Kuvia ja mielikuvia Pilvistä

Kävin jälleen katsomassa näytelmän Kauas pilvet karkaavat. Esitys on toki sama kuin ensi-illassaankin, mutta on se myös jotenkin tiivistynyt, yhtenäistynyt... Ehkä se on sitä, että näkyy miten eri osioiden kuten näyttelijöiden, valojen, lavasteiden ja muun yhteistyö on hioutunut esitysten myötä entisestään.

Kiinnitin entistä vahvemmin huomiota liikkeiden koreografisuuteen. Miten eri henkilöiden liikkeet vaikuttavat välillä näennäisen irrallisilta, ja kuitenkin pienten yhtäaikaisten eleiden, toistojen ym kautta niistä löytääkin yhtenäisen kokonaisuuden, jota jokainen osaltaan tarkasti toteuttaa.

Välillä tuntuu kuin näyttelijät tanssisivat valojen ja liikkuvien lavaste-elementtien kanssa. Kohtaukseen, jossa Ilona kiertelee hakemassa töitä, tuntui tulleen entistä enemmän hallittua kaoottisuutta ja raskaita varjoja niin, että pieni ihminen jää vallan niiden jyräämäksi. Ja tämä kaoottisuuden tuntu on nimenomaan hyvästä, kuvastaen sitä miten elämänjärjestys järkkyy suuren muutoksen myötä.

Kiinnitin jälleen huomiota myös erilaisiin yksityiskohtiin, kuten Jouni Innilän letkeännotkeaan liikkumiseen tarjoilijan hahmossa kohtauksessa, jossa Ilona ja Lauri ovat baarissa.

Uusi hauska yksityiskohtakin löytyi! Kun räkälässä oli meno pahimmillaan, siellä olivat asiakkaina myös kaksi hahmoa, joita esittivät Sauli Suonpää ja Miikka Tuominen. Tuolloin siis pienellä näyttämöllä oli menossa Papin perhe, jossa miehet näyttelevät! Oli aika herkullista tajuta heidän karanneen suuren näyttämön puolelle - pienellä oli sitten ehkä väliaika. Täysin he näkymään sulautuivat muun hulinan joukkoon. Sitä en tiedä, oliko tämä ainutkertainen tapahtuma vai nähdäänkö velikultia mukana useamminkin.

Kauas pilvet karkaavat -näytelmässä otetaan myös kuvia. Eräässä kohtauksessa Saara Jokiahon esittämä arkkitehti kuvailee työkohdettaan. Pyysin ja sain Saaralta näitä lavalla esityksissä otettuja kuvia.

Saaran arkkitehtihahmon ottamia kuvia.
Huom! Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla!

Ja heti tuon kohtauksen perään on kohtaus, jossa Ilona (Maija Andersson) juttelee ruokailevan ravintolapäällikön tms (Jouni Innilä) kanssa, ja päällikköä palveleva tarjoilija (Antti Soininen) ottaa katsomosta katsottuna lavan vasemmassa reunassa itsestään selfieitä. Pyysin Antilta, saisiko häneltäkin juttua varten muutaman näitä kuvia, ja saihan niitä!

Antin selfiet.
Huom! Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla!

Ja lisäksi sain vielä Antilta muutakin tilannekuvausta, jota ei kyllä näytelmässä nähdä...

Antin luova hetki.

Kauas pilvet karkaavat -näytelmästä on jäljellä enää viisi esitystä! (Linkki Jyväskylän kaupunginteatterin sivulle)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)