Luottoa teatterisyksyyn

Pääsin kesän jälkeen teatterille, seuraamaan Luotto-komedian harjoituksia pienelle näyttämölle. Koronan korostaman teatterikaipuun kourissa oli ihana päästä paikanpäälle, kuin toiseen kotiinsa menisi!

Tuolloin aikaa Luoton ensi-iltaan oli kolmisen viikkoa. Lavasteista puuttui vielä osa elementeistä. Vaatteet tässä harjoituksessa ovat näyttelijöiden omia tai ehkä viitteellisesti "rooliin päin". Valosuunnittelu on kesken ja äänet puuttuvat kokonaan. Teksti on kuitenkin jo ok, eli nyt ollaan siinä vaiheessa että sitä pystytään elävöittämään kunnolla.

Vasemmalla Hannu Lintukoski, oikealla Jukka-Pekka Mikkonen.

Luotossa näyttelevät Hannu Lintukoski ja Jukka-Pekka Mikkonen. Harjoituksen alussa ohjaaja Anssi Valtonen kertoi, että illan ohjelmassa oli käydä näytelmän ensimmäinen puoliaika läpi kahteen kertaan; ensin aina tarpeen mukaan keskeytellen ja hioen, sitten yhteen putkeen. Keskeytyksiä voivat halutessaan tehdä niin näyttelijät kuin ohjaajakin.

Näytelmää edetään siis pätkissä, ja ohjaaja keskeyttää aina silloin tällöin. Hän antaa paljon kannustavaa palautetta siitä, mikä meni hyvin; "teillä on hyvä kontakti, selkeästi reagoitte siihen mitä toinen tekee ja sanoo. Se tekee tästä elävän, hyvin sykkii!" Lisäksi ohjaaja kommentoi, miten ilmaisua vielä voisi hioa. Välillä käyttöön otetaan jotain, mitä samassa kohtauksessa on aiemmin tehty. Nyt hiotaan jo yksityiskohtia; esimerkiksi eräässä hetkessä on parempi, että näyttelijän lasissa on jo vesi valmiina, kuin että hän kaataa sitä lasiin. Tietyn jännitteen säilyttäminen on tarkkaa.

Ohjaaja kiinnittää paljon huomiota näyttelijöiden reagointiin, ilmaisun voimakkuuden tason nousuihin ja laskuihin, kohtaukseen kuuluvan liioittelun tasoon... Hän sanookin, että tähtää henkilöohjauksessa usein melko pienimuotoiseen ilmaisuun, mutta tässä saa hetkittäin antaa mennä aivan täysillä, monilla tavoin reippaasti.

Harjoituksen tauolla jutellaan paljon koronarajoituksista. Tässäkään vaiheessa ei vielä voi tietää, millainen tilanne niiden suhteen on syyskuun alussa, kun on ensi-illan aika.

Minusta on aivan järjetöntä, miten erilaiset määräykset koskevat vaikkapa ravintoloita tai junia kuin teatteria - kaikissa kuitenkin vietetään pitkiäkin aikoja suljetussa tilassa, mutta teatteria koskevat paljon ankarammat määräykset.

Tauon jälkeen mennään sitten Luoton ensimmäinen puoliaika keskeytyksettä läpi, hyvällä sykkeellä. Huomaan monia kohtia, joita ohjaaja on kommentoinut muutettavaksi, ja nyt muutokset ovat mukana. Ihailen sitä, miten näyttelijät muistavat vaihtoehtoisista toimintatavoista sen, mitä piti käyttää.

Harjoituksen lopuksi käydään vielä keskustelukierros siitä, miltä kustakin tuntui, miten homma toimii. Ohjaaja toteaa, että harjoituskokonaisuus etenee hyvin aikataulussa. Ensi-iltaa innolla odotellessa - ja toivoessa, että sitä ei koronarajoituksin nitistetä.

Luoton ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona 1. syyskuuta 2021. Luotto teatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)