maanantai 14. marraskuuta 2016

Red Nose Company: Punainen viiva

Vuorossa on toinen vierailuesitys, Red Nose Companyn esittämä Punainen viiva eli Ilmari Kiantoa klovnerian keinoin. Näytelmän on ohjannut Otso Kautto / Teatteri Quo Vadis. Täytyy myöntää, että tähän ei välttämättä olisi tullut lähdettyä ilman kuningatar-pestiä, mutta pesti kyllä huomattavasti madaltaa kynnystä. (Ja ei, ei se kuitenkaan velvoita mihinkään, ihan itse kyllä olin kärppänä varaamassa lippua kun vierailut aikanaan myyntiin tulivat.) Ja kyllä tämä kansaa kiinnosti; välillä näytös oli jo loppuunvarattu, eikä sinne lopulta monta vapaata paikkaa tainnut jäädä, jos yhtään.

Vasemmalla Mike (Tuukka Vasama) ja oikealla Zin (Timo Ruuskanen).
Kuva: Tero Ahonen
Pakko sanoa sivuhuomautuksena, että harvoin kuvan värit sopivat näin täydellisesti tämän blogin värimaailmaan! :D

Klovnikaksikko Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) lupaavat näytöksen alussa esittää Ilmari Kiannon Punaisen viivan kaikki henkilö- ja eläinhahmot. Ja hahmoissa löytyy! Suomalaisuus on karrikoitua ja hyvin tunnistettavaa, ja näytelmässä saadaan mm. käyttäytymisesimerkki, miten kaksi suomalaista naista kohtaa toisensa. Eläinten osalta en ole ihan varma, onko Torakka numero 17:n matka Riikan suoliston läpi romaanissa yhtä elävästi esillä kuin nyt lavalla... Mutta meno on hulvatonta. Esityksessä on taitavasti toteutettu ristiriita siitä, miten yhdistetään näinkin karu tarina ja tällainen esitysmuoto ja -tyyli. Muutaman kerran tulee erikoinen olo siitä, kun tapahtumien traagisuus ja surumielisyys kohtaavat klovnerian hassuttelevan otteen - vaikkapa isän surressa kuolleita lapsiaan.

Kiannon kertomuksessa maan hiljaiset, korven asukit, pääsevät ensimmäistä kertaa äänestämään vapaissa valtiopäivävaaleissa, ja kaikilla, myös naisilla, on yhtäläinen äänioikeus. Niin näillä ihmisillä on vakaa usko siihen, että äänestämällä päästään kohti parempaa maailmaa. Jyväskylän kaupunginteatterissa tämä esitys on juuri samana tiistaina, kun aamulla Suomenkin mediassa kerrottiin USA:n kansan äänestäneen paremman tulevaisuuden toivossa presidentikseen Donald Trumpin. Tuskin tämä ajoitus tarkoituksellinen on, mutta aika hyvä sattuma - kirpaisee ajan hermoa, etten sanoisi.

Esitykseen kuuluu paljon musiikkia ja laulua. Soittolistalla ovat mm. Iggy Pop, Manic Street Preachers, Lou Reed - ja hyvin taipuvat Nälkämaan laulun sanat Passengerin säveleen! Toisaalta jäin miettimään sitä, että osa vitseistä perustui englanninkielisten kappaleiden sanojen ymmärtämiseen - tämä voi olla pettymys sellaisille teatterissakävijöille, jotka eivät englantia osaa. Itsekin tunnen heitä muutaman. Mutta silloin kun kielen hallitsee, kappalevalinnat ovat kieltämättä osuvia ja vitsit toimivia!

Klovnikaksikko käyttää ääntään muutenkin tavallisesta näytelmästä poikkeavalla tavalla - he puhuvat hyvin korkealla, etten sanoisi kimittävällä äänellä koko ajan. Toisaalta tämä toki tuo lisää koomisuutta hahmoihin, kuten kovaa elämää korvessa elävään mökin isäntään, mutta toisaalta kaksi tuntia tätä puhetapaa on minusta jo hieman raskasta. Tosin myönnän, että klovneria on minulle aika vieras laji - en minä tiedä, kuuluuko tällainen puhe johonkin lajin perusominaisuuksiin.

Kaikkiaan ilmaisu on monipuolista. Klovnimaskit tuovat oman lisänsä ilmeisiin, ja miehet liikkuvat ja elehtivät lavalla eläväisesti - tai sitten välillä hyvin vähäeleisesti, mikä korostaa sanomaa. Esiintyminen on vaivatonta, ja siihen sisältyy myön improvisaation ja interaktiivisuuden elementtejä, mikä on omiaan pitämään esityksen tuoreena, ilman suvantoja.

Lavastus on niukka mutta toimiva. Punainen samettiverho ja punainen viiva lattiassa taipuvat moneksi. Soittimia paitsi soitetaan, myös käytetään tarpeistona - ja idea elää hyvin.

Soitin saa kyytiä. Lähempänä Mike (Tuukka Vasama) ja kauempana Zin (Timo Ruuskanen).
Kuva: Tero Ahonen

Menin esitykseen itsekseni, mutta se ei viihtymistä haitannut - oli siellä muitakin omassa seurassaan saapuneita, ja parin yksin saapuneen teatteriharrastajan kanssa juttelinkin kun satuimme vierekkäin istumaan. Teatterissa käymisen ei kannata antaa olla kiinni siitä, saako jonkun seurakseen - esityksestä jokainen kuitenkin nauttii omassa mielessään.

Kaikkiaan pidin kovasti Red Nose Companyn Punaisesta viivasta, ja suosittelisin sitä ennakkoluulottomille katsojille, jotka ovat valmiita nauttimaan teatterissa muustakin kuin ihan perinteisestä teatteri-ilmaisusta. Ja selvästi katsomon täyttänyt yleisö piti myös, niin innokkaasti esitystä kiitettiin aplodein.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti