keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ensemble tanssii ja soi!

eli Jekyll&Hyden avustajaryhmän mukana lavan takana


Tämä kokemus oli eräs mieleenpainuvimmista tähän saakka kuningattaren urallani: pääsin Jekyll&Hyde -musikaalin kulisseihin näytöksen ajaksi, seuraamaan mitä kaikkea esityksen aikana tapahtuu. Tutustuin erityisesti ensemblen eli avustajien porukan työskentelyyn; avustajat tanssivat, laulavat ja näyttelevät, ja heidän työstään syntyy iso osa musikaalin vauhdikkuutta ja näyttävyyttä. Ensembleen kuuluvat Heta Halonen, Anni Hirvonen, Elsa Kalervo, Lauri Kalpio, Roosa Karhunen, Anna Kinnunen, Pietari Panula, Pietari Pentikäinen, Kalle Seppänen ja Rasmus Tirronen.

Ensemble kadunmiehinä ja -naisina.
Kuva: Antti Soininen

Taustoja


Koska aavistelin, että tilanteen ollessa käynnissä meno on melko hektistä, kyselin avustajajoukon taustoja jo ennakkoon. Avustajat kertovat, että ovat päässeet mukaan koe-esiintymisistä, joihin haettiin väkeä avoimella ilmoituksella. Osa Jekyll&Hyden avustajista on ollut mukana aiemmissakin musikaaleissa, esimerkiksi Lainahöyhenissä, Shrekissä ja Myrskyluodon Maijassa.

Kaikki kertovat harrastaneensa jotain alaan liittyvää; eri instrumenttien soittamista (myös orkesterissa), laulua yksin, kuorossa ja bändissä, (kilpa)tanssia, näyttelemistä... Yleensä koko pienen ikänsä. Osa on ollut kesäteattereissa mukana. Aloja on myös opiskeltu, esimerkiksi laulua musiikkiopistossa ja konservatoriossa. Heta kertoo kattavasti: "Olen laulanut ihan lapsesta asti, käynyt musiikkiluokat, harrastanut kuoroa, käynyt laulutunneilla, valmistunut muusikoksi (pop/jazz-laulu). Vähän on myös tanssitaustaa. Olen ollut myös eri teattereissa (harrastaja ja ammatti) avustajana ja rooleissakin."

Jekyll&Hydessä pidetään erityisesti sen tunnelmasta, mahtipontisuudesta ja musiikista. Musikaaleissa kokonaisuus ylipäätään viehättää; samoin kuin uuden oppiminen ja hektisyys. Ja kuten Elsa kertoo: "Mielestäni tänä vuonna oma porukkamme, ensemble on ihan erityisen onnistunut, ja olemme saaneet paljon kehuja työskentelystämme. Se tuntuu hyvältä, ettei kovasti paiskimamme työ huku varjoihin, vaikka toisinaan takarivissä olisimmekin.  Totuus kuitenkin on, että avustajat, ensemble, kuoro, miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua, ovat musikaalin selkäranka - ilman tätä possea ei musikaaleille ominaista lauluvoimaa tai näyttäviä tanssikohtauksia olisi mahdollista toteuttaa." Porukkaa, yhteishenkeä ja mukana olemisen riemua kehuvat muutkin.

Yksi harjoitusten luppoaikojen suosikkiajanvietteistä oli kuulema sanaristikoiden ryhmätäyttö.
Kuva: Elsa Kalervo

Harjoitusprosessi on toki rankka, mutta palkitseva. Keskeneräisyyttä ja epävarmuutta joutuu sietämään, ja kritiikki voi joskus tuntua raskaaltakin. Kalle vastaa, mikä oli haastavaa ja miten siitä selvittiin: "Oman hahmon fyysisen olemuksen ja ajatusmaailman löytäminen sekä sen kannattelu kohtauksien ajan. Koreografi ja pari näyttelijää auttoivat tämän kanssa." Myös esimerkiksi korkeat stemmat on koettu haastaviksi, mutta niistä on selvitty harjoittelemalla. Joku myös arkaili aluksi uutta porukkaa ja koreografiaan kuuluvaa fyysistä läheisyyttä - kuitenkin näytösten edetessä itsevarmuus ja rohkeus ovat kasvaneet ja homma on alkanut sujua.

"Murha, murha!"
Kuva: Jiri Haltunen

Suosikkikohtauksiksi moni nostaa Murha, murha -numeron intensiivisyyden ja yhdessä tekemisen voiman sekä ilotalo Punaisen rotan räväkän menon - näissä kaikki avustajat ovat mukana. Peli vaarallinen on suosittu ensemblen keskuudessa, ja myös Emman ja Lucyn rauhallisen kaunis duetto viehättää.

Ensemble Punaisen Rotan puvuissaan.
Kuva: Antti Soininen
Punaisen Rotan menoa lavalla.
Kuva: Jiri Halttunen

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Välillä ei muista mennä lavalle vaikka kuinka oli menossa - sitten on äkkiä päätettävä, onko parempi jäädä kokonaan pois vai mennä myöhässä. Ääni saattaa murtua kesken oman soolon. Pukujen yksityiskohdat saattavat tarttua toisiinsa - ne pitää sitten vain parhaansa mukaan selvitellä ilman, että yleisö huomaisi. Anna kertoo, että eräässä kohtauksessa, jossa kuuluu supattaa juoruja, hän ja Heta kumartuivat yhteen hieman liian liki - peruukit tarttuivat toisiinsa. Käsissä olleiden viuhkojen takana saatiin pinnit revittyä toisistaan irti ja supattelu jatkui. Oli kuulemma naurussa pitelemistä...

Elsa kertoo seuraavaa: "Lempihetkiksi näytelmissä saattaa kohota pienet toistuvat tuokiot kulissien takana. Yhden kohtauksen aikana kuljen aina tämän ihmisen ohi näyttämön takana ja heitetään yläfemmat. Naispääosien dueton aikana lauletaan tämän miesnäyttelijän kanssa mukana - ja molemmat ylintä ääntä. Juuri ennen lavalle menoa puristan aina tässä kohdassa tuota näyttämömiestä pyllystä. Tämän biisin aikana bailataan kulisseissa ennen ensimmäistä isoa joukkokohtausta. Nämäkin kaikki tapahtuu jokaisen JH-näytöksen aikana, ja on hirmuisen tärkeitä hetkiä jengin ryhmäytymisen kannalta. Ja jos jokin rutinoitunut asia lavan takana jää tekemättä, on olo yhtä orpo kuin jos olisi jättänyt menemättä lavalle - tai jopa orvompi."

Avustajat sanovat, että haluavat jatkaa teatterilla, se on heidän intohimonsa, vaikka monilla varsinaiset ammattihaaveet ovatkin toisaalla. Tosin ainakin Kalle, Anna ja Heta ovat tulevia musiikin alan ammattilaisia, laulajia ja Heta myös laulunopettaja, Anna musiikin- ja luokanopettaja. Anna haluaisi myös päästä soittamaan viulua esimerkiksi musikaaliin. Mutta olipa muu tulevaisuus missä tahansa, kaikki ovat nyt päässeet sisälle musikaalien tekemisen maailmaan eivätkä pois halua!

Näytös


Saapuessani paikalle naiset ovat vielä viimeistelemässä asujaan pukuhuoneessa, miehet ovat jo lähteneet lavalle. Vastaanotto on iloinen ja välitön; tunnen, että olen tervetullut mukaan. Juttelemme samalla käytännön asioista. Avustajajoukko on yhteensä kymmenpäinen, viisi naista, viisi miestä. He ovat jakautuneet pareiksi, joista yksi pari kerrallaan on aina huilivuorossa; esityksessä on siis mukana kahdeksan ensemblen jäsentä, neljä naista ja neljä miestä. Soolot ym asiat laulussa ja koreografiassa kiertävät, joten jokaisen tulee olla selvillä siitä, mitä kukakin tekee, miten asemoituu lavalla jne. Kaikilla on henkilökohtaiset mikit (kuten koko musikaalin näyttelijöillä), joten äänimiehenkin täytyy tietää, mitkä mikit milloinkin ovat auki; ketkä ovat lavalla missäkin kohtauksessa.

Mutta sitten on aika lähteä lämmittelyyn ja äänenavaukseen. Kuten aiemminkin, kun olin seuraamassa Jekyll&Hyden esivalmisteluja Saara Jokiahon mukana, lämmittelyn vetää Saara ja äänenavauksen lauluvalmentaja Juho Eerola. Äänenavauksen ja soundcheckin jälkeen lähden vielä Elsan kanssa kampaamon puolelle, jossa käy jo tutulta tuntuva sutina. Kaiuttimen kautta kuuluu soitto, joka kutsuu yleisön saliin, ja ääntensorina teatterikansan hakeutuessa paikoilleen. Katsomo on lähes täynnä.

Lauluvalmentaja ohjeistaa katsomosta hetkeä ennen näytöksen alkua.

Olen nähnyt Jekyll&Hyden kahdesti katsomon puolelta, joten tarina on vielä hyvässä muistissa. Kulissien takaa sitä ei niin loistavana tietenkään näe, sillä näkymä on rajallinen ja pysyttelen visusti pois näkyviltä ja tieltä. Enkä minä ole paikalla katsomassa esitystä, vaan sen tekemistä – mutta toki on mukava pysyä kärryillä tarinan kaaresta. Tuntuu hyvältä, kun niin moni näyttelijöistä ja muista käy moikkaamassa - on ihan kodikas olo hengailla toisten työpaikalla!

Minulle kerrotaan, että lavan kummallakin sivulla saa oleskella ja näyttämön takaa kulkea (jotta pääsee sinne toisellekin sivulle), mutta varovainen pitää olla. Kulissien takana on hyvin hämärää, ihmisiä ja lavasteita tulee ja menee, joku saattaa syöksyä täyttä juoksua lavalta pois, ja alle tai esteeksi ei pidä jäädä. Ihan lavaa rajaavien verhojen vieressä ei kannata olla, ettei kukaan tai mikään osu sieltä verhon toiselta puolelta näkymättömistä. Onnistun varomaan hyvin, vain yhden kerran lavastemies häätää minut pois sängyn alta. Tai siis pois tieltä, en minä ollut sängyn alla piilossa.

Näkymä lavan sivulta lavalle...

...ja sama "oikeasti" kuvattuna.
Kuva: Jiri Halttunen

Lavasteet ovat todella suuria ja majesteettisen oloisia, kun ne näkee läheltä. Ja kun nämä isot seinät sitten liikkuvat ja pyörivät näyttämömiesten voimin, ei todellakaan tee mieli mennä väliin häsäämään.

Lavarakenteita ohjataan lavan sivussa olevasta säätöpöydästä.
Taustalla on näytös täydessä käynnissä.

On mielenkiintoista seurata näyttelijöitä - niin avustajia kuin vakiväkeäkin - kun he menevät lavalle ja tulevat sieltä. Keskustelu saattaa polveilla vaikka missä, naureskellaan ja pelleillään, mutta kun tulee aika mennä lavalle, olemus muuttuu täysin roolin mukaiseksi. Välillä on tungosta, kun valmistaudutaan menemään joukkokohtaukseen, välillä otetaan oikein vauhtia kauempaa kun lavalle saapuminen tapahtuu juosten. Toisaalta lavalta palatessa rooli, ilme, liike, kaikkinainen itsensä kantaminen pysyvät yllä, kunnes ollaan varmasti pois yleisön näkyvistä, muutamia metrejä lavan sivussa - sitten näyttelijä palautuu hetkessä siihen, mitä oli ennen lavalle menoa.

Avustajajoukolla on meno päällä niin lavalla kuin lavan takanakin! Esiintymiseen suhtaudutaan ammattimaisesti; mistään ei tingitä, ja parasta annetaan. Kun tapahtumia seuraa ulkopuolisen silmin, tuntuu ihmeelliseltä, miten täsmällisesti kaikki onnistuu vaikka kulisseissa käy sellainen vipellys! Pikavaihdossa avustajat säntäävät näyttämöltä lavan sivuun vaatteiden luo; pukijat auttavat riisumaan ja pukemaan, kampaajat muuttavat kampausta hetkessä. Jokaisen vaatteet on laitettu valmiiksi nimikoiduille paikoille, ja pukijat huolehtivat sinne tänne sinkoilevista vaatekappaleista; asettavat uudelleen esille ne, joita tarvitaan vielä, ja keräävät koreihin poiskannettaviksi ne, joita ei tässä näytöksessä enää käytetä. Kampaajat huolehtivat peruukeista ja tekevät kampauksia. Tupeeraus syntyy vauhdikkaasti, hiuslakkapullot sihisevät. Pimeässä, mustaa taustaa vasten hiuslakkapilvi kimmeltää valkoisena kampauspeilin valossa. Vaihtoon ei todellakaan montaa minuuttia mene, ja äkkiä äskeiset katunuoret ovat hienostoväkeä tanssiaisasuissaan. Ryhmä on todella muuntautumiskykyinen; kadulta palatsinloistoon, hienostosta ilotalon väeksi. Kaikessa tarvitaan omanlaistaan energiaa ja kehonkieltä.

Kampaaja laittaa peruukkia lavan sivussa.

Kesken erään riehakkaan tanssinumeron yksi miehistä säntää lavalta suutaan pidellen, ja hänen perässään huolestuneen näköisenä tanssipari. Nainen on tanssissa vahingossa huitaissut miestä suulle, hampaat iskeytyivät huuleen ja nyt vuotaa verta ihan kunnolla. Vuotoa tuputetaan tyrehdyksiin, huuhdellaan ja hankitaan kylmäpakkaus siinä päällä pidettäväksi; huuli turpoaa silti. Onneksi loppunäytöksen ajan mies esiintyy enimmäkseen naamioituna, joten runneltu suu ei näy. Ei muuta kuin lavalle takaisin kun oma vuoro koittaa.

Välillä käydään myös kampaamohuoneessa kesken näytöksen, kun on aikaa rauhallisempaan hiustenlaittoon; tuntuu kuin ryömisi maan alta aurinkoon, kun kävelee muutaman metrin mustaseinäisestä hämäryydestä kirkkaasti valaistuun kampaushuoneeseen! Kampaamossa keskustelu kääntyy kertaamaan menneitä lavaloukkaantumisia; keneltä murtui sormi keppitaistelussa, keneltä meni nilkka ja kannettiin kultatuolissa loppukiitoksiin, kuka pyörtyi lavan takana mutta virkosi kumartamaan muina naisina.

"Välilasku" kampaamoon.

Tuntuu lähes epätodelliselta liikkua lavan takana, kun mahtava laulunumero soi! "Verholaulajat" tekevät osaltaan saundia muhkeammaksi; eli he, jotka eivät ole lavalla näkyvissä, laulavat mikkeineen verhojen takana piilossa. Verholaulantaan liittyy välillä aikamoista riehakkuutta ja eläytymistä. Kulkiessani näyttämön takana ohitan yht’äkkiä kulissin taa piiloutuneen Maria Lundin, joka laulaa täysin palkein. Ei ihan mikään jokapäiväinen tilanne - minulle, muille siellä todennäköisesti on.

Lavan kummallakin sivulla, kulissien takana on näyttöruudut, joista toisesta näkee mitä näyttämöllä tapahtuu,
ja toisesta näkyy kapellimestari. Tämä on erityisen oleellista verholaulajille,
jotta he tietävät täsmällisesti aloitukset ja tahdin.

Eräässä vaatteidenvaihdossa kahden naisen hameet menevät sekaisin; toinen ihmettelee vyötärön löysyyttä, toisella on vaikeuksia saada nappia kiinni; se onnistuu kuulemma vasta näyttämöllä, hetkellisessä jähmetysasennossa joka kuuluu koreografiaan. Toinen pikkumoka vältetään koska tarpeistonhoitaja on terävänä; Verholaulajilla on vitsinä nimikyltit, ja näyttelijä on jo menossa lavalle sellainen rinnuksissaan, kun tarpeistonhoitaja nappaa sen vauhdissa pois.

Juttelen Elsan ja muiden kanssa siitä, miten tärkeää avustajajoukon keskinäinen ryhmäytyminen on. Toki heidän on oleellista ryhmäytyä myös vakinäyttelijöiden kanssa, mutta avustajat ovat kuitenkin oma yksikkönsä kaiken muun keskellä. Ryhmäytyminen tekee kosketuksesta luontevaa - joissakin kohtauksissa ollaan todellakin iholla - ja antaa yhteistä energiaa. Myöskään vaihdoissa ei auta olla kovin kaino, kun vaatteet vaihdetaan pikaisesti lavan sivussa kohtausten välillä.

Ryhmäytynyt miesryhmä.
Kuva: Elsa Kalervo
 Väliajalla ensemblen pukuhuoneessa juodaan kahvia ja pidetään henkeä yllä. Kuulen mm. muovisilla karkkirasioilla naksutellen säestettyä laulantaa ja näen a cappella -formulakisat. Joistakin tempauksista todella huomaa, että ryhmäydytty on; tunnelma on välitön ja riehakas. Ja sitten takaisin lavalle; hyvä etten astu edessämenijän helmoille kun kipitämme alas kolme kerrosta rappusia ripeällä ravilla.

Väliajan formulat.

Kaikenlaista ehtii tapahtua näytöksen aikana kulisseissa. Kauniin, rauhallisen laulunumeron aikana tanssitaan balettia. Erään naisen päivän kohokohta on, kun hänen hartioitaan hierotaan ja miehet punnertavat siinä edessä näytösluontoisesti. Leuanvetotanko on suosittu paikka; mahtuu siihen vaikka kaksikin nuorukaista yhtä aikaa vastakkain. Kaikenlaista taitavaa tanssia, laulua ja hulluttelua - pysyy vire ja energia yllä! Ihailen sitä liikkumisen vaivattomuutta ja taitavuutta, jota tehdään ihan vaan huvikseen, hetkessä eläen. Näen myös uusia versioita lavanumeroiden koreografiasta - voisi noilla sovituksilla jokunen tavanomaisempaa esiintymistä odottava katsoja olla aikalailla silmät killillään. Keskinäinen kiusoittelu on jatkuvaa mutta selvästi hyvähenkistä. Silläkin on kuulemma merkitystä, että minä olen läsnä; ylimääräinen henkilö (yhden hengen Yleisö!) tuo uutta sykettä ja vaihtelua lavantakaiseen elämään.

Nuorukainen leuanvetotangossa.
Kuva: Elsa Kalervo

Hullutteluun ja hauskanpitoon osallistuvat ainakin osittain myös vakinäyttelijät - ei se ole vain ensemblen etuoikeus. Kuulen mm. erinnäisiä tulkintoja siitä, mitä joissakin kohtauksissa muka tapahtuu tai sanotaan. Mutta näitä en kerro, joutuisin samalla paljastamaan oikeaa juonta liikaa - huuleni ovat sinetöidyt, tai oikeammin näppikseni. Saara esittää musikaalissa tytärtä, Jouni Innilä hänen isäänsä, ja jossain vaiheessa lavan takana Saara kitisee Jounille "Iskä! Nuo kiusaa!" Jouni tuumaa rooliin sopivan ylimysmäisen tyynesti hymyillen "kyllä sinun täytyy selvitä itsenäisesti elämässä" ja jatkaa matkaansa.

Näytöksen jälkeen, ulkona teatterin edessä, jään kuulostelemaan pientä vanhempien naisten ryhmää, joka juttelee näkemästään; "kyllä oli todella taitavia esiintyjiä, oli niin eläväinen ja hienosti tehty tämä esitys". Yhdyn mielipiteeseen - kyllä kuulkaa sitä taitoa, eläväisyyttä ja tekemisen riemua purskahtelee paitsi lavalla, myös sen takana!


2 kommenttia:

  1. Huippukiinnostava juttu jälleen, kiitos sinulle Satu mielenkiintoisista blogiteksteistäsi! :)

    VastaaPoista