perjantai 7. syyskuuta 2018

Hair

Ja niin koitti Hair-musikaalin ensi-iltaviikko! Kävin tällä viikolla katsomassa sekä teatterin henkilökunnan läheisille suunnatun ennakkonäytöksen (tiistaina) että ensimmäisen ennakon (torstaina), joka siis oli myös myynnissä suurelle yleisölle. Osa avustajarooleista on kaksoismiehitetty, joten nyt näin heti alkuun molemmat kokoonpanot lavalla.

Tekstin ja laulujen sanat ovat kirjoittaneet Gerome Ragni ja James Rado. Tähän produktioon valittu suomennos on Markku Salon tekemä, laulutekstien konsultaatio Yari. Sini Pesosen ohjaama Hair on enemmän mielenmaisema kuin juonellinen näytelmä. Juonikin on mukana, mutta se ei ole pääasia. Konserttimusikaalina Hair etenee oman logiikkansa mukaan ollen ajoittain hieman sekavankin oloinen, mutta kun fiilikseen pääsee sisään, musikaali toimii hienosti. Esitys on tiivis, joskin menoa myös rauhoitellaan välillä. Jos katsoja on nähnyt Hair-elokuvan, siitä saa kyllä viitekehystä, mutta musikaalina Hair on hyvin erilainen. Ja vaikuttava.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hair on rakkauden kesä, lämmintä yhteisöllisyyttä, ystävyyttä, suuria tunteita, murros nuoremman ja vanhemman sukupolven välillä, aikakauden kuva - ja samaan aikakauteen mahtuvat myös voimakkaasti läsnä oleva Vietnamin sota, väkivalta ja kuolema. Seksuaalisuus vapautuu, ja ihmiskunnan mahdollisuudet vaikuttavat rajattomilta kun ihminen osaa jopa mennä Kuuhun - mutta toisaalta ihmiset eivät osaa olla tappamatta toisiaan.

Sheila (Maria Lund).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hairiin sisältyy monta hienoa kohtausta. Jo esityksen alku on mielenkiintoinen ratkaisu. Samoin toisen puoliajan alku on maaginen. Usein tuntuu, että lavalla tapahtuu niin paljon että kertakatsomalla kaikkea ei mitenkään ehdi havaita. Kyse ei ole siitä, että kaikki olisi täyteen ahdettua, vaan kokonaisuus muodostuu monista pienistä yksityiskohdista. Loppua kohti jännite kasvaa ja kylmät väreet käyvät sekä tapahtumien, tunnelatauksen että viimeisen kappaleen myötä.

Berger (Pekka Hiltunen) ja Claude (Joel Mäkinen).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Erittäin merkittävä elementti Hairissa on Galt McDermot’n säveltämä musiikki. Ensi-iltaan saakka kapellimestarina toimii Lasse Hirvi, sen jälkeen vuoron ottaa Jari Puhakka. Lauluvalmentajana on Juho Eerola. Tarjolla on aivan upeaa laulua ja soittoa; hienosti soivat sekä joukkokohtaukset että soolot. Musiikkiin liittyvät kiinteästi myös Kira Riikosen koreografiat - ja tästä joukosta näkee että mukana on todella ammattimaisia tanssijoita. Yksi minuun suuren vaikutuksen tehnyt numero on Avaruuskävely - etenkin sen alku on hengästyttävän upea sekä visuaalisesti että auditiivisesti. Mutta toki todella moni muukin kappale nostattaa käsivarsissa villat pystyyn, enkä kertakaikkiaan voi olla vähän jammaamatta paikallani menevämmissä kappaleissa. Manchester Englannissa, Nyt seis, Ei ruohoa, Elämää... Musiikin ja menon vastapainona hetkittäinen hiljaisuus painottaa tehokkaasti tiettyjä tilanteita.

Keskellä Claude (Joel Mäkinen).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tämän näyttelijäkaartin työtä on ilo katsoa ja kuunnella  - mukana on niin paljon osaamista, että jokainen ansaitsisi oman mainintansa ja erityishuomionsa. Teatterin uudet kiinnitykset ja vierailijat pääsevät hyvin esille - ja ansaitusti. Joel Mäkinen (Claude) laulaa komeasti (voi sitä loppuvetoa Minne mä meen -kappaleessa!), on tarvittaessa jatkuvassa liikkeessä - ja ajoittain liikehdintä näyttää siltä että hänellä ei ehkä ole kaikkia luita kropassa mitä meillä muilla, niin kumisen letkeästi mies menee. Pekka Hiltunen (Berger) on myös komeaääninen laulaja, ja hänen tanssitaustansa kyllä näkyy! Eino Heiskasen (Woof) ylettyvät liikkeet, näyttävät hypyt ja muu on komeaa katsottavaa - hän osaa ottaa tilansa ja ihailunsa, ja hyvä häntä on kuunnellakin. Ja toki miehet ovat myös ilmeikkäitä näyttelijöitä. Maria Lund (Sheila) säteilee koko olemuksellaan ja laulaa uskomattoman hienosti niin räväkkää kuin tunteellistakin ilmaisua. Saara Jokiaho (Dionne) on pirteä ja eläväinen, ja laulaa ihanasti sekä tunnelmoiden (vaikkapa Avaruuskävely) että revitellen (kuten Nyt seis!). Ringa Aflatuni on oikea löytö tähän esitykseen - hän laulaa hyvin, mutta ennenkaikkea hänen akrobatiansa ja liikkumisensa tuovat ihan uutta nähtävää! Tytti Vänskä pääsee esiin sekä laulajana että koomisena hahmona - eikä kellään ole niin osuvaa naurua kuin hänellä. Piia Mannisenmäki pääsee väläyttämään toisenlaista taitavaa laulamista, ja hän sekä Hannu Lintukoski muodostavat kaksi varsin erilaista pariskuntaa. Hannu pääseekin esittämään sekä jäyhyyttä että komediallista heittäytymistä, jotka molemmat hallitsee suvereenisti. Ja niin paljon muutakin on tarjolla! Aaro Vuotilan soololauluhetket ja oman tiensä kulkijuus. William Nazarenon tanssi ja akrobaattiset liikkeet. Kaikki näyttelijät heittäytyvät riemulla ja pistävät itsensä pelottomasti likoon. Väki jokaista avustajaa myöten tekee hienoa työtä - ja hienoa yhteistyötä.

Woof  (Eino Heiskanen), Claude (Joel Mäkinen) ja Steave (Aaro Vuotila).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tellervo Syrjäkarin suunnittelema puvustus on värikäs, iloinen, kaunis ja ajankuvaan sopiva. Olennainen osa hippilookkia ovat myös hahmojen maskeeraus ja kampaukset; ne ovat suunnitelleet Minttu Minkkinen, Suvi Taipale ja Anniina Saari. Visuaaliseen ilmeeseen voitaneen lukea myös paljas pinta ja alastomuus, jota lavalla nähdään useampaan otteeseen.

Edessä Sheila (Maria Lund) ja Claude (Joel Mäkinen).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tinja Salmen suunnittelema lavastus toimii hyvin, eikä sitä ole tarvis juuri muutella - tosin kun muutetaan, muutetaan sitten ryminällä. Minua ihastuttaa erityisesti tilankäyttö joka ei rajoitu pelkkään lavaan - tai oikeammin lavaa on laajennettu. Vesilampi lavalla on mielenkiintoinen elementti, jota käytetään monella tapaa. Myös videoprojisoinnit ovat ikäänkuin osa lavastusta. Näyttelijät käyttävät myös katsomon tilaa, etenkin portaita. Tässä musikaalissa otetaankin harvinaisen paljon kontaktia yleisöön, mutta ei kiusallisella tavalla, eikä ketään esimerkiksi nostateta esiin.

Edessä Woof (Eino Heiskanen), Margaret Mead (Piia Mannisenmäki) ja Hubert (Hannu Lintukoski).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Valaistus on olennainen osa Hairia. Luca Sirviön suunnittelema valaistus luo tunnelmia, tapahtumapaikkoja, mielenmaisemia, korostaa ja häivyttää, nostaa esiin ja laskee taustalle. Valoa käytetään paljon merkittävänä elementtinä, osin myös varjokuvien kautta. Mika Filpuksen suunnittelema äänimaailma luo osaltaan tilanteita ja maalaa maisemien äänikuvia.

Edessä Claude (Joel Mäkinen).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kaiken kaikkiaan Hair on psykedeelinen, ihastuttava, näyttävä, omalaatuinen, hauska, koskettava, värikäs ja täynnä elämää sekä upeaa musiikkia. Työryhmän yhteishengestä ja ammattitaidosta on syntynyt nautittava, vangitseva esitys. Tässä jutussani olen eritellyt asioita ja fiilistellyt tunnelmia, mutta silti Hair on paljon enemmän kuin osiensa summa. Hair toimii tasolla jota on vaikea kuvata - se pitää kokea itse tietääkseen mistä on kyse.

Hair-musikaali Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki)

* * * * *

Ps. Blogin kannalta on saavutettu eräs hykerryttävä merkkipaalu: tätä blogiani on luettu yhteensä yli 100 000 kertaa! Satatuhatta! Olen otettu kiinnostuksestanne! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti