Korjataan teatterinpuutostilaa Korjaamolla

Korona katkaisi teatterin kevätkauden - samoin kuin paljon muutakin - yht'äkkiä maaliskuussa, ja sen jälkeen elämässä on ollut tyhjä kolo. Nyt pääsin pitkän tauon jälkeen fiilistelemään teatteria - aluksi näin harkkojen merkeissä. On hieno tunne tuntea teatteritalon tuoksu, kulkea tuttuja käytäviä, tavata teatterin väkeä ja asettautua katsomoon!

Kyseessä on pienellä näyttämöllä 2.9. ensi-iltansa saava Korjaamo, joka siis avaa Jyväskylän kaupunginteatterin syyskauden. Näytelmän on kirjoittanut Mika Myllyaho ja Jyväskylän kaupunginteatteriin sen ohjaa Anssi Valtonen. Tämä on kahden miehen esitys ja rooleissa nähdään Jalluna Hannu Lintukoski ja Olana Jukka-Pekka Mikkonen. Harjoituksessa paikalla on myös kuiskaaja/järjestäjä Matti Salmela. Tässä vaiheessa näyttämöharjoituksia on käyty viikon verran; keväällä vain luettiin tekstiä. Tuukka Toijanniemen suunnittelema lavastus on vielä kesken. Tässä lavastuksessahan mikään ei ole aitoa, vaan kaikki on Tuukan piirtämää. Korjaamon tavaraa pursuava näkymä kuulema vastaa pitkälti teatterin verstasta. Kuvat on ensin piirretty pienempänä ja sitten printattu isoon kokoon.

Jallu (Hannu Lintukoski) ja Ola (Jukka-Pekka Mikkonen).

Kesken on myös puvustus; näyttelijät ovat harjoituksissa lähinnä omissa vaatteissaan. Ääniraitaa on hieman hahmoteltu. Valaistuksena ovat stabiilit harjoitusvalot.

Harjoituksissa paino on tässä vaiheessa tekstin opettelussa. Aluksi kohtaus luetaan läpi istuen tai seisten. Kertaluvun jälkeen siirrytään lavalle ja kun kohtaus on menty läpi, Anssi ohjeistaa mitä kannattaisi muuttaa; ainakin tempoa hieman rauhoittaa. Tässä vaiheessa kuiskaajaa tarvitaan tietenkin vielä melko usein. Matin todetessa, että repliikki kuuluu "sellainen tuli vaan mieleen..." näyttelijä vastaa "no kato ku ei tullu!" Mennään kohtaus uudestaan ja Anssi kehuu tehtyjä muutoksia.

Ola (Jukka-Pekka Mikkonen) vauhdissa "MacWoodin" kanssa.

Kun toinen näyttelijöistä sekoittaa roolihahmojen vaimojen nimet, toinen nappaa heti kiinni tilanteesta ja reagoi roolissaan "että mitä vaimoni sinulle sanoi?!" Kaikenlaista keskinäistä naljailua ja huumoria on ilmassa paljon - hyvässä hengessä tietysti.

Siirrytään seuraavaan pätkään lukemalla ja sen jälkeen taas lavalle. Anssi ohjaa muun muassa kohtaukseen kuuluvien joogaliikkeiden, puheen ja hengityksen yhteispeliä sekä huomioi, että näyttelijän ei kannata olla kovin pitkään lattiatasossa, jotta yleisö näkee hänet kunnolla. Anssi ohjaa myös puheen sävyä ja painoa; miten helppo puheenaihe vertautuu vakavaan. Harjoitusvaiheessa todellakin käydään kaikki pienetkin yksityiskohdat läpi.

Tasapainoista taiteentekemistä.

Luettu osuus käydään lavalla läpi kolmessa osassa, kukin osa kahdesti - näin huomioitaviin asioihin on helpompi puuttua ja toisaalta kerralla ei vielä tarvitse yrittää suorittaa tekstiä niin paljon. Kuiskaaja Matti muistuttaa pysähdysten aikana pienistä korjauksista repliikeissä. Vahvan tunnelatauksen aikana Anssi ohjaa, miten kumpikin näyttelijöistä ilmentää tunnetasoa. Hän kertoo myös mitä kannattaisi hioa, mitä korostetaan, miten puheen sävy muuttuu. Lukeminen ja näytteleminen vuorottelevat kohtausten edetessä. Ennen paussia tehdään vielä kertaalleen kaikki tähän asti nähty läpi, jotta saadaan parempi tuntuma kokonaiskuvaan.

Ola (Jukka-Pekka Mikkonen) ja Jallu (Hannu Lintukoski).

Tauon jälkeen otetaan jälleen uusi kohtaus, joka on Olan monologi. Tässä näkee jälleen hienosti sen, miten teksti muuttuu eläväksi - minusta on aina hyvin kiehtovaa seurata tätä prosessia. Ensin luetaan, sitten lavalle, jossa pätkä otetaan moneen kertaan. Anssi ohjaa ja tilanne elävöityy kerta kerralta. Mietitään muun muassa liikkeen ja taustamusiikin merkitystä puhevetoisille tapahtumille.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - ettei nyt vaan sattuisi mitään.

Jallu palaa lavalle, luetaan seuraava kohtaus pariin kertaan ja lähdetään tekemään. Anssi ohjaa asemointeja ennen ensimmäistä lavavetoa. Koska teksti on uutta, näyttelijöillä on aluksi plarit käsissä. Pohditaan jälleen asemointeja sekä miten äsken tehtyä kannattaisi muuttaa. Anssi ohjaa tunnetilan kasvua; missä kohtaa se tapahtuu ja miten se ilmenee.

Kohta saa plari kyytiä...!

Vaikka yhden harjoituskerran aikana tekstiä ei valtavan paljon mennä eteenpäin, jo näissä pätkissä on koskettavia ajatuksia esimerkiksi omanarvontunnosta ja luokkayhteiskunnan kokemuksesta. Toisaalta on toki myös ystävyyttä ja huumoria.

Jallua (Hannu Lintukoski) niiiiiin kiinnostaa vaikka Ola (Jukka-Pekka Mikkonen) kuinka selittää.

Harjoituksen lopussa keskustellaan vielä tekstin teemoista, harkkojen etenemisestä sekä tekstin omaksumisesta ja omalta tuntumisesta. On aivan ihana aistia, miten näiden neljän miehen - kuiskaaja/järjestäjän, ohjaajan ja näyttelijöiden - kesken valitsee levollinen, luottavainen, kannustava ja toverillinen ilmapiiri. Mokailuihin suhtaudutaan huumorilla, yhdessä nauretaan välillä aika räkäisestikin mutta aina toisia kannustaen ja kunnioittaen.

Odotan todella näkeväni aikanaan miten tarina etenee - ja tietysti ylipäätään teoksen kokonaisuudessaan.

Korjaamon ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 2. syyskuuta 2020. (Linkki teatterin sivuille.)


En malta olla laittamatta bonukseksi tätä kuvasarjaa Jukkiksesta läppärin ääressä
- käsi pystyyn, kuinka monelle tulee mieleen koronakevään Skype-palaverit?
(Kiitos, voitte laskea kätenne.)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)