Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2025.

Rakkaudellista korvakarkkia

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta koittaa torstaina 25. syyskuuta. Kyseessä on musikaali Rakkauden viisi vuotta. Keväällä kävin katsomassa harjoitusta ja haastattelin esiintyjiä Sami Ulmasta ja Emmi Niemistä. Tällä kertaa jututin ohjaaja Anssi Valtosta sekä pääsin seuraamaan bändin kanssa tehtävää treeniä. Anssi kertoo, että Rakkauden viisi vuotta tuli ohjelmistoon hieman poikkeuksellisella tavalla. Hän oli alkanut skenografin kanssa suunnittelemaan jo toista teosta, kunnes kävi ilmi, että sitä ei voidakaan tehdä tässä kohtaa ja tilalle piti löytää jotain muuta. Anssi luki monia tekstejä, mutta sitten teatterinjohtaja Marietta Kunnas toi hänelle tämän tekstin. Luettuaan tekstin ja tietäen, että rooleihin ovat käytettävissä Sami ja Emmi, Anssi sanoo että "se oli nopea ja helppo valinta." Sami Ulmanen ja Emmi Nieminen. Kuva: Jiri Halttunen Anssi kertoo, että tässä teoksessa inspiroi monikin asia. "Sitä näin 60+ -ihmisenä on hienoa hypätä nuor...

Valkoinen valas (Kuopion kaupunginteatteri)

Kuva
Aina joskus saa kunnian kokea teatteriesityksen, joka on niin järkyttävän hyvä, että se menee syvälle ihon alle, jää mieleen pitkäksi aikaa. Sellainen on Kuopion kaupunginteatterin esittämä Valkoinen valas. Samuel D. Hunterin kirjoittama ja Mikko Rantanivan ohjaama Valkoinen valas ei päästä katsojaansa sen helpommalla kuin henkilöitäänkään. Se on intensiivinen ja vangitseva kuvaus erilaisista ihmisten välisistä suhteista, niiden kaipuusta sekä ehkä siitä jopa vaikeimmasta; yksilön suhteesta itseensä. Ilkka Pentti, Riina Björkbacka ja Santeri Niskanen. Kuva: Karri Lämpsä Ilkka Pentti tekee ilmiömäisen roolityön päähenkilö Charliena - tai oikeammin tuntuu että hän ei näyttele Charlieta, vaan elää hetken Charliena. Hänen valtavan intensiivinen läsnäolonsa rakentuu useimmiten varsin pienin elein ja ilmein - vaikka toisaalta pienetkin asiat saattavat olla Charlielle todella isoja ponnistuksia. Pentti ilmaisee tarkasti sitä, miten Charlie suhtautuu tilanteeseensa päältä katsoen rauhall...

Täydellinen resepti (Kuopion kaupunginteatteri)

Kuva
On aina hieno asia kun Suomessa synnytetään uusi musikaali. Tätä pääsimme todistamaan Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä, kun Täydellinen resepti sai kantaesitysensi-iltansa perjantaina 5. syyskuuta. Musikaalin on käsikirjoittanut ja ohjannut Taava Hakala, musiikin säveltänyt ja sanoittanut Mika Paasivaara. Musikaalissa liikutaan viime vuosisadalla Hanna Partasen elämässä sekä kuvitteellisessa nykyajassa Sun Bakery -yrittäjän mukana. Asetelmasta saadaan irti myös muuta vastakkainasettelua kuin ajallinen; asioita tehdään "rauhassa ja rakkauvella" vs. nopeasti ja voimalla, arvostetaan käsityötä vs. yritetään edetä mahdollisimman tehokkaasti liukuhihnalla, etusijalla on henkinen hyvinvointi vs. raha. Huumoria löytyy kummastakin ajasta. Hanna Partanen aikalaisineen huastel sujuvata savvoo. Kuva: Karri Lämpsä Perjantain ensi-illassa Hanna Partasen roolissa Lina Patrikainen loi kuvan sydämellisen työteliäästä naisesta, jolta riittää välittämistä kaikille. (Hanna on k...

Seiskaveikka, Hurme ja Kivi

Kuva
Syksyn 2025 viimeinen ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterissa tulee olemaan Juha Hurmeen ohjaama Seitsemän veljestä, joka itsestäänselvästi perustuu Aleksis Kiven samannimiseen romaaniin. Lavalla nähdään 13 kaupunginteatterin omaa näyttelijää eli hyvin vahva ammattilaisten joukko. Heistä veljeksiä esittävät Piia Mannisenmäki (Juhani), Paavo Honkimäki (Tuomas), Sami Ulmanen (Aapo), Jussi-Petteri Peräinen (Simeoni), Asko Vaarala (Timo), Saara Jokiaho (Lauri) sekä Elina Saarela (Eero). Muissa rooleissa nähdään Anneli Karppinen, Miika Laakso, Tytti Vänskä, Jouni Salo, Hannu Lintukoski sekä Jukka-Pekka Mikkonen. Näytelmästä oli lyhyt harjoitusperiodi nyt keväällä, ja syksyllä on pidempi harjoitusjakso. Pääsin seuraamaan harjoituksia niiden kevätosuuden kolmanneksi viimeisenä päivänä sekä jututtamaan ohjaaja Hurmetta. Seitsemän veljestä eli Elina Saarela, Asko Vaarala, Paavo Honkimäki, Jussi-Petteri Peräinen, Saara Jokiaho, Sami Ulmanen sekä Piia Mannisenmäki. Tässä vaiheessa lava on v...

Maailman vahvimmaksi treenaamassa

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin Aune-näyttämölle tulee syyskuun lopulla ensi-iltaan koko perheen klassikkonäytelmä Peppi Pitkätossu. Tarinan on tietenkin kirjoittanut Astrid Lindgren. Jyväskylään sen ohjaa Aino Kivi. Pepin roolissa nähdään pirteän energisesti eläytyvä Elina Saarela. Pääsin seuraamaan harjoituksia niiden kevätosuuden loppupuolella. Harjoituksissa näyttelijöillä on yllään omat vaatteet. Lavasteessa on joitakin harjoittelemiselle välttämättömiä rakenteita, mutta mikään ei vielä ole kokonaan valmista. Valaistuksenakin on tavallinen työvalaistus. Kuusituntinen harjoitus on alkanut jo aiemmin; minä tulen mukaan parin ensimmäisen tunnin jälkeen. Tässä vaiheessa harjoitellaan Herra Tossavaisen eli Pepin apinan "show'ta" väliajan loppuessa. Herra Tossavainen on nukke, jota liikuttaa kaksi nukettajaa kerrallaan. Nukettajia on useampia. Aino kehuu heidän työnsä tarkkuutta ja liikkumisen yksityiskohtia. Mukaan otetaan myös musiikki. Tossavaisen kohtausta käydään läpi...

Läpi viiden vuoden rakkauden

Kuva
Ensi syksynä Jyväskylän kaupunginteatterin Paviljongin tiloissa Ahti-salissa ensi-iltansa saa Anssi Valtosen ohjaama musikaali Rakkauden viisi vuotta. Sen on sekä kirjoittanut että säveltänyt Jason Robert Brown. Useimmitenhan musikaalit ovat isoja tuotantoja, mutta tässä teoksessa laulavia näyttelijöitä on lavalla kaksi; talossa entuudestaan tuttu Sami Ulmanen ja vierailija Emmi Nieminen. Heitä säestää kapellimestari Lasse Hirven johtama kuusihenkinen orkesteri, joka esityksissä sijoittuu lavan takaosaan. Pääsin seuraamaan harjoituksia niiden kevätkauden lopussa - syksyllä harjoitukset sitten jatkuvat ennen ensi-iltaa. Tässä vaiheessa harjoituksissa säestyksestä vastaa Lasse pianolla. Ennen läpimenoharjoituksen alkua käydään läpi yksi musiikkinumero Lassen soittaessa ja Samin ja Emmin esiintyessä. Tästä palautetta antavat koreografi Terhi Kuokkanen sekä Anssi. Sami Ulmanen ja Emmi Nieminen. Tässä välissä ehdin kysäisemään Lasselta, millaista kapellimestarin kannalta on tehdä ...

Isä (Turun kaupunginteatteri)

Kuva
Turun kaupunginteatteri esittää pienellä näyttämöllään näytelmää Isä, jonka on käsikirjoittanut Florian Zeller, suomentanut Reita Lounatvuori ja ohjannut Mikko Kouki. Ennen esitystä lämpiössä oli pieni juttuhetki, jossa teatterin yleisötyöntekijä Aatu Pyy haastatteli näytelmässä esiintyvää näyttelijä Mikko Nousiaista teemalla Mitä kuuluu, Mikko Nousiainen? Nousiainen kertoi siinä päällimmäisiä kuulumisiaan, puhui teatterista yleisemmin, töistään sekä tästä Isä-näytelmästä. Kun yleisölle annettiin kysymysvuoro, kysyin, voiko Nousiainen spoilaamatta nimetä jonkun suosikkikohtauksensa Isästä. Hän kertoi, että niitä on kaksi; kummallakin puoliajalla on kohtaus, jossa Taneli Mäkelä ja Aleksandra Oupornikova ovat yhdessä. Nämä Nousiainen aina esityksen aikana kuuntelee, sillä hän ei itse ole näissä kohtauksissa lavalla. Pyy kertoi, että tällaisia Mitä kuuluu -hetkiä on tulossa lisääkin. Ne on periaatteessa suunnattu yleisölle, joka näytelmää tulee katsomaan, mutta niihin on vapaa pääsy mui...

Macbeth (Turun kaupunginteatteri)

Kuva
Turun kaupunginteatteri esittää suurella näyttämöllään William Shakespearen klassikkonäytelmää Macbeth. Sen on suomentanut Matti Rossi, ohjannut ja sovittanut Kari Heiskanen. Päällimmäisenä näytelmästä mieleen jäivät vimmaisen väkevästi näyttelevä Eero Aho nimiroolissa sekä äärimmäisen tyylikäs visuaalisuus näyttämökuvassa. Etualalla Eero Aho. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Aho heittäytyy valtaa janoavan, vainoharhoista kärsivän, mielipuolisuuteen etenevän hallitsijan rooliin sellaisella paneutumisella, että usein tuntuu, että hän yksin riittää täyttämään koko lavan. Ilmeet, repliikit, eleet, koko kehon kieli elävät ja hengittävät himoa valtaan, ahneutta asemaan. Kuitenkin Ahon Macbethista löytyy myös hahmoa hienosti moniuloitteistavaa pehmeämpää puolta. Eero Aho ja Riitta Salminen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Hallitsijan rinnalla Lady Macbethia onnistuneesti näyttelee Riitta Salminen. Hän tulkitsee miestään tukevan ja seuraavan vaimon roolissa samoja vallanhalun piirteitä eläen m...