Harjoitus tekee Mestarin
Pääsin seuraamaan Mestari-näytelmän harjoitusta, kun ensi-iltaan oli aikaa tasan kaksi viikkoa. Kyseessä on Pasi Lampelan käsikirjoittama ja ohjaama kantaesitys, joka kertoo jyväskyläläisnyrkkeilijä Tarmo Uusivirrasta. Uusivirran roolissa nähdään Jukka-Pekka Mikkonen, muissa rooleissa Hannu Lintukoski ja Elina Saarela. Jukka-Pekka Mikkonen ja Hannu Lintukoski. Ennen harjoituksen alkua työryhmä istuskeli henkilökunnan lämpiössä juttelemassa Uusivirran urasta, hänen saavutuksistaan ja voittamistaan palkinnoista. Näyttämölle siirryttäessä Jukka-Pekka ja Hannu treenasivat nyrkkeilysparrausta ennen harjoituksen alkua - tällä saatiin lämpöjä ylös ja fiilistä kohdilleen. Elina Saarela ja Jukka-Pekka Mikkonen. Tämänkertainen harjoitus oli läpimeno, jossa kuitenkaan kaikki vaatteet eivät olleet vielä lopullisia, eikä kellään ollut maskeerauksia. Kaikki visuaaliset elementit voivat vielä kokea hiomista ennen lopullista muotoaan. Esityksestä kirjoitan sitten ensi-illan jälkeen, mutta se...