torstai 8. syyskuuta 2016

Kahdesti Ansan läpi

Nyt Ansan enskan lähestyessä on hyvä hetki raportoida kahdestakin läpimenoharjoituksesta. Viime viikon tiistaina olin seuraamassa Ansan 2. valmistavaa harjoitusta, ja tänä maanantaina 2. pääharjoitusta, jossa oli mukana myös koeyleisö. Kaikki tässä jutussa käytettävät kuvat ovat valmistavasta harjoituksesta - muun yleisön läsnä ollessa en minäkään enää kuvaa katsomossa.



2. valmistava harjoitus


Valmistavassa harjoituksessa ohjaaja pyysi asemoitumaan katsomossa niin, että eri sektoreilla on aina joku - tämä helpottaa näyttelijöiden katsomoon suuntaamien kommenttien kohdistamisen harjoittelua. Harjoitus on erittäin mielenkiintoinen; aiemmin olen nähnyt yksittäisten kohtausten harjoittelua (ja keväällä lukuharkan), nyt näen ensimmäistä kertaa kokonaisuuden. Aiemmin näkemiini kohtauksiin on tullut joitakin muutoksia esimerkiksi asemointiin tai joidenkin henkilöiden väliseen kontaktiin. Uusissa kohtauksissa on komeita esillepanoja! Ja nyt pääsen kuulemaan myös kaikki musiikkinumerot. Tässä läpimenoharjoituksessa ohjaaja Fiikka Forsman antaa vielä joitakin yksittäisiä ohjauskommentteja tapahtumien edetessä, mutta harjoitusta ei pysäytetä kertaakaan, vaan läpimeno tehdään kokonaisuutena. Väliajalla Fiikka, koreografi Sonja Pakalén ja lauluvalmentaja Juho Eerola käyvät siihen saakka nähtyä läpi; puhutaan mm. siitä, miten energiaa ja esityksen tiiviyttä saadaan pidettyä yllä.

Vanhainkodissakin on energiaa!

Puvustus on muuttunut ja kehittynyt sitten viime näkemän, joskaan en tiedä, kuinka valmis se jo on - mikä kaikki vielä muuttuu. Valojen kehittely on pitkällä, samoin kuin äänten. Näihin molempiin on tulossa vielä tarkennuksia.


Läpimenon jälkeen Fiikka kertaa työryhmälle tulevien päivien harjoitusohjelmaa, mitä milloinkin tapahtuu. Lisäksi Fiikka, Sonja, Juho ja kapellimestari Lasse Hirvi antavat kukin lyhyet kommentit harjoituksesta. Yksityiskohtaisempi palaute on vuorossa seuraavana päivänä; mikä on jo valmista, mitä vielä hiotaan ja harjoitellaan.

Nyt tarkkana!

Kaiken kaikkiaan minun näkökulmastani viikossa on tapahtunut kovasti kehitystä - tahti on huima! Tietysti kokonaisuudesta saa enemmän irti, kun asiat liittyvät toisiinsa. Joskin silloin, kun näkee saman kohtauksen useamman kerran, ehtii löytää enemmän nyansseja ja yksityiskohtia kuin kertakatsomisella - joskin se yleinen tapa katsoa teatteria on toki edetä, ei toistaa samaa. :) Tässä vaiheessa - liki kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa - kohtauksissa on vielä tasoeroja sikäli, että osaa on ehditty harjoittelemaan enemmän, osassa on vielä tekemistä ja hiomista jäljellä. Mutta on tässä jo kovasti hienon työn aineksia!



2. pääharjoitus ja koeyleisö


Koeyleisönäytöksessä valokuvaaja Jiri Halttunen kuvaa Ansasta materiaalia traileria varten. Hän juttelee Fiikan kanssa siitä, että on hyvä saada mukaan monipuolisesti pätkiä näytelmästä, mutta toisaalta ei pidä paljastaa liikaa. (Samassa hengessä minäkään en julkaise erään tietyn kohtauksen kuvia, vaikka ne näyttäviä olisivatkin... ;) )

Koeyleisönäytöksen aluksi Fiikka toivottaa katsojat tervetulleeksi ja tiedottaa trailerikuvauksesta. Hän selittää, että kyseessä on harjoitus, ei vielä valmis teos. Ja niin näytös voi alkaa.

Kaikki peliin!

Heti avausnumerosta huomaa, että vaikka se oli aiemminkin hieno, siihen on tullut lisää napakkuutta ja ytimekkyyttä. Samoin moni muu numero on kehittynyt viikossa kovasti!

Joitakin korjaamisen paikkoja vielä on, kuten jossain musiikin alle jäävä puhe, jota ei sitten kuule. Esityksessä on myös toisenlaisia kohtia, joissa näkee kuinka ammattilainen paikkaa poikkeamat - parissa tanssikohtauksessa daami on ilman kavaljeeria, mutta kumpikin näyttelijätär saa yksintanssinsa näyttämään suunnitellulta ja luontevalta; muiden tehdessä esim. nostoja tms "pariliikkeitä" nämä naiset tekevät omia liikkeitään. Samoin kerran yksinlaulussa sanat sekoittuvat, mutta sitä ei edes huomaisi ellei tietäisi miten kappaleen teksti on varsinaisesti kirjoitettu. Ei se virheettömyys, vaan se kunniakas selviytyminen niin ettei virhettä edes huomaa!

Harjoituksen jälkeen yleisö taputtaa - kuten muutamille musiikkinumeroillekin - mutta koska kyseessä on nimenomaan harjoitus, näyttelijät eivät tule kumartamaan. Sen sijaan Fiikka kiittää läsnäolosta. Yleisö poistuu, ja kun ovet ovat sulkeutuneet heidän takanaan, on palautteen vuoro. Fiikka kysyy ensin näyttelijöiden fiiliksiä, ja käy sitten monien suorituksia läpi; kehuu, kiittää, ja nostaa esiin kehittämiskohteita. Lasse antaa palautetta laulusta, muunmuassa kappaleisiin lähdöstä. Näyttelijät myös analysoivat omia suorituksiaan - ja lavalla kuullaan yhteistä naurua ja huulenheittoa. Valojen ajoituksista keskustellaan myös.

Sininen hetki.


Muutamia kommentteja


Kyselin produktion "musiikkimiehiltä" kapellimestari Lasse Hirveltä ja lauluvalmentaja Juho Eerolalta muutamia kommentteja Ansan harjoituksiin liittyen - ja Juholta vähän laajemminkin musikaalin tekemisestä.

Esimerkiksi Jekyll&Hyde -musikaalissa bändi oli lavan alla orkesterimontussa, ja Lasse näki lavalle lavan etulaidassa olevasta aukosta - samoin kuin näyttelijät näkivät hänet, sillä hän johtaa paitsi soittoa, myös laulua. Ansassa Lasse ja bändi on sijoitettu lavan takaosaan, eli he ovat näyttelijöiden selän takana (kun näyttelijät suuntaavat yleisöä kohti), joissakin kohtauksissa näkyvissä, joissakin lavasteiden piilossa. Näyttelijöiden ohjaamista varten on kuvaruutu, josta näyttelijät näkevät Lassen. Lasse kertoo, että hän näkee Ansassa näyttämölle ilman monitoria. Lavalla on kuulema huomattavasti kivempi soittaa kuin montussa - ei sillä että haluaisi olla näkyvillä, vaan akustiikka ja ilma ovat paremmat. Lasse sanoo myös, että "treenit ovat sujuneet hienosti ja porukat ovat oppineet tämän todella haasteellisen musan tosi hyvin - bändi ja laulajat."

Tämän näytelmän lavallepanossa näyttelijät eivät näe kapellimestari
Lassea orkesterimontun aukosta. Ratkaisu on ruutu.

Juho mainitsi jo aiemmin, että hänen mielestään on todella tärkeää, että musikaalin lauluvalmentaja on mukana harkoissa näkemässä kokonaisuuden, jotta osaa sitoa lauluvalmennuksen kohtauksiin. Saan myös kysymyksiini - joita innostun syytämään Juholle paljon enemmän kuin Lasselle - paneutuneita vastauksia.

Lauluvalmentaja Juho Eerola.
Kuva: Marjo Vihavainen

Mikä mielestäsi on oleellisinta musikaalin valmistelussa?

Kuten puhenäytelmissä, myös musikaaleissa teksti on kaiken lähtökohta. Musikaaleissa säveltäjä suodattaa tekstin sävellystyönsä kautta luoden samalla dramaturgiaa ja pedaten näyttelijäntyöllisiä valintoja. Tätä dramaturgiaa avaamme ja tulkitsemme yhdessä ohjaajan, koreografin, kapellimestarin ja näyttelijöiden kanssa. Oma työni on antaa selkeitä helposti toteutettavia ohjeita tekstintulkintaan ja äänenkäyttöön, jotka tukevat roolihenkilön reittiä näytelmän sisällä ja antavat samalla tekniikan laulamista varten.

Mistä hyvä musikaali koostuu?

On vaikeaa sanoa yksiselitteisesti mistä hyvä musikaali koostuu. Huonon teoksen puutteet voi piilottaa kekseliäisyydellä ja hyvän teoksen voi latistaa jäämällä jumiin ilmeisimpiin ratkaisuihin.

Omaan työhöni tämä liittyy suorimmin siten, että Jekyll & Hyden jälkeen kaupunginteatterin laulava ensemble oli jo valmiiksi mainiossa iskussa ja oli oppinut musiikillisen materiaalin nopeasti. Sen sijaan että olisimme jääneet nauttimaan tilanteesta, lähdimme hakemaan uusia näkökulmia ja kasvattamaan ilmaisua entisestään.

Koska Ansa ei ole satu tai fantasiatarina, sen äänenkäytöllisen pohjan täytyy olla realismissa. Liian tyylitelty tekeminen, yksinkertaisena esimerkkinä pintapuolisen kauniisti laulaminen, piilottaa helposti tekstin sanoman taakseen. Monesti katsojat lähtevät musikaalinäytöksestä kehuen vaikkapa vahvaa ja voimakasta laulua, mutta eivät muista lyriikoiden sisällöstä mitään. Pelkkä kauniin lauluäänen esitteleminen on ehkä epämielenkiintoisinta mitä henkilökohtaisesti tiedän. Siksi sanonkin usein leikkimielisesti etten voi sietää laulamista.

Toki musikaalin tekemiseen on olemassa monia erilaisia lähestymistapoja ja -kulmia. Lisäksi genren sisällä on olemassa laaja kirjo tyylilajeja. Se unohdetaan helposti, koska musikaali sanaan liittyy voimakas mielikuva kevyestä viihteellisyydestä. Osa musikaaleista onkin puhtaita viihdetuotteita, joissa hahmot ovat enemmän tai vähemmän karikatyyreja commedia dell’arten ja varietee-teatterin perinteitä seuraten.

Lauluteknisen tietämyksen ja äänentoiston kehityttyä realistisempi tapa tehdä musikaaleja kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Monet klassikkomusikaaleistakin pyritään sovittamaan moderniin puhemaisempaan laulutapaan, mikä tekee niistä katsojille helpommin lähestyttäviä.

Miten harkat ja produktion kehittyminen ovat mielestäsi sujuneet?

Itselleni produktion tekeminen on näyttäytynyt kasana ratkaisuja, joista täytyy vaan osata valita oikeat. Musikaalin tekeminen on ajoittain kuin sudokun ratkomista. Jyväskylän teatterissa on hyvä henki, joka mahdollistaa erilaisten kokeilujen tekemisen. Vaikka materiaalia ja vaihtoehtoja voi välillä olla paljon, säilyy silti luottamus paketin kasaan saamisesta ensi-iltaan mennessä. Ammattilaiset sietävät epävarmuutta yleisesti ottaen hyvin. Ensi-ilta on kuitenkin vasta se päivä, josta teos lähtee kehittymään ja kypsymään eteenpäin - viimeisen esityksen tulisi aina olla paras kaikista. Silloin tietää, että työ on tehty hyvin.


Seuraava Ansa-juttuni koskeekin ensimmäistä ennakkonäytöstä - sitten kommentoin oikeasti myös itse esitystä, en pelkkää tapahtumien yleistä kulkua. Ja myös suuri yleisö pääsee kokemaan tämän elämyksen!

Levitä siipesi ja lennä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti