Hetkiä 1918
Jyväskylän kaupunginteatterin syyskauden 2018 avaa Hetkiä 1918, jonka kävin katsomassa ennakkonäytöksessä. Hilkka Hyttisen ohjaama Hetkiä 1918 luotaa kyseisen vuoden tunnelmia aikalaistekstien, runojen ja kertomusten kautta. Tekstit on valinnut ja sovittanut Sirke Lääkkölä. Lavalla nähdään näyttelijät Anneli Karppinen ja Hannu Hiltunen. Esitykseen kuuluu myös pianolla (Eliisa Suni) ja sellolla (Ilkka Kauppi) tulkittua musiikkia.
Nimensä mukaisesti Hetkiä 1918 koostuu hetkistä - mukaan on saatu monenlaista, mutta ratkaisu tekee esityksestä myös osittain sirpaleisen. Kaikkien osien mukanaolon tarkoitus ei minulle oikein auennut - kuten merimiehen huivimuistelo. Sen sijaan esimerkiksi Hannu Hiltusen eläytyneesti esittämä, pienen pojan näkökulmasta kerrottu tarina - jota Anneli Karppinen hienosti tukee - on erittäin koskettava, esityksen parasta antia. Samoin Anneli Karppisen kertoma nuoren naisen kokemus Hennalan vankileiriltä liikuttaa. Näissä tarinoissa draaman kaari ja jännite ehtivät kehittyä. Esityksen näyttelijäntyö on varmoissa käsissä; se huokuu kummastakin näyttelijästä paitsi hänen ollessaan enemmän esillä, myös taustalla. Pienillä nyansseilla luodaan esimerkiksi surullinen isä tai velmu nuori isoveli - eikä näissä rooleissa sukupuolella ole väliä.
Toistuva ohjauksellinen ratkaisu, joka minua hieman häiritsee, on asioiden "lukeminen paperista", jolloin näyttelijän katse ei pääse edes yrittämään yltää yleisöön. Juuri pienen näyttämön maagisuuteen parhaimmillaan kuuluu kuitenkin näyttelijöiden ja yleisön tiivin yhteys. Esimerkiksi sodan uhreja käsitelleessä kohtauksessa teksti on vaikuttava kaikessa vähäeleisessä karuudessaan (ja kun sen tietää olevan totta!), mutta katse jää paperiin ja sen myötä jokin puuttuu. Tyylikäs valinta on tuoda sota, kuolema ja kärsimys esitykseen ennenkaikkea mielikuvina. Läheskään kaikkea ei tarvitse näyttää; ihmismieli kyllä luo kuvat kerrotun perusteella.
Musiikki soi kauniisti ja soittajien herkkiä käsiä on ilo seurata. Aivan erityisesti pianisti Eliisa Sunin eläytyminen musiikkiin etenkin käsiensä kautta on herkkä yksityiskohta - musiikkia voi myös katsella, ei vain kuunnella.
Hetkiä 1918:n visualisoinnista vastaa Karmo Mende. Puvustus on selkeä ja toimiva. Lavastus, valaistus (Asko Konttinen) ja äänimaailma (Jani Lappalainen) antavat tämänkaltaiselle esitykselle sopivan taustan - sota tulee esiin milloin ääniraidalta, milloin valoista, ja näyttelijöiden reaktioista näihin. Taustakankaalle heijastetut vanhat valokuvat toimivat hienosti kerronnan tukena.
Hetkiä 1918 sisältää monta hetkeä, ja niistä koskettavimmat painuvat syvästi mieleen.
Hetkiä 1918 Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki). Sivulta löytyvät myös tiedot aiheeseen liittyvistä yleisöluennosta, teosesittelystä sekä kulissikierroksista.
Nimensä mukaisesti Hetkiä 1918 koostuu hetkistä - mukaan on saatu monenlaista, mutta ratkaisu tekee esityksestä myös osittain sirpaleisen. Kaikkien osien mukanaolon tarkoitus ei minulle oikein auennut - kuten merimiehen huivimuistelo. Sen sijaan esimerkiksi Hannu Hiltusen eläytyneesti esittämä, pienen pojan näkökulmasta kerrottu tarina - jota Anneli Karppinen hienosti tukee - on erittäin koskettava, esityksen parasta antia. Samoin Anneli Karppisen kertoma nuoren naisen kokemus Hennalan vankileiriltä liikuttaa. Näissä tarinoissa draaman kaari ja jännite ehtivät kehittyä. Esityksen näyttelijäntyö on varmoissa käsissä; se huokuu kummastakin näyttelijästä paitsi hänen ollessaan enemmän esillä, myös taustalla. Pienillä nyansseilla luodaan esimerkiksi surullinen isä tai velmu nuori isoveli - eikä näissä rooleissa sukupuolella ole väliä.
 |
| Anneli Karppinen ja Hannu Hiltunen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen |
Toistuva ohjauksellinen ratkaisu, joka minua hieman häiritsee, on asioiden "lukeminen paperista", jolloin näyttelijän katse ei pääse edes yrittämään yltää yleisöön. Juuri pienen näyttämön maagisuuteen parhaimmillaan kuuluu kuitenkin näyttelijöiden ja yleisön tiivin yhteys. Esimerkiksi sodan uhreja käsitelleessä kohtauksessa teksti on vaikuttava kaikessa vähäeleisessä karuudessaan (ja kun sen tietää olevan totta!), mutta katse jää paperiin ja sen myötä jokin puuttuu. Tyylikäs valinta on tuoda sota, kuolema ja kärsimys esitykseen ennenkaikkea mielikuvina. Läheskään kaikkea ei tarvitse näyttää; ihmismieli kyllä luo kuvat kerrotun perusteella.
 |
| Anneli Karppinen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen |
Musiikki soi kauniisti ja soittajien herkkiä käsiä on ilo seurata. Aivan erityisesti pianisti Eliisa Sunin eläytyminen musiikkiin etenkin käsiensä kautta on herkkä yksityiskohta - musiikkia voi myös katsella, ei vain kuunnella.
 |
| Ilkka Kauppi (sello) ja Eliisa Suni (piano). Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen |
Hetkiä 1918:n visualisoinnista vastaa Karmo Mende. Puvustus on selkeä ja toimiva. Lavastus, valaistus (Asko Konttinen) ja äänimaailma (Jani Lappalainen) antavat tämänkaltaiselle esitykselle sopivan taustan - sota tulee esiin milloin ääniraidalta, milloin valoista, ja näyttelijöiden reaktioista näihin. Taustakankaalle heijastetut vanhat valokuvat toimivat hienosti kerronnan tukena.
Hetkiä 1918 sisältää monta hetkeä, ja niistä koskettavimmat painuvat syvästi mieleen.
 |
| Hannu Hiltunen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen |
Hetkiä 1918 Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki). Sivulta löytyvät myös tiedot aiheeseen liittyvistä yleisöluennosta, teosesittelystä sekä kulissikierroksista.
Kommentit
Lähetä kommentti