keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Esirippu aukeaa

Eilen kaupunginteatterilla oli suurella näyttämöllä Esirippu aukeaa -niminen yleisötapahtuma, jota edelsi kutsuvierastilaisuus yleisölämpiössä. Ensimmäisessä osuudessa kuultiin, mitä syksyllä on ohjelmistossa - jotain jo tiesinkin, osa oli minullekin yllätys. Kuningattaren kunniasanalla olen luvannut, etten vielä kerro mitään julkisesti, mutta sen voin sanoa että hyvältä vaikuttaa! Erityisesti syksyn musikaalista ja eräästä pienen näyttämön esityksestä olen ihan innoissani! Musikaalista kuultiin jo yksi kappale, ja oikein vetävältä kuulosti. Olin tilaisuudessa ilman seuralaista, ja menin istumaan kahden naisen kanssa samaan pöytään. Tuli taas todettua, että teatteri yhdistää; esittäydyimme, ja hyvin meillä riitti juttua teatterista ja muista kulttuuririennoista!

Varsinaisessa Esirippu aukeaa -tilaisuudessa esiteltiin tämän kevään ohjelmistoa. Lavalla nähtiin teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen sekä uhkeat bodarimiehet, turvamies Arska ja turvallisuuspäällikkö Jarru. Esityksistä nähtiin trailereita valkokankaalla sekä pieniä pätkiä lavalla.

Ruokahissin lavasteet oli tuotu suurelle näyttämölle - kyllä huomasi eron siinä, miten erilailla ne toimivat tuolla isolla lavalla, paljon kauempana yleisöstä, kuin pienellä näyttämöllä jonne ne on tarkoitettu ja jossa ne pääsevät oikeuksiinsa. Ben ja Gus saapuivat loukkoonsa ja aloittivat jälleen kerran odottamisensa. Tosin nyt keikka meni vähän toisin, kun he lopulta päätyivät Hilkan  tentattaviksi. Aika vaikeaa näytti olevan se - miehille siis, Hilkka veti suorastaan johtohahmon ottein.

Ruokahissin lavasteet suurella näyttämöllä. Pedeillä Ben ja Gus, lavan etualalla Hilkka ja oikeassa laidassa Jarru ja Arska.
Kuva: Marjo Vihavainen

Muutenkin näytelmät esiteltiin teatterin tarjoamien moninaisten mieskuvien kautta. Juhlista jaloin -näytelmää edusti Bernard (Jouni Salo) mainioiden marionettiensa kanssa. Elämänmenosta paikalle saapui Reino (Jouni Innilä), sofistikoitunut taiteilijasielu - voisi suorastaan sanoa että paino sanalla sielu. Aina yhtä korrekti Tohtori Jekyll (Joni Leponiemi) edusti Jekyll&Hyde -musikaalia kappaleella Sen selvitän. Nuori Aarne (Miikka Tuominen) kertoi elämästään Helenan rinnalla näytelmässä Katoava maa - tässäkin Hilkka pääsi antamaan vähän ohjeita siitä, miten sitä nuorta vaimoa ehkä kannattaisi kohdella. Ja Nummibodareita, joiden harkat ovat vasta alkaneet toissapäivänä, edusti itseoikeutetusti Esko Numminen (Hannu Lintukoski) - vaikutti siltä, että Hande on jo sisäistänyt roolinsa varsin hyvin! Handea haastatteli ohjaaja Sakari Korhonen, jolla on kyllä ohjaksissa pitelemistä...

Tottakai myös naisia nähtiin lavalla. Elämänmenon Eila (Anneli Karppinen) ja Marja (Anne-Mari Alaspää) esittivät vahvan kohtauksen, jonka jälkeen Hilkka jututti heitä. Naiset kertoivat, miten mahtavalta tuntui, kun esityksen ovat olleet katsomassa Ritva Oksanen ja Susanna Haavisto, jotka näyttelivät Eilaa ja Marjaa 70-luvun tv-sarjassa - ja kuulema muistavat edelleen repliikit. Elämänmenosta esiintyivät myös Huulipunatytöt sekä laulu- ja soitinyhtye the Ekmans. Jarru oli jo etukäteen salaapäiten haastatellut Ruokahissin ohjaajaa Sini Moilaa, ja tästä nähtiin video. (Ihan varma en ole, kuinka hyvin Jarru tiesi mistä puhutaan, mutta ainakin juttukumppani häntä miellytti.) Jekyll&Hyden Emma (Saara Jokiaho) lauloi lopuksi kauniisti miehille.

Naiskavalkadissa pääsin minäkin esiin Eturivin Kuningattaren ominaisuudessa! Että voin sanoa debytoineeni Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä! :D Jännitys oli kova, mutta ihan kunnialla taisin selvitä Arskan ja Jarrun haastatellessa. Opin myös, että valot loistavat silmiin niin, että lavalta ei kovin hyvin näe katsomoon. Tuntui aika mahtavalta yleisön aploodeeratessa (katsomossa oli kuulema vajaat 300 henkeä), ja lisäksi pääsin vielä loppukumarruksiin niiden ihan oikeiden esiintyjien kanssa.

Arska, Eturivin Kuningatar ja Jarru.
Kuva: Marjo Vihavainen

Lavaosuuksien jälkeen oli vielä tarjolla kahvia ja pullaa - ja seurustelua teatterin henkilökunnan kanssa. Yleisö tuntui innokkaasti juttelevan näyttelijöiden kanssa - kovin useinhan siihen ei välttämättä ole mahdollisuutta. Kaiken kaikkiaan tämä oli minusta mukava kokonaisuus, ja osoitti selvästi, että kyllä teatteri kiinnostaa kansaa. Hyvä niin, on se niin antoisaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti