Keuhkot täyteen syysilmaa

Pääsin seuraamaan Keuhkot-näytelmän ensimmäistä valmistavaa harjoitusta. Kyseessä on Duncan Macmillanin kirjoittama näytelmä, joka Jyväskylän kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä 1. syyskuuta (ennakkonäytös edellisenä iltana). Näytelmän ohjaa Perttu Leinonen, lavalla nähdään näyttelijät Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen. Tässä harjoituksessa katsomossa olivat myös kampauksista ja maskeerauksesta vastaava Suvi Taipale sekä pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari. Lavastuksesta vastaa Tuukka Toijanniemi. Valosuunnittelija Jonna Rautala oli tietenkin hommissa omalla tontillaan.

Keuhkot-näytelmän käsikirjoittaja Duncan Macmillan on ohjeistanut näytelmän esittämistä mm. seuraavasti: "näytelmä on kirjoitettu esitettäväksi tyhjällä näyttämöllä. Siinä ei ole lavastusta, huonekaluja tai tarpeistoa." Kysyin sähköpostitse näytelmåän lavastussuunnittelija Tuukka Toijanniemeltä, mitä lavastaja tekee tällaisen ohjeistuksen alaisena. Hän vastasi näin: "Saman asian kanssa painimme heti kun Leinosen Perttu pyysi minua mukaan työryhmään. Itse ajattelen, että on mahdotonta täysin noudattaa tuota rajoitetta jos ajatellaan mitä lavastuksella voidaan minkä tahansa esityksen yhteydessä tarkoittaa. Lavastajahan on henkilö, joka löytää tai luo puitteet esitykselle. Lavastus voi ammentaa esityksen maailmasta, tuoda jonkin väitteen, tukea esityksen maailmaa tai toimia vastavoimana. Lavastus voi olla myös vastanäyttelijä. Joskus katsomoasettelukin voidaan nähdään lavastuksellisena valintana. Koska Keuhkot-näytelmän teksti on hyvin intensiivinen ja esitys on asetettu Jyväskylän kaupunginteatterin pienelle näyttämölle, tuntui olennaiselta luoda näyttämölle puitteet, jotka eivät olisi lavastukselliset sanan perinteisessä merkityksessä vaan pikemminkin loisivat tilan, jossa esitys voi toteutua mahdollisimman puhtaana, vapaana kaikista ylimääräisistä assosiaatioista ja silti säilyttää intensiivisyyden ja pelkistyksen kautta jopa vahvistaa sitä. Teatteritilahan ei ole koskaan olemassa ilman lavastusta, ainakaan teatterintekijän näkökulmasta. Jokainen katsoja lopulta tuo oman kokemusmaailmansa teatteritaloon astuessaan ja sitä kautta suodattaa esityksen kokonaisuuden osaksi uutta kokemusmaailmaansa."

Kaikissa kuvissa Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori.

Ennen harjoituksen alkua käydään vielä hieman tekstiä läpi ja ohjaaja kysyy näyttelijöiden tunnelmia. Juuri ennen alkua näyttelijät halaavat pitkään ja lämpimästi lavalla - kaunis hetki luottamusta ja toinen toisensa tukemista.

Läpimenosta sanon sen, että näytelmän intensiteetti on jo tässä vaiheessa huima. Ja mihin se vielä kehittyykään ensi-iltaan mennessä...!

Läpimenon jälkeen jutellaan työryhmän mietteistä. Kokemus on kaikilla positiivinen, vaikka toki vielä on töitä tehtävänä. Joku ihmettelee sitä, miten näyttelijät pystyvät muistamaan sellaisen määrän tekstiä. Hegy ja Markus toteavatkin "onhan siinä aikamoinen kakku ... kaksikin kakkua ... oikeastaan koko kakkubuffa!"

Jututan vielä Hegyä ja Markusta. Mitkä heidän mielestään ovat kummankin oman roolin herkut ja haasteet? Hegy kertoo, että teksti tuntuu hyvin todelta; se on tarkka ja hyvin kirjoitettu. Tavoitteena on toteuttaa se kirjaimellisesti. Roolihenkilön ajatuksenjuoksussa on paljon inhimillistä samaistumispintaa. Teksti on herkullinen toisaalta lauseiden vajavuudessa, toisaalta runsaudessa. (Aika yleistähän elävissä keskusteluissa tuntuu olevan se, että lauseet ja ajatukset jäävät kesken - harvoin dialogi on tosielämässä niin täydellistä kuin yleensä teatterissa.) Tärkeää on nimenomaan yhdessä luotu leikittelevä ilmapiiri, jossa tekstiä voi käyttää yllättävästikin. Markus on samaa mieltä ja lisää, että tässä roolityössä herkut ja haasteet ovat oikeastaan sama asia; tyhjä näyttämö ilman lavasteita tai rekvisiittaa. Markus kertoo, että tällä tavoin näytellessä huomaa, miten paljon lavasteita ja esineitä tulee hyödynnettyä näyttelijäntyöllisesti, vaikkapa sillä, miten istuu tuolilla tai miten käsittelee rekvisiittaa, voi ilmaista todella paljon. Ja nyt kun kaikki tällainen on pois, ilmaisu on siltä osin riisutumpaa ja näyttelijät ovat sen suhteen uuden äärellä. Hegy jatkaa, että inspiroivaa on tekstijärkäle, joka on hieno, tunnistettava, raastava, koskettava, ei-tyypillinen rakkaustarina, hurjan hauska mutta myös kipeä. Teksti tavoittaa inhimillisyyttä, jota on ilo tuoda lavalle. Markus täydentää, että näytelmän hahmot ovat ristiriitaisia ja tapahtumissa on vaikea valita olevansa kummankaan puolella, kun molemmat ovat yhtä aikaa tavallaan oikeassa ja väärässä. Hegy toteaa vielä, että kuten ihmisen elämässä usein, näytelmän hahmoillekaan harva asia tulee valmiiksi, vaan ne jäävät kesken ajan mennessä vääjäämättä eteenpäin.

Sekä Hegyn että Markuksen mielestä harjoitusprosessi on mennyt hyvin. Pienessä työryhmässä on ihana työskennellä, asiat sujuvat sutjakkaasti. Päivät ovat täysiä ja tekstin kanssa tehdään paljon töitä. Toisaalta näyttelijät kiittelevät sitä, että he saivat aloittaa harjoitusprosessin tutustumalla tekstiin rauhassa. Yhteistyö työryhmän kanssa on hyvin kokeilevaa ja keskustelevaa.

Keiden näyttelijöiden mielestä erityisesti kannattaisi tulla katsomaan tätä näytelmää? Markus toivoo, että erityisesti nuoret aikuiset tulisivat. Näytelmä on suunnattu enemmän aikuisille, ehkä noin 15 vuodesta vanhempaan - mutta yläikärajaa ei tietenkään ole! Markus pohtii, että lapsen hankkiminen teemana on sellainen, että kaikki ihmiset ovat jollain lailla sen kysymyksen kanssa tekemisissä jossain vaiheessa elämäänsä - riippumatta siitä, ovatko kyseessä lasten vanhemmat, tahattomasti tai vapaaehtoisesti lapsettomat. Hegy täydentää, että näytelmässä käsitellään universaaleja teemoja lapsenhankinnan näkökulmasta. Kaikki me tiedostamme myös sen, että vaikka tässä puhutaan lapsen hankkimisesta, tietenkään lasten saaminen ei ole ikinä itsestäänselvyys.

Perttu liittyy keskusteluun ja toteaa, että näytelmä on kunnianhimoinen, eikä sitä ole haluttu helpottaa, vaan katsojaa haastetaan - mutta haastaminen on palkitsevaa. Yksi katsojia haastava elementti saattavat olla kohtausten vaihdot; yleensä katsojaa autetaan hahmottaman vaihtoja musiikin, valojen ja ehkä lavasteiden vaihdonkin myötä, mutta tässä hyvin nopeiden vaihtojen huomaaminen on pelkästään näyttelijöiden ilmaisun varassa. Perttu jatkaa, että näytelmän tapahtumissa tietyllä tavalla "räjähtää pommi" identiteetin ja kaiken muun yllä - kyseessä on yksi tarkka kohta elämästä, mutta tämän kohdan vaikutus leviää koko elämään kuin perhosvaikutus.

Keuhkot -näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 1. syyskuuta klo 19. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

* * * * * *

Ps. Harjoituksista erillinen ja silti niihin liittyvältä tuntuva illan viimeinen tunnelmapala oli, kun ajoin kotiin hämärässä ja radio soitti Hurriganesin kappaletta I Will Stay. Rakkaudestahan tässä näytelmässä paljolti pohjimmiltaan on kyse, joten tuntui täydelliseltä sinetillä juuri nähdyn päälle, kun Cisse Häkkisen haikea ääni pohtii

I will stay by your side now and forever
I will always only be in love with you
Is it true when you say that you love me?
And is it true that I'm the one?

---