Viettelyksen vaunu (ensi-ilta)

Lauantaina 14. helmikuuta Jyväskylän kaupunginteatterin Aune-salissa ensi-iltansa sai todellinen klassikkonäytelmä, Tennessee Williamsin kirjoittama Viettelyksen vaunu. Näytelmän on suomentanut Reita Lounatvuori ja Jyväskylään tämän produktion on ohjannut Anssi Valtonen.

Perinteisesti yksi Valtosen suurimmista vahvuuksista on tarkka henkilöohjaus. Tässä näytelmässä, näiden näyttelijöiden ja roolihahmojen kanssa se todella pääsee jälleen kerran oikeuksiinsa. Hahmot ovat eläviä ihmisiä toiveineen, pelkoineen, ristiriitaisuuksineen, menneisyksineen ja tulevaisuuksineen.

Asko Vaarala (Stanley Kowalski), Saara Jokiaho (Stella Kowalski) ja Elina Saarela (Blanche DuBois). Kuva: Jiri Halttunen

Elina Saarelan toisaalta paljon kokenut, toisaalta hauras Blanche DuBois repii itseään riekaleiksi etelän ruusun pudotellessa terälehtiään - tai kun elämä niitä hänestä riipii. Blanche janoaa elämäänsä rakkautta, hyvyyttä, kauneutta ja hellyyttä, haluaa tarjota niitä muille, mutta todellisuus lyö kivuliaasti kasvoille. Saarela luo Blanchen eläväksi monivivahteisesti; välittämisen, ylenkatseen, ahdistuksen, epätoivoisen yrityksen pitää kasassa niin itsensä kuin elämänsäkin.

Elina Saarela (Blanche DuBois). Kuva: Jiri Halttunen

Asko Vaaralan esittämä Stanley Kowalski esittelee mukavan miehen elkeitään, mutta aivan pinnan alla hänessä asuu peto, joka herkästi ajoittain murahtelee ja väläyttelee raateluhampaitaan. Toisaalta kiihko on myös intohimoa ja omistautumista. Vaarala tekee hienoa työtä taiteillessaan hahmon eri puolien rajankäynnissä.

Asko Vaarala (Stanley Kowalski). Kuva: Jiri Halttunen

Saara Jokiahon Stella Kowalski - omaa sukua DuBois - ei ole mikään alistettu nainen, vaan on itse päättänyt elämänsä suunnan Stanleyn vaimona. Häntä riuhtovat kahtaalle toisaalta halu harmoniseen elämään Stanleyn kanssa, toisaalta huoli Blanche-siskosta. Näitä moninaisia tuntemuksia Jokiaho ilmaisee sisäistyneesti, antaen Stellan myös hehkua iloa silloin kun kaikki on hyvin.

Saara Jokiaho (Stella Kowalski) ja Elina Saarela (Blanche DuBois). Kuva: Jiri Halttunen

Markus Virtanen Harold "Mitch" Mitchellinä on humaani, ihmisläheinen hahmo, joskin hänestäkin kuoriutuu esiin myös ikävämpi puoli. Virtanen tuo nämä molemmat mainiosti esiin - samoin kuin sen, miten kyseisen miehen asenne ja kohtelu Blanchea kohtaan muuttuu.

Markus Virtanen (Harold Mitchell). Kuva: Jiri Halttunen

Toiveita ja unelmia on heillä kaikilla, mutta jokainen joutuu ottamaan vastaan sen katkeran tosiasian, että unelmat eivät läheskään aina toteudu. Kukin heistä sitten suhtautuu tähän miten suhtautuu, käsitellen asioita miten parhaiten taitaa. 

Myös muu ensemble tekee hyvää työtä omissa pienemmissä rooleissaan. Piia Mannisenmäki ja Hannu Lintukoski ovat hyvin uskottava pidempään yhdessä ollut aviopari.

Asko Vaarala (Stanley Kowalski), Hannu Lintukoski (Steve Hubbel), Jukka-Pekka Mikkonen (Pablo Gonzales) ja Markus Virtanen ( Harold Mitchell). Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmän lujimmassa ytimessä ovat ihmissuhteet - vahvimpina näyttäytyvät DuBois'n sisarusten, Blanchen ja Stellan, elinikäinen suhde sekä toisaalta Kowalskin pariskunnan, Stanleyn ja Stellan, parisuhde. Molemmissa suhteissa on runsaasti rakkautta ja aitoa välittämistä, mutta myös kovin aristavia kipukohtia. Erityisen herkäksi tulehtunut on Stanleyn ja Blanchen suhde. Näyttelijät kattavat itseään säästelemättä hahmojen voimakkaat tunteet yleisön tutkailtaviksi.

Vahva elementti näytelmässä ovat myös elämän tuomien kokemusten, niin huonojen kuin hyvienkin hetkien vaikutus ja muisto ihmisissä. Kokemusten vaikutus voi osua suoraan kokijaan tai kiertää toisen katseen ja arvion kautta. Blanchen kohdalla tämä on ilmeisintä, mutta ainakin keskeisen nelikon osalta kaikilla on selvästi taustoissaan jotain, mikä on tehnyt heistä sellaisia, kuin he tuolla hetkellä ovat.

Saara Jokiaho (Stella Kowalski) ja Asko Vaarala (Stanley Kowalski). Kuva: Jiri Halttunen

Yksi tutkailun kohde on myös se, miten suhtautua ihmiseen ja hänen tekoihinsa. Onko ihminen aina yhtä kuin tekonsa? Mikä tietyn toiminnan aiheuttaa, mitä se jatkossa tuottaa? Milloin jokin teko - joko oma tai toisen - on niin peruuttamaton, että siitä ei voi päästä yli?

Viettelyksen vaunu tarjoaisi valtavasti pohdittavaa, loputtoman määrän aiheita syvennyttäviksi. Ajatuksia heräilee ja lentää moneen suuntaan. On helppo nähdä, miksi se on arvostettu klassikko!

Saara Jokiaho (Stella Kowalski) ja Elina Saarela (Blanche DuBois). Kuva: Jiri Halttunen

Ulla-Maija Peltolan suunnittelema puvustus on 50-luvun mukaista. Vaatteet tuovat esiin yhteiskuntaluokkien eroja, mutta voi duunarikin pukeutua komeasti lähtiessään treffeille! Niina Vattulaisen suunnittelemat kampaukset ja maskeeraukset ovat samaa ajankuvaa.

Näytelmän lavastukseen kuuluva näyttävä, ihastuttava puurakenne on yhtä aikaa massiivinen ja ilmava jatkuessaan lavalta ylös, alas ja sivuille. Suurin osa tapahtumista sijoittuu Kowalskien kotiin, ja sen lavastus onkin realistinen. Kätevästi tapahtumapaikka muuttuu myös muualle tarvittaessa. Lavastuksen on suunnitellut Mikko Saastamoinen.

Asko Vaarala (Stanley Kowalski), Jukka-Pekka Mikkonen (Pablo Gonzales), Hannu Lintukoski (Steve Hubbel), Markus Virtanen (Harold Mitchell), Elina Saarela (Blanche DuBois) ja Saara Jokiaho (Stella Kowalski). Kuva: Jiri Halttunen

Lavanäkymää ja tunnekuljetusta olennaisesti elävöittää ja täydentää valaistus, jossa myös hämäryydellä on tärkeä sijansa. Mielenkiintoinen, elokuvalle kumartava ratkaisu on käyttää videopätkiä erottamaan kohtauksia toisistaan niin, että videot samalla täydentävät kerrontaa - tai jopa kertovat tapahtuman. Valo- ja videosuunnittelijana on toiminut Antti Silvennoinen.

Juuso Voltin suunnittelema, tyylikäs ääniraita tarjoilee 50-luvun musiikkia, ulkotilan ääniä, osuvaa replikoinnin täydentämistä - ja harkittua hiljaisuutta. Äänet kertovat ja sävyttävät, täydentävät ja korostavat tarinaa.

Saara Jokiaho (Stella Kowalski) ja Piia Mannisenmäki (Eunice Hubbel). Kuva: Jiri Halttunen

Viettelyksen vaunu on monitahoinen, huolella tehty, paljon ajatuksia herättävä ja mieleen jäävä klassikkodraama, vahvaa kerrontaa epätäydellisten, inhimillisten ihmisten elämästä. Se ei ole mitään hyvän mielen teatteria, mutta antaa katsojalle muuten paljon. Erittäin suositeltavaa nähtävää kaikille, joita väkevä draama kiinnostaa!

Asko Vaarala (Stanley Kowalski). Kuva: Jiri Halttunen

Viettelyksen vaunu on Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistossa tämän kevään ajan 30.4. saakka. Esitykset Paviljongin tilojen Aune-näyttämöllä. Liput myynnissä koko keväälle. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

---