Kinky Boots (Helsingin kaupunginteatteri)

Kenkätehtailija Charlie Pricen tehdas on taloudellisissa vaikeuksissa ja tehtailija palkkaa uuden suunnittelijan - siinäkö Helsingin kaupunginteatterissa esitettävä musikaali Kinky Boots pähkinänkuoressa? Itse asiassa tavallaan kyllä, mutta oikeasti ei. Harvey Fiersteinin käsikirjoittama musikaali, jossa musiikista ja laulujen sanoista vastaa Cyndi Lauper, kertoo ennen kaikkea itsensä ja muiden tunnistamisesta, tunnustamisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin kukin meistä on. Ystävyys, epäluulojen voittaminen ja inhimillinen lämpö ovat tärkeitä teemoja.

Keskellä Lola (Lauri Mikkola).
Kuva: Mirka Kleemola

Samuel Harjanteen ohjaamassa musikaalissa on niin energiaa kuin tunnettakin. Isoissa kohtauksissa lavalla tapahtuu niin paljon, että kaikkea ei millään pysty seuraamaan ja huomaamaan yhdellä katsomiskerralla - eli kannattaa vain iloita kaikesta siitä minkä näkee. Toki mukana on rauhallisempiakin jaksoja, jolloin katsojankin on helpompi keskittyä yhteen asiaan. Mukana on myös hienoja yksityiskohtia; esimerkiksi nuoren Charlien äkillinen kasvaminen aikuiseksi on loistava idea!

Tehdastyöläinen (Inka Tiitinen), Pat (Laura Alajääski), Charlie (Petrus Kähkönen),
tehdastyöläinen (Leenamari Unho), Trish (Sanna Saarijärvi) ja Lauren (Anna Victoria Eriksson).
Kuva: Mirka Kleemola

Kapellimestari Eeva Konnun luotsaama bändi soi niin että takuulla kuuluu, ammattitaitoisesti ja iloisesti. Itse pidin myös siitä, kuinka salissa käytetään stereokuva siten että musiikki tuntuu joinakin hetkinä "siirtyvän laidalta toiselle" - tällaista teatterissa harvemmin kuulee. Kappaleista löytyy niin menoa kuin tunteikkuuttakin, joukkovoimaa ja vahvoja yhden hengen tulkintoja. Minulle ehkä eniten "aivogramofoniin" jäi soimaan Mitä nainen haluaa, mutta esimerkiksi myös hengennostattaja Mitään kauniimpaa olla ei voi sekä ensimmäisen puoliajan päättänyt todellinen shownumero Hei jee! painuivat komeina mieleen.

Lolan enkelit.
(Anton Engström, Paavo Kääriäinen, Tomi Lappi, Jero Mäkeläinen, Henri Sarajärvi, Christoffer Strandberg
- nimet aakkosjärjestyksessä, en tiedä kuka on kuka).
Kuva: Mirka Kleemola

Peter Ahlqvistin suunnittelema lavastus on näyttävä ja toimiva; tehdasmiljöö, drag-klubi ja muut tarpeelliset tapahtumapaikat täyttävät lavan ja näyttävät erittäin uskottavilta yksityiskohtineen. Myös tapahtumapaikkojen vaihdot kulkevat sujuvasti lavaelementtien kookkaudesta huolimatta. Lavaa muuntaa myös William Iles'n suunnittelema hieno valaistus, jolla on olennainen merkitys tilojen ja tunnelmien luomisessa.

Charlie (Petrus Kähkönen) ja Lola (Lauri Mikkola).
Kuva: Mirka Kleemola

Tuomas Lampisen suunnittelema puvustus sekä Henri Karjalaisen suunnittelemat kampaukset ja maskeeraukset ovat todellinen ilo silmälle! Tehdastyöläiset ovat uskottavan arkisia siinä missä Lola ja hänen enkelinsä sädehtivät ja kimmeltävät. Nimenomaan Lolasta ja enkeleistä on tietenkin pakko ihailla, miten hienosti heidän ulkoinen olemuksensa on toteutettu - ja sillä on varmasti paljon merkitystä myös näyttelijöille itselleen.

Kuva: Mirka Kleemola

Näyttelijäntyö lauluineen ja tansseineen on hienoa katsottavaa. Odotetusti Lola (Lauri Mikkola) ja hänen enkelinsä vetävät eniten huomiota. Enkeleissä hippunen enemmän naisellisuutta ja vähemmän show'ta olisi saattanut tehdä heistä vielä enkelimäisempiä - mene ja tiedä, toisaalta show'sta ja näyttävyydestähän tässä on kyse. Myös Petrus Kähkönen Charlie Pricenä on mies paikallaan pikkukaupunginpoikamaisuudessaan ja loistavana laulajana. Anna Victoria Eriksson tehdastyöntekijätär Laurenina nousee hienosti esiin komediallisena mutta myös sydämellisenä hahmona. Eikä tässä esityksessä heikkoa lenkkiä olekaan.

Tehdastyöläinen (Kirsi Karlenius), Charlie (Petrus Kähkönen), Lola (Lauri Mikkola)
ja tehdastyöläinen (Emilia Nyman).
Kuva: Mirka Kleemola

Kaiken tämän takana on myös valtava joukko eri alojen ammattilaisia, joita ei lavalla näy. Lavastuksen ja puvustuksen toteuttajia, lauluvalmentajia, pukijoita, tarpeiston valmistajia, erilaisia tekniikkaan liittyviä ammattilaisia, näyttämömiehiä... Tällaisen tuotannon tekijäkaarti on mittava. Lavalla on nelisenkymmentä henkeä, bändissä yli 20, ja muita alun toistasataa! Lopputulos ansaitsee hatunnoston heille kaikille; ammattitaidolle ja yhteistyölle.

Kuva: Mirka Kleemola

Ja kyllähän teatterikansa tykkäsi. Väliaplodeja ja hurrauksia annettiin, ja etenkin lopuksi suosio oli taattu; yleisö taputti seisten, vislasi ja huudahteli. Musiikin jo kertaalleen loputtua, esiripun laskeuduttua bändi aloitti uudestaan ja näyttelijät saapuivat vielä uudestaan kiittämään sinnikkäistä suosionosoituksista.

Baaribändi (Tuukka Leppänen, Heikki Ranta ja Jack Johansson).
Kuva: Mirka Kleemola

Kinky Boots on kaikkea sitä, mistä itse kovasti pidän musikaaleissa. Hyvää musiikkia, näyttävyyttä, henkilöhahmoja joista voi oikeasti välittää, suuria kohtauksia isolla joukolla, tunnetta, huumoria mutta ehdottomasti myös ajatusta. Kaikki tämä taitavasti toteutettuna, ja esityksen jälkeen jää hyvä mieli. Myös seuranani ollut serkkuni totesi, että "ei sitä aina muista läheskään kaikkea näkemäänsä, mutta tämän kyllä muistaa nähneensä!"

Kinky Boots Helsingin kaupunginteatterin sivulla, josta löytyy myös esityksen traileri. (linkki)

Lola (Lauri Mikkola).
Kuva: Mirka Kleemola


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tukkijoella (UIT)

Hobitti (Turun kaupunginteatteri)

Suruttomat (ensi-ilta)