lauantai 28. huhtikuuta 2018

Rauhaa & rakkautta - ja hiuksia!

Taisi olla joskus lukioaikoina (tai ehkä jo yläasteella?), kun äänitin kirjaston levyltä Hair-musikaalin musiikkia c-kasetille. Sitä kuuntelin siihen asti, että jossain vaiheessa päivityin CD-aikaan ja hankin levyn. Elokuvankin olen nähnyt tv:stä joskus vuosia sitten. Musiikki on pysynyt mieluisana aina näihin päiviin asti, ja nyt onkin hyvin mielenkiintoista päästä seuraamaan kun Hair-musikaali syntyy Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle! Ensi-ilta on syyskuun alkupuolella.

Olin paikalla Hairin harkoissa viime viikolla. Harjoituksen alussa ohjaaja Sini Pesonen selvittää illan harkan kulkua työryhmälle, sekä esittelee minut. Työryhmässä on mukana uusia kiinnityksiä ja vierailijoita, ja hekin esittäytyvät - on ihana saada tällä lailla kosketus työryhmään jo alusta asti. Tietysti mukana on monia tuttujakin kasvoja, niin talon omia kuin vierailijoita ja avustajiakin. Porukassa on paljon nuorta energiaa, mutta myös kokemusta. Näyttelijöillä on yllään kaikenlaista t-paidasta ja collegehousuista aina hippihenkisiin asusteisiin saakka - hippilook tuo luo sopivaa tunnelmaa. Harkoissa on myös selkeästi aistittavissa todellinen lämmin (hippi)rakkauden ja yhteisöllisyyden fiilis.

Hippejä teltassaan.
Kuva: Tellervo Syrjäkari

Lavastussuunnittelu on hyvässä vauhdissa, ja lavastaja Tinja Salmi esittelee tähän mennessä toteutettuja lavasteita sekä kertoo mitä vielä on tulossa. Ilmassa on odottava tuntu ja työryhmä antaa iloiset aplodit lavasteille.

Varsinaisen harjoittelun aluksi luetaan kohtausteksti katsomassa istuen. Samalla Keskustellaan lyhyehkösti tekstin merkityksestä; mietitään muun muassa sitä, miten suomennus vaikuttaa piilomerkityksiin. Tunnistan suomeksi luettunakin kappaleen My Conviction. Ohjaaja Sini kertoo omia visioitaan ajan ja tapahtumien etenemisestä näytelmässä. Seuraavaksi kapellimestari Lasse Hirvi valmentaa kappaletta, jossa ollaan menossa tikapuita pitkin Helvettiin. Miehet laulavat sanoja, naiset stemmaa. Lasse käy tarkkaan kappaletta läpi jopa nuotti ja tavu kerrallaan.

Sini pyytää näyttelijät lavalle ja he hyppivät notkeasti lattialta reunan yli. Sini kertoo näyttelijöille mitä kohtauksessa, käsitellään mikä hänen mielestään olennaista, mitä halutaan sanoa. Näyttelijät tekevät lämmittelyliikkeitä; kyykkyhyppyjä, käsillä kävelyä, näkyypä liki spagaatikin käsilläseisonnassa. Kohtaukseen liittyen keskustellaan muun muassa valtion lipun kunnioittamisen muodoista USA:ssa ja Suomessa - sekä kerrotaan pari liputukseen liittyvää hauskaa muistoa muunmuassa leireiltä. Koreografi Kira Riikonen selittää, miten koreografia etenee, mitä liikkeellä ilmennetään. Samanaikaisesti Tinja ja valosuunnittelija Luca Sirviö säätävät taustavideota. Kun Lasse treenaa jälleen kappaletta, ohjaaja, koreografi, muutama näyttelijä ja pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari pitävät palaveria lavan takaosassa. Seuraavaksi kappaletta lauletaan kokonaisuudessaan - tässä vaiheessahan säestyksestä vastaa Lasse pianolla, bändi tulee mukaan myöhemmin. Kappaleen aikana he, jotka eivät ole kohtauksessa mukana, kehittävät omaa kivaa rummutellen kattilaa ja siemenkotaa - tai jotain. Kappaleeseen otetaan mukaan myös Kiran ohjeita siitä, miten asento ja oleminen muuttuvat; koreografia ei aina tarkoita tanssia. Sini kuvailee tarkasti visiotaan ja kysyy lopuksi "Saitteko kiinni?" porukassa nyökytellään, ja kuuluu kommentti "tehdään vaan jotain, mennään kokeilemalla". Sekä Sini että Kira kehuvat paljon ja kannustavat positiivisesti läpi harjoituksen.

Rauhaa!
Kuva: Tellervo Syrjäkari

Pukusuunnittelija Telle tulee juttusilleni ja ystävällisesti tarjoaa ottamiaan kuvia blogiini. Samalla hän juttelee hieman Hairin puvustuksesta; esimerkiksi näyttelijä Aaro Vuotila oli itse ehdottanut, että voisi pukeutua mekkoon - hippiaikanahan myös miehet saattoivat pukeutua hyvinkin feminiinisesti. Niinpä Telle on jo tässä vaiheessa tehnyt Aarolle kaftaanin.

Kun jälleen mennään musiikkinumeroa - tai oikeastaan sen alustusta - yksi näyttelijöistä keksii liikkeen, jota Kira kehottaa muita seuraamaan. Tästä sukeutuu taas uusi, laajempi idea - tekemistä ideoidaan ja toteutetaan ryhmätyönä yhdessä. Sini ja Kira tarttuvat innolla näyttelijöiden ehdotuksiin.

Harjoituksen väliajalla juttelen Sinin ja Kiran kanssa. He kertovat, että ovat tietoisesti halunneet luoda tähän produktioon matalahierarkisen työryhmän ja johtamistavan, miettineet miten eivät halua toimia ja kuinka kunnioittavat toisia, mutta puhuvat myös rajoista. Tekijyys kuuluu kaikille - kukaan ei ole maestro ylitse muiden, vaan kaikki ovat samalla viivalla, hyvät ideat voivat tulla keneltä tahansa. Prosessi on hyvin kollektiivinen ja yhteisöllinen. Tästä syntynyt yhteenkuuluvuuden ja rakkauden fiilis välittyy. "Tapa luo tuloksen" sanoo Sini - ja voin hyvin uskoa että tässä fiiliksessä syntyy esitys joka henkii hippirakkautta myös katsojille. Tähän mennessä on harjoiteltu ensimmäistä puoliaikaa. Näytelmässä on 49 kohtausta ja 51 musiikkinumeroa, joista osa tosin on hyvin lyhyitä välimusiikkeja. Kira kertoo, että koreografian lähteinä ovat olleet valokuvat ja dokumentit, jotka käsittelevät kyseistä aikakautta, Vietnamin sotaa sekä huumausainekulttuuria 60-luvun lopussa. Tanssin historiallisessa kontekstissa se on myös ollut aikakausi, jolloin kontakti omaan henkilökohtaiseen liikkeeseen on ollut vahva. Vapautuminen "perinteisten tekniikoiden" muodosta kohti henkilökohtaista liikkeen autenttisuutta oli keskiössä, joskin toisaalta etniset, erityisesti intialainen perinne vaikutti ja kiinnosti - siinä taas muoto ilmentyy erityisen tarkkana. Vapaus, henkilökohtaisuus, kontakti toiseen, arvaamattomuus ja villeys osana liikettä ja kehollisuutta on vahvasti tuota aikaa - ja tämä ilmentää myös suhdetta yhteiskuntaan ja valtaan.

Ystävistä kannattaa pitää huolta monella tapaa.
Kuva: Tellervo Syrjäkari

Seuraavaksi käydään läpi puhekohtausta. Näyttelijät tekevät ja Sini kommentoi kannustavasti. Tässä vaiheessa monilla on vielä plarit käsissä - tai sitten kuiskaajaa tarvitaan tiheästi. Aluksi kohtaus vain luetaan läpi lavalla, sitten siihen alkaa tulla mukaan eleitä, asemointia ynnä muuta. Sinin ja näyttelijöiden välillä käydään dialogia siitä, miten kohtausta kehitetään. Tähän liittyy myös kokeilua ja kaikenlaista hulluttelua - hilpeää menoa, jolle räkätän katsomossa ääneen. Varmasti kaikki tämä luo myös yhtenäisyyden tunnetta "hippileirin" kesken. Kohtausta mennään useampaan kertaan läpi. Lopulta Sini kertaa vielä kohtauksen kuulun summaten yhteen kaikki löydetyt hyvät ratkaisut.

Sini kertoo, että Hair liikkuu paljolti vuoden 1967 tienoilla, mutta se resonoi moneen suuntaan ja on kollaasimainen, ei kronologinen. Harjoituksen lopulla keskustellaan Vietnamin sodasta; siitä, miten Vietnamiin jouduttiin, miten kutsunnat ovat tapahtuneet. Hippiliike syntyi vastustamaan Vietnamin sotaa ja levisi ylipäätään rauhan asialle sekä vaihtoehdoksi aiempien sukupolvien elämänmallille. Esitykseen haetaan myös tunnelmaa siitä, millaista voi olla viettää viimeisiä onnellisia päiviä ennen sotaan joutumista; "rakkautta ennen kuolemaa".

Kuva: Tellervo Syrjäkari

On hyvin mielenkiintoista nähdä, miten näytelmä kehittyy. Nyt se on vielä aluillaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta jo nyt tuntuu että tästä tulee jotain erityistä. Odotan myös kovasti kuulevani sitä musiikkia, joka vuosien ajan on ollut minulle rakasta.


2 kommenttia:

  1. Kiitoksia tästä blogitekstistä! Tämä oli hyvää taustamateriaalia Musikaalimatkassa-podcastin Hair-aiheiselle jaksolle, ja mainitsemmekin viime viikolla julkaistussa jaksossa blogisi. Jos et ole vielä kuunnellut, täältä löytyy: https://soundcloud.com/musikaalimatkassa-podcast/tukka-takana-elama-edessa-hair-jyvaskylan-kaupunginteatteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiittämästä - ja ole hyvä! Pitääpä kuunnella! :)

      Poista