tiistai 8. maaliskuuta 2016

Mikko Kauranen - puoli vuosisataa teatteria

Tapasin haastattelun merkeissä Mikko Kaurasen, kaupunginteatterilta vuonna 2011 eläköityneen mutta silti edelleen vahvasti teatterialalla toimivan näyttelijän. Hiljattain Mikko vietti 70-vuotissyntymäpäiväänsä. Olen joka kerta otettu, kun saan tutustua ihmiseen jolla on elämänkokemusta, ja joka on elämästään ja kokemuksistaan vilpittömän tyytyväinen. Mikko teki minuun vaikutuksen valloittavalla, valoisalla, iloisella persoonallaan. Hänestä huokuu vahva läsnäolo, rauhoittuminen ja keskittyminen hetkeen.

Mitäpä Mikon elämään nykyään kuuluu? "Elämä on ollut yhtä teatteria 50 vuotta." Mikko kertoo, että teatteri on elämäntapa, eikä elämää osaisi ajatella toisenlaiseksi kuin mitä se on ja on ollut. Näyttelijän työhön kaupunginteatterissa kuuluva kaksiosainen päivärytmikään (aamu- ja iltaharjoitukset/näytännöt) ei ole koskaan tuntunut rasitteelta, vaan siihen on kasvanut sisään niin, että se on luonnollinen elämänrytmi. Ja ikään liittyen Mikko sanoo, että kun pää ja jalat toimivat ja kunto on hyvä, niin mikäpä tässä.

Mikko Kauranen Mr. Parkinson -monologissa.
Kuva: Matti Häyrynen

Mikolla on ollut kaupunginteatterissa hiljattain näytös Mr. Parkinson -monologista (esityksistä lisää tämän tekstin lopussa). Tätä monologia Mikko on esittänyt syyskuusta 2013 lähtien, ja näytöksiä on ollut liki 60. Kussakin noin 100 katsojaa, eli yhteensä noin 6000 ihmistä on jo monologin nähnyt. Etäisimmät esitykset ovat olleet Espanjassa, Fuengirolassa, ja pohjoisin Kemijärvellä. Mr. Parkinsonia on ollut mukava tehdä, koska se on saanut yllättävänkin hyvän vastaanoton.

Mikon teatteriura alkoi 60-luvulla. Hän harrasti näyttelemistä nuorisoseurassa, mutta aloitti opinnot kauppaopistossa Kajaanissa. Hän mainitsee, ettei ollut nähnyt kuin kaksi ammattilaisteatterin näytelmää - toisen Kajaanissa, toisen Kuopiossa - hakeutuessaan itse Tampereen yliopistoon ensimmäiselle ammattinäyttelijäkurssille. Kyseessä oli siis todellakin ensimmäinen vuosikurssi oppilaitoksessa, joka nykyään on NÄTY. Opinnot alkoivat tammikuussa 1967 ja Mikko valmistui toukokuussa 1969 - koulutus oli tuolloin ajallisesti lyhyempi mutta hyvin antoisa.

Valmistumisensa jälkeen Mikko oli töissä Helsingissä Radioteatterissa kaksi vuotta ja sen jälkeen Kouvolan teatterissa kuusi vuotta. Vuonna 1977 hän sitten tuli töihin Jyväskylän kaupunginteatteriin, jossa pysyi vuoteen 2011 ja eläköitymiseen saakka - ja käy talossa vieläkin aina välillä vierailuesiintyjänä. Uralta on paljon hyviä muistoja. Vain Kurt Nuotion ollessa teatterin johtajana Mikko koki työn stressaavaksi, ja lähti vuodeksi virkavapaalle 1990. Tuo oli hyppy tuntemattomaan. Silloin syntyi Pelle Akusti, rooli jossa Mikko on esiintynyt kouluissa, päiväkodeissa, lasten synttäreillä, kesätapahtumissa... Mihin milloinkin on pyydetty. Mikko kertoo myös olleensa tuona vuonna saippuakauppias; myyneensä sukulaismiehen firmassa puhdistustuotteita. Virkavapaa teki tehtävänsä; into ja ilo näyttelijäntyöhön palasivat, eivätkä ole sen jälkeen laantuneet.

Mikko Kauranen ja Marjukka Ihalainen näytelmässä Pohjalaisia Jyväskylän kaupunginteatterissa vuonna 1977.
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Mikko kertoo sattumuksia uransa varrelta. Vanhan teatteritalon aikaan esitettiin näytelmää nimeltä Maailman laidalla. Siinä Mikon roolihahmo oli nimeltään Santtu ja Jorma Böök oli Nyymanni. Tapahtumapaikkana oli baari, josta Nyymanni tulee ensin kysymään "onko Santtua näkynyt?" - ja lähtee sitten pois. Tämän jälkeen Santtu kävelee saman baarin ovesta sisään, kysyy "onko Nyymannia näkynyt?", kääntyy ja lähtee pois - tai niin olisi ollut tarkoitus. Tuohon kohtaukseen vain liittyi se, että 95%:ssa esityksistä Mikkoa rupesi suunnattomasti naurattamaan. Lopulta kohtaus meni Mikon osalta yleensä niin, että hän saapui lavalle ovesta peruuttaen, nauroi ja hytkyi hetken paikallaan sanomatta sanaakaan ja pakeni ovesta pois - koko ajan selin yleisöön. Voin kuvitella, että hetken merkitys ei ehkä aina ihan auennut katsojille.

Nykyisessä teatteritalossa vuonna 1986 oli sitten menossa Harold Pinterin näytelmä Syntymäpäiväjuhlat pienellä näyttämöllä, ja esityksessä oli väliaika. Mikko oli näyttelijöiden ylälämpiössä, josta on tietysti jonkin matkaa pienelle näyttämölle. Siellä Mikko kuuli stentofonista (teatterin sisäinen kuulutusjärjestelmä, josta voi myös kuunnella näyttämöiden tapahtumia) iskurepliikin, johon hänen olisi pitänyt olla vastaamassa - näyttämöllä tietysti, toinen puoliaika oli alkanut huomaamatta. Matka - ensin portaita pari kerrosta alas, sitten ison näyttämön taitse, verstaan läpi ja vähän käytävää - meni lähinnä ilmassa lentäen ja tilanne päässä pyörien. Mikä on oma repliikki, muistaako sen kun pääsee paikalle, miten tässä nyt näin... Vastanäyttelijä Rainer Kaunisto odotti varsin kirein ilmein, kun Mikko pölähti lavalle. Kohtauksessa oli hyvin tiivis ja nopeatempoinen dialogi, mutta kaikeksi onneksi viive sopi näytelmän tuohon hetkeen - vaikka tunnelma olikin sitten melko jäinen.

Mikon mieluisimmat roolit ovat olleet musikaali- ja operettirooleja. Vuonna 2007 Jyväskylän kaupunginteatterissa esitetyn Viulunsoittaja katolla -musikaalin Tevje oli erityisen rakas rooli - muutenkin näytelmässä oli kaikki palaset kohdillaan, ja se sai kauttaaltaan hyvät arvioinnit. Tuo on ainoa näytelmä, jonka takia Mikkoa on oikein pysäytelty kadulla ja kiitelty. Muita Mikon lempirooleja ovat olleet sankariroolit Mustalaisruhtinattaressa (Jyväskylän kaupunginteatterissa 1986) sekä Kouvolan teatterissa esitetyssä Valkoisessa hevosessa. Myös eversti Pickeringin rooli My Fair Ladyssa (Jyväskylän kaupunginteatterissa vuonna 2010) oli hyvin mieluinen.


Viulunsoittaja katolla (2007), Mikko Kauranen eli Tevje.
Kuva: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Parasta näyttelijän työssä Mikon mielestä on vaihtelevuus; jokainen rooli on sukellus uuteen ja tuntemattomaan. Erilaiset ammatit ja elämät seuraavat toisiaan, ja uusien haasteiden myötä tulee pengottua kaikenlaisia taustoja. Harjoitukset ovat Mikolle työn suola; ne ovat mielenkiintoisia, niissä tapahtuu kaikki etsiminen ja löytäminen. Ammatin antoisia puolia ovat myös työympäristö ja kollegat; heterogeeninen yhteisö, jossa puhalletaan yhteen hiileen ja ymmärretään toisiaan parhaimmillaan sanattomasti.

Haastavaa työssä on se, että kaikki roolit eivät tunnu omilta. Joidenkin näytelmien kieli ei sovi omaan suuhun. Esimerkiksi lavalla kiroileminen ja jatkuva alatyylinen toisto ovat Mikolle vieraita. Eräs raskas kokemus oli terapeutin rooli Kouvolan teatterissa esitetyssä näytelmässä Lupa sanoa. Näytelmä sijoittui mielisairaalaan, ja terapeutin rooli vaati empaattista paneutumista "mielisairaisiin" (siis toisten näyttelijöiden esittämiin hahmoihin). Mikko kävi Hesperian sairaalassa parin päivän perehdytyksessä, jolloin terapian ulkoinen olemus kyllä selvisi hänelle, mutta sisäinen olisi vaatinut paljon enemmän paneutumista. Mikko kokee että tällä roolilla oli selkeä vaikutus hänen psyykeensä. Rooliin oli hankala mennä, ja toisaalta siitä oli hankala päästä pois.

Mutta jos Mikko ei olisi näyttelijä, niin mikä hän olisi? Mikkohan aloitti aikanaan opinnot kauppaopistossa, jossa ehti olla puoli vuotta ennenkuin hänelle selkeni mahdollisuus hakeutua teatterikouluun. Mikko velmuilee, että jos hän olisi jatkanut kauppaopistossa, hänestä olisi selkeästi tullut pankinjohtaja. 90-luvun lamassa hän olisi ollut jonkun pikkupankin johtaja, tehnyt jonkun talouskuprun ja päätynyt vankilaan. Niinpä hän "laittaa kiittimet ristiin" että teatteri pelasti hänet pankinjohtajuudelta ja vankilalta!

My Fair Lady (2010). Etualalla Higgins (Matti Hakulinen) ja Pickering (Mikko Kauranen), taustalla Eliza (Elina Korhonen).
Kuva: Jari Kuskelin

Kun takana on 50 vuotta teatteria, on näyttelijällä hyvä perspektiivi siihen, miten ikä vaikuttaa työhön. Mikko kertoo, että roolien oppiminen ja uudelleen palauttaminen on hidastunut. Ennen roolin oppi nopeasti ja muisti helposti, nykyään oppiminen kestää monta kuukautta ja roolia on pakko kertailla. Toisaalta muu näytteleminen, oivaltaminen, ymmärtäminen ja hahmon rakentaminen on helpottunut elämänkokemuksen myötä. Nuorena sitä oli helpommin ylitsepursuava, iän myötä hienovaraisempi.

Puolen vuosisadan aikana myös teatteri on muuttunut paljon. Mikon uran alussa poliittinen teatteri ja vasemmistolainen suuntaus olivat vahvasti esillä. Ja siinä ringissä joko oltiin mukana tai ulkopuolisena. Teattereissa oli poliittisia ryhmiä, joilla kullakin oli omat päämääränsä. Mikko oli enimmäkseen ulkopuolinen, joskin kerran hän oli mukana Helsingissä Bunkkeri-teatterin (jonka nimi tuli siitä, että teatteri toimi pommisuojissa) Schillerin näytelmässä Rosvot, jossa oli toistasataa näyttelijää eri teattereista. Tosin ei Mikolla siinä puheosaa ollut, olipahan vain yksi rosvo muiden mukana.

Myös työtavat teatterissa ovat muuttuneet paljon 50 vuodessa. Alussa oli leppoisampaa, ei ollut kiirettä ja määrätietoisuutta kuten nykyään. Nykyään on kiire "saada teksti päähän", ja ensi-illat on aikataulutettu jo paljon ennen harjoitusten alkua. Tämä kiireen tuntu seuraa myös kotiin. Ennen alkoholinkäyttö saattoi teatterialalla olla hyvinkin runsasta, nykyään työssä on työaikana nollatoleranssi - mikä on Mikon mielestä hyvä asia.

Kysyn myös, onko yleisön suhtautuminen - tai yleisöön suhtautuminen - muuttunut vuosien saatossa. Teatteri on hieman arkipäiväistynyt, mikä on hyvä asia. Nykyään yleisö osoittaa suosiotaan seisten enemmän kuin menneinä vuosina. Kouvolan ja Jyväskylän yleisöjen väliltä Mikko mainitsee sen eron, että Kouvolassa yleisö oli ulospäinsuuntautuneempaa, kun taas Jyväskylässä ollaan pidättyvämpiä ja hillitympiä; täällä yleisöä pitää enemmän houkutella vuorovaikutukseen.

Miehen kylkiluu (1988). Mikko Kauranen ja Pirkko Laakso.
Kuva: Ari Haapa-Aho

Kysyn, onko Mikolla vielä jotain mitä hän haluaisi sanoa. Mikko tuumii hetken, ja toteaa, että suomalaisista usein sanotaan, etteivät he osaa kiittää. Niinpä hän haluaakin kiittää kaikista vuosista, ystävyydestä ja avunannosta teatterin tekemisessä. Hän kertoo myös saaneensa syntymäpäivänsä kunniaksi teatterin väeltä ison kukkapuketin ja konjakkipullon - hän ilahtui kovin siitä, ettei häntä ole unohdettu. Ja kun kortissa allekirjoituksena luki Työtoverit, se lämmitti mieltä.

Uskon vahvasti, että lämmin mieli on molemminpuolinen. Ja ainakin minusta tuli fani kertatapaamisella. Kiitos hienosta haastattelusta, Mikko!

* * * * *

Mikko Kaurasen monologista Mr. Parkinson on tulossa vielä kolme näytöstä Jyväskylän kaupunginteatterissa: jo aiemmin ilmoitettu pe 11.3. klo 19 sekä uutena lisäesitykset to 31.3. klo 12 ja pe 8.4. klo 19. Katso lisää kaupunginteatterin sivulta tästä linkistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti