Keuhkot (ensi-ilta)

Tänään, syyskuun 1. päivänä, Jyväskylän kaupunginteatterin esityskauden avasi Keuhkot-näytelmän ensi-ilta pienellä näyttämöllä. Kyseessä on Duncan Macmillanin kirjoittama ja Juha Jokelan suomentama tiivis draama. Jyväskylään sen on ohjannut Perttu Leinonen. Lavalla nähdään kaksi näyttelijää; Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.

Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näytelmässä käsitellään parisuhdetta ja muita elämän isoja asioita lapsenhankinnan näkökulmasta - tai oikeammin siitä näkökulmasta, halutaanko lasta, onko lasta järkevää hankkia maailmaan sellaisena kuin maailma nykyään on, ilmastokriiseineen kaikkineen. Kysymyksiä on paljon, mutta oikeita, selkeitä vastauksia ei ole.

Näytelmä antaa paljon ajateltavaa. Näkökulma on välillä ihmislajin lisääntymisessä, liikakansoituksessa, välillä taas yksilön kohdalla - haluaako yksilönä ja pariskuntana yrittää lasta? Mitä uuden ihmisen tuottaminen ihmisillä ylikuormittuneelle planeetalle merkitsee isossa ja pienessä mittakaavassa? Entä miten kaikessa myllerryksessä jaksavat ja selviävät niin yksilöt kuin parisuhde?

Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Leinosen ohjauksessa näytelmä etenee kiihkeästi tyrskyävänä dialogina. Aika kuluu ja kuluttaa vimmaisesti, kun kaikki suvannot ovat poissa. Jatkuvasti on päällä armoton paahde, joka ei anna aikaa sulatella asioita ennen seuraavien vyörymistä päälle - intensiteetti on hengästyttävää. Muutaman kerran tekisi mieli pysähtyä pohtimaan jotain kohtaa tarkemmin, mutta aika ei anna armoa - kuten se ei anna elämässäkään. Esitys on haastava mutta myös palkitseva - se ei salli katsojan herpaantua tarinan seuraamisesta hetkeksikään, mutta myös antaa koko ajan. Unohtamatta huumoria, joka tuikahtelee terävästi sieltä täältä.

Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kuitenkin näytelmässä on väkevästi tilaa tunteille. Esitys ottaa tiukan otteen katsojan tunteista ja sitten mennään; ylös, alas, kierteillä, sivuttain ja vapaassa pudotuksessa. Välillä vesikierteet silmissä, välillä hilpeänä, monta kertaa olisi tehnyt mieli halata hahmoa. Samaistuttavia tarttumapintoja on paljon riippumatta siitä, onko itse kokenut juuri noita asioita, joita roolihenkilöt käyvät lävitse. Monet tuntemukset ovat yleisinhimillisiä; samantyyppisiä tunnelmiin voidaan päätyä montaa reittiä.

Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Käsikirjoittaja on rajoittanut visuaalisen suunnittelun minimaaliseksi. Lavasteita tai tarpeistoa ei ole, vain tyhjä lava (lavastussuunnittelu Tuukka Toijanniemi). Tässä näkymässä selkeästi esiin tulevat valaisimet. Valotilanteita on myös vähän (valosuunnittelu Jonna Rautanen). Näyttelijöiden puvut (suunnittelija Tellervo Syrjäkari) ja sekä maskeeraukset ja kampaukset (suunnittelija Suvi Taipale) ovat sopivan jokapäiväisiä.

Tyhjä näyttämö on mielenkiintoinen antaen kaiken tilan näyttelijöiden ilmaisuvoimalle. Ja millainen luonnonvoima se onkaan! Tuusvuori ja Virtanen antavat itsestään huikean läsnäolon, tunneskaalan, eläytymisen. Kaikki ilmeet, eleet, äänenpainot - kokonaisvaltainen ilmaisu on käsinkosketeltavan vahvaa ja herkkää, vaihdellen aivan hetkessä ääripäästä toiseen. Näyttelijät elävät tarinaa todeksi heittäytyen itseään säästelemättä. Pakko on ihailla myös sitä, miten valtavan tekstimäärän he ovat omaksuneet luontevaksi dialogiksi ja monologihetkiksi. Myös näyttelijöiden keskinäinen kemia, lämpö ja luottamus toiseen näkyvät kauniisti uskalluksessa olla toista lähellä ja avoimena.

Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Keuhkot on omanlaisensa näytelmä, erilainen kuin mitä olen koskaan nähnyt - ja se on paljon sanottu sillä paljon olen nähnyt. Otteessaan pitävää, pakahduttavaa teatteritaidetta, näyttelijäntyön riemujuhlaa. Paljon ajatuksia nostattava esitys, joka ei kuitenkaan vajoa raskassoutuiseksi - vaikka käsittelee hyvin raskaitakin asioita - vaan sisältää kepeitäkin hetkiä.

Keuhkot-näytelmä Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

---