Valkoinen valas (Kuopion kaupunginteatteri)

Aina joskus saa kunnian kokea teatteriesityksen, joka on niin järkyttävän hyvä, että se menee syvälle ihon alle, jää mieleen pitkäksi aikaa. Sellainen on Kuopion kaupunginteatterin esittämä Valkoinen valas.

Samuel D. Hunterin kirjoittama ja Mikko Rantanivan ohjaama Valkoinen valas ei päästä katsojaansa sen helpommalla kuin henkilöitäänkään. Se on intensiivinen ja vangitseva kuvaus erilaisista ihmisten välisistä suhteista, niiden kaipuusta sekä ehkä siitä jopa vaikeimmasta; yksilön suhteesta itseensä.

Ilkka Pentti, Riina Björkbacka ja Santeri Niskanen. Kuva: Karri Lämpsä

Ilkka Pentti tekee ilmiömäisen roolityön päähenkilö Charliena - tai oikeammin tuntuu että hän ei näyttele Charlieta, vaan elää hetken Charliena. Hänen valtavan intensiivinen läsnäolonsa rakentuu useimmiten varsin pienin elein ja ilmein - vaikka toisaalta pienetkin asiat saattavat olla Charlielle todella isoja ponnistuksia. Pentti ilmaisee tarkasti sitä, miten Charlie suhtautuu tilanteeseensa päältä katsoen rauhallisesti - mutta mitä pyörineekään pinnan alla? Charlien kirkas, terävä, lavealle matkaava mieli on vangittuna kehoon, joka ei liikkeelle juuri pääse. Esiin tulee vahva viehtymys kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen - ennen kaikkea ihmisten aitoihin ajatuksiin. Charlie kaipaa yhteyttä tyttäreensä, joka on kaikesta vihainen ja pitää isäänsä ällöttävänä. Pentti luo herkän kuvan ihmisestä, josta moni saattaisi joko kääntää katseensa pois tai tuijottaa kuin sirkuksen friikkiä - ja siinä me katsojat katsomme, ihmiset ihmistä.

Ilkka Pentti ja Riina Björkbacka. Kuva: Karri Lämpsä

Charlien ainoana ystävänä ja hoitajana, tarmokkaana Brendana, Riina Björkbacka tuo esiin ristiriidan, jossa hänen roolihahmonsa on toisaalta kovin huolissaan, toisaalta myös mahdollistaa tilanteen etenemisen. Läsnä on painava kysymys siitä, missä määrin aikuisen ihmisen valintoihin voi tai pitäisi yrittää vaikuttaa.

Ikään kuin Brendan vastavoimana Charlien tytär, Emily, ei voisi vähempää välittää - tai sitä hän ainakin pyrkii ilmentämään. Sari Harju tuo vimmaisella energialla näyttämölle kaikesta ja kaikille vihaisen teinin, joka pyrkii pitämään hapertuvaa maailmaansa kasassa silkalla raivolla. Hänen ilmaisunsa on vahvaa, mutta toisaalta olisin kaivannut siihen ehkä muitakin tasoja tai sävyjä kuin jatkuvaa rähisemistä - Emilyn hahmo tuli kaikkein elävimmäksi silloin, kun hän antoi pilkahduksen muusta; vaikkapa ilosta tai epävarmuudesta.

Santeri Niskanen ja Sari Harju. Kuva: Karri Lämpsä

Charlien elämään pölähtää myös lähetystyötä tekevä mormoni, vanhin Thomas. Kirkasotsaista nuortamiestä esittää Santeri Niskanen. Thomasille on kerrottu, millainen maailma on ja miten sitä katsotaan - mutta onko siinä kaikki? Niskanen kuvaa onnistuneesti nuoren miehen mielentiloja hänen ymmärryksensä laajentuessa.

Charlien ex-puolisona, Maryna, Sari Happonen piirtää nähtäväksi elämän kuluttaman naisen, joka varmasti yrittää parhaansa, mutta jonka voivat eivät millään riitä kaikkien haasteiden käsittelemiseen.

Sari Happonen ja Ilkka Pentti. Kuva: Karri Lämpsä

Rantanivan ohjaus pitää sekä näytelmän henkilöt, tarinan että katsojat otteessaan herkeämättä. Katse ihmiseen on inhimillisyyttä ymmärtävä, ja huumorin kukkia ne ovat tummemmatkin kukkaset. Hahmojen henkilökohtaiset tarinat, elämän tuomat opit ja kolhut avautuvat ja syventyvät hienosti näytelmän edetessä - kaikkeen on syynsä. Lopulta koskettavimpia eivät ehkä ole surulliset asiat, vaan ne lämmöllä tuikahtelevat, riipaisevat pienet hyvän mielen hetket.

Etenkin Charlien hahmossa olennaista on myös onnistunut fyysinen olemus maskeerauksineen. Loistavan naamioinnin on suunnitellut Sanna Virkkula, joka on yhdessä Jukka Horsmanheimon kanssa suunnitellut ja valmistanut myös erikoistehosteen. Realistisen puvustuksen on suunnitellut Jonna Kuittinen.

Myös lavastus on Kuittisen suunnittelema. Charlien roskaisessa ja sekaisessa asunnossa ei juuri iloa näy. Sohva on rasituksesta notkahtanut, sohvan jalkojen alla on tiilet kohottamassa sohvaa, helpottamassa seisomaannousua - näkymässä on monia oivaltavia yksityiskohtia, jotka liittyvät Charlien elämän realiteetteihin.

Ilkka Pentti. Kuva: Karri Lämpsä

Juho Itkosen suunnittelema valaistus ja Jarmo Jääskeläisen suunnittelemat videot elävöittävät ja avartavat visuaalista kerrontaa. Kati Koslosen äänisuunnittelu tukee esityksen kokonaisuutta.

Esityksen päätteeksi yleisö antoi pitkät aplodit, osin seisaallaan. Kun väki purkautui teatterin aulaan, katselin kasvoja; monilla niillä näkyi liikutus ja monien silmät näyttivät hieman itkettyneiltäkin - omani mukaan luettuna. Tämä oli pakahduttava elämys, ehdottoman suositeltava kaikille, joiden mielestä teatterissa kannattaa käsitellä myös vaikeita asioita. Tässä se tehdään taiten, monenlaisia elämäntilanteita ymmärtäen. Ja kaikesta raadollisuudesta huolimatta ihmisyyttä ei koskaan unohdeta.

Valkoinen valas Kuopion kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

---