Kruunajaiset

Torstaina 15. lokakuuta vuorossa oli Eturivin Kuningattaren valtakauden virallinen aloitus: kruunajaiset. Tapahtumaan sai ottaa avecin, joten uskollinen hovinainen mukaan ja menoksi. Siellä sitä istuttiin kahvipöydässä (kuningattarelle kaakaota, kiitos) pahvikruunut päässä. Tapasin myös kaksi kilpakumppania.
Kruunajaistunnelmia. Oikealla hovinainen.
Kuva: Sirkka Helke
Yllättäin paikalle saapuivat myös prinsessa Ruusunen ja hänen isänsä, kuningas! Ruusunen kantoi kruunua satiinityynyllä, ja oikean kruunaamisen suoritti kuningas itse. Sovimme, että monarkioidemme välillä pidetään yllä hyviä suhteita. Huomautin myös, että sotimaan ei kannata lähteä, koska kynä on miekkaa mahtavampi - ja itse  tässä edustan kynäilijäpuolta. (Tai no, nykyään voisi kai mätkiä vastustajaa näppäimistöllä…?)
Kuningas ja prinsessa Ruusunen. Ynnä kruunattava kuningatar.
Kuva: Sirkka Helke

Tilaisuuden aikana paikalle alkoi saapua muutakin yleisöä. Aika uteliaitakin ilmeitä nähtiin, etenkin Ruususen näytökseen saapuvilta lapsilta, kun toistakymmenpäinen ryhmä istuu kahvittelemassa pahvikruunut päässä - ja pöydän päässä henkilö pönöttää "jalokivet" "kultakruunussa" kimmeltäen valtaistuimella. Tilaisuuden jälkeen vuorossa oli teemaan sopien näytelmä Prinsessa Ruusunen - siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Vastakruunattu Eturivin Kuningatar.
Prinsessa Ruusunen -näytelmässä kuningatar toivoo,
ettei omien kuvien jakamisesta koskaan tulisi mitään villitystä.
Mutta jos nyt tässä yhteydessä.
Kuva: Sirkka Helke



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)