Valokuvaamisesta ja Ruokahissistä

Teatterin joulutauko on ohi ja pääsin noiden "välipostausten" jälkeen taas tositoimiin. (Ilman muuta olen hyvilläni että teatterilaisilla on lomansa, mutta täytyy sanoa, että hieman oli minulla jo vierotusoireita kun en päässytkään teatterille hengailemaan. ;) ) Voisi sanoa, että jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, mutta uudesta näkökulmasta: tällä kertaa teatteriaiheena on jälleen Ruokahissin harjoitukset, mutta erityiseksi tämän kerran tekee se, että näissä harkoissa otetaan myös valokuvat näytelmästä. Kuviahan käytetään mm. käsiohjelmassa, markkinoinnissa, mediassa - ja toki myös tässä blogissa! Kuvaajana on tälläkin kertaa Jiri Halttunen, joka tällä haavaa muutenkin kuvaa suurimman osan Jyväskylän Kaupunginteatterin tarvitsemista kuvista.

Sain tähän blogiin Jiriltä nämä uunituoreet kuvat Ruokahissistä - nämä ovat erityisesti Jirin suosikkiotoksia, ja minustakin näistä välittyy jotain hyvin olennaista näytelmän tunnelmasta. Myös muut jutun kuvat ovat Jirin omia suosikkeja eri produktioista.

Jiri ja valokuvaus


Ensin hieman enemmän teatterin valokuvaamisesta. Esitin Jirille nipun kysymyksiä ja sain hyviä vastauksia! Annetaan siis miehen itsensä kertoa.
 
Miten päädyit teatterin "hovikuvaajaksi"?
Minua pyydettiin kuvaamaan Kauppa-Lopo näytelmä alkuvuodesta 2014. Olin ottanut jo teatterikuvia Teatteri Eurooppa Neljän esityksistä, joten se varmasti vaikutti asiaan. Kuvista tykättiin ja sain lisää keikkoja. Hommat laajenivat myös mainoskuvausten puolelle, joten olen ottanut myös paljon kuvia uusien esitysten ennakkomarkkinoitia varten. Lisäksi olen tehnyt pari videota, Lainahöyhenissä-musikaalin maskeeraus-pätkän ja Jekyll&Hyde -musikaalin trailerin.

Lainahöyhenissä.
Kuva: Jiri Halttunen

Mikä erityispiirteitä teatterin kuvaamisessa on verrattuna vaikkapa perhejuhliin tai mainoskuvauksiin?
Eroja toki on, mutta myös yhtäläisyyksiä. Läpimenon kuvamisessa on paljon samaa kuin vaikkapa hääjuhlissa. Asiat kulkevat eteenpäin, eikä tapahtunutta hetkeä saa enää takaisin. Eli kuvaajan täytyy pysytellä hyvin hereillä. Itse pyrin siihen, että kuvat syntyisivät suoraan läpimenosta, mutta toki joskus täytyy kohtauksia ottaa uudelleen. Silti tietyn hetken taltioiminen vaatii valppautta. Mainoskuvauksissa on usein aikaa miettiä ja pohtia asioita, esityskuvauksessa täytyy elää hetkessä ja kulkea näytelmän virran mukana. Suurimmat erot ovat valaistuksessa. Valoa on vähän ja värisävyt ovat usein voimakkaita. Ne kuitenkin ovat tärkeä osa koko esitystä, joten ne pitäisi saada taltioitua mahdollisimman luonnollisesti.

Yksi lensi yli käenpesän.
Kuva: Jiri Halttunen

Mistä erityisesti pidät tässä hommassa?
Pidän paljon esitysten taltioinnista. Olen itse ollut paljon näyttämöllä, sillä olen ollut ennen tätä työtäni Teatteri Eurooppa Neljän rumpalina reilut 12 vuotta. Live-esiintymisessä on aivan erityistä taikaa, jota ei voi korvata millään muulla. Televisio tai elokuvateatteri eivät anna samanlaista elämystä mitä teatteriesitys tarjoaa. Jokainen näytelmä on täysin oma yksilönsä, joten tämä on erittäin vaihtelevaa ja mielenkiintoista työtä.

Viiru ja Pesonen.
Kuva: Jiri Halttunen

Onko teatterin kuvaamisessa jotain erityisen haastavaa tai vaikeaa?
Suurin haaste on mielestäni löytää esityksen oma juttu. Tätä voi olla hankala selittää, mutta jokaisella esityksellä on omat erityispiirteensä ja vivahteensa, jotka pitäisi saada taltioitua. Esityksen tunnelman vangitseminen, se on ihan avainasia. Olen iloinen siitä, että kaupunginteatterin ohjelmisto on niin monipuolista. Kuvaajan kannalta on tärkeää saada tuotua esityksen omanaispiirteitä esiin ja ne ovat hyvin erilaisia eri esitysten välillä. Esimerkiksi vaikkapa pienen näyttämön Avoin liitto ja nyt ensi-iltaan tuleva Ruokahissi ovat kuvaajan kannalta aivan eri maailmasta keskenään. Kuvamaailmasta keskustellaan usein graafikon ja ohjaajan kanssa, jotta kaikki ollaan samalla viivalla. Itse kuitenkin luotan paljon vain intuitioon. Vaikkapa Niskavuoren naiset oli sellainen esitys, että se vei kuvaajankin aivan uusille vesille. Sain melkolailla vapaat kädet ohjaajalta ja pyrin parhaani mukaan tallentamaan esityksen niin kuin minä sen näin ja koin. Teknisellä puolella haasteet muodostuvat lähinnä valaistuksen, tai sen vähyyden, ja nopean liikkeen yhdistelmästä. Valoa on esityksissä paikoin todella vähän ja värisävyt ovat usein voimakkaita. Ne kuitenkin ovat tärkeä osa koko esitystä, joten ne pitäisi saada taltioitua mahdollisimman luonnollisesti. Esimerkkinä vaikkapa Jekyll&Hyde, joka on kautta linjan tumma ja tyylikäs kokonaisuus. Silti joukossa on myös tanssinumeroita, jotka ovat paikoin vauhdikkaitakin. Vaikka kamerat ovat kehittyneet huikeasti viime vuosina, liikkeen pysäyttäminen vähäisessä valossa on aina haaste.

Jekyll&Hyde.
Kuva: Jiri Halttunen

Miten valmistaudut kuvauksiin?
Valmistautuminen on usein sitä, että käyn katsomassa harjoituksia tai, jos mahdollista, yhden läpimenon ennen kuvauksia. Läheskään aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä käsiohjelmat pitää saada hyvissä ajoin painoon. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvaukset tehdään aivan ensimmäisissä valmistavissa harjoituksissa. Markkinointikuvauksiin valmistaudutaan palaveeraamalla graafikon ja mahdollisesti myös ohjaajan kanssa. Usein graafikolla on jo selkeä visio siitä mitä haetaan ja kuvaukset suunnitellaan huolella etukäteen. Tästä esimerkkinä voisi käyttää vaikkapa Yksi lensi yli käenpesän -näytelmän markkinointikuvaa, jonka graafinen ilme oli kaupunginteatterin Marjo Vihavaisen käsialaa. Marjolla oli idea musteläikkä-tyylisestä kuvasta. Tarkoitus oli saada kolme päänäyttelijää samaan kuvaan ja mietimme eri vaihtoehtoja sommitelmalle. Marjon luonnos jäi hautumaan mieleeni ja sen pohjalta oli helppo tehdä kuvaukset. Myös paikalla ollut ohjaaja Anssi Valtonen loi hyvän vireen näyttelijöille, joten kaikki napsahti kivasti paikalleen. Olin erityisen tyytyväinen juuri tämän kuvan lopputulokseen.

Yksi lensi yli käenpesän -näytelmän markkinointikuva.
Kuva: Jiri Halttunen

Onko produktioissa ollut erityisiä suosikkeja?
Jokaista juttua on ollut mukava kuvata, mutta ehkä Lainahöyhenissä-musikaali nousee päällimmäiseksi siksi, että se oli ensimmäinen suuri musikaali jota pääsin kuvaamaan. Pukuloisto ja upeat tanssinumerot antoivat paljon haastetta. Leponiemen Joni teki huikean roolin. Lisäksi kuvasin musikaalin myös kulissien takaa seurattuna teatterin vuoden 2015 kalenteria varten, joten se juttu on jäänyt hyvin mieleen.

Lainahöyhenissä.
Kuva: Jiri Halttunen

Kerro uran varrelta joku erityinen sattumus?
Erikoisin muisto on varmasti se, kun Niskavuoren naiset -näytelmän kuvauksisa minulle sattui pieni tapaturma. Tykkään vaihdella paljon linssejä ja läpimenokuvauksissa se pitää tehdä nopeasti. Järjestelen tavarani helposti saataville ja tällä kyseisellä kerralla vaihdoin jälleen kerran linssiä ja jätin ylimääräisen linssin kameralaukun viereen katsomon rappusille. Meni tovi ja tuli kohtaus jossa näyttämöllä on tosi vähän valoa. Olin näyttämön reunalla kurkottelemassa saadakseni näyttelijan sopivasti kuviin ja kuulen kolahduksen. Toisen kolahduksen ja vielä toisen... Tajusin heti, että minun linssini kolisee rappusia alaspäin. Lavastaja Karmo Mende oli katsomossa liikkuessaan osunut vahingossa linssiin ja potkaissut sen alas rappusista. No, loppu hyvin kaikki hyvin. Onneksi kukaan ei kompastunut rappusissa ja loukannut itseään. Linssi kävi huollossa Ruotsissa saakka ja tämän jälkeen olen muistanut pitää kaikki tavarani visusti kameralaukun sisällä.

Niskavuoren naiset.
Kuva: Jiri Halttunen

Kiitokset Jirille vastauksista! Jirin kotisivut löytyvät osoitteesta http://jirihalttunen.fi/


Ruokahissi (ja valokuvaus)


Ruokahissistä on vuorossa neljäs läpimenoharjoitus, joka on samalla ensimmäinen valmistava harjoitus. Alkuun painelen suoraan pienelle näyttämölle, kunnes selviää että muu porukka on kampaamossa. Sinne siis. Pontevasti ajattelen osaavani mennä jo ihan itse - enkä muuten eksynyt käytäviin kuin kerran. Silloinkaan en onneksi painellut mihinkään lukkiutuvan oven taakse.

Kampaamossa luodaan näyttelijöille lookia; miten hiukset laitetaan, miten miesten sisäisiä eroja ilmennetään ulkoisesti, miten tuodaan esiin millainen yö on takana. Siinä sitä on raati ympärillä kun kampaaja tekee töitään - ja puhetta sekä naurua riittää. Ohjaaja toki kommentoi ihan työnsä puolesta.

Benin (Henri Halkola) ja Gusin (Sauli Suonpää) habituksissa on eroja.
Kuva: Jiri Halttunen

Kun siirrymme pienelle näyttämölle, valo- ja lavastemiehillä on oma osuutensa valmiina. Läpäriä kerääntyy katsomaan muutama talon henkilökunnan jäsen. On hyvin mielenkiintoista seurata näytelmää nyt keskeytyksettömänä läpimenona, kun olin hiljattain katsomassa harjoituksia joissa kohtauksia käytiin perusteellisesti moneen kertaan uudelleen läpi. Nyt tuntuu lähes siltä, kuin näytelmää olisi jotenkin nopeutettu, kun siitä puuttuvat kohtausten toistot ja analysoinnit! Vaikka rytmi siis on aivan sopiva. Alkupään kohtaukset ovat tuttuja, mutta se ei suinkaan vähennä niiden kiinnostavuutta; on myös kiehtovaa huomata, millaisia pieniä muutoksia niihin on tullut; miten jokin elekieli tai asemoituminen on muuttunut, ja miten muutokset vaikuttavat tunnelmaan. Nyt näen myös, miten tarina etenee loppuun saakka. On se. Mielenkiintoista on se. On.

Lavasteisiin on tullut lisää yksityiskohtia, ja äänimaisema, taustaäänet ovat minulle uusia. Valaistusta on elävöitetty lisää. Esillepanon tarkentuessa näytelmään on saatu entistä tiiviimpi tunnelma ja jännite.

Läpärin aikana en huomaa kuin hetkittäin, että lavan edessä ja välillä katsomossa hipsii sukkasillaan tumma, lähes äänetön hahmo; ainoa ääni on kameran rapsahtelu. Läpärin ja tauon jälkeen otetaan vielä muutama uusinta kuvausta varten. Pari kohtausta mennään läpi ihan näytellen, ja lisäksi yksi asemointi jähmetetään niin, että sitä pystyy kuvaamaan kaikessa rauhassa eri kulmista.

Jähmetetty näkymä, silti näytelmässä aidosti mukana.
Ja mielestäni kuvaa hyvin jännitettä ja tunnelmaa.
Kuva: Jiri Halttunen

Tauon aikana katselemme joitakin otettuja kuvia kameran ruudulta; mukana ovat graafikko Marjo ja ohjaaja Sini, ja toki minäkin olen utelias näkemään kuvia. Jiri lupaa lähettää kuvat Sinille, joka valitsee niistä mieleisensä. Nämä sitten jälkikäsitellään, ja graafikko pääsee taittamaan käsiohjelman kuvineen kaikkineen. Minäkin pääsen kuulemma sitten oikolukemaan käsiohjelman.

Erityisesti tätä blogia varten otettu kuva; kuvaaja kuvaa ohjaajaa Ruokahissin lavasteissa.
Kuva: Marjo Vihavainen

Kuvaajan lähdettyä ohjaaja antaa näyttelijöille vielä palautetta läpäristä; mikä meni hyvin, mitä pitää vielä hioa. Muutamia kohtauksia harjoitellaan vielä uudelleen; tämä on samanlaista kuin viimeksi harjoituksissa ollessani, mutta aina yhtä kiinnostavaa. Ja jälleen syntyy se hassu "takaisinkelausfiilis", kun juuri nähtyjä kohtauksia otetaan uusiksi pienin variaatioin.

Harjoitusten päätyttyä kysäisen vielä Saulilta (toinen näyttelijöistä), onko näyttelijän kannalta siinä mitään erityistä, että valokuvaaja on harjoituksissa mukana; huomaako sitä, vaikuttaako se. Kuulemma jos valokuvaaja osaa asiansa, häntä ei juuri edes huomaa - kuten nyt, ainoa havainto oli kertaalleen pieni häivähdys silmäkulmasta. Sauli kertoo myös, että jossain toisentyyppisessä näytelmässä, vaikkapa komediassa, näytelmän rytmiin voi ihan hyvin sopia sekin, että välillä esiintyy kuvaajalle; pysäyttää liikkeen, tekee jonkin ilmeen nimenomaan kameralle - mutta tässä näytelmässä rytmiä ja jännitettä ei halua rikkoa.

Ruokahissin ensi-ilta on ensi viikolla, torstaina 21.1. Odotan kovasti, että näen näytelmän sitten esitysvalmiina!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)