Addamsien perheeseen tutustumassa

Pääsin seuraamaan Addams Family -musikaalin harjoituksia, kun ensi-iltaan on aikaa vajaat kolme viikkoa. Kyseessä on harjoitus, jossa käydään läpi nimenomaan musikaalinumeroita, kun paikalla on myös bändi. Tässä vaiheessa näyttelijöillä ja bändillä on ollut yhteistä harjoitusaikaa kahden sitzproben ja yhden toiminnallisen harjoituksen verran. Sitzprobe on siis harjoitus, jossa lauletaan (vaikkapa sananmukaisesti istualtaan) bändin kanssa ilman liikettä tai koreografiaa, tavoitteena saada soitto ja laulu sovitettua yhteen. Musikaalinumeroihin keskittyviä harjoituksia, joissa mukana on myös toiminta, on yhteensä kolme. Niiden jälkeen bändin kanssa harjoiteltaessa mennään läpi kokonaisempia kohtauksia, eli sekä puhe- että musiikkiosuudet.

Ennen harjoituksen alkua katsomossa käy sorina kun työryhmän jäsenet juttelevat keskenään. Lavalla avataan ääntä, verrytellään, laulellaan ja tanssahdellaan. Sekä lavalla että muuten työryhmässä on niin tuttuja kuin uusiakin kasvoja; ohjaaja Jukka Keinonen on minulle uusi tuttavuus, mutta mm. koreografi Jouni Prittinen, lauluvalmentaja Juho Eerola sekä kapellimestari Lasse Hirvi ovat ennestään tuttuja. Työryhmään kuuluvat myös lavastaja Tiina Hauta-aho, projisoinneista yhdessä lavastajan kanssa vastaava Antti Rautava, valosuunnittelija Japo Granlund, pukusuunnittelija Tuovi Räsänen, äänisuunnittelija Mika Filpus sekä kampausten ja maskeerausten suunnittelija Suvi Taipale. Harjoituksen alussa ohjaaja kutsuu kaikki näyttelijät lavalle "työmaakokoukseen"; hän kertoo illan ohjelmasta eli mitä kohtauksia tänään tehdään ja mitä erityisesti painotetaan.

Addams Familyn esiintyjäjoukkoa.
Kuva: Jiri Halttunen

Lavasteet näyttävät varsin valmiilta; tummanpuhuvilta kodikkaan kauhuhenkisiltä. Näyttelijöillä on tässä harjoituksessa yllään roolivaatteet mutta ei maskeerausta. Tässä vaiheessa valaistusta, videoprojisointeja sekä ääniraitaa vielä hiotaan niin sisällön kuin ajoitustenkin osalta.

Ensimmäisenä harjoitellaan upeasti soivaa soolonumeroa - siitä saankin ensimmäiset kylmät väreet. Numero keskeytetään pariin kertaan, kun sekä kapellimestari että lauluvalmentaja antavat omia ohjeitaan. Kapellimestarin ohjaa myös bändiä. Lisäksi ohjaaja sekä koreografi antavat omat kommenttinsa. Moneen kertaan harjoituksen kuluessa mietin sitä, miten valtavasti näyttelijän täytyy pystyä ottamaan näitä eri tahojen ohjeita vastaan, sisäistämään ne ja noudattamaan niitä aivan lennossa, kun kohtia otetaan uusiksi.

Tytti Vänskä (Morticia Addams) ja Paavo Honkimäki (Gomez Addams).
Kuva: Jiri Halttunen

Seuraavaa hieman pidempää kohtausta aloitetaan lavasteiden vaihdosta. Vaikka tämä onkin bändiharkka, samalla hiotaan muitakin yksityiskohtia, kuten milloin tietty savuefekti halutaan toimintaan. Vaihtoon liittyy lyhyt soololaulu, jonka jälkeen tehdään vaihto, joka vaatii musiikin, ison näyttelijäryhmän toiminnan ja valojen hetkentarkkaa yhteensovittamista. Tätäkin treenataan pariin otteeseen ja edistystä tapahtuu nopeasti.

Isoa kohtausta tehdään useamman kerran silloin tällöin keskeyttäen, ohjaajan, kapellimestarin, lauluvalmentajan ja koreografin tarkentaessa asioita. Eräs näyttelijöistä myös kysyy koreografian rytmistä, jolloin koreografi neuvoo. Jälleen tutkaillaan myös pieniä yksityiskohtia kuten katseen suuntaa. Yhteensovittamista on paljon, mutta kokonaisuus hahmottuu hienosti.

Saara Jokiaho (Wednesday Addams) ja Paavo Honkimäki (Gomez Addams).
Kuva: Jiri Halttunen

Vaikka tässä harjoituksessa repliikkejä kuullaan vain hyvin vähän - lähinnä jos ne ovat olennaisia iskuja musiikille - jo vähästäkin käy ilmi että huumoria tästä musikaalista kyllä löytyy!

Seuraavaksi treenataan soolon lähtöä muutaman kerran. Sen jälkeen on vuorossa ison yhteiskohtauksen aloitus. Jotta koko iso kuoro, solistit ja bändi toimivat yhtäaikaisesti, miksaaja, kapellimestari ja lauluvalmentaja neuvottelevat yhdessä miten homma saadaan toimimaan parhaiten. Näissä harjoituksissa on todella tärkeää, että kaikki laulajat saadaan kuulemaan kunnolla bändin soitto. Muutaman kerran lavamonitoreihin ajettua bändin soittoa miksataan uusiksi, jotta kaikki saavat varmasti iskuista ja rytmistä selvän. Kaiken hiomisen ja ohjeiden vaikutuksen kyllä huomaa kun asiat asettuvat kohdilleen.

Paavo Honkimäki (Gomez Addams).
Kuva: Jiri Halttunen

Ennen harjoituksen taukoa treenataan ensimmäisen puoliajan finaalia ja tauon jälkeen käydään toisen puoliajan aloituksen kimppuun. Numeroita otetaan aina tarpeen mukaan uusiksi, jotta mm. valojen asemointi, iskut henkilöiden puheelle ja liikkeelle, kapellimestarin ja lauluvalmentajaan hionnat esiintyjille sekä ääni- ja videotehosteet saadaan kaikki toimimaan oikeassa rytmissä.

Kun vaihdon kautta mennään seuraavaan musiikkinumeroon, on yhteensovitettavana jälleen lavasteen lasku, joukon puhe, bändin, soolosoittimen, soololaulajan ja valojen yhteistyö. Useinkaan valmista musikaalia katsoessa ei tule edes ajatelleeksi, miten paljon kaiken tämän sopiminen yhteen vaatii tarkkaavaisuutta, hiomista ja eri ammattiryhmien yhteentoimivaa ammattitaitoa. Ohjaaja kommentoikin myöhemmin, että "minun tehtävänihän on muun muassa se, että kaikki tulevat kuulluiksi kaaosherkässä harjoitustilanteessa ja työilmapiiri olisi mahdollisimman luova ja keskittynyt." Kaaosta tässä ei kylläkään näkynyt, vaan harjoitus pysyi hyvin kasassa.

Välillä kapellimestarin tarvitsee käydä kohtia läpi bändin kanssa. Treenauksen alla on mm. ajoitus näyttelijän repliikeistä laulun lähtöön.

Addams Familyn esiintyjäjoukkoa.
Kuva: Jiri Halttunen

Harjoituksen lopuksi ohjaaja kertoo työryhmälle vielä tulevien harjoituskertojen sisällöstä.

Addams Familysta on tulossa ilmeisen näyttävä, viihdyttävä ja hienosti soiva musikaali. Ei voi kuin toivoa, että mahdollisimman monet pääsevät sitä katsomaan, kun pandemiatilanteen myötä koronarajoitukset ovat teatterien osalta hyvin tiukat. Ensi-iltaa innolla odotellessa!

Addams Family -musikaali ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 4. syyskuuta. Musikaali teatterin sivuilla (linkki).

Jutussa kuvituksena käytetyt kuvat on otettu eri harjoituksesta kuin minkä perusteella juttu on kirjoitettu.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tukkijoella (UIT)

Hobitti (Turun kaupunginteatteri)

Suruttomat (ensi-ilta)