Harjoitus tekee Mestarin
Pääsin seuraamaan Mestari-näytelmän harjoitusta, kun ensi-iltaan oli aikaa tasan kaksi viikkoa. Kyseessä on Pasi Lampelan käsikirjoittama ja ohjaama kantaesitys, joka kertoo jyväskyläläisnyrkkeilijä Tarmo Uusivirrasta. Uusivirran roolissa nähdään Jukka-Pekka Mikkonen, muissa rooleissa Hannu Lintukoski ja Elina Saarela.
Jukka-Pekka Mikkonen ja Hannu Lintukoski. |
Ennen harjoituksen alkua työryhmä istuskeli henkilökunnan lämpiössä juttelemassa Uusivirran urasta, hänen saavutuksistaan ja voittamistaan palkinnoista. Näyttämölle siirryttäessä Jukka-Pekka ja Hannu treenasivat nyrkkeilysparrausta ennen harjoituksen alkua - tällä saatiin lämpöjä ylös ja fiilistä kohdilleen.
Elina Saarela ja Jukka-Pekka Mikkonen. |
Tämänkertainen harjoitus oli läpimeno, jossa kuitenkaan kaikki vaatteet eivät olleet vielä lopullisia, eikä kellään ollut maskeerauksia. Kaikki visuaaliset elementit voivat vielä kokea hiomista ennen lopullista muotoaan.
Esityksestä kirjoitan sitten ensi-illan jälkeen, mutta sen voin sanoa, että vaikka en itse seuraa mitään urheilua eikä ala sinänsä kiinnosta minua, näytelmä kyllä imi mukaansa. Voin myös hyvin kuvitella, että urheilun maailmasta kiinnostuneille tämä on erittäin mielenkiintoinen.
Elina Saarela. |
Läpimenon jälkeen ohjaaja Pasi kehui työryhmää, että näytelmä on lähtenyt hienosti elämään. Isot linjat ovat jo todella selkeitä. Varmuus, elävyys ja reagointi toiseen ovat hyvällä tolalla, mutta niitä haetaan jatkossa vielä lisää. Pasi kommentoi, että "kehittymässä on kovan luokan meininkiä, klassista draamaa, tarina noususta ja tuhosta. Ja urheilu on tässä aidosti mukana!"
Jukka-Pekka Mikkonen. |
Harjoituksen jälkeen juttelin Mestarissa Tarmo "Tare" Uusivirtaa esittävän Jukka-Pekka "Jukkis" Mikkosen kanssa. Hän kertoi, että on sekä televisiossa että teatterissa esittänyt joskus ennenkin henkilöitä, jotka ovat olleet olemassa - tällöin kyseessä ovat kuitenkin olleet kauempana historiassa eläneet henkilöt. Tämä Taren rooli on Jukkiksen mielestä tarkin paikka, sillä Tare on tietyissä piireissä todella tärkeä henkilö, ja hyvin monet jyväskyläläiset ovat tunteneet hänet henkilökohtaisesti, jolloin roolihahmon luomisessa ollaan aivan erilaisessa maastossa. Toisaalta kyse on teatterista ja fiktiosta; näytelmän tarina sinänsä on kuvitelma siitä, miten asiat olisivat ehkä voineet olla. Jukkis sanoi kuitenkin haluavansa pitää kiinni siitä, että Taren hahmo on tunnistettava - ei tehdä hänestä mitään karikatyyria. Jukkis on myös haastatellut paljon Taren tunteneita ihmisiä, joita Jyväskylästä löytyy runsaasti. Heiltä saadut tiedot ovat osin ristiriitaisiakin, mikä toisaalta luo oman jännitteensä tekemiseen, toisaalta helpottaa - yleensä kuka tahansa vaikuttaa hieman erilaiselta eri ihmisten silmin, eri näkökulmista nähtynä.
Hannu Lintukoski ja Jukka-Pekka Mikkonen. |
Jukkis kertoi myös, että kun kyseessä on niinkin spesifi laji kuin nyrkkeily, siitä on haluttu tehdä mahdollisimman uskottavaa teatterin raameissa siinä ajassa, mitä harjoitteluun on käytettävissä. Jukkis ei ole aiemmin harrastanut kamppailulajeja, joten niiden maailmaan asettuminenkin on uutta - ja siinäkin on ollut iso työ. Jukkis totesi, että aloitettuaan nyrkkeilyharjoitukset hän yllättyi siitä, että nyrkkeileminen on niinkin vaikeaa. "Sehän näyttää ymmärtämättömälle siltä, että siinä vaan mätkitään aggressiivisesti vastustajaa. Vaikka todellisuudessa pää pitää pitää kylmänä ja tekniikka tarkkana. Voima tulee nopeudesta, ei kiukuttelusta. On vaikea saada kohtuullisen yksinkertaiselta näyttäviä asioita toimimaan kunnolla ja oikein. Minulla on ollut ihan superhyvä valmentaja, Petri Pynnönen. Adrenaliini auttaa siihen, että kaikkea kipua ei tunne, mutta kun lyönti osuu, kyllä se sattuu. Salilla on ollut hienoa nähdä vanhempia herrasmiehiä, joille tämä harrastus on henkireikä - ja se on jotain ihan muuta kuin väkivaltaa! Siinä kunnioitetaan vastustajaa, ei haluta satuttaa - sitten mennään kamppailemaan ja parempi voittaa. Oli erikoista tajuta, että jollain tapaa siinä kamppaillaan myös itseään vastaan. Kamppailulajien hienous on juuri siinä, kuinka paljon ihmiset kunnioittavat toisiaan. Kun miettii sitä, että joskus nuorilla saattaa olla tarve kokeilla rajojaan, tällaisen harrastuksen piirissä sitä pääsee tekemään turvallisessa ympäristössä - eikä tarvitse lähteä kaduille purkamaan asioitaan."
Jukka-Pekka Mikkonen ja Hannu Lintukoski. |
Taren nahkoihin asettumisessa Jukkiksen mielestä apua on suuresti siitä, että käsikirjoitus antaa tietyt raamit. Samoin haastatteluista saadut mielikuvat luovat tietynlaista pohjaa. Jukkis kuvaa prosessia: "mutta ne kaikki yrittää unohtaa, ja sitten oikeastaan eniten vaan lähtee omana itsenään liikenteeseen, asettaa itsensä henkisesti niihin asemiin, mitä siellä on. Uskon, että vaikka näköiskuvaa siitä ei synny, niin kuitenkin tunnistettava maailma ja tunnistettavia tilanteita."
Jukka-Pekka Mikkonen ja Elina Saarela. |
Onko näyttelemisessä ja nyrkkeilyssä Jukkiksen mielestä jotain samanlaisia elementtejä? "Hyvinkin paljon niissä on samaa! Luin Jarmo Romppaisen kirjaa Mikä nyrkkeilyssä viehättää - sekä hän että Mestarin käsikirjoittaja-ohjaaja Pasi Lampela puhuvat paljon nyrkkeilykehän ja teatterin lavan samankaltaisuudesta. On näyttämö, jolle noustaan, ja siellä tapahtuu tietty akti. Kaikki tietävät, mikä on kenenkin tavoite, ja siinä jännitetään omien sankareiden puolesta. Molemmat ovat ehkä lähteneet jonkinlaisesta uskonnollisesta tapahtumasta - molemmissa on uhritematiikkaa, että joku nostetaan lavalle ja hän elää meidän puolesta kivut ja ottaa vastaan iskut, ja sitten katsotaan miten hän siitä kaikesta selviytyy."
Jukka-Pekka Mikkonen ja Hannu Lintukoski. |
Jukkis kiitteli, että näyttelijäkollegat Hannu Lintukoski ja Elina Saarela tekevät "hirveän hyvää työtä alusta loppuun." Kysyessäni, mikä heidän roolitöissään on Jukkiksen Tare-roolin kannalta tärkeintä, Jukkis pohti "tämä näytelmä on sellainen triangeli, jossa kaikilla on yhtä tärkeä rooli. Hannu ja Elina ovat ammattilaisia, vastapelaajia, jotka tukevat minun toimintaani - mutta yhtä lailla minä tuen heidän. Tämä on poikkeuksellisen tasapuolinen draama kolmen hahmon kesken. Vaikka Taren hahmo nousee nimiosaan, yhtä lailla kerrotaan myös kahden muun henkilön tarinaa."
Elina Saarela, Jukka-Pekka Mikkonen ja Hannu Lintukoski. |
Lopuksi kysyin vielä, kenen Jukkiksen mielestä ainakin kannattaa tulla katsomaan Mestari-näytelmää. "Minä markkinoisin tätä näytelmää miehille. Jos tarinankerronta millään tasolla kiinnostaa, että esimerkiksi joskus on katsonut jonkun elokuvan, niin nyt olisi hyvä tilaisuus tulla teatteriin katsomaan hyvin perusteatteria. Tässä pysytään koko ajan kiinni selkeässä tarinassa, eikä näytelmä sisällä mitään 'liian vaikeaa vääntöä'. Urheilu on ollut tapetilla melko paljonkin kilpa- ja ammattiurheilun haasteiden näkökulmasta - jos ne kiinnostavat, ne tulevat tässä näytelmässä näkyviksi, varsinkin tuona aikana. Vaikka ei puhutakaan tästä ajasta, kaikki asiat eivät ole noista päivistä korjaantuneet."
Mestarin kantaesitysensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin Paviljongin Ahti-näyttämöllä keskiviikkona 22. tammikuuta. Koko kevään liput ovat myynnissä. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).
Jukka-Pekka Mikkonen ja Hannu Lintukoski. |
Ps. Erityisenä sattumuksena matkalla harkoista kotiin auton radiosta kuului Simon & Garfunkelin kappale The Boxer - joka tuntuu varsin osuvalta.
In the clearing stands a boxer
And a fighter by his trade
And he carries the reminders
Of every glove that laid him down
Or cut him till he cried out
In his anger and his shame
"I am leaving, I am leaving"
But the fighter still remains
Kommentit
Lähetä kommentti