torstai 19. lokakuuta 2017

Ternimaitokeisari

Näin Ternimaitokeisarin nyt kolmatta kertaa. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2012 osana Voittamattomat -esitystä, joka koostui kolmesta pienoisnäytelmästä. Toinen kerta oli muutama viikko sitten, kun esitystä lämmiteltiin taas esittämiskuntoon (linkki juttuun). Mutta nyt näin "Terniksen" ensimmäistä kertaa itsenäisenä teoksena yleisön läsnäollessa. Ja kyllä porukkaa olikin mukavasti paikalla! Lauantai-illan iloksi pienen näyttämön katsomo oli hyvinkin täynnä, en tiedä olisiko ollut jopa loppuunmyyty.

Sakari Hokkasen käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän tähti on Hannu Lintukoski, joka esittää 34-vuotiaana kuollutta ja nyt kuolleista noussutta Petteri Jussilaa. Niin että ketä? "No ettehän te ole voineet unohtaa!"

Kuva: Riku Suonio

Esityksessä Hande saa toteuttaa voimakasta ilmaisuaan täysillä. Ääni raikuu, ilmeet ja keho elävät, fyysisyys puhuu. Hande todistettavasti kykenee hillittyynkin ilmaisuun (kuten vaikkapa viime kaudella värisyttäneessä Papin perheessä) mutta tuntuu, että hän nauttii kun saa pistää kunnolla koko kropan peliin. Ja olla siinä samalla kontaktissa yleisön kanssa. Tämänkertainen yleisö onkin innokkaasti mukana! Petteri puhuu siitä, miten hän tuntee yleisön katseen ja huomion olevan rakkautta ja lämpöä - ja luulen, että tämä on myös Handen oma kokemus.

Kuva: Riku Suonio

Asko Konttisen suunnittelemat valot, Pauli Riikosen äänisuunnittelu sekä Ina Niemelän ja Sakari Hokkasen videot tukevat, taustoittavat ja muovaavat esitystä niin, että siihen saadaan kummasti erilaisia tunnelmia ja tarinaa avartavia lisäyksiä. Esityksen sisäistyneisyyden näkee siinäkin, miten Hande osaa olla vuorovaikutuksessa näiden elementtien kanssa.

Näytelmän tarina itsessään on yhtäaikaa ylväs ja surullinen. Kuollut mies puhuu elämästä, ja kuinka sitä pitäisi elää. Ja mitä hän siitä kiihkeästi kaipaa. Esityksessä on monta riemukasta hetkeä, mutta myös haikea pohjavire siitä, miten elämä menee eikä koskaan palaa. Ja mitä vähemmäksi jäljellä olevat hetket käyvät, sitä epätoivoisemmin niihin takertuu. Ja kun hetki lyö, kaikki on ohi. Hypnoottisesti otteessaan pitävän näytelmän loppu on minusta hieno ratkaisu, ei mitään hidasta feidausta.

Seuranani oli parisuhdemies, joka odotti jo etukäteen kovasti Ternimaitokeisarin näkemistä. Lyhyesti ottaen hänen kommenttinsa oli: "Huippu!" Kuulema esitys oli odotettuakin fyysisempi, ja Handen äänenkäyttö on uskomatonta. Kameran ja livevideon käyttö oli oikein hyvä lisä. Kuvaus kuolevan vaarin kohtaamisesta oli mieleenpainuva.

Kuva: Riku Suonio

Vaan mikä onkaan se kaikkein olennaisin viesti tässä näytelmässä?
"Eläkää - älkää olko olemassa."

* * * * * * *

Ternimaitokeisari Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki). Tarjolla on vielä kaksi esitystä, hipitihopiti lippuja hankkimaan jottei mene sivu suun! Tai siis silmien.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti