Ensimmäisiä hengenvetoja Keuhkoihin

Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä saa syyskuun alussa ensi-iltansa Keuhkot. Näytelmä on Duncan MacMillanin käsikirjoittama ja sen ohjaa Perttu Leinonen. Lavalla nähdään Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.

Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen lukemassa tekstiä.
Oikeassa laidassa ohjaaja Perttu Leinonen.

Käsikirjoittaja on tehnyt Keuhkoihin osin varsin kiinnostavan ja omalaatuisen ohjeistuksen:

Näytelmä on kirjoitettu esitettäväksi tyhjällä näyttämöllä. Siinä ei ole lavastusta, huonekaluja, tarpeistoa tai mimiikkaa. Pukuvaihtoja ei ole. Valoa ja ääntä ei tule käyttää kuvaamaan ajan tai paikan muutosta.

Kauttaviiva ( / ) osoittaa kohdan, jossa dialogi muuttuu päällekkäiseksi.

Omalla rivillään oleva heittomerkki ( ' ) kuvaa taukoa, lepohetkiä tai hiljaisuutta, jonka pituus tulee määrittää asiayhteyden mukaan.

Se, ettei repliikin lopussa ei ole pistettä tarkoittaa, että henkilö keskeytetään hän mykistyy tai hänen ajatuksensa jää kesken.

Väliaikaa ei ole.

Roolihenkilöt yhteistä asiaa pohtimassa.

Pääsin seuraamaan harkkoja yhteisharjoitusten toisena päivänä. Aiemmin näyttelijät ovat "omana työnä" perehtyneet tekstiin - ja sen kyllä huomaa. Vaikka harjoitusprosessi on aivan alkuvaiheessaan, teksti on varsin hyvin hallussa, mukaanlukien yksi Hegyn monologijärkäle.

Harjoitus etenee niin, että ensin aina luetaan kohtaus vaikka istuen. Plaria käytetään vain tarpeen mukaan; näyttelijät eivät lue siitä suoraan. Sen jälkeen lähdetään hakemaan asemointia ja liikettä. Kohtauksia tehdään useampaan kertaan. Pertun ohjausote on hyvin keskusteleva; hän ja näyttelijät juttelevat paljon ja Perttu antaa runsaasti positiivista palautetta. Välillä Perttu kyselee myös meidän muiden läsnäolijoiden vaikutelmia tietystä tavasta toteuttaa kohtaus.

Markuksella rauhallisempaa ilmaisua, Hegyllä lennokkaampi hetki.

Hegyn ja Markuksen yhteistyö on tiivistä. Tässä näkee, miten kiinteäänkään kontaktiin ei aina tarvita fyysistä kontaktia - ja myös sanaton paikallaan pysyminen voi olla hyvin aktiivista läsnäoloa ja kuuntelemista. On kiinnostavaa seurata, miten he pienilläkin ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla pystyvät muuttamaan kohtauksen tunnelmaa paljonkin.

Tällä kertaa pääsin kokeilemaan harjoituksissa jotain minulle aivan uutta: tuurasin jonkin aikaa kuiskaajaa. Niin paljon kuin olenkin harjoituksia päässyt seuraamaan, on ihan erilaista keskittyä ensisijaisesti tekstiin, valmiina auttamaan näyttelijöitä. Saamani ohjeen mukaan myös merkkailin plariin, jos jossain tuli virhe ja nämä kohdat käytiin läpi sitten kun oli muunkin palautteen aika. Mielenkiintoinen ja hyvin positiivinen kokemus!

Roolihenkilöpariskunta ilmaisee selvästi myös läheisyyttä.

Harjoitusten yhteydessä myös jututin Perttua. Hän kertoi, että Keuhkot tuli ohjelmistoon ja juuri hän sitä ohjaamaan siten, että tapaamisessa teatterinjohtaja Marietta Kunnaksen kanssa Perttu oli tarjonnut tätä tekstiä ja Marietta kiinnostunut. Itse Perttu löysi tekstin koska pyrkii lukemaan paljon kaikenlaista ja tämä tuli sillä tavoin vastaan. Perttu ei ole nähnyt Keuhkoja koskaan esitettävän.

Perttu sanoo, että vaikka teksti on kirjoitettu 2015, se ei ole vanhentunut. Teksti on itsessään hyvin kirjoitettu ja Juha Jokelan suomennos on todella hyvä. Pertun mielestä teksti on "tosi älykäs olematta saarnaava, ei väistele vaikeitakaan aiheita, tutkiva, ihmettelevä, kepeä, hauska, syvällinen ja kaunis." Tämä näytelmä on todella voimakkaasti tekstin ja näyttelijäntyön varassa, sillä ohjeen mukaanhan tässä ei käytetä valaistuksen tai puvustuksen muutoksia, lavasteita tai muita vastaavia elementtejä. Perttu sanoo, että välillä on todella hauskaa ja kiinnostavaa keskittyä puhtaasti tekstiin ja näyttelijäntyöhön.

Pertun mielestä tämä teksti on hyvä siinäkin, että se "ei tyhjenny yhteen asiaan." Teksti sisältää koskettavan tarkkanäköisiä havaintoja ainakin ihmisyydestä, parisuhteesta, lastenhankinnasta ja ilmastokriisistä, eikä kapene vain yhteen aiheeseen.

Henkilöt erillään mutta silti yhteisen asian äärellä.

Hegy kertoo aiheeseen oman näkemyksensä: "Tässä tekstissä on maanläheisiä teemoja; tunnistettavaa kaipuuta yhteyteen sekä muiden ihmisten että itsensä kanssa. Tässä tulevat esiin myös hetkittäiset yksinäisyyden kokemukset, joita yksilöllä voi olla silloinkin, kun on ihmisten ympäröimänä tai läheisessä ihmissuhteessa."

Tässä harjoituksessa käytiin läpi muutamaa sivua tekstin alusta. On hyvin kiinnostavaa nähdä, millainen kokonaisuus tästä aikanaan syntyy, millainen tarina kerrotaan ja miten.

Keuhkot näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterissa perjantaina 1. syyskuuta 2023. Syksyn liput ovat jo myynnissä. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)