Korjaamo korjattu tal(len)tee(see)n

Vaikka ollaan jo tukevasti kesäkuussa, vielä pääsee tekemään teatteriaiheista teatteriblogia. Viime syksynä Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ensi-iltansa sai Mika Myllyahon kirjoittama sympaattinen komedia Korjaamo, jonka ohjasi Anssi Valtonen ja jossa näyttelivät Hannu Lintukoski sekä Jukka-Pekka Mikkonen. Koronarajoitusten vuoksi Korjaamon esityskaari jäi valitettavan lyhyeksi - kuten kaiken muunkin. Nyt Korjaamo on kuitenkin julkaistu tallenteena, joka on maksua vastaan katsottavissa 31.7.2021 saakka.

Aiemmin olen blogissa käsitellyt Korjaamo-näytelmää sinänsä (linkki juttuun), joten nyt keskityn nimenomaan tallenteeseen.

Kuvakaappaus Korjaamo-tallenteen trailerista.
Kuvassa Hannu Lintukoski (Jallu) ja Jukka-Pekka Mikkonen (Ola).
(Tallenteessa ei ole tekstitystä.)

Sanottakoon vielä, että itse en ole mikään teatteristriimien tai -tallenteiden fani, vaan haluan nauttia teatterini ensisijaisesti elävänä, hengittävänä, yhteisellä sydämen sykkeellä. Tästä huolimatta Korjaamo onnistuu toimimaan minullekin.

Korjaamon erityispiirteenä tallenteeseen liittyen on se, että näytelmässä tehdään videoklippejä YouTubeen, joten se itsessään sisältää ajatuksen tapahtumien videoimisesta kaiken kansan nähtäville.

Vaikka olen nähnyt Korjaamon livenä muutamaankin otteeseen, tallennetta katsoo uusin silmin. Näyttelijät puhuvat hetkittäin sopivissa kohdin suoraan kameralle, katsovat verkosta suoraan katsojaan. Heti alussa on mukava tervehdyspätkä, joka virittää tunnelmaan.

Esitys on kuvattu useammasta kuvakulmasta, joten näkymä vaihtelee toisin kuin teatterin katsomosta nähtynä. Toisaalta katsomossa voi itse valita, mihin haluaa keskittyä. Tallenteesta pääsee näkemään ilmeitä välillä hyvinkin tarkasti, toisaalta joinakin hetkinä laajemmasta kuvasta ei niinkään. Joskus kuva tuntuu pikkuisen ahtaasti rajatulta. Kokonaisuus on kuitenkin editoitu eheäksi.

Edelleen tarina on tietysti pääasia, ja edelleen se koskettaa, naurattaa ja pistää mietteliääksi. Ihmisten erot ja samanlaisuudet, miehinen hauraus ja herkkyys, kovuus ja vahvuus, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, ihmissuhteet ja niiden hoitaminen, oman paikan löytäminen ja pitäminen... Näennäisen helppo pinta kätkee alleen paljon kaikenlaista monimutkaista, aivan kuten auton moottorin muovikuori kätkee kaiken sen, mikä autoa oikeasti liikuttaa. Ja minua liikuttaa tunnelataus, joka välittyy myös ruudun läpi, tallenteenakin.

Hyvästä tallenteesta huolimatta loppukiitoksissa kuuluva Hannun huikkaama "Kyl me viel nähdään ihan elävänäkin!" kouraisee - sitä odotellessa.

Katso Korjaamo-tallenteen traileri (linkki)

Korjaamo-tallenne teatterin sivuilla (linkki)

Kaupunginteatterin uutinen Korjaamo-tallenteesta (linkki)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)