Jouluisesta Lontoosta kajahtaa

Tällä kertaa Lontoon-matkan ajankohta valikoitui ennen kaikkea sen mukaan, että olen jo pitkään halunnut nähdä Lontoon jouluvalot ja -markkinat - nyt se siis toteutui! Vaan aina kun Lontoossa olen, pitää tottakai ahnehtia myös teatteria. Pääpaino oli jälleen musikaaleissa, mutta mukana oli myös puheenäytelmä sekä juoneton musiikillinen esitys - kaikki läpeensä hyvin tehtyjä ja esitettyjä. Kaikki ovat sinänsä katsomisen arvoisia, mutta se, mitä kenellekin suosittelisin, riippuu tietysti siitä, millaista esitystä haluaa nähdä.

Jokaisen esittelyn lopussa on linkki kyseisen teatterin ja esityksen sivulle; sieltä löytää lisätietoa, trailereita ja kuvia - sekä tietysti pääsee hankkimaan lippuja.

The Time Traveller's Wife

The Time Traveller's Wife kertoo siitä mistä otsikkokin. On aikamatkustaja ja hänen "normaalissa" ajassa elävä vaimonsa. Musikaali perustuu Audrey Niffeneggerin kirjoittamaan kirjaan (julkaistu vuonna 2003) ja siitä tehtyyn elokuvaan (2009). Esitys oli hauska, näyttävä, kiehtova ja koskettava. Pääpariskunnasta on helppo pitää, jolloin heidän kohtalostaan välittää aidosti. Henry matkustaa ajassa ilman, että pystyy hallitsemaan milloin ja mihin lähtee - nämä illuusiot katoamisista ja kahdentumisestakin on toteutettu todella hienosti. Ajankuvat vaihtelevat ja niitä ilmaistaan muun muassa vaattein ja kampauksiin. Claren ikä muuttuu myös sujuvasti. Lavastukset vaihtuvat näppärästi pyörölavalla. Visuaalisessa kokonaisuudessa käytetään paljon projisointeja, mutta myös konkreettisia tarkkoja lavastuksia. Musiikkinumeroista erityisen mieleenpainuva oli kappale, jossa Henry kuvaa aikamatkustamista. Tämän reissun teatteriannista The Time Traveller's Wife nousi suosikikseni (jos jo ennen nähtyä Operation Mincemeatia ei lasketa).

Apollo Theatre: The Time Traveller's Wife (linkki)

Apollo Theatren julkisivu iltavalaistuksessaan. Täällä esitetään musikaalia The Time Traveller's Wife.

A Sherlock Carol

Pitihän sitä nyt jouluisessa Lontoossa yksi joulunäytelmä käydä katsomassa - joskaan tämä ei ole perinteinen Christmas Carol, vaan hilpeä seos joulua ja murhamysteeriä Doylea ja Dickensonia kunniottaen ja lainaten; Sherlock Holmes -tarina, johon liittyy olennaisesti elementtejä Saiturin joulu -näytelmästä. Kyseessä on pienimuotoisempi näytelmä pienessä teatterissa - Lontoossahan musikaalikävijä tottuu helposti suuriin saleihin. Näytelmässä on mainioita, osin hyvin karrikoituja hahmoja, joista suosikkejani olivat Scrooge sekä Sherlock Holmes itse. Humoristinen ja hyvin rakennettu tarinankuljetus ja henkilöt ovat huomattavasti kiinnostavampia kuin loppuratkaisu siitä, "kuka sen teki" - tosin ei sillä, että loppuratkaisussakaan olisi mitään vikaa ollut!

Marylebone Theatre: A Sherlock Carol (linkki)

A Sherlock Carol -julistekuva pöllitty näytelmän sivuilta.
Kuvassa Ben Caplan (‍Sherlock Holmes) ja Kammy Darweish (‍Ebenezer Scrooge).

The Choir of Man

The Choir of Man ei ole musikaali, vaan musiikillinen esitys. Tapahtumapaikkana on teatterin lavalle rakennettu pubi; alussa yleisökin saa halutessaan mennä lavalle pubiin ja esiintyjät ilmaantuvat heidän joukkoonsa pikkuhiljaa. (Esityksen alkaessa yleisö kyllä ohjataan katsomoon.) Esitys on tunnelmaltaan kuin pubi-ilta kavereiden kesken; pääpaino on musiikissa, mutta illan mittaan kuullaan myös puheenvuoroja ystävyydestä, yhteisöllisyydestä, kodin käsitteestä ja tunteesta sekä esiintyjien taustoista - en tosin tiedä, koskevatko puheenvuorot oikeasti esiintyjiä vai roolihahmoja. Kappaleita on monenlaisia; haikeita ja hilpeitä, rauhallisia ja reippaita. Kappaleita on mm. Queeniltä, Sialta, Adelelta, Guns&Roses'lta, Aviciilta and Katy Perrylta. Esityksessä on taitavaa laulua ja rytmillistä esiintymistä, paljon iloa, huumoria ja riehakkuutta, mutta myös rauhoittumista ja keskittymistä. Puolitoista tuntia ilman väliaikaa hujahti hyvin viihdytettynä. Yleisö oli riemulla mukana kiljuen välillä aivan valtavalla volyymilla suosiotaan, taputtaen rytmiä mutta myös keskittyen kuuntelemaan.

Arts Theatre: The Choir of Man (linkki)

Toisin kuin teattereissa yleensä, The Choir of Man -esityksessä yleisöllä on lupa ottaa kuvia ja videoita. Itse istuin "nenä lavan reunalla" eli eturivissä korkeahkon lavan edessä, kuvan otin siitä paikaltani. Tässä kuvassa mukana on myös yksi lavalle pyydetty yleisön edustaja.

National Theatre Tour

Tämähän ei ole näytelmä, mutta laitetaan bonuspisteenä tähän blogiin mukaan. Kävin siis National Theatren kierroksella, jossa tutustutaan mahdollisuuksien mukaan näyttämöihin/saleihin ja muihin tiloihin. Tällä kertaa pääsimme kaikkien kolmen näyttämön katsomoihin sekä näimme tiloja, joissa lavasteita ja tarpeistoa valmistetaan. Kierros oli mielenkiintoinen, mutta ei ihan niin kattava kuin olin kuvitellut tai toivonut. Talosta kiinnostuneille kuitenkin suosittelen! Samalla kävi ilmi, että teatteritalo on avoinna kaikille kävijöille, eli sinne voi mennä käymään kahviloissa, myymälässä tai vaikkapa muuten vaan viettämään aikaa ilman, että on lippua mihinkään esitykseen. Suosittelen käymään kolmannen kerroksen terassilla - sieltä on hyvät näköalat Thamesille!

National Theatre: theatre tours (linkki)

Näkymä National Theatren kolmannen kerroksen parvekkeelta - kuvassa mm. London Eye -maailmanpyörä.

National Theatren aulatiloja. The Witches -näytelmän teemat olivat hyvin esillä valaistuksessa ja heijastuskuvissa.

Suosikkimatkamuistoni tältä reissulta: Everybody Dies in Shakespeare´s Trgedies -keittiöpyyhe! Shakespearen näytelmistä death count (montako kuolee yhteensä) sekä kunkin kuolinsyyt. Ostettu National Theatren myymälästä.

The Witches

Poika jää orvoksi, ja hänestä saapuu huolehtimaan hänen isoäitinsä. Yhdessä he lähtevät uhmaamaan noitia, joilla on tavoitteena hävittää kaikki lapset. The Witches -musikaalia on Suomessa esitetty nimellä Kuka pelkää noitia ja se perustuu Roald Dahl'n klassikoksi nousseeseen lastenkirjaan. Esitys oli visuaalisesti komea ja värikäs; puvustus, maskeeraukset ja kampaukset, lavastus, valaistus - kaikki on yltäkylläisen upeaa! Esitykseen oli myös luotu todella hienoja illuusioita teatterin keinoin - kun niitä itsekin äimistelin, voin vain kuvitella miltä tuntuu lapsikatsojasta, jolle taitavuus teatterin taian takana ei ole tuttua. Koko esiityjäkaarti oli tietysti osaavaa, mutta aivan erityisesti mieleeni jäivät pääosissa olleet nuoret pojat, jotka olivat erittäin hyviä sekä näyttelemään että laulamaan. Lavan neljättä seinää rikottiin hyvinkin taitavasti mutta sopivan säästeliäästi. Musikaali oli yllättävänkin hauska - huvitti enemmän kuin vaikkapa monikaan komediana markkinoitu elokuva! Katsomossa suurin osa oli aikuisia; nauru hyrähteli ja väliaplodeja annettiin iloisesti, samoin kuin reippaat loppuaplodit.

National Theatre: The Witches (linkki)

Katherine Kingsley (istumassa turbaani päässä) ja noitajoukko.
Kuva: Marc Brenner / National Theatre

William Skinner (poika keskellä) ja ensembleä.
Kuva: Marc Brenner / National Theatre

Operation Mincemeat

Taas! Vastahan tämän kävin keväällä katsomassa! Mutta Operation Mincemeat teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että halusin nähdä sen uudestaan. Oli se edelleen erittäin viihdyttävä, loistavasti tehty, mutta ensimmäisen kerran yllättävyyttä ei korvaa mikään. Siitä voit lukea edellisestä Lontoo-jutustani (linkki). Tällä kertaa tosin maltoin keskittyä enemmän myös musiikkiin. Kaiken riehakkuuden ja reikäpäisyyden keskellä Dear Bill - kirje sodassa olevalle rakastetulle - on yksi onnistuneimpia koskettavuuden ja kepeyden yhdistäviä sooloja aikoihin.

Fortune Theatre: Operation Mincemeat (linkki)

Vetisenharmaasta joulukelistä on ilo suunnata kohti Fortune Theatren reippaankeltaisina kutsuvia kylttejä ja Operation Mincemeat -päivänäytöstä.

Guys & Dolls

Bridge Theatressa esitettävästä Guys & Dolls -musikaalista jäi parhaiten mieleen erityinen lavajärjestely. Esiintymislava on tilan keskellä, katsomot laidoilla, mutta katsojat voivat myös ostaa immersiivisen lipun, jolloin he seisovat koko esityksen ajan aivan lavan vieressä. Näyttelijät ottavat yleisöön (välillä hyvinkin läheistä) kontaktia. Lavan muuntuessa kohtausten mukaan osaa elementeistä lasketaan alas, toisia nostetaan ylös. Poliiseiksi pukeutuneet työntekijät ohjaavat katsojia väistämään tai tulemaan lähemmäs. Itse musikaalin tarina on yhdistelmä omanlaistaan ihmissuhdesoppaa ja jännäriä, sijoittuen New Yorkiin uhkapelureiden, yökerholaulajien ja muun monenkarvaisen väen maailmaan, arvioisin että jonnekin 1920-30 -luvuille. Puvustus oli toimivaa, lavastusta muutettiin hyvin kätevästi tarpeen mukaan. Musiikkinumerot olivat välillä hyvinkin räväköitä, välillä rauhallisempia.

Bridge Theatre: Guys & Dolls (linkki)

Näkymä Guys&Dolls -musikaalin katsomosta, menossa loppukiitokset. Lavaa on rajattu valoviivoin, sen ympärillä seisoo yleisö. Oikealla alin lampuin kehystetty suorakaide (alimman istumakatsomon yläpuolella) on orkesterin tila - siellä siis näki soittajiakin. (Itse olin siis istumakatsomossa.)

---