantaina olin parisuhdemiehen kanssa kokemassa Carmenin esiintyjien läheisille suunnatussa ennakkonäytöksessä. Kaupunginteatterin suuren näyttämön katsomo oli aivan täynnä ja ilmassa juhlan tuntua. Esityksen alkaessa meille kuitenkin painotettiin, että kyseessä on vielä harjoitus, ja ohjaaja saattaa halutessaan puuttua lavan tapahtumiin. (Ei hän tosin puuttunut.)

Etualalla Carmen (Ivana Srbljan).
Kuva: Iida Liimatainen

Musiikki on oopperassa tietenkin äärimmäisen tärkeä elementti - ja Carmenissa se on todella muhkeaa. Jälleen ihmettelen, miten ihmisääni voi taipua sellaisiin suorituksiin kuin näiden laulajien äänet taipuvat! Ihailtavan taidokasta. Samoin Jyväskylä Sinfonia soi komeasti, taidolla ja riemulla. Musiikinjohdosta huolehtivat eri esityksissä Ville Matvejeff ja Huba Hollókői. Ensimmäisestä alkusoitosta olen aina pitänyt todella paljon; mikä voima, mikä uljaus! Ja jälleen se säpsäyttää alkaessaan odottamatta - sointi vyöryy uhkeana yli yleisön. Toinen suuri suosikkini niin ennakkoon kuin itse esityksessäkin on härkätaistelija Escamillon (Waltteri Torikka) Toreadorin aaria Votre toast, je peux vous le rendre. Tätä teemaa kuullaan myös oopperan loppupuolella. Myös L'amour est un oiseau rebelle, jossa Carmen (Ivana Srbljan) laulaa rakkauden pitelemättömyydestä, on aivan ihana - kuin kaunista, ryöpsähtelevää dialogia Carmenin, kuoron ja orkesterin välillä. (Vinkki: jos musiikki ei ole ennestään tuttua, pistäkääpä vaikka YouTuben hakuun nuo ranskankieliset nimet, saatte käsityksen mistä puhun.) Olen aika vakuuttunut, että monikin on kuullut Carmenin musiikkia, vaikkei ole tiennyt sen olevan Carmenista - myös parisuhdemies totesi, että yllättävän iso osa musiikista kuulostaa tutulta.

Jyväskylän Oopperakuoro.
Kuva: Iida Liimatainen

Carmenissa Jyväskylän Oopperakuoro pääsee kauniisti ääneen, sillä esitykseen kuuluu monia muhkeita kuorokohtauksia. Myös lapsikuoro Vox Aurea on iloinen lisä runsaslukuiseen esiintyjäkaartiin. Oopperan loppupuolelle on tehty mielenkiintoinen ratkaisu, kun laulu ja osa soitosta kuuluu teatterisalin ulkopuolelta, avattujen ovien kautta. Tällä saadaan hienosti tehtyä vaikutelma siitä, että ilonpito on toisaalla ja lavan tuolloiset traagiset tapahtumat ovat kaukana ilosta.

Lapsikuoro Vox Aurea.
Kuva: Iida Liimatainen

Carmen-oopperaa on tässä Erik Söderblomin ohjaamassa produktioissa tuotu lähemmäs nykyaikaa, mikä näkyy muun muassa vaatetuksessa ja tapahtumapaikoissa. Lavastus- ja pukusuunnittelun on tehnyt Karmo Mende. Puvustuksessa nykyaika näkyy arkisuutena; ooppera sijoittuu enemmän tavallisten, jopa köyhien ihmisten elämään, joten pukuloistoa ei nähdä. Kukkona erottuu kuitenkin härkätaistelija Escamillo (Waltteri Torikka), joka kireissä nahkahousuissaan on kieltämättä on aika herkku. Yhtään en ihmettele hänen perässään juoksevia, ihastuneesti huudahtelevia fanityttöjä! Toisaalta Carmen ei tarvitse loisteliaita vaatteita ollakseen miesten ihastus ja tuho; hän on Carmen.

Etualalla Escamillo (Waltteri Torikka).
Kuva: Iida Liimatainen

On kerrottu, että tämän produktion tarina tapahtuu Suomessa; ensimmäinen tapahtumapaikka on vastaanottokeskus, jossa Suomen liputkin ovat esillä. Jollain tavalla - jota ei sen kummemmin selitellä - tapahtumat kuitenkin siirtyvät Sevillaan, Espanjaan. Lavastus on alussa on hyvin kattava ja tilaa käytetään ylös asti. Sittemmin lavastus toimii viitteellisemmin; tapahtumapaikkoja vaihdetaan irtaimistolla mutta perusrakenne pysyy samana.

Etuoikealla Carmen (Ivana Srbljan) ja Don José (Sam Furness).
Kuva: Iida Liimatainen

Carmenin tarina on traaginen. Tarinan ydinelementit rakkaus, vapaudenkaipuu ja mustasukkaisuus ovat kombinaatio, josta ei kai oikeastaan voikaan seurata muuta kuin ristiriitoja. Esityksen päättyessä yleisö taputtaa korviahuumaavasti ja etenkin pääosien esittäjille hurrataan ja huudetaan innokkaasti.

Frasquita (Sanna Iljin) ja Mercedes (Ena Pongrac).
Kuva: Iida Liimatainen

Carmen netissä:
Jyväskylän Oopperan sivulla (linkki).
Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).
Esitykset on loppuunmyyty jo aikaa sitten, mutta peruutuspaikkoja voi vielä kärkkyä.

Carmen (Ivana Srbljan) ja Don José (Sam Furness).
Kuva: Iida Liimatainen

* * * * * *

Mitä mukavinta uutta vuotta lukijoilleni, ja kiitos kuluneesta!
Teatterissa nähdään! ;)


Kommentit

  1. I also like this performance, I watched it on YouTube. I wrote a short text about him on my website. Greetings from Poland to Finland.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)