sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ruttu ja Jorma - elämän verran teatteria

Kaikki alkaa alusta


Satupuusadun käsiohjelman kansi.
Vuosi 1983. Pieni Satu pääsee ensimmäistä kertaa elämässään teatteriin, äiti vie Jyväskylän kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää Satupuusatu, jossa näyttelee myös Maritta. 32 vuotta myöhemmin Satu on päässyt saman teatterin Eturivin kuningattareksi, ja haastattelemaan Maritta Viitamäkeä, joka tunnetaan laajalti Ruttuna. Toinen haastateltava on Jorma Böök, joka myös on ollut minun ajanlaskuni mukaan "aina olemassa", niin tuttu kasvo kuin jonkun läheisen sukulaisen tapaisi.

Ruttu kiinnostui teatterista keskikoulussa, ja lukioaikana kävi katsomassa kaikki näytelmät. Hän ajatteli olevansa liian arka näyttelijäksi - mielessä kävi myös eläintenhoitajan ammatti, ja psykologiakin kiinnosti. Ajatus pääsykokeista hirvitti. Ylioppilaaksi
Näyttelijäesittelykuva Satupuusadun käsiohjelmasta, rooli Tyttö.
tulonsa jälkeen vuonna 1971 hän kuitenkin pyrki ja pääsi Mikkeliin nuoriso-opistoon näyttelijälinjalle. Hän teki elokuvadebyyttinsä, Maa on syntinen laulu (1973), ja sen jälkeen pääsi Tampereelle näyttelijäopintoihin. Valmistuttuaan teatterikoulusta vuonna 1977 Ruttu sai heti kiinnityksen Jyväskylän kaupunginteatteriin - siitä asti hän on ollut töissä samassa talossa, majaillut jopa samassa pukuhuoneessa.

Jorma halusi jossain vaiheessa metsänhoitajaksi. Jorman ollessaan armeijassa hänen kaverinsa ehdotti, että haetaanpas Jyväskylän yliopistoon matematiikka lukemaan - ihan siksi, että silloin saadaan viikon mittainen lukuloma! Eivät pojat lukeneet, mutta tulivat pääsykokeisiin. Oli ollut puhetta, että lähdetään kokeista heti kun saa lähteä, mutta Jorma tajusi osaavansa vastata tehtäviin, jäi suorittamaan koetta - ja sen myötä hän sai opiskelupaikan. Niin hän vuonna 1975 aloitti matematiikan, fysiikan ja kemian opinnot Jyväskylän yliopistossa. Se myötä hän liittyi ylioppilasteatteriin, ja sitä kautta päätyi kaupunginteatteriin avustajaksi vuonna 1977, ja pari vuotta myöhemmin järjestäjäksi. Vuonna 1981 hän siirtyi näyttelijäharjoittelijaksi, ja vuotta myöhemmin näyttelijäksi kun kovasti pyydettiin - talo sitten koulutti ja kurssitti työn ohessa.

Jorma Böök ja Tarmo Laitinen
Maailman laidalla (1980)
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Työstä ja tekemisestä


Taloon tulonsa jälkeen Ruttu on tehnyt joitakin elokuvia sekä ollut kesähommina kesäteatterissa Ränssin kievarissa ja oopperassa Martin kievarissa. Mutta varsinaisesti hän ei ole ollut muualla töissä - sen enempää kuin Jormakaan. Jorma on ollut näyttelijänä Ainolan kesäteatterissa. Ohjaajana Jorma on toiminut mm. Kansannäyttämöllä, AMK:ssa, Keurusselän kesäteatterissa, ammattiopiston laulajien esityksessä, Eurooppa 4:ssä... On hän kerran ohjannut Jari Sillanpäätäkin Maija Hapuojan lauluesityksessä.

Pitkän uran aikana varsinainen näyttelijän perustyö ei ole muuttunut, mutta kuitenkin moni asia sen tekemisessä on. Näytelmien elinkaaret ovat lyhentyneet: ennen näytelmää saatettiin esittää kolmekin vuotta, kuten esimerkiksi musikaalia Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen: 207 esitystä. Nykyään mikään ei kestä vuotta pidempään, ehkä 30 esitystä - 50 on jo paljon. Ohjaajien työtavat muuttuvat. Ennen lukuharjoitusten jälkeen tehtiin vaikka minkälaista syväanalyysia, nykyään mennään lukemisesta suoraan näyttämöharjoituksiin. Plarit (eli käsikirjoitukset) pitäisi nykyään saada nopeasti pois, ennen niiden kanssa harjoiteltiin lähes kenraaliin saakka. Nuoret näyttelijät kuulemma kuuntelevat paljon kuiskaajaa, ja osaavat toimia hänen syötteensä mukaan - Ruttu sen sijaan haluaa muistaa itse, kuiskaaja vain sekoittaa ajatuksia. Ruttu ei myöskään pidä improvisoinnista, Jorma pitää. Ruttu tykkää opetella tekstiä yksin, mutta dialogeja on vaikea opetella ilman vastapuolta - ellei sitten opettele samalla molempia rooleja. Jorma nostaa esiin sen, että tekstin opettelemisessa tekstin rakenne on ratkaisevaa siinä, kuinka helppo se on oppia. Esimerkiksi Kauppamatkustajan kuolemassa päähenkilö Willy Lomanilla on valtavat määrät tekstiä, mutta koska rakenne on looginen, se oli helppo opetella. Molemmat muistelevat Paavo Haavikon tekstin vaikeutta – ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin opetella se täysin ulkoa, sanasta sanaan. Ja niin kauan kun tekstiä tarvitaan, kun näytelmää esitetään, se pysyy kyllä mielessä. Mutta kun viimeinen esitys on ohi, on kuin nappia painaisi; kovalevy tyhjenee, ja sen jälkeen repliikit ovat ehkä vain etäisesti tutun kuuloisia.

Ruttu Niskavuoren vanhana emäntänä (2014)
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Näyttelijän työaika on haasteellinen, mutta toisaalta ammatinvalintakysymys. Päiväharjoitukset ovat klo 10-14, iltaharjoitukset klo 18-21.30. Työtä on kuutena päivänä viikossa. Näytökset alkavat päivällä yleensä klo 13 ja illalla klo 19. Ruttu kertoo, että hänellä ei juuri ole kokemuksia muusta, mihin verrata. Kun lapset olivat pieniä, välillä piti kiirettä. On mukavaa, kun välillä työtä on enemmän, välillä vähemmän. Jos on vain yhdessä näytelmässä, tulee välillä epäuskoinen olo, että eikö minun varmasti pidä olla teatterilla harjoituksissa...? Joskus on pitänyt jopa soittaa vahtimestarille, lukeeko siellä työvuorolistassa varmasti sama kuin omassa listassa. Kesäloma sen sijaan on pitkä; kesäkuussa pidetään niitä vapaita, joita "tavalliset työssäkäyvät" pitävät kun viikossa on kaksi vapaapäivää, ja heinäkuussa on sitten varsinainen kesäloma. Ja mikäli näytelmää on harjoiteltu keväällä ja ensi-ilta on syksyllä, rooli ja tekstin tulkinta kypsyvät alitajuisesti kesän aikana, vaikka kesällä ei varsinaisesti tee sen eteen mitään. Harjoituskausi alkaa elokuussa, ja näytäntökausi syyskuussa. Ruttu sanoo, että hänelle elokuu on raskain, koska silloin on vain harjoituksia, ei esityksiä - tällöin tosin viikonloput ovat vapaat. Myös Jorma sanoo, että jatkuva kiinniolo on välillä raskasta, ja harjoitusten väliin jäävät muutamat tunnit yhtä kelloonkatsomista. Työn sitovuus vaikuttaa sosiaaliseen elämään, eikä esityskaudella pääse irtautumaan oikein mihinkään. Miehillä työn sitovuus vielä korostuu, sillä teatterimaailmassa miesrooleja on enemmän kuin naisrooleja -  vaikkakin kaupungiteatterissa on enemmän mies- kuin naisnäyttelijöitä. Ruttu ja Jorma ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että vaikka muuten väsyttäisi, lavalla, esityksissä ei väsytä. Vaikka työ vaatii paljon, se myös antaa valtavasti, ja yleisöstä saa voimaa.

Jorma Böök, Jouni Innilä, Kari Hevossaari ja Hannu Hiltunen
Leipurin vaimo (2006)
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Näytelmän elinkaaresta puhuttaessa Jorma kertoo, että oivalluksia roolin tekemisestä tulee pitkin matkaa, esitysten aikana. Esityksessä eletään aina sitä kulloistakin hetkeä; Jorma painottaa, että on todella ajateltava mitä sanoo - jos vain lopottelee menemään, ilmaisu kärsii ja tulee nieltyä sanojen loput. Yhtälailla tärkeää on kuunnella, mitä vastanäyttelijä sanoo, eikä vain miettiä seuraavaa omaa repliikkiään - kuuntelemalla myös oma reaktio pysyy aitona. Esimerkiksi näytelmässä Juhlista jaloin replikoinnin tahti oli alun perin kiivas, mutta kun Jorma hieman rauhoitti menoa, rooli tuntui heti paremmalta. Ruttu kertoo puhuvansa luontaisesti liian nopeasti - puheopettaja olikin sanonut, että sitten kun itsestä tuntuu että puhut liian hitaasti, silloin tahti on sopiva. Näytelmän elinkaaressa Rutulle raskainta on rakenteluvaihe, ennen kuin pääsee kunnolla hommaan sisälle. Riippuu näytelmästä, kuinka valmis esitys on ensi-illassaan; joskus hyvinkin valmis, joskus se kypsyy vasta ensimmäisten näytösten myötä. Yleisön läsnäolo on tärkeää, se jalostaa näytelmästä sen esityksen joka sen on tarkoitus olla. Hyvin harjoiteltu rooli tulee sinänsä "kuin kasetilta", mutta esiintyminen ja dialogi vastanäyttelijän kanssa pitävät esityksen elävänä. Ruttu nimittää teatterinäyttelemistä kuningaslajiksi; niin monta toistoa, aina on löydettävä tunnemuistista samat reaktiot ja eläytyminen, elettävä tapahtumat monta kertaa uudelleen.

Mikko Kauranen ja Ruttu
Pekka Töpöhäntä (1992)
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Rakkaudesta lajiin


Kysyessäni työn hyvistä puolista Ruttu sanoo, että tämä työ on hänen suurin intohimonsa, hän ei voi kuvitella tekevänsä mitään muuta. Tämä on rakkainta mitä on, omien lasten jälkeen. Kuinka onnekas hän on, saa tehdä tällaista työkseen, mitä muut harrastavat, ja hänelle tästä vielä maksetaan! Teatterinäytteleminen on hänen mukaansa kuningaslaji - "filminäyttelemisestä" sen erottaa nimenomaan yleisö, elävä läsnäolo, välitön palaute. Etenkin lapsikatsojilta saa vilpittömän ja suoran palautteen, lapset ovat niin tosissaan mukana. Jorma tiivistää näyttelijäntyön hienouden siihen, miten "saa elää monta elämää, olla kaikkea". Näytteleminen on elämisen leikkiä, leikkiä tosissaan. Molemmat toteavat, että tämä ammatti on etuoikeus.

Hans Stigzelius ja Jorma Böök
Seitsemän veljestä (1990)
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Rakkaus työhön pitää myös vireen yllä. Jorma kertoo, että nykyään työtahti on näyttelijöilläkin kova, siinä ei aina oikein ehdi uudistua. Mutta kun vaikkapa Prinsessa Ruususessa syöksyy lavalle ylikokki Anselmi Mahamakkarana ja 550 ihmistä räjähtää nauramaan, se on kuin adrenaliinipiikki suoraan suoneen - eikä väsymyksestä ole tietoakaan! Virettä pitävät yllä myös ohjaajat, vaihtuvat työtavat ja toiset näyttelijät. Muiden ammattilaisten työtä toisissa teattereissa ei tosin pääse seuraamaan, koska työ- ja vapaa-ajat ovat samat. Toisaalta sillä vapaa-ajalla haluaakin sitten tehdä muuta kuin olla teatterissa. Ruttu sanoo, että koska hän on haaveammatissaan jota rakastaa, vire pysyy yllä. Hän kertoo, että joskus alalla ajateltiin, että näyttelijän pitää vaihtaa teatteria kehittyäkseen - hänkin olisi kuulemma joskus saattanut vaihtaa, mutta pienten lasten kanssa se ei ollut oikein mahdollista, eikä hän enää ole halunnut.
Jorma Böök on näytellyt Kauppamatkustajan  kuolema -näytelmässä myös vuonna 1981 -
tuolloin nuoren johtajan roolissa. Kuvassa myös Matti Suhonen.
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Työyhteisö merkitsee näyttelijälle paljon - yhteisö on tiivis, ja tekemisissä toisten kanssa ollaan paljon. Jorma kertoo, että on jakanut pukuhuoneen Jouni Innilän kanssa vuodesta 1987. Tuona aikana miehistä on tullut hyvät ystävät, ja kaikenlaista on puhuttu, koettu ja jaettu yhdessä. Miehet ovatkin laskeskelleet, että ovat olleet elämässään valveillaoloajastaan enemmän toistensa seurassa kuin vaimojensa kanssa! Ruttu painottaa erityisesti sitä, että kuuluu ammattitaitoon pysytellä kaikkien työtovereiden kanssa vähintään ammatillisissa väleissä niin, että voi tehdä töitä yhdessä. Kaikkien kanssa ei voi eikä tarvitse kaveerata, ja ihmiset ovat erilaisia, mutta skisma ei saa näkyä lavalla. Joskus aiemmin teatterin työyhteisössä on ollut ilmapiiriongelmia, mutta nykyään tilanne on parantunut.

Jorma Böök ja Jouni Innilä - ystävät ja pukuhuonekämppikset
yhdessä lavalla näytelmässä Kauppamatkustajan kuolema (2014).
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Kysyn, mitkä roolit ovat olleet Rutulle ja Jormalle erityisen rakkaita. Ruttu nimeää heti ainakin Rosalinan roolin musikaalista Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (1988); "se oli minua!" Kyseessä oli myös maailman kantaesitys. Myös Klonkku musikaalissa Taru Sormusten Herrasta (2002), äiti näytelmässä Pieni raha (2014) sekä Niskavuoren vanha emäntä näytelmässä Niskavuoren naiset (2014) ovat olleet Rutulle tärkeitä. Klonkusta tulikin suorastaan yleisön lemmikki, joka sai palautteessakin paljon hehkutusta. Eräs lapsi oli kirjoittanut palautteeseen myös pientä kritiikkiä: "Eikös Klonkun pitäisi olla laiha? Minusta teidän Klonkkunne on vähän lihava." Niskavuoren vanhan emännän rooli oli ollut Rutulle haave, jonka täyttymistä hän ei osannut odottaa. Vaikka aiemmin oli puhe tekstin häviämisestä mielestä esitysten loputtua, niin Niskavuoren naisten teksti palautui Rutulle heti mieleen hänen esitettyään aiemmin samassa näytelmässä eri roolia. Yllätyksenä rooliin pääsy tuli myös aiemmin yhden rakkaan roolin kanssa: Peppi Pitkätossun. Ruttu kuvitteli olevansa nelikymppisenä jo liian vanha Pepiksi, mutta ohjaaja halusi nimenomaan hänet rooliin, ja niin sekin toive toteutui. Niskavuoren naisiin Jormalla liittyy hupaisa oivallus: tekstiä lukiessaan hän mietti, että kyseisessä roolissa oli jotain kovin tuttua - kuinka ollakaan, hän oli esittänyt saman roolin aiemminkin, 20 vuotta sitten! Jormalle mieliinpainuvimpia rooleja ovat olleet päähenkilö Willy Loman näytelmässä Kauppamatkustajan kuolema (2014), Horstin rooli näytelmässä Vaaleanpunainen kolmio (1986), Leipuri näytelmässä Leipurin vaimo (2006) sekä päähenkilö Barney Cashman näytelmässä Täydellinen rakastaja (2013). (Katso liikkuvaa kuvaa Täydellisestä rakastajasta) Nämä ovat tuntuneet henkilökohtaisesti läheisiltä.

Ruttu / Rosalina
Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (1988)
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Epämieluisia rooleja kumpikaan ei nimeä, mutta juttelemme siitä, että aina rooli ei kuitenkaan tunnu omalta. Se voi olla hyvin kaukana itsestä, siihen ei pääse sisälle, roolihenkilön nahkoihin - ja se sitten vaivaa koko ajan.

Tässä vaiheessa uraa ei Rutulla eikä Jormalla ole enää toiveita minkään tietyn roolin esittämisestä. Jormalle Willy Lomanin rooli Kauppamatkustajan kuolemassa oli pitkäaikainen haave, ja sekin on täytetty. Rutulle vastaava oli Niskavuoren vanha emäntä. Ruttu haluaisi tehdä vielä psykodraamaa pienellä porukalla - tähän toiveeseen vastasi Pieni raha. Ruttu kertoo myös, että jos hän olisi ollut laulaja, hän olisi halunnut nuorempana esiintyä näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään.
Ruttu ja taustalla Jouni Salo
Pieni raha (2014)
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Kysyn vielä jotain sattumuksia, erityisiä muistoja uran varrelta. Ruttu ja Jorma katsovat toisiinsa ja nauravat, että muistoja olisi vaan kun ei muista! Ruttu kertoo näytelmästä Milloin palaat punapää, jossa sattui ja tapahtui vaikka mitä. Pikkuesimerkkinä kerta, jolloin hänen esittämänsä baaritytön tiskin takana piti olla roskis, joka liittyi oleellisesti asiaan - eräässä näytöksessä roskista ei ollut, mutta pian Ruttu huomasi, kuinka tarpeistonhoitaja konttaa piilossa tuomaan roskista paikalleen. Jorma kertoo näytelmästä Luulosairas, jossa Pekka Ahola esitti isää ja Jorma paikkasi pojan roolia. He olivat kuulemma niin koominen pari, että tullessaan kosiokohtauksessa lavalle he saivat pelkillä muutamilla askelilla kolmet väliaplodit, ennen kuin ehtivät sanoa sanaakaan! Sitten Jorma ja Ruttu alkavat muistella tapahtumaa Taru Sormusten Herrasta -musikaalista. Kohtauksessa Klonkku (Ruttu) puree Frodon sormen irti ja putoaa tulivuoren uumeniin. Niin putosi Ruttukin - tarkoitus oli laskeutua patjojen päälle, mutta hän putosi siitä sivuun, 2,5 metrin matkan, ja vieressä olisi ollut vielä viiden metrin lisäpudotus. Jorma ja Hannu Lintukoski näkivät tapahtuman, mutta siinä vaiheessa saksilavarakenne meni kiinni ja teatterisavua pöllysi, joten he eivät tienneet miten Rutun kävi. Jorma muistelee vieläkin selvästi järkyttyneenä, kuinka hän luuli Rutun pudonneen koko matkan alas asti, kenties loukkaantuneen hyvinkin vakavasti, ja näytöstä piti vain jatkaa. Ruttu pysytteli paikallaan, ei uskaltanut ensin liikkua ettei vain selkäranka olisi kärsinyt. Leuka häneltä murtui, eikä siinä oikein tiennyt paljonko vertakin tuli, kun naamassa oli myös kohtauksessa käytettyä teatteriverta. Mutta niin vain Klonkkukin ilmaantui kumartamaan loppukiitoksiin.
Ruttu Klonkkuna
Taru Sormusten Herrasta (2002)
Kuva: Jyväskylän  kaupunginteatterin arkisto

Haastatteluun vilahtaa puolitoista tuntia. Jälkeenpäin olen aivan tohkeissani; kuinka hienoa päästä kurkistamaan näin pitkän linjan ammattilaisten maailmaan! Saada silmäys myös heidän pitkästä työtoveruudestaan. Päällimmäiseksi mieleen jää koskettava tunne siitä, miten rakas tämä ammatti voikaan tekijälleen olla, ja miten siihen ollaan valmiita sitoutumaan, antamaan kerta kerran jälkeen parastaan ja kaikkensa - ihmisiän ajan.

Kiitos, Ruttu ja Jorma.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti