Seitsemän veljestä (ensi-ilta)

Jyväskylän kaupunginteatterin Aune-näyttämöllä sai perjantaina 14.11. ensi-iltansa näytelmä Seitsemän veljestä. Minun ei tarvinne kertoa, kuka sen on alunperin kirjoittanut, eihän? Käsikirjoituksen on tehnyt Juha Hurme, joka on myös kääntänyt alkuperäistekstin nykysuomeksi sekä ohjannut tämän produktion. Ja voi millainen ohjaus se onkaan! Omintakeinen, yllättävä, raikas, virkistävä! Koskettava, naurattava, samaistuttava, oivaltava! Hurme on ottanut johtotähdekseen näytelmän komediallisuuden, joskin vahvoina teemoina ovat mukana myös veljesten yhteisöllisyys ja paitsi biologinen, myös henkinen veljeys. Kerronta on äkkiväärää, moneen kertaan katsojan yllättävää, vaikka tapahtumien kulun periaatteessa tietäisikin - ja käsi sydämelle, moniko oikeasti muistaa Seitsemän veljeksen tarinan kovin tarkkaan? Hauskuudesta huolimatta tarinan tarkkuus ei kärsi - onhan Juha Hurme maamme johtavia Aleksis Kivi -asiantuntijoita ja tuntee materiaalinsa läpikotaisin. Siltä pohjalta hänen on ollut hyvä tehdä näyttelijöiden kanssa hahmoista eläviä, hahmogallariasta monipuolinen sekä kuljettaa tapahtumat kaikkien huimien vaiheiden läpi.

Vasemmalta Saara Jokiaho (Lauri), Elina Saarela (Eero), Piia Mannisenmäki (Juhani), Sami Ulmanen (Aapo), Paavo Honkimäki (Tuomas), Asko Vaarala (Timo) ja Jussi-Petteri Peräinen (Simeoni). Kuva: Jiri Halttunen

Näyttelijät tekevät erittäin omistautuneet roolityöt ja pistävät itsensä täysillä likoon paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Piia Mannisenmäen Juhani, veljeksistä vanhimpana ja joukon johtajana, jäyhistelee ja ottaa paikkansa sekä pitää vaikuttavia puheenvuoroja - mutta ei silti arastele hullutellakaan. Vanhemmat kaksoset Tuomas (Paavo Honkimäki) ja Aapo (Sami Ulmanen) erottuvat toisistaan paljon. Honkimäen Tuomas on korostetun raamikas, osin vähäpuheinen mutta silti tarvittsessa leimahtava. Ulmasen Aapo puolestaan käyttää enemmän päätään ja puhettaan kuin fysiikkaansa. Molemmilla on kuitenkin letkeät lantiot kun on sen aika! Jussi-Petteri Peräisen Simeoni on monipuolinen esiintyjä heittäessään sekaan pantomiimia "lasiseinän takaa", ristille nääntyvää jumalanpoikaa, monenlaista hyppyä ja hoiperrusta - ja kaikki perusteltuja, ei päälleliimattua. Simeonin ja Timon veljessuhde vaikuttaa erityisen lämpimältä, menossa on suoranainen hilpeänlämmin bromance! Nuorempia kaksosia näyttelevät Asko Vaarala (Timo) sekä Saara Jokiaho (Lauri). Timo ei ole penaalin terävin kynä, mutta Vaaralan esittämänä kylläkin erittäin ilmeikäs, iloinen, hyväntahtoinen ja menossa mukana - sekä esittää riipaisevan kauniin Oravan laulun. Jokiahon Lauri on yleensä hillitty ja järkevä, mutta voi marakatin menoa kun hiidenkivellä viina maistuu! Tässä Jokiaho pääsee käyttämään moneen taipuvaa fysiikkaansa nostaessaan Laurin esiintymisen konkreettisesti muiden yläpuolelle. Veljessarjan kuopusta, Eeroa, esittää Elina Saarela. Saarelan Eero on näsäviisas mutta fiksu myös muuten, ja ottaa tästä ilosta kaiken irti. Saarela on omaksunut elävästi nuoremman pojan ilme- ja elekielen velmuillessaan opportunistisena Eerona, joka kuitenkin välillä joutuu nöyrtymään isoveljien kurinpalautuksiin.

Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmässä on toki runsaasti myös muita hahmoja sekä taitavia näyttelijöitä niitä tekemässä! Hannu Lintukoski työhönsä vakavasti suhtautuvana lukkarina pyrkii ottamaan yliotetta veljeksestä - mutta kuinkas sitten kävikään? Anneli Karppinen ja Miika Laakso veljesten vanhempina ovat hupaisa vanha tanhupari. Laakson monista rooleista hilpeimpiä ovatkin veljesten isä sekä uljaalla ratsulla ratsastava nimismies. Karppisen lautamies Mäkelä on hyvinkin itsekorosteeton hahmo. Tytti Vänskä vakuuttaa niin ihanana Venlana, nasakkana Rajamäen Kaisana kuin lipevänä Luciferuksenakin. Jukka-Pekka Mikkonen on ilmeikäs veljeksiä opastava ja kovasti mukaansatempaava Taula-Matti. Jouni Salolla on erityisen tärkeä rooli näytelmän loppupuolella nähtävänä hulvattomana Kolistimen Ukkona. Kaikilla heillä on myös lukuisia muita rooleja ja muuntautuminen on sekä nopeaa että taitavaa. Siinä saa ihminen mennä moneksi, kun Toukolan poikien ja Rajamäen rykmentin lisäksi heittäytyy vaikkapa puiksi, enkeleiksi, mulleiksi tai miekkaileviksi saatanoiksi.

Edessä Tytti Vänskä, Elina Saarela (Eero) ja Miika Laakso. Kuva: Jiri Halttunen

Monenlaisia linjoja noudatteleva puvustus on Henna Mustamon käsialaa. On nykyaikaisten nuorten miesten rentoa pukeutumista, on vanhan ajan asuja aina vänälakkia myöten, on erilaisten joukkioiden tunnuksia, on selkeitä lainoja. Vähän aikaa ihmettelin lukkarin asua, kunnes tajusin, että lukkareita on myös nykymaailmassa - ja varsin erilaisissa tehtävissä kuin entisaikain kirkolliset lukkarit. Enkeleillä ei aina ole siipiä, mutta näkemistä heissä on silti! Hahmojen ulkoista olemusta täydentää Niina Vattulaisen suunnittelema naamiointi, joka on varsin maltillista.

Jukka-Pekka Mikkonen (Taula-Matti) ja Miika Laakso (nimismies).
Kuva: Jiri Halttunen

Tuukka Toijanniemen suunnittelema lavastus on minimalistisen niukka mutta sisältää silti kaiken tarvittavan - ja mitä ei konkreettisesti ole, tehdään näyttelijöiden voimin. Ylipäätään juuri tällainen lavastus sopii loistavasti tähän näytelmään, päästäen hyvin fyysisen näyttelijäntyön täysiin oikeuksiinsa.

Kun lavastus on niukka, valoilla on tavallistakin suurempi merkitys. Japo Granlundin suunnittelema valaistus luo ja vaihtaa lennosta tapahtumapaikkoja, tunnelmia ja mielentiloja. Valojen ja tilan yhteistyöllä luodaan myös myös hienoja siluetteja!

Keskellä edessä Tytti Vänskä. Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmän musiikki- ja äänisuunnittelusta on vastannut Tuuli Kainulainen. Hän on säveltänyt näytelmään musiikkia kuten aivan uudenlaisen, koskettavan version Oravan laulusta. Myös muut näytelmään kuuluvat laulut kuullaan uusina, reippaanraikkaina sävellyksinä, joihin vanhat tutut sanat istuvat saumattomasti. Näytelmässä käytetään ääntä hienosti sekä laulullisesti että muuten. Tuskin mullitkaan ovat koskaan aiemmin kuulostaneet tältä! Veljesten etsiessä Simeonia yleisökin huomaa heidän hakevan joka puolelta. Monesti äänet ja laulut yllättävät katsojan - kuten tämän näytelmän henkeen sopii.

Jukolan veljekset vs. Toukolan pojat.
Kuva: Jiri Halttunen

Koreografi Elina Wuethrichin työn jälki näkyy runsaana. Miten joukot liikkuvat lavalla, miten väkivalta, pelitilanteet tai muut liikkeellisesti ilmaistut asiat etenevät. Yhtään tanssinumeroahan tässä puhedraamassa ei ole, vaan koreografia on muuta liikettä ja liikkumista - hyvin näyttävää ja onnistunutta sellaista! Iso, lähes tyhjä lava on käytössä laidasta laitaan veljesten ja muiden henkilöiden antaessa palaa!

Kuva: Jiri Halttunen

Yleisö oli aivan innoissaan näkemästään. Monet kohtaukset saivat väliaplodeja - ilmiö, jota harvemmin tapahtuu muuten kuin musikaalien musiikkinumeroissa. Moneen kertaan naurettiin ääneen ja loppuaplodit olivat pitkät - osittain seisten. Tätä näytelmää on ilo suositella! Hän joka tulee katsomaan - tunsi teoksen ennestään tai ei - saa taatusti paljon! Uskallan väittää, että tämä pätee riippumatta katsojan iästä tai siitä, onko hän kokenut teatterinkatsoja vai kenties vaikka ensikertalainen. Tämä Seitsemän veljestä on aivan oma juttunsa - ei kannata kuvitella tuntevansa tätä näytelmää, jos on nähnyt - tai lukenut tai kuunnellut - jonkun muun version.

Kuva: Jiri Halttunen

Seitsemän veljestä -näytelmä Jyväskylän kaupunginteatterin Paviljongin tilojen Aune-näyttämöllä ohjelmistossa 25.4.2026 saakka. Liput myynnissä koko esityskaudelle. Ainakin tälle vuodelle liput ovat myyneet erittäin hyvin, joten kipitikapiti varmistamaan paikkasi, että ehdit nähdä tämän viimeistään kevätkaudella! Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

---