Teatterin pukusuunnittelu ja Merja Levo
Kun ryhdyin valmistelemaan tätä juttua, ajattelin, että tästä tulee kiinnostavaa sekä minulle että uskoakseni lukijoille. Puvustus on yksi aihe, joista on tekstiä ja kuvia toivottukin. Tapasin siis Jyväskylän kaupunginteatterin pukusuunnittelijan, Merja Levon. Juttelimme, sain häneltä aineistoa jutun taustaksi ja hän kierrätti minua teatterilla puvustukseen liittyvissä tiloissa. Niinpä minulla oli kirjoittamista aloittaessani sivukaupalla muistiinpanoja, nivaska tausta-aineistoa ja runsaasti kuvia. Ja ainakin minulle tämän jutun tekeminen kaikkineen osoittautui todella mielenkiintoiseksi ja opettavaiseksi - toivottavasti myös lukemisesta on iloa!
Merja kiinnostui jo nuorena teatterista - hänen ystävänsä näytteli nuorisoteatterissa, ja Merjaa viehätti ensin lavastaminen, mutta sittemmin kiinnostus kääntyi puvustamiseen. Merja opiskeli Lahden Taideteollisessa oppilaitoksessa vaatesuunnittelijaksi ja valmistui vuonna 1976. Jo ensimmäisen puolen vuoden aikana opinnoissa Merja tiesi, ettei halua teolliseksi vaatesuunnittelijaksi vaan teatteripuolelle, ja hänen opettajansa Paula Häiväoja totesikin "jos on tarpeeksi sinnikäs, niin tällä tutkinnolla voi päästä teatteriinkin". Merja sanookin, että vielä 70-80 -luvuilla näin saattoi tehdä kun oli tarpeeksi innokas, nykyään tämä on vaikeampaa. 70- ja 80-luvuilla Merja kävi myös paljon erilaisia teatterin puvustamiseen liittyviä kursseja, ja iso osa osaamisesta on kehittynyt tietysti myös työn kautta.
Lahdesta valmistumisen jälkeen Merja oli vuoden freelancerina. Tänä aikana hän teki töitä Lahden kaupunginteatteriin; ensin hän oli siellä opintoihin liittyvässä työharjoittelussa, sitten pukijana ja sen jälkeen pääsi tekemään pukusuunnittelijan töitä. Vuonna 1977 Merja sai kiinnityksen Turun kaupunginteatteriin pukusuunnittelijaksi. Turussa toimineista ohjaajista Merja mainitsee erityisesti Jotaarkka Pennasen ja Laura Jäntin - heidän kanssaan työskentely oli Merjalle "korkeakoulu teatterialalle". Turun kaupunginteatterissa työskennelty aika, 20 vuotta vuosina 1977 -1997, oli Merjan oman kehittymisen kannalta todella merkittävä.
Turussa työskentelyn ohessa Merja suoritti Taideteollisessa korkeakoulussa taiteilijan pedagogiset opinnot, ja Turusta lähdettyään hän teki samassa oppilaitoksessa maisterintutkinnon taidekasvatuksen alalta. Näiden opintojen jälkeen hän toimi myös päätoimisena tuntiopettajana Taideteollisessa korkeakoulussa ja oli mukana taidekasvatuksen osaston tutkimus- ja kehittämishankkeessa.
Merjan ansioluettelo on kunnioitettava muutenkin; hän on ollut useissa eri oppilaitoksissa tuntiopettajana, toiminut erilaisissa luottamustoimissa Suomen Lavastustaiteilijanliiton hallituksessa ja ollut mukana ajamassa esittävän pukusuunnittelun koulutusohjelmaa Taideteolliseen korkeakouluun. Hän on osallistunut useisiin teatteripukunäyttelyihin ja saanut monia apurahoja ja palkintoja. Merja on tehnyt pitkän uransa aikana myös vierailuja mm. TV2:een, Suomen Kansallisteatteriin, Helsingin kaupunginteatteriin sekä moniin suomalaisiin ammattiteattereihin. Yhteensä Merjan ansioluettelosta löytyy 110 produktiota.
Opetustyön ja koulutuksen kehittämisen mielenkiintoisuudesta huolimatta Merja koki, että teatterissa pukusuunnittelijana toimiminen on kuitenkin hänen ominta aluettaan. Jyväskylän kaupunginteatteriin Merja tuli vuonna 2003 Aila Lavasteen kiinnittämänä. Täällä hän tulee siis työskennelleeksi 13,5 vuotta, jona aikana hän on suunnitellut 34 produktion puvustuksen - musikaaleja, nykydraamaa, klassikoita ja satuja. Joihinkin pienen näyttämön produktioihin hän on suunnitellut myös lavastuksen. Merja on ollut toistakymmentä vuotta mukana kaupunginteatterin yleisötyössä; hän oli käynnistämässä sitä yhdessä Aila Lavasteen kanssa. Siinä yhteydessä Merja on ollut kehittämässä ja luomassa yhteistyöverkostoa Jyväskylän Yliopiston opettajankoulutuslaitoksen, Kulttuuriaitan, Jyväskylän perusopetuksen ja Taidemuseon kanssa.
Ja helmikuussa 2017 Merjan jää eläkkeelle pitkän ja monipuolisen uransa jälkeen. Merja mainitsee, että tässä työssä hän on jaksanut näin pitkään, kun on saanut tehdä monia asioita pukusuunnittelun lisäksi kuten lavastuksia ja yleisötyötä. Ja se on myös teatterityössä rikkaus, kun näytelmät, työryhmät ja ohjaajat vaihtuvat. Työstään hän jää kaipaamaan erityisesti työyhteisöä ja sen huumoria.
Jyväskylän kaupunginteatterin yleisötiloissa on Merjan pukunäyttely ja suuri vaatekollaasi Jekyll & Hyde musikaalin tanssijoiden asuista toukokuun 2017 loppuun.
Muutama kuva näyttelystä:
Miten sitten produktion suunnittelu etenee?
Merja kertoo prosessista käyttäen esimerkkinä Jekyll& Hyde -musikaalin puvustamista. Kaiken alku on tekstivalinta sekä ohjaajan näkemys. Jekyll& Hyden tekeminen oli tiedossa toukokuussa 2014 eli noin vuotta ennen harjoitusten alkua - musikaalin ensi-iltahan oli syyskuun alussa 2015. Ensimmäiset palaverit pidettiin toukokuussa 2014. Merja kertoo, että Jekyll&Hyden suunnittelu alkoi harvinaisen aikaisin; yleensä työhön päästään noin puoli vuotta ennen harjoitusten alkua.
Jekyll&Hyden pukujen lähtökohtana oli steampunk-tyyli - steampunk pohjaa 1800-luvun lopun muotiin, ja Jekyll&Hyden tarina sijoittuu 1880-luvulle. Merja kertoo, että näytelmän hahmoista yläluokka oli puettu 1880-luvun epookkiin, kun taas kansan, Lucyn, tohtori Jekyllin ja Emman puvut olivat steampunkia.
Ennakkosuunnitteluun kuuluu taustan tutkimista, kuvamateriaalin hankintaa, pukuluonnosten ja työpiirustusten tekemistä sekä materiaalien hahmottamista. Ennakkosuunnitteluun osallistuvat pukusuunnittelijan lisäksi ohjaaja, lavastaja, koreografi, valosuunnittelija ja kapellimestari. Alkuvaiheessa Merja tekee aina nk. kohtauslakanan, jonka avulla hän hahmottaa mahdolliset pukuvaihdot ja mikäli samalla näyttelijällä on useampia roolihahmoja, kohtauslakanasta näkee myös mitä pukusuunnittelussa pitää tältä kannalta ottaa huomioon. Merja kertoo tekevänsä näytelmästä ideakuvaston, johon hän kerää monenlaisia kuvia siitä, minkä tyylisiä näytelmän vaatteet voisivat olla. Kun visuaalisen tyylin lähtökohdat yhteisissä palavereissa on löydetty, alkaa varsinainen pukujen suunnittelu.
Merja kertoo, että Lahdessa pukijana ollessaan hän sai arvokasta oppia, sillä siinä hän tajusi mitä kaikkea näyttämövaatteen suunnittelussa pitää ottaa huomioon, kuten nopeat pukuvaihdot, vaatteen toiminnallisuus erilaisissa näyttämötilanteissa, vaatteen kestävyys ja materiaalien erilaiset pintakäsittelyt.
Merja ei itse osallistu ompelutyöhön, vaan hän käy pukuluonnokset läpi toteuttajien kanssa. Tällöin pohditaan yhdessä vaatteen muotoa ja leikkauksia, jotta saadaan haluttu lopputulos. Merjalla on näkemys siitä, miltä puvun tulee näyttää, ja ompelimo toteuttaa vision hyvällä ammattitaidolla. Merja kehuukin puvustamon osaamista moneen kertaan.
Jo luonnosteluvaiheessa tehdään samalla materiaalisuunnittelua. Nykyään paljon materiaaleja haetaan Tallinnasta, osittain koska siellä on edullisempi hintataso mutta ennen kaikkea, koska valikoima on huomattavasti laajempi kuin Suomessa kankaiden ja erilaisten koristemateriaalien osalta. Suomessa Toijalan Tekstiilipalvelun tukkukauppa on pukusuunnittelijoiden vakiopaikka hankinnoissa. Myös netti on laajentanut mahdollisuuksia; tilauksia voi tehdä vaikka mistä, mutta toisaalta tuolloin ei pääse hypistelemään materiaalia valintavaiheessa.
Kengät ovat osa pukua, ja niidenkin hankinnassa on omat kuvionsa. Niitä hankitaan kenkä- ja tanssialan liikkeistä sekä tilataan netistä. Kengillä on hyvin suuri merkitys näyttelijöille jo harjoitusvaiheessa, jotta he oppivat liikkumaan niillä luontevasti ja joskus näyttelijä voi löytää kenkien avulla jopa roolihenkilönsä karaktäärin.
Merja kertoo, että työprosessin edetessä puvuston lisäksi pukusuunnittelija tekee läheistä yhteistyötä näyttelijän, kampaajan, maskeeraajan ja koreografin kanssa, sillä kaikki nämä osa-alueet vaikuttavat niin pukuun kuin roolihahmon ulkoiseen olemukseen ja tapaan liikkua.
Merja kiteyttää, että näyttämöpuvun syntyyn vaikuttavat siis teksti, ohjaajan lähtökohdat, koreografi ja esityksen liikekieli, lavastus, visuaalisen työryhmän ideat ennakkosuunnittelussa, pukusuunnittelijan keräämät ideakuvat, pukusuunnittelijan näkemys, näyttelijä, materiaalivalinnat ja toteutus ompelimossa. Näyttämöpuku on aina osa isompaa kokonaisuutta eli teatteriesitystä, jossa esittävä taide, äänimaailma ja visuaalisuus liittyvät toisiinsa muodostaen yhdessä moniaistillisen elämyksen.
Jonkin verran pukuja voi myös kierrättää, tietyin reunaehdoin. Pukusuunnittelija voi kierrättää ja muokata itse suunnittelemiaan pukuja, sillä suunnittelijalla on pukuun tekijänoikeus. Kun puvut edustavat selkeää realistista ajankuvaa - kuten Elämänmenon sodanjälkeisen Suomen ajankuvassa, niin sellaisen työn kohdalla varasto on tärkeä aarreaitta. Elämänmenon puvustuksesta noin 70% saatiinkin teatterin omista varastoista.
Jekyll&Hyde -musikaalissa kansan ja ilotyttöjen vaatteet saatiin paljolti muokattua teatterin omasta varastosta. Näistä puvuista ei ollut luonnoksia, vaan muokkaus tehtiin suoraan mallinukkejen päällä. Esimerkiksi kansannaisten hameet olivat aiemmin olleet maalaishameita, joita nyt muokattiin soljilla ja remmeillä rouheiksi steampunk -asuiksi. Varastosta ja kirpputoreilta löydettiin pikkujakkuja, joita värjättiin ja työstettiin asuihin sopiviksi.
Mihin kaikki puvut sitten päätyvät?
Jyväskylän kaupunginteatterilla on toki omat pukuvarastonsa, joista löytyvien pukujen määrää Merja ei oikein uskalla edes arvailla. Esityskaudella 2014-15 kauden pukumäärä oli 228, kaudella 2015-16 pukumäärä oli 251. Näistä ja teatterin yli 50-vuotisesta historiasta voisi tehdä hyvin karkean arvion, että teatterin pukujen määrä voisi liikkua jossain 10 000 paikkeilla. Mutta päästyäni itsekin käymään varastoissa Merjan kanssa voin todeta, että pukujen määrää on varsin mahdotonta arvioida näkemänsä perusteella.
Toinen pukusuunnittelija ei voi käyttää toisen suunnittelemaa pukua ilman lupaa. Jos pukua käytetään sellaisenaan, käsiohjelmassa tulee olla merkintä siitä, kuka tietyn puvun on suunnitellut. Jonkin verran teatterit vaihtavat ja lainaavat pukuja keskenään; tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset miesten asut (kuten frakit, saketit ja bonjour-takit), univormut sekä sotilasvaatteet. Oopperoissa pukulainauksia tehdään paljonkin yli maan rajojen. Ja esimerkiksi Shrekissä puvustus on osittain tiukasti määritelty, joten Jyväskylän puvut haluttiin ostaa Helsinkiin. Usein kuitenkin teattereissa halutaankin tehdä pukuja omalla tyylillä, omien näkemysten mukaan, ja lisäksi pukujen uusiokäyttöön vaikuttavat tietysti näyttelijöiden mitat.
Työhön kuuluu Merjan mielestä paljon mukavia puolia kuten suunnittelu- ja pukujen toteutusvaihe ja se, kun näkee miten suunnitelmat muuttuvat todeksi näyttämöllä. Puku on voimakkaasti näyttelijän ilmaisun tuki ja työväline ja samalla se auttaa näyttelijää muuntautumaan roolihahmoksi.
Haastetta tuo se, että katsojat ovat nykyään hyvin tietoisia monista asioista, joten vaatimustaso on kova. Netti, elokuvat, tv, matkustelu ja muoti ovat vuosien kuluessa selvästi lisänneet katsojien tiedostavuutta. Aika on rajoite työssä, tuotannot tehdään tiukalla aikataululla. Haasteisiin kuuluu myös se, kuinka iso kokonaisuus saadaan toimivaksi. Merjan lempitöitä ovat epookkijutut ja sadut - niissä pääsee herkuttelemaan vapaammin ja suunnittelijavetoisesti. Haastavinta on nykypäivän realismi - siinä myös ohjaajalla ja näyttelijöillä on selkeimmät näkemykset siitä, miltä asioiden tulee näyttää.
Tällaisesta aiheesta on tietysti paljon sellaista kuvamateriaalia, joka liittyy kiinteästi juttuun. Kaikkea en ole ripotellut tekstin väleihin, joten lopuksi koostetta Merjan lempitöistä Jyväskylän kaupunginteatterin ajalta - Jekyll&Hyden lisäksi. Kaikkien näiden eri näytelmiä kuvaavien kuvien lähde on Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto.
Kaipuun karuselli, v. 2012. Anssi Valtosen ohjaus, johon Merja suunnitteli sekä puvustuksen että lavastuksen. Merja kertoo, että tämä on yksi hänen onnistuneimpia töitään, ja prosessissa löytyi hieno yhteinen maailma Anssin ja työryhmän kanssa.
Saituri, v. 2013. Kuten Merja sanoo: "epookkiherkku". Ohjaus Leena Havukainen.
Veljeni Leijonamieli, v. 2012. Satua ja värikkyyttä. Ohjaus Anssi Valtonen.
Kuka pelkää noitia, v. 2008. Satua ja fantasiaa. Ohjaus: Anssi Valtonen.
Pikkusinisiipi, v. 2005. Merja muistelee: "Hieno tarina Helene Schjerfbeckin lapsuudesta." Merjan suunnittelema puvustus ja lavastus. Ohjaus Aila Lavaste.
Uppo-Nalle ja rohkea Reeta, v. 2004. Tässä Merja muistelee erityisen lämmöllä fantasiaosuutta ja koiria. Näytelmään liittyi myös yleisötyö "Minä eläimenä". Ohjaus Aila Lavaste.
Esimerkkinä realistisemmasta puvustuksesta vuonna 2011 tehty Ansa - joka siis oli dekkari, aivan eri asia kuin tällä hetkellä ohjelmistossa oleva Ansa-musikaali. Ohjaus Anssi Valtonen.
 |
| Jyväskylän kaupunginteatterin pukusuunnittelija Merja Levo. Kuva: Jiri Halttunen |
Merja Levo
Merja kiinnostui jo nuorena teatterista - hänen ystävänsä näytteli nuorisoteatterissa, ja Merjaa viehätti ensin lavastaminen, mutta sittemmin kiinnostus kääntyi puvustamiseen. Merja opiskeli Lahden Taideteollisessa oppilaitoksessa vaatesuunnittelijaksi ja valmistui vuonna 1976. Jo ensimmäisen puolen vuoden aikana opinnoissa Merja tiesi, ettei halua teolliseksi vaatesuunnittelijaksi vaan teatteripuolelle, ja hänen opettajansa Paula Häiväoja totesikin "jos on tarpeeksi sinnikäs, niin tällä tutkinnolla voi päästä teatteriinkin". Merja sanookin, että vielä 70-80 -luvuilla näin saattoi tehdä kun oli tarpeeksi innokas, nykyään tämä on vaikeampaa. 70- ja 80-luvuilla Merja kävi myös paljon erilaisia teatterin puvustamiseen liittyviä kursseja, ja iso osa osaamisesta on kehittynyt tietysti myös työn kautta.
Lahdesta valmistumisen jälkeen Merja oli vuoden freelancerina. Tänä aikana hän teki töitä Lahden kaupunginteatteriin; ensin hän oli siellä opintoihin liittyvässä työharjoittelussa, sitten pukijana ja sen jälkeen pääsi tekemään pukusuunnittelijan töitä. Vuonna 1977 Merja sai kiinnityksen Turun kaupunginteatteriin pukusuunnittelijaksi. Turussa toimineista ohjaajista Merja mainitsee erityisesti Jotaarkka Pennasen ja Laura Jäntin - heidän kanssaan työskentely oli Merjalle "korkeakoulu teatterialalle". Turun kaupunginteatterissa työskennelty aika, 20 vuotta vuosina 1977 -1997, oli Merjan oman kehittymisen kannalta todella merkittävä.
Turussa työskentelyn ohessa Merja suoritti Taideteollisessa korkeakoulussa taiteilijan pedagogiset opinnot, ja Turusta lähdettyään hän teki samassa oppilaitoksessa maisterintutkinnon taidekasvatuksen alalta. Näiden opintojen jälkeen hän toimi myös päätoimisena tuntiopettajana Taideteollisessa korkeakoulussa ja oli mukana taidekasvatuksen osaston tutkimus- ja kehittämishankkeessa.
Merjan ansioluettelo on kunnioitettava muutenkin; hän on ollut useissa eri oppilaitoksissa tuntiopettajana, toiminut erilaisissa luottamustoimissa Suomen Lavastustaiteilijanliiton hallituksessa ja ollut mukana ajamassa esittävän pukusuunnittelun koulutusohjelmaa Taideteolliseen korkeakouluun. Hän on osallistunut useisiin teatteripukunäyttelyihin ja saanut monia apurahoja ja palkintoja. Merja on tehnyt pitkän uransa aikana myös vierailuja mm. TV2:een, Suomen Kansallisteatteriin, Helsingin kaupunginteatteriin sekä moniin suomalaisiin ammattiteattereihin. Yhteensä Merjan ansioluettelosta löytyy 110 produktiota.
Opetustyön ja koulutuksen kehittämisen mielenkiintoisuudesta huolimatta Merja koki, että teatterissa pukusuunnittelijana toimiminen on kuitenkin hänen ominta aluettaan. Jyväskylän kaupunginteatteriin Merja tuli vuonna 2003 Aila Lavasteen kiinnittämänä. Täällä hän tulee siis työskennelleeksi 13,5 vuotta, jona aikana hän on suunnitellut 34 produktion puvustuksen - musikaaleja, nykydraamaa, klassikoita ja satuja. Joihinkin pienen näyttämön produktioihin hän on suunnitellut myös lavastuksen. Merja on ollut toistakymmentä vuotta mukana kaupunginteatterin yleisötyössä; hän oli käynnistämässä sitä yhdessä Aila Lavasteen kanssa. Siinä yhteydessä Merja on ollut kehittämässä ja luomassa yhteistyöverkostoa Jyväskylän Yliopiston opettajankoulutuslaitoksen, Kulttuuriaitan, Jyväskylän perusopetuksen ja Taidemuseon kanssa.
Ja helmikuussa 2017 Merjan jää eläkkeelle pitkän ja monipuolisen uransa jälkeen. Merja mainitsee, että tässä työssä hän on jaksanut näin pitkään, kun on saanut tehdä monia asioita pukusuunnittelun lisäksi kuten lavastuksia ja yleisötyötä. Ja se on myös teatterityössä rikkaus, kun näytelmät, työryhmät ja ohjaajat vaihtuvat. Työstään hän jää kaipaamaan erityisesti työyhteisöä ja sen huumoria.
Jyväskylän kaupunginteatterin yleisötiloissa on Merjan pukunäyttely ja suuri vaatekollaasi Jekyll & Hyde musikaalin tanssijoiden asuista toukokuun 2017 loppuun.
Muutama kuva näyttelystä:
 |
| Kollaasi Jekyll&Hyde -musikaalin tanssijoiden asuista. Kollaasin vieressä vasemmalla Lucyn ja Jekyllin puvut, oikealla Lukin puku. Kuva: Merja Levo |
 |
| Emman ja Lucyn pukuja Jekyll&Hyde -musikaalista. Kuva: Merja Levo |
 |
| Saituri-näytelmän pukuja. Violetinsinisen puvun kankaat sattuivat löytymään settinä; samasta kankaasta oli saatavilla sekä sileä että kirjottu versio. Kuva: Merja Levo |
 |
| Pukuja Cabaret-musikaalista ja Niskavuoren nuori emäntä -näytelmästä. Kuva: Merja Levo |
 |
| Näyttelyyn liittyviä kuvia Kaipuun karuselli -näytelmästä. |
Pukusuunnittelusta - ja puvuista
Miten sitten produktion suunnittelu etenee?
Merja kertoo prosessista käyttäen esimerkkinä Jekyll& Hyde -musikaalin puvustamista. Kaiken alku on tekstivalinta sekä ohjaajan näkemys. Jekyll& Hyden tekeminen oli tiedossa toukokuussa 2014 eli noin vuotta ennen harjoitusten alkua - musikaalin ensi-iltahan oli syyskuun alussa 2015. Ensimmäiset palaverit pidettiin toukokuussa 2014. Merja kertoo, että Jekyll&Hyden suunnittelu alkoi harvinaisen aikaisin; yleensä työhön päästään noin puoli vuotta ennen harjoitusten alkua.
Jekyll&Hyden pukujen lähtökohtana oli steampunk-tyyli - steampunk pohjaa 1800-luvun lopun muotiin, ja Jekyll&Hyden tarina sijoittuu 1880-luvulle. Merja kertoo, että näytelmän hahmoista yläluokka oli puettu 1880-luvun epookkiin, kun taas kansan, Lucyn, tohtori Jekyllin ja Emman puvut olivat steampunkia.
 |
| Herra Hyde steampunk-tyylissä. Kuva: Jiri Halttunen |
 |
| Lucy ja Hyde steampunkin hengessä. Kuva: Jiri Halttunen |
 |
| Lukki ja Lucy - ja edelleen steampunkia. Kuva: Jiri Halttunen |
 |
| Lukki ja kansaa. Kuva: Jiri Halttunen |
 |
| Jekyll&Hyde -musikaalin yläluokkaa. Kuva: Jiri Halttunen |
Ennakkosuunnitteluun kuuluu taustan tutkimista, kuvamateriaalin hankintaa, pukuluonnosten ja työpiirustusten tekemistä sekä materiaalien hahmottamista. Ennakkosuunnitteluun osallistuvat pukusuunnittelijan lisäksi ohjaaja, lavastaja, koreografi, valosuunnittelija ja kapellimestari. Alkuvaiheessa Merja tekee aina nk. kohtauslakanan, jonka avulla hän hahmottaa mahdolliset pukuvaihdot ja mikäli samalla näyttelijällä on useampia roolihahmoja, kohtauslakanasta näkee myös mitä pukusuunnittelussa pitää tältä kannalta ottaa huomioon. Merja kertoo tekevänsä näytelmästä ideakuvaston, johon hän kerää monenlaisia kuvia siitä, minkä tyylisiä näytelmän vaatteet voisivat olla. Kun visuaalisen tyylin lähtökohdat yhteisissä palavereissa on löydetty, alkaa varsinainen pukujen suunnittelu.
 |
| Elämänmenon kohtauslakana - ylempänä alku tarkemmin, alla koko lakana. (Kuvan saa avattua suuremmaksi klikkaamalla.) Lakanasta näkyvät näyttelijöiden kaikki roolihahmot, kohtaukset, kohtausten ajankohdat, vuoden- ja vuorokaudenajat, hahmojen vaihdot kohtauksissa (ja tuleeko jossain pikavaihto)... Myös tekniikka, kampaamo, maskeeraamo ja muut vastaavat hyödyntävät usein pukusuunnittelijan tekemää kohtauslakanaa omiin tarpeisiinsa. |
Merja kertoo, että Lahdessa pukijana ollessaan hän sai arvokasta oppia, sillä siinä hän tajusi mitä kaikkea näyttämövaatteen suunnittelussa pitää ottaa huomioon, kuten nopeat pukuvaihdot, vaatteen toiminnallisuus erilaisissa näyttämötilanteissa, vaatteen kestävyys ja materiaalien erilaiset pintakäsittelyt.
Merja ei itse osallistu ompelutyöhön, vaan hän käy pukuluonnokset läpi toteuttajien kanssa. Tällöin pohditaan yhdessä vaatteen muotoa ja leikkauksia, jotta saadaan haluttu lopputulos. Merjalla on näkemys siitä, miltä puvun tulee näyttää, ja ompelimo toteuttaa vision hyvällä ammattitaidolla. Merja kehuukin puvustamon osaamista moneen kertaan.
Jo luonnosteluvaiheessa tehdään samalla materiaalisuunnittelua. Nykyään paljon materiaaleja haetaan Tallinnasta, osittain koska siellä on edullisempi hintataso mutta ennen kaikkea, koska valikoima on huomattavasti laajempi kuin Suomessa kankaiden ja erilaisten koristemateriaalien osalta. Suomessa Toijalan Tekstiilipalvelun tukkukauppa on pukusuunnittelijoiden vakiopaikka hankinnoissa. Myös netti on laajentanut mahdollisuuksia; tilauksia voi tehdä vaikka mistä, mutta toisaalta tuolloin ei pääse hypistelemään materiaalia valintavaiheessa.
Kengät ovat osa pukua, ja niidenkin hankinnassa on omat kuvionsa. Niitä hankitaan kenkä- ja tanssialan liikkeistä sekä tilataan netistä. Kengillä on hyvin suuri merkitys näyttelijöille jo harjoitusvaiheessa, jotta he oppivat liikkumaan niillä luontevasti ja joskus näyttelijä voi löytää kenkien avulla jopa roolihenkilönsä karaktäärin.
Merja kertoo, että työprosessin edetessä puvuston lisäksi pukusuunnittelija tekee läheistä yhteistyötä näyttelijän, kampaajan, maskeeraajan ja koreografin kanssa, sillä kaikki nämä osa-alueet vaikuttavat niin pukuun kuin roolihahmon ulkoiseen olemukseen ja tapaan liikkua.
Merja kiteyttää, että näyttämöpuvun syntyyn vaikuttavat siis teksti, ohjaajan lähtökohdat, koreografi ja esityksen liikekieli, lavastus, visuaalisen työryhmän ideat ennakkosuunnittelussa, pukusuunnittelijan keräämät ideakuvat, pukusuunnittelijan näkemys, näyttelijä, materiaalivalinnat ja toteutus ompelimossa. Näyttämöpuku on aina osa isompaa kokonaisuutta eli teatteriesitystä, jossa esittävä taide, äänimaailma ja visuaalisuus liittyvät toisiinsa muodostaen yhdessä moniaistillisen elämyksen.
 |
| Merjan ideakuvastoa Jekyll&Hyde -musikaalin johtokunnan ja Lucyn puvuista. |
 |
| Merjan ideakuvastoa Jekyll&Hyde -musikaalin Lucyn, Jekyllin ja Emman puvuista. |
 |
| Merjan ideakuvastoa Jekyll&Hyde -musikaalin ilotyttöjen puvuista. |
 |
| Merjan piirroksia Jekyll&Hyde -musikaalin Lukin ja yläluokan nuorten naisten puvuista. |
 |
| Kuvasarjaa siitä, miten Anneli Karppinen muuntuu mummoksi Juokse ko hullu -näytelmää varten. |
 |
| Vanhempaa materiaalia: Merjan ideakuvastoa Juokse ko hullu -näytelmää varten. |
Jonkin verran pukuja voi myös kierrättää, tietyin reunaehdoin. Pukusuunnittelija voi kierrättää ja muokata itse suunnittelemiaan pukuja, sillä suunnittelijalla on pukuun tekijänoikeus. Kun puvut edustavat selkeää realistista ajankuvaa - kuten Elämänmenon sodanjälkeisen Suomen ajankuvassa, niin sellaisen työn kohdalla varasto on tärkeä aarreaitta. Elämänmenon puvustuksesta noin 70% saatiinkin teatterin omista varastoista.
Jekyll&Hyde -musikaalissa kansan ja ilotyttöjen vaatteet saatiin paljolti muokattua teatterin omasta varastosta. Näistä puvuista ei ollut luonnoksia, vaan muokkaus tehtiin suoraan mallinukkejen päällä. Esimerkiksi kansannaisten hameet olivat aiemmin olleet maalaishameita, joita nyt muokattiin soljilla ja remmeillä rouheiksi steampunk -asuiksi. Varastosta ja kirpputoreilta löydettiin pikkujakkuja, joita värjättiin ja työstettiin asuihin sopiviksi.
Mihin kaikki puvut sitten päätyvät?
Jyväskylän kaupunginteatterilla on toki omat pukuvarastonsa, joista löytyvien pukujen määrää Merja ei oikein uskalla edes arvailla. Esityskaudella 2014-15 kauden pukumäärä oli 228, kaudella 2015-16 pukumäärä oli 251. Näistä ja teatterin yli 50-vuotisesta historiasta voisi tehdä hyvin karkean arvion, että teatterin pukujen määrä voisi liikkua jossain 10 000 paikkeilla. Mutta päästyäni itsekin käymään varastoissa Merjan kanssa voin todeta, että pukujen määrää on varsin mahdotonta arvioida näkemänsä perusteella.
 |
| Teatteritalon varastosta löytyy mm. päähineitä, miesten pukuja, naisten alushameita ym - ja siististi lajiteltuja kenkiä. |
 |
| Toisesta varastosta löytyy päällystakkeja, haarniskoja, univormuja - ja kuten kuvassa, epookkipukuja, satuihin liittyviä pukuja... |
Toinen pukusuunnittelija ei voi käyttää toisen suunnittelemaa pukua ilman lupaa. Jos pukua käytetään sellaisenaan, käsiohjelmassa tulee olla merkintä siitä, kuka tietyn puvun on suunnitellut. Jonkin verran teatterit vaihtavat ja lainaavat pukuja keskenään; tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset miesten asut (kuten frakit, saketit ja bonjour-takit), univormut sekä sotilasvaatteet. Oopperoissa pukulainauksia tehdään paljonkin yli maan rajojen. Ja esimerkiksi Shrekissä puvustus on osittain tiukasti määritelty, joten Jyväskylän puvut haluttiin ostaa Helsinkiin. Usein kuitenkin teattereissa halutaankin tehdä pukuja omalla tyylillä, omien näkemysten mukaan, ja lisäksi pukujen uusiokäyttöön vaikuttavat tietysti näyttelijöiden mitat.
Työhön kuuluu Merjan mielestä paljon mukavia puolia kuten suunnittelu- ja pukujen toteutusvaihe ja se, kun näkee miten suunnitelmat muuttuvat todeksi näyttämöllä. Puku on voimakkaasti näyttelijän ilmaisun tuki ja työväline ja samalla se auttaa näyttelijää muuntautumaan roolihahmoksi.
Haastetta tuo se, että katsojat ovat nykyään hyvin tietoisia monista asioista, joten vaatimustaso on kova. Netti, elokuvat, tv, matkustelu ja muoti ovat vuosien kuluessa selvästi lisänneet katsojien tiedostavuutta. Aika on rajoite työssä, tuotannot tehdään tiukalla aikataululla. Haasteisiin kuuluu myös se, kuinka iso kokonaisuus saadaan toimivaksi. Merjan lempitöitä ovat epookkijutut ja sadut - niissä pääsee herkuttelemaan vapaammin ja suunnittelijavetoisesti. Haastavinta on nykypäivän realismi - siinä myös ohjaajalla ja näyttelijöillä on selkeimmät näkemykset siitä, miltä asioiden tulee näyttää.
Tällaisesta aiheesta on tietysti paljon sellaista kuvamateriaalia, joka liittyy kiinteästi juttuun. Kaikkea en ole ripotellut tekstin väleihin, joten lopuksi koostetta Merjan lempitöistä Jyväskylän kaupunginteatterin ajalta - Jekyll&Hyden lisäksi. Kaikkien näiden eri näytelmiä kuvaavien kuvien lähde on Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto.
Kaipuun karuselli, v. 2012. Anssi Valtosen ohjaus, johon Merja suunnitteli sekä puvustuksen että lavastuksen. Merja kertoo, että tämä on yksi hänen onnistuneimpia töitään, ja prosessissa löytyi hieno yhteinen maailma Anssin ja työryhmän kanssa.
Saituri, v. 2013. Kuten Merja sanoo: "epookkiherkku". Ohjaus Leena Havukainen.
Veljeni Leijonamieli, v. 2012. Satua ja värikkyyttä. Ohjaus Anssi Valtonen.
Kuka pelkää noitia, v. 2008. Satua ja fantasiaa. Ohjaus: Anssi Valtonen.
Pikkusinisiipi, v. 2005. Merja muistelee: "Hieno tarina Helene Schjerfbeckin lapsuudesta." Merjan suunnittelema puvustus ja lavastus. Ohjaus Aila Lavaste.
Uppo-Nalle ja rohkea Reeta, v. 2004. Tässä Merja muistelee erityisen lämmöllä fantasiaosuutta ja koiria. Näytelmään liittyi myös yleisötyö "Minä eläimenä". Ohjaus Aila Lavaste.
Esimerkkinä realistisemmasta puvustuksesta vuonna 2011 tehty Ansa - joka siis oli dekkari, aivan eri asia kuin tällä hetkellä ohjelmistossa oleva Ansa-musikaali. Ohjaus Anssi Valtonen.
Kiitos haastattelusta, Merja - oli todella mielenkiintoista tutustua mittavaan uraasi, teatterin pukusuunnitteluun ja asiaan liittyviin tiloihin kaupunginteatterissa! Ja toivotan jos nyt antoisia eläkepäiviä - vaikka niihin on vielä hetki aikaa.
Kiitos tästä, huippukiinnostava haastattelu! :)
VastaaPoistaKiitos kommentista, kiva kuulla! Ja oli tämä todella mielenkiintoista minullekin! :)
Poista