maanantai 25. tammikuuta 2016

Elämän(läpi)meno

Pääsin seuraamaan Elämänmeno -näytelmän läpimenoharjoitusta vajaat pari viikkoa ennen ensi-iltaa. Ennen läpärin alkua hengailen siellä täällä; istuksin kampaamossa taustalla, vaihdan muutaman sanan tuttujen kanssa - muunmuassa Anne-Marin, joka esittää Elämänmenossa Marja-tytärtä. Kurkin lavasteisiin ja tutkailen ison näyttämön ylösnostettua lavaa - tai oikeammin sitä monttua siellä alla, kuinka syvä se onkaan. Siinä vaiheessa minusta jo huolestutaan; varo menemästä sinne, reunalla on vaarallista kuikkia. Ystävällisesti saksinosturisysteemiä kuitenkin esitellään - on se vakuuttava.

Käyn myös tervehtimässä ohjaaja Kaisa Korhosta, kun hänellä on sopiva hetki - noin muuten kaikenlaista sutinaa tuntuu olevan menossa. Kaisa juttelee siitä, miten draama on aina tavallaan myös jännäri - tarinan kulku sekä henkilöiden väliset suhteet ja jännitteet luovat intensiteettiä. Kaisa puhuu myös siitä, miten teattereissa saisi enemmän tuoda esiin omia näkemyksiä näytelmiä esiteltäessä. Tässä kohtaa minusta tuntuu, että olen ihan oikealla asialla!

Asettaudun paikoilleni, kun kello näyttää että kohta aloitetaan. On aika hassua istua suuren näyttämön katsomossa niin, että vasta monen penkin päässä on ketään  muita. (Ilmastointi on muuten aika tehokas kun ulkona on liki -30C pakkasta - niin että pakkasen tuoksu tuntuu sisääntuloilmassa asti - ja katsomossa ei ole sitä lämmittävää väkijoukkoa...) Paikalla on alun toistakymmentä henkeä; ainakin valo- ja äänimiehiä, lavastaja joka myös valokuvaa, ohjaajan assistentti, kapellimestari, kuiskaaja... Kaikkia en tunnista.

Kuin yksityisnäytöksessä olisi!
Lavalla kuvataan kahvikuvia.
Kuva: Jouni Huhtaniemi

Aluksi otetaan mainoskuvia Eilan parempi paahto -kahvia varten. (Eila on näytelmässä Marjan äiti, jota esittää Anneli Karppinen.) Tämä on kuulema näytelmän nimikkokahvi, jota on tulossa myyntiin. Valokuvia otetaan muutenkin pitkin harjoitusta.

Ollessani aiemmin pienellä näyttämöllä Ruokahissin harjoituksissa tila oli intiimi ja ihmisiä vähän. Nyt näyttelijöitä on paljon; lähes koko talon oma näyttelijäkaarti! Ja tilahan on tietysti suuri. Alussa käytössä onkin spiikkimikki, jotta ohjaajan ja hänen assistenttinsa ohjeet kuuluvat kaikille. Kaisa ohjeistaa näytelmän alkua, miten tullaan sisään. Sitten huhuillaan, onko näyttämö valmis (vastauksia "on" kuuluu sieltä täältä), ja läpäri pyörähtää käyntiin. Alun sisääntulo luo voimakkaan tunnelman ja kiinnittää ajankohdan.

Näytelmästä en kirjoita kovinkaan paljon; sehän on vielä työvaiheessa, ja kerron sitten kun näen sen valmiina. Sen voin kuitenkin sanoa jo nyt, että hienoa työtä on luvassa. Puvustus tukee hyvin ajankuvaa, ihmisten ikää ja asemaa. Lavastus on komea, osin läpinäkyvä, ja valoilla luodaan upeita illuusioita. Tilaa on käytetty laidasta laitaan - jos yleensä teatterilavan mittoja mitattaisiin neliömetreinä, nyt voisi mitata kuutiometreinä - myös ylöspäin tilaa on käytetty tehokkaasti. Lavalla tapahtuu ympäriinsä, aina kannattaa vilkuilla myös muualle kuin ihan tapahtumien ytimeen. Harjoituksen aikana Kaisa ei puutu näytelmän etenemiseen. Kapellimestari ohjaa musiikin osalta, mutta harjoitus ei keskeydy, ohjeet huikkaillaan vauhdissa.

Tauolla - jota sitten esityksessä kutsutaan väliajaksi - haahuilen vähän liikkeellä, mutta teen myös muistiinpanoja tätä tekstiä varten. Kaisan ystävällinen assistentti käy tarjoamassa minullekin keksiä - juuri kun mietin, että joku pieni välipala olisi ihan poikaa! Tauon jälkeen Kaisa antaa muutaman yksittäisen ohjeen. Esimerkiksi on tyylikkäämpää esittää intohimokohtaus enemmän viitteellisenä kuin suorana toimintana. Läpärin jälkeen ei valitettavasti ole aikaa pitää enää purkua - se käydään kuulema seuraavana aamuna. Sinänsä harmi, sillä olisi ollut todella kiinnostavaa päästä kuulemaan Kaisan kommentit. Mutta oli mielenkiintoista seurata läpimeno näinkin. Odotan innolla, että näen näytelmän esitysvalmiina!

Elämänmenon ensi-ilta on lauantaina 30.1.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti