Sakke ja Liisa

Marraskuun loppupuolella Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle rävähtää spektaakkeli Liisa Ihmemaassa. Alkuperäisen klassikkosadunhan on kirjoittanut Lewis Carroll, ja näytelmän käsikirjoituksen on tehnyt Sakari "Sakke" Hokkanen, joka myös ohjaa teoksen. Pääsin seuraamaan harkkoja koko päiväksi sekä haastattelemaan Sakkea.

Tässä vaiheessa teatterin esityskausi Paviljongin väestötilassa on jo päättynyt ja kyseiset tilat ovat muussa käytössä. Teatteritalon remontti on aikataulussa, mutta tällä hetkellä vielä kesken. Niinpä näitä kevään viimeisiä harjoituksia pidetään Gradian musiikkikampuksella, tänä päivänä kahdessa vierekkäisessä harjoitussalissa.

Koreografiaa harjoittamassa. Joukon etummaisena mustissa housuissa ja valkoisessa hupparissa koreografi Elina Wuethrich.

Päivän ensimmäinen osio on koreografiaharjoitus, johon osallistuu lähes koko esiintyjäjoukko. Harjoituksen ohjaa koreografi Elina Wuethrich. Aluksi Elina vetää avauksen, johon kuuluu lämmittelyä ja yhteyden luomista kehoon.

Harjoituksen sisältönä on musiikki- ja tanssinumero, jossa "Liisoja tursuaa ovista" - kuten Elina ilmaisee - eli Liisa monistuu. Ensin kerrataan aiemmin tehtyä, sitten tehdään koreografiaa eteenpäin. Ohjeet ovat välillä kuvailevan hauskoja; "nyt ei käännytä vaan kaikki poksahtaa!" "Poksahtamisen jälkeen siirtäkää kehoa - omaa tai toisen! Kaveria ei jätetä!"

Kun koreografiassa sanotaan, että leijutaan, niin sitten leijutaan. Ei kovin montaa jalkaa maassa!

Harjoittelemisessa huomioidaan myös sitä, että tila ei ole sellainen kuin lopullinen esitystila - asioita jätetään vielä hautumaan ja tehdään lopullisiksi vasta syksyllä, jolloin harjoitukset ovat teatterin näyttämöllä. Välillä kesken harjoituksen tarvitsee vaihtaa saliakin, kun aloitussaliin tulee muuta tapahtumaa, mutta työryhmä siirtyy joustavasti ja homma jatkuu kummemmitta häiriöittä.

Musiikkina harjoituksessa käytetään demonauhaa juuri tähän teokseen tehdystä kappaleesta. Välillä myös "räpätään" eli laulamisen sijaan lausutaan laulun sanoja tahdissa, jotta saadaan koreografian liikkeet sanoitukseen "kiinni". Toistoja tehdään useita. Näyttelijät kyselevät liikkeiden yksityiskohdista, ja Elina ratkoo asioita "detaljinjanoisille". Asioiden vähän hakiessa muotoaan eräs porukasta heittää "kyllä kaikki on ihan selvää paitsi askeleet!" Tekeminen on innokasta ja ilmapiiri myönteinen ja rento. Kun koreografiaa käydään kokonaisempana läpi, on selvää, että tästä tulee komeaa nähtävää!

Liisa lennokkaana koreografiaharjoituksessa. Annika Junnoa kannattelemassa Aarre Vesa ja Jussi-Petteri Peräinen.

Parin tunnin treenin jälkeen on tauon paikka. Tässä vaiheessa esiintyjäjoukko jakautuu; suurin osa jatkaa koreografiaharjoituksia Elinan kanssa, muutama siirtyy toiseen saliin ohjaaja Saken vetämää kohtausharjoitusta varten.

Harjoiteltavana on kohtaus, jossa Liisa tapaa ensin Perhosen toukan, sitten Taikasienen. Liisaa esittää Annika Junno, Toukan etupäätä Jouni Salo ja takapäänä ovat vuoron perään Aaro Vuotila sekä Markus Virtanen. Taikasientä esittää Jussi-Petteri Peräinen. Aluksi "rullataan teksti" eli luetaan istuen, sitten noustaan jalkeille tekemään. Hahmoihin ja heidän tekemisiinsä haetaan ja ehdotellaan sopivia piirteitä ja hauskuutuksia - erilaisia kokeiluja on lysti seurata! Ideoita heitellään ilmoille, ja Sakke kirjoittaa osan muistiin jatkokehittelyä varten.

Jouni Salo (Perhosen toukka), Aaro Vuotila (toukan takapää) ja Annika Junno (Liisa).

Perhosen toukan pukuluonnos ja ideointiin liittyviä kuvia. Tekijä: pukusuunnittelija Maarit Kalmakurki.

Perhosen toukan ja Liisan kohtaamisessa kumpikin hahmo näkee itselleen aivan uuden lajin - ja reagoi sen mukaisesti. Sakke hahmottelee "Toukka voi olla filosofian professori, tuhansia kirjoja lukenut, päässään neljät silmälasit." Kohtauksessa edetessä Sakke kommentoi tiheästi. Hän muun muassa ohjeistaa, että Liisan suhde yleisöön on avoin, toisin kuin kohtauksen muiden hahmojen. Liisa toimii ikään kuin yleisön matkaoppaana oman seikkailunsa ohessa. Porukalla pohditaan Ihmemaan logiikkaa; mikä siellä on erikoista ja erilaista, mikä taas heille täysin normaalia. Esityksessä tähänkin kohtaukseen yhdistetään digikuvaa.

Liisan kohtaaminen Taikasienen kanssa on myös riemukas - välillä kaikki me salissa olijat nauraa räkätämme ääneen milloin millekin idealle. Pohditaan muun muassa "sienipäistä riverdancea" sekä erinäisiä tapoja haukata sientä. Muistan entuudestaan, että Sakke suosii alkuvaiheen harjoituksissa hyvinkin villiä, vapaata ideointia, josta aina löytyy helmiä valmiiseen toteutukseen saakka. Jo nyt on nähtävissä, että ideoita ei todellakaan puutu - eikä hauskuutta!

Annika Junno (Liisa) ja Jussi-Petteri Peräinen (Taikasieni).

Taikasienen pukuluonnos ja ideointiin liittyvä kuva. Tekijä: pukusuunnittelija Maarit Kalmakurki.

Parin tunnin jälkeen on jälleen aika vaihtaa harjoituslajia. Tälläkin kertaa pieni osa esiintyjistä menee toiseen saliin kohtausharjoitusta varten, suurempi osa puolestaan osallistuu lauluharjoitukseen. Lauluharjoituksen vetää äänisuunnittelusta monipuolisesti vastaava Joonas Outakoski.

Lauluharjoitus alkaa äänenavauksella. Työstettävänä on sama Ihmemaasta kertova kappale, johon päivän alussa harjoiteltiin koreografiaa. Välillä osa esiintyjistä hakeekin ainakin käsillään koreografian palasia laulaessaan. Annikan ollessa kohtausharjoituksessa painotus on erityisesti kappaleen kuoro-osuuksissa, joskin Liisan sooloa laulaa välillä understudy Paula Honkimäki. (Understudy on näyttelijä, joka on muutenkin näytelmässä mukana, mutta harjoittelee oman roolinsa lisäksi myös toisen roolin paikkaustarpeita varten. Paula siis esiintyy tarvittaessa Liisan roolissa, jos Annika on esityksistä poissa.) Treeni aloitetaan taustanauhan kanssa, mutta sittemmin harjoitellaan Joonaksen soittaman pianon kera. Laulua hiotaan hyvinkin pienissä pätkissä stemma kerrallaan. Ylästemma, keskistemma, alastemma ja melodia - välillä yksitellen, välillä osa yhdistäen, joskus kaikki yhdessä. Kun koko kuoro soi kuten on tarkoitus, se on upeaa kuultavaa!

Lauluharkka Joonas Outakosken (oikeassa laidassa) vetämänä.

Päivän päätteeksi haastattelin ohjaaja Sakkea. Miten Liisa Ihmemaassa tuli valituksi ohjelmistoon ja Sakke sitä ohjaamaan? Sakke kertoo: "jo nelisen vuotta sitten teatterinjohtaja Marietta Kunnas pyysi minua ohjaamaan syksylle 2026 - eli kun remontista on palattu teatteritaloon - koko perheen spektaakkelin. Hän halusi nimenomaan suuren fantasiaesityksen, joka käy koko perheelle - tai paremmin sanoin kaiken ikäisille, ei tarvitse olla perheellinen tullakseen katsomaan tätä! Ehdolla oli alunperin toinen tarina, mutta koska siihen ei saatu oikeuksia, mietimme, mikä muu tulisi kyseeseen. Tuolloin mukaan oli jo pyydetty pukusuunnittelija Maarit Kalmakurki, jonka kanssa olen ennenkin tehnyt töitä, mm. Jyväskylään näytelmän Parit. Minulla ja Maaritilla - erityisesti hänellä, koska hän on siihen erikoistunut - on pitkään ollut toive päästä tutkimaan digitaalisia hahmoja ja digitaalista pukua näyttämöllä. Kolmisen vuotta sitten olimme toisistamme tietämättä kumpikin ajatelleet Liisaa Ihmemaassa, koska siinä nimenomaan on asioita, jotka ovat aika mahdottomia, kuten Liisan kasvaminen ja kutistuminen sekä esimerkiksi Irvikissa, joka ilmestyy ja haihtuu sekä irrottaa itseltään pään. Tällaiset asiat tuntuvat otolliselta digitaaliselle toteutukselle, kun sillä voi tehdä näin mahdottomia asioita. Kun Maaritin kanssa molemmat päädyimme samaan ideaan, myös Metta innostui siitä.

Liisan pukuluonnos. Tekijä: pukusuunnittelija Maarit Kalmakurki.

Liisasta Ihmemaassa on tehty sekä Suomessa että maailmalla varmaan 'triljoona versiota' - siis oikeasti kymmeniä filmatisointeja, ja varmaan satoja näyttämösovituksia. Suomessakin on tehty monta kymmentä, ja hupaisaa on, että joka kerta on tehty uusi teksti! Luin kourallisen näyttämösovituksia, ja tajusin aika nopeasti, miksi; kirjan teksti on melko mahdoton sovitettava näyttämölle, ja sen voi viedä todella moneen suuntaan. Varmistin näin itselleni, että valmista näyttämösovitusta ei tule löytymään, vaan se on tehtävä itse. Etenkin, kun meillä oli näitä tiettyjä asioita, joita sinne erityisesti halutaan. Vuonna 2015 tein Jyväskylän kaupunginteatterille näytelmän Prinsessa Ruusunen - sen jälkeen en ole yhtään lasten juttua tehnyt, mutta olen toivonut, että pääsisipä, koska se oli tosi hauska tehdä! Tämä on jossain määrin samaa kamaa; otetaan klassikkosatu, twistataan sitä, tuodaan mukaan tuoreita tämänpäiväisiä aineksia ja tehdään siitä omannäköinen versio. Tässä esimerkiksi kukkaset liikkuvat hyvin Music Television -koreografian omaisesti. Ajattelen, että tämä on tosi klassinen Liisa Ihmemaassa, johon on törmäytetty hyvin tämänpäiväistä ainesta, että se olisi nykylapsille vastaanotettava ja nykyaikuisillekin viihdyttävä."

Aiemmin keväällä haastattelin Reino Braggea - joka ohjaa syksyllä ensi-iltansa saavan esityksen Kysy siskoilta - ja kysyin häneltä, mitä hän kysyisi tällaisessa haastattelussa Sakelta. Reino ehdotti kysyttäväksi," onko Sakke ohjannut paljon satuja, ja onko sadun ohjaaminen erilaista kuin aikuisten näytelmän?" Sakke vastaa "jo mainitun Prinsessa Ruususen lisäksi olen kauan aikaa sitten tehnyt koko perheelle sopivan Robin Hoodin - se oli Helsingissä kesäteatterissa, harrastajateatteriaikoina ennen teatterikoulua. Silloinkin tein tekstin itse - se on jotenkin tuntunut välttämättömältä klassikkoainesten kanssa. Ja kyllä se ohjaaminen on erilaista - kun tekee lapsille ja tekee juttua, joka pohjautuu satuun, tapa jolla siinä näytellään tulee olla hyvin vilpitön ja yksinkertainen. Draamassa ja aikuisten komediassakin mielenkiinto on usein siinä, mitä jätetään sanomatta, ja asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät. Esimerkiksi perhedraamassa näytetään aluksi pinnalta onnellinen perhe, mutta pinnan alta löytyykin sitten synkkiä salaisuuksia. Satuhahmoissa - ainakin tässä ja Prinsessa Ruususessa - hahmot ovat juuri sitä miltä ne näyttävät. Asioita ei pahemmin ole piilossa, vaan kaikki on näkyvissä. Näyttelemisen tapa on suora, sillä siinä ei piiloteta mitään, ei ole monikerroksisuutta, vaan asiat ovat sitä, mitä ne ovat. Tässä päähenkilö Liisan kohdalla tapahtuu kehityskaari, hänessä on psykologista syvyyttä ja hän on kokonainen ihminen. Useimmat muut hahmot eivät ole kokonaisia ihmisiä - tai olentoja - vaan arkkityyppejä. Esimerkiksi Prinsessa Ruususessa Pahattaren ainoa funktio on olla paha, siinä ei ole mitään muita tasoja, se on arkkityyppi. Yhtä lailla hyvien haltiattarien ainoa ominaisuus on olla hyvä. Se, miten siitä tehdään kiinnostavaa, että jonkun ominaisuus on olla vain hyvä, onkin sitten eri asia. Ja kun ei ole kovin paljon psykologista syvyyttä, ja kohtauksissa on draamallista jännitettä vain siteeksi, pyritään ja lopulta päädytään siihen, että kohtaukset ovat fyysisesti todella tarkkoja. Minun mielestäni silloin muodon tulee olla läpikoreografioitua, musiikillista ja rytmisesti tarkkaa, koska siellä ei ole syvätasoa. Verrattuna siihen, kun tehdään teosta, jossa on mieletön syvätaso, voi olla todella mielenkiintoista katsoa, kun kaksi hahmoa vaan istuu ja käy jotain keskustelua puoli tuntia - ja katsoja koko ajan aavistaa vähän enemmän. Siinä mielessä sadun ohjaaminen on sukua farssikomedian ohjaamiselle, että ihmiset - tai tässä tapauksessa myös puhuvat kasvit, toukat, jänikset ja kaiken maailman eläimet - ovat usein yhden ominaisuuden hahmoja."

Annika Junno (Liisa) ja nelikätisyyttä harjoittelemassa Jouni Salo (Perhosen toukka) sekä toukan takapäänä Markus Virtanen.

Spektaakkelin pääroolissa Liisana nähdään vierailija Annika Junno. Miten hän löytyi Liisaksi? Sakke valottaa "Marietta tunsi hänet entuudestaan, ja hän oli tulossa vierailijaksi Aino A. -näytelmään. [Bloggaajan huomio: myös Aino A. saa ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä syksyllä 2026, ja sen ohjaa teatterinjohtaja Marietta Kunnas.] Ajattelimme, että tässä on synergiamahdollisuus, kun Annika tekee kahta teosta. Myös pukusuunnittelija Maarit Kalmakurki oli tehnyt hänen kanssaan töitä suunniteltuaan puvut muutama vuosi sitten Tampereella esitettyyn Peppi Pitkätossuun, jossa Annika oli Peppinä. Siis hyväksi tiedetty, vaikkakin minulle ihan uusi ihminen. Luotin kollegoiden suosituksiin ja katsoin tietysti muutaman videon hänen esiintymisistään - totesin, että hän on oikean oloinen. Näin noin viikon yhteistyökokemuksen perusteella sanoisin, että hän on tosi oikea ihminen tähän rooliin."

Mikä Liisa Ihmemaassa -teoksessa inspiroi Sakkea eniten? Sakke pohtii "sehän on mieletön runsaudensarvi! Ensinnäkin inspiroi se, että Liisa Ihmemaassa on hankala, jopa mahdoton dramatisoida - ja se haaste kiehtoo! Minulla meni useampi kuukausi pohtiessa, miten teen tämän. Intuitiivisesti tiedostin, että jos tästä yrittää tehdä draaman, pakottaa kertomukseksi, tästä katoaa jotain hyvin olennaista. Kun lukee Carrollin kirjaa, sen logiikka on todella unenomainen; asiat vain tapahtuvat, ne eivät johda loogisesti toisiinsa. Kuitenkin jokin sitoo tapahtumat toisiinsa; jos laittaa vain sattumanvaraisia kohtauksia peräkkäin, sekään ei toimi. Jos lähtee kuvittamaan kaiken, mitä 1850-luvulla kirjoitetussa kirjassa tapahtuu, lopputulos on aika kauhea, sillä siellä tapahtuu hirveitä asioita; hakataan vauvoja ja ties mitä. Lähtökohtana on inspiroivaa pohtia, miten mahdottomat asiat tuodaan näyttämölle - esimerkiksi kun Liisa kasvaa ja kutistuu, olennot muuttuvat toisiksi silmiemme edessä, haihtuvat ilmaan tai jakaantuvat kahdeksi. Tämä tuntui otolliselta maaperältä digianimaatiomaailmalle. Olen käyttänyt paitsi Liisa Ihmemaassa, myös hieman Liisa Peilimaailmassa -kirjaa. Peilimaailmasta ovat ainakin kukkaset sekä Kumpi ja Kampi eli kirjassa Tittelitom ja Tittelityy. Näissä kahdessa kirjassa hahmoja on valtavasti, joten niistä pääsee valitsemaan ne, jotka tähän esitykseen sopivat, sekä toisaalta joustavasti lisäämään myös kaikenlaista omaa sekaan."

Jouni Salo (Perhosen toukka) ja Annika Junno (Liisa).

Kuinka paljon tässä teoksessa on Saken uran "ekoja kertoja", asioita, joita hän ei aiemmin ole muissa töissään tehnyt? Sakke valottaa "tämä on ensimmäinen kerta, kun kukaan Suomessa tekee teatterin lavalle liikkeenkaappauspuvulla animoituja hahmoja, joten se on myös ensimmäinen kerta minun urallani - teemme pioneerityötä! On myös eka kerta, kun on näin iso työryhmä; 20 esiintyjää näyttämöllä, 23 harjoituksissa - avustajista aina kolme on esityksessä ja kolme varalla. On myös ensimmäinen kerta, kun teen esitystä, jossa on musikaalinumeroita; Joonaksen biisit ja Elinan koreografiat yhdessä ovat minun silmissäni täysiverisiä musikaalinumeroita. Musikaalia en ole koskaan ohjannut. Tämähän ei toki ole musikaali, vaan satunäytelmä, jossa on lauluja. Musikaalissa voi olla vaikkapa 20 musiikkinumeroa, tässä on seitsemän tai kahdeksan, mutta niiden ylöspano on sellainen, että ne ovat isoja musikaalimaisia numeroita."

Mikä tämän teoksen tekemisessä on tähän mennessä ollut Saken mielestä mieleenpainuvinta? Toki harjoitukset ovat vasta aivan alkuvaiheessaan. Sakke tuumaa "noi biisit! Varsinkin viime viikolla, kun oltiin viisi päivää putkeen - ja tämä oli siis jaettu kokemus monella muullakin - että aamulla kun herää, heti joku biisi soi päässä. Ne ovat aika tarttuvia! Joonas on tehnyt ihan hemmetin hienoja biisejä! Metodi oli sellainen, että minä kirjoitin sanoitukset ja Joonas sitten sävelsi. Osassa kappaleista sanoitukseni oli vain suuntaa-antava, ja Joonas säveltäessään kirjoitti myös sanoitusta lisää. Lisäksi on makeeta, kun 20 hengen jengi tekee koreografioita - siinä on niin valtavasti energiaa!"

Koreografiaharjoituksia.

Mikä teoksessa on tässä vaiheessa Saken lempikohtaus? "Kun ei ole nähnyt näyttämöllä vielä puoliakaan, niin hieman vaikea sanoa. Tällä hetkellä sanoisin, että lempikohtaukseni on kukkasten laulu ja tanssi, koska siinä ollaan kreisiyden ytimessä!"

Miten harjoituksiin on vaikuttanut ympäristön muuttuminen? Sakke kertoo "sillähän ei ole väliä, missä väistötilassa ollaan, mutta koska ollaan harjoitushuoneolosuhteissa, fokus on todella voimakkaasti koreografiassa ja lauluissa, koska niitä on mielekästä tehdä harjoitustilassa. Tarkoitus on käyttää teatterin uusittua näyttämökoneistoa tosi kokonaisvaltaisesti; kattokoneisto tulee ja menee aika ahkerasti, monttunostinta käytetään, vähän lennätetään ja pyörökin pyörii muutaman kerran - on siis käsittämättömän paljon asioita, joita näissä olosuhteissa voi vain kuvitella. Sikäli kohtausten harjoitteleminen tässä vaiheessa on lähinnä mallailua; 'toimisikohan tällainen tai tuollainen'. Suhtaudun tähän niin, että musiikista vastaava Joonas ja koreografi Elina voivat tehdä asioita, jotka pysyvät syksyllä, ja itse voin lähinnä luonnostella. Myös tekstiä voidaan tietysti käydä läpi; on aina kotiinpäin, että näyttelijät saavat sitä haltuunsa. Varmasti näyttämölle siirtyminen muuttaa harjoittelemista käsittämättömän paljon. Tavallaan tässä on myös ollut kiva työrauha; teatterin koneisto ei vielä vaadi meiltä mitään. Ihan pokalla ennustan, että tulee kerran jos toisenkin käymään niin, että uusi koneisto ei vaan toimi - 'lastentauteja' odotettavissa."

Liisa Ihmemaassa -näytelmän suositusikä on yli 5-vuotiaille. Miten ikäraja huomioidaan teosta tehtäessä? Sakke viitoittaa "yritämme parhaan kykymme mukaan olla tekemättä asioista kauhean pelottavia. Osa kohtauksista on sellaisia, että niistä pystyisi ohjaamaan pelottaviakin versioita - esimerkiksi pyöveli, joka hälytetään paikalle kun Irvikissa irvistelee kuninkaallisille, ei huido kirveellä vaan kärpäslätkällä. Koko ajan tehdessämme yritämme pitää mielessä lapsen näkökulman. Minulla on 5-vuotias lapsi, joten siinä on hyvä referenssi. Yritämme pitää mielessä 5-vuotiaan keskittymiskyvyn ja reaktiot. Ihan jo pelkkä pimeä katsomo saattaa jännittää, ja sitä pehmennämme niin, että Valkoinen Kani ottaa yleisön vastaan, ja hänellä on pieni 'lämmittely' salivalot päällä ennen varsinaisen esityksen alkua. Näin saliin tuleminen ja esityksen alkaminen on turvallista, kun ensimmäiseksi on esitelty hauska ja sympaattinen hahmo, joka johdattaa esityksen maailmaan. Se maailma varmasti onkin paikoin jännittävä, ehkä hiukan pelottavakin, mutta pyritään 'annostelussa' pitämään huolta siitä, että se ei ole liian pelottava eikä ole esimerkiksi liian kovia ääniä."

Annika Junno (Liisa) ja nelikätinen Jouni Salo (Perhosen toukka). (Toukan takapäänä Aaro Vuotila.)

Vapaan sanan osiossa Sakke kommentoi, että "millä tahansa mittareilla - ja Jyväskylän kaupunginteatterin resursseihin nähden - tämä on todellinen spektaakkeli. Tämä on isointa mitä minä olen koskaan tehnyt. Tätä kannattaa tulla katsomaan todella monesta syystä, mutta esimerkiksi siksi, että visuaalisuus tulee olemaan mielettömän hienoa, samoin kuin musiikki ja liike! Ja patologinen humoristi kun olen, tästä tulee myös hemmetin hauska; kun meillä oli ensimmäinen lukuharjoitus, osa porukasta meinasi tikahtua nauruun. Eikä katsomaan tullakseen tarvitse olla lapsia mukana! Tämä sopii minkä ikäisille tahansa, lasten kanssa tai ilman. Oman huumorini tuntien voisin sanoa, että tämä sopisi myös esimerkiksi teineille kuin nenä päähän - on tämä niin viihdyttävää. Ja sehän me nähdään, kun tätä katsomaan tulee kasiluokkalaisia Taidetestaajia."

Liisa Ihmemaassa -näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on lauantaina 21. marraskuuta 2026. Syyskauden liput ovat myynnissä. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

---