Kepeä elämäni

Torstaina täyttyi yksi teatteriin liittyvä haaveeni/tavoitteeni, kun pääsin näkemään Miiko Toiviaisen monologin Kepeä elämäni. Monologin on ohjannut Riikka Oksanen, dramaturgina Aino Pennanen - he ovat myös luoneet käsikirjoituksen Toiviaisen kanssa. Esitys oli vierailulla Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Kuulin Kepeästä elämästä sen voitettua Valtakunnallisen Monologikilpailun helmikuussa 2020. Siitä lähtien se on kiinnostanut ja nyt sen olen nähnyt. Todellakin kannatti!

Kuva: A. Halttu

Toiviainen elää ja kuvittaa muistojaan lapsuudesta, nuoruudesta, opiskeluajoista, muutosprosessista... Ilmeet, eleet, äänenpainot, koko olemassa oleminen viestii kerrottavaa asiaa. Toisaalta hän myös muuntuu hulvattomasti tarpeen mukaan! Toiviaisen tapa kertoa kutsuu katsojan mukaan niin, että yleisössä voi myötäelää tuntemuksia - niin kipeitä kuin kepeitäkin. Esityksen lopussa tunnelataus on niin käsinkosketeltava, että tekisi mieli kurottaa halaamaan Toiviaista.

Toiviainen käsittelee transsukupuolisuutta paitsi omana kokemuksenaan, myös laajemmassa mittakaavassa. Osa kokemuksista on verrattavissa jostain muusta johtuvaan samankaltaiseen kokemukseen. Hyvänä esimerkkinä se, että transsukupuolisuus itsessään ei aiheuta masennusta, vaan sen aiheuttavat ympäristön asenteet. Tämä pätee varmasti moneen "normaalista" negatiivisesti poikkeavana pidettyyn asiaan. Kertomus tulemisesta omaksi itsekseen, riemusta, vapautumisesta, on kuitenkin aivan omaa luokkaansa - ja aivan ihanaa kuultavaa.

Parista lauluksi sovitetusta runosta käy ilmi, miten kaunisääninen ja kertova laulaja Toiviainen on. Kappaleet on säveltänyt Eeva Kontu, jota pidän valtavan suuressa arvossa musikaalisäveltäjänä - kauniita ovat nämäkin sävellykset.

Esitys oli myös hauskempi kuin olin osannut kuvitella! Täytyy myöntää, että eniten tikahduin kohdassa, jossa kriitikko kirjoittaa lennokasta, ihastunutta kritiikkiä. Vaikka en itseäni kriitikkona pidäkään, niin tässähän tätä tekstiäni kirjoitan ja yritän keksiä hyviä sanakäänteitä.

Kuva: Timo Suutarinen

Esityksen lavastus ja tarpeisto ovat simppelit mutta toimivat. Aivan erityisesti ihastelin valaistusta, jolla tunnelmaa ja kerrontaa sävytetään, painotetaan, hämärretään ja kirkastetaan aina tilanteen mukaan. Visuaalisesta suunnittelusta vastaa Sofia Palillo. Myös äänen tekninen käyttö kaikuineen ja ääniraitoineen oli erittäin toimiva osa esityksen kokonaisuutta. Äänisuunnittelu on Eeva Konnun käsialaa.

Pieni näyttämö on intiimiydessään juuri oikea tila tälle esitykselle. Toiviainen on katsojia lähellä, katsojat liki häntä. Kontakti on tiivis ja aito, ilmapiiri ystävällinen ja välittävä.

Seuranani ollut ikääntyvä äitini oli hänkin aivan myyty sekä Toiviaisen kokonaisvaltaiselle esiintymiselle että esityksen sisällölle. Katsomossa elettiin innokkaasti mukana koko esityksen ajan väliaplodein, naurahduksin - ja henkeäpidättävällä hiljaisuudella kun oli sen aika. Lopussa yleisö antoi pitkät innokkaat aplodit seisaaltaan suosioulvahdusten kera.

Jos sinulla, lukija, on joskus mahdollisuus mennä katsomaan Kepeä elämäni, mene ihmeessä! Suosittelen koko sydämestäni! Tulevia esityksiä ja muuta tietoa monologista löytyy Kepeä elämäni -sivuilta (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tukkijoella (UIT)

Hobitti (Turun kaupunginteatteri)

Suruttomat (ensi-ilta)