perjantai 14. lokakuuta 2016

Harjoitellaan Diivailua - ja jututetaan Olaa

Tällä kertaa pääsinkin taas uuden aiheen äärelle, eli Diivat-komedian harjoituksiin sekä jututtamaan ohjaaja Ola Tuomista. Mennessäni en tiennyt, mitä tuleman pitää - eli missä vaiheessa harkoissa ollaan menossa ja mitä kohtaa nyt työstetään.

Ola kertoo, että Diivat-näytelmän prosessia käynnisteltiin toukokuussa muutamin harjoituksin, joissa tehtiin yleisraapaisu tekstin maisemasta. Harjoitukset alkoivat toden teolla syyskuun 19., ja ensi-ilta on 4. marraskuuta.


Harjoitukset


Tekstiin en ollut ehtinyt tutustua ennen harkkoja, vaikka sitten plarin kouraani sainkin. Kuulin, että harjoiteltavana on toinen kohtaus. Harjoituksissa oli mukana koko näytelmän näyttelijäkaarti eli Antti Niskanen, Joni Leponiemi, Anneli Karppinen, Hannu Lintukoski, Saara Jokiaho, Maija Andersson, Hannu Hiltunen ja Miikka Tuominen - sekä tietysti ohjaaja Ola Tuominen. (Ja jos joku miettii niin ei, en kyllä tiedä, ovatko Tuomiset sukua keskenään.) Lisäksi paikalla ovat kuiskaaja, järjestäjä, valo- ja äänimiehet, puvustaja ja tarpeistonhoitaja sekä näyttämömiehiä.

Lavasteet ovat vielä hyvin keskeneräiset, ja valo- ja äänimaailmoja vasta suunnitellaan. Näyttelijät ovat enimmäkseen omissa vaatteissaan, mutta osalla on joitakin viitteellisiä vaatekappaleita ikäänkuin "muistuttamassa" roolivaatteista. Ja ainakin Antti näyttää harjoittelevan kävelemistä erilaisilla kengillä kuin mitä yleensä taitaa käyttää.

Harjoitusten alussa kohtauksessa lavalle saapuvat Hande ja Anneli, ja muutkin roolihahmot pääsevät mukaan pikkuhiljaa, kukin ajallaan. Kohtauksia käydään pätkittäin läpi, välillä hyvinkin pienissä osissa, välillä "annetaan rullata" hieman pidempään. Ajoittain mietitään kohtauksen kulkua; miten eri henkilöt havaitsevat toisensa, onhan asemoinnissa huomioitu suora näköyhteys jotta havainto on mahdollinen, miten näkyy se, että eräs henkilö yrittää paeta tilanteesta mutta joutuu valitsemaan toisin. Näyttelijät myös harjoittelevat keskenään napakkaa fyysistä kontaktia vaativan kohtauksen liikeratoja, löytävät luontevimman tavan toimia. Muutenkin läpi harjoitusten luodaan ja kehitellään hahmoja ja hahmojen välisiä suhteita.

Ohjaaja antaa pieniäkin vinkkejä kohtauksen kuluessa; kokeillaan erilaisia asioita, yksityiskohtia, lisärepliikkejä, etsitään sujuvinta vaihtoehtoa, hiotaan pala palalta. Ola on selkeästi innostunut ja innostava hilpeällä tavalla (tosissaan, mutta ei vakavasti, sanoisin), ja esittää välillä itse repliikkejä malliksi. Toisaalta hän antaa näyttelijöille tilaa; "mieti miten hahmosi tekisi". Ola ohjaa myös puheen sävyä erilaisin ilmauksin: "pistä tohon kysymysmerkki", "olkaa silleen nyt puhutaan miesten kesken". Puheen sävystä on muutenkin puhetta; mistä kohtaa sävyn muutos tietyssä kohtauksessa alkaa, kuinka nopeasti se muuttuu, mikä siihen vaikuttaa. Ola antaa ohjatessaan paljon kehuja, kiittää ja kannustaa.

Erityisesti Antti Niskanen tekee ihastuttavaa hahmoa! Muidenkin hahmot vaikuttavat herkullisilta, mutta Anttiin nyt sattuneesta syystä tulee kiinnitettyä näissä kohtauksissa ihan erityistä huomiota. Myös esimerkiksi Maija Anderssonin työskentelyä on mielenkiintoista seurata; välillä hän on hyvinkin pohdiskeleva ja rauhallinen, mutta kun rooli vaatii, hän pursuaa tyttömäistä energiaa ja puheenpulputusta - ja pitää näissä saman tason kerta toisensa jälkeen.

Diiva mikä diiva! Antti Niskanen poseeraa erityisesti teille, blogin lukijat!
(Vaatetus on todellakin vain viitteellisesti harjoitusmallia ja lavastus keskeneräinen.)

Harkoissa on iloinen tunnelma; sekä lavalla että katsomossa nauretaan paljon! Myös Ola heittelee vitsejä. Välillä muistellaan tapausta, jolloin kesken Hulvaton hotelli -näytelmän esityksen lavasteovi jumiutui kertakaikkiaan kiinni. Tyyni näyttämömies käveli lavalle, korjaili ovea hyvän tovin (näytelmän jatkuessa ympärillä) ja sai sen toimimaan. Lopuksi hän veti käden lippaan yleisölle ja sai aplodit - eikä yleisö tajunnut että korjaus oli ihan aito, kaikki luulivat tapauksen kuuluvan näytelmään!

Ola kertoo omakohtaisen kokemuksen siitä, mistä tietää että näyttelijän suoritus on ohjaajan mielestä luokattoman huono - Ola oli siis itse näyttelijänä. Ohjaaja oli kuulema paaponut häntä sen oloisesti, että kanavoi kuristamishalunsa lempeyteen. Tämäkin otetaan mukaan näytelmään kun tällaisia eleitä tarvitaan eräässä kohtauksessa!

Harjoitusten tauolla haahuilin ottamassa tuntumaa keskeneräiseen lavastukseen.

Harjoituksissa suunnitellaan kohtauksen vaihtoa, miten se tehdään ja millä ajalla näyttämömiehet ehtivät vaihtaa lavasteita - sekä milloin vaatteet vaihdetaan, kuinka kukakin ehtii vaihtoon ja missä välissä.

Harjoituksen lopussa sovitellaan seuraavalle harjoituspäivälle puvustuksen ja maskeerauksen aikatauluja; milloin kukakin näyttelijä käy puvustaja Tuovi Räisäsen ja kampaaja-maskeeraaja Minttu Minkkisen luona.

Kuningattaren "työpiste"; plari, itsepäällystetty lehtiö, vesipullo ja muuta tarpeellista.
Näin sitä aina leiriydytään harkoissa. :)

Jo tämän näkemäni pätkän perusteella Diivat kiinnostaa kovasti! Välillä unohdin tehdä muistiinpanoja, kun vaan tapitin lavan (ja lavan liepeiden) tapahtumia, imeydyin niihin ja räkätin mukana!


Ola, Diivat ja teatteri


Harkkojen jälkeen juttelin vielä tovin ohjaaja Ola Tuomisen kanssa. Ola on ensimmäistä kertaa vierailulla Jyväskylän kaupunginteatterissa. Kysyin, miten hän päätyi ohjausvierailulle ja miten työn alle valikoitui juuri Diivat. Ola kertoo, että teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen otti häneen yhteyttä keväällä 2015, ja sanoi, että tälle talvelle olisi tilausta kevyemmälle näytelmälle, mutta että työn valinnan (tai ainakin ehdottamisen) kanssa saa muuten melko vapaat kädet. Olalle tuli mieleen nopeasti Ken Ludwig. Vuonna 2009 Jyväskylän kaupunginteatterissa on esitetty Ludwigin näytelmä Shakespeare Hollywoodissa, joten sitä ei ainakaan voitu valita. Muitakin tekstejä pohdittiin, mutta niiden henkilörakenne ei nyt natsannut; näytelmän valinnassa on olennaista sekin, montako näyttelijää ja keitä produktioon on käytettävissä. Diivat on toiveen mukaisesti kevyt näytelmä ja henkilöluku osui täsmälleen. Ola arvostaa myös sitä, että näytelmässä on Shakespearen tyylistä jujua ja koukkua; Diivoissahan mm. harjoitellaan Loppiaisaatto -näytelmää, joka on ollut Ludwigin innoittaja hänen tätä kirjoittaessaan.

Ola kertoo, että näytelmän tapahtumat sijoittuvat 50-luvun USA:han, McCarthyismin aikaan. Tuolloin maassa olivat vallalla kommunistivainot, ja monien näyttelijöiden oli vaikeaa tehdä työtään jotteivat he joutuisi vainon kohteiksi. Tätä näytelmässä ei varsinaisesti käsitellä, mutta se pohjustaa sitä, miksi kaksi brittinäyttelijää kiertää USA:ta - paikallisista näyttelijöistä on pulaa. Näyttelijät eivät saa työstään sitä, mitä he siltä toivovat, rahat ovat loppu - ja mitäs sitten tehtäisiin? Tämä on siis Diivojen alkuasetelma.

Näytelmässä käytetään ikiaikaista vitsiä siitä, että mies pukeutuu naiseksi, mutta Ken Ludwigin ansiosta Diivoissa tähän on muitakin perusteita kuin perusvitsi. Ja itse asiassa Loppiaisaatossakin on samaa teemaa, mutta siinä poikkeuksellisesti nainen esiintyy miehenä. Ola juttelee, miten tästä syntyy mielenkiintoisia tuntemuksia siitä, miten vaatteet määrittelevät ihmisen. Diivat siis pohjautuu Shakespeareen, mutta on puhdasta viihdyttävää teatteria. Ola toivookin, että jokainen katsoja saisi oman vapautuksensa naurun kautta. Olan mukaan farssin ja komedian ero on siinä, että farssissa ihmiset eivät välttämättä juuri muutu, mutta komediassa päähenkilöiden edesottamusten seurauksena heissä tapahtuu muutosta. Komedia on haastava laji; kaiken A ja O on tarkkuus erilaisten yksityiskohtien näyttelemisessä ja puheen soljuvuudessa. Tämä vaatii näyttelijöiltä todellista läsnäoloa ja rytmitajua.

Kysyn Olan tähänastisesta urasta. Vuosina 1981-85 Ola opiskeli teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijäkurssilla, joka nykyään tunnetaan nimellä NÄTY. (Ja Ola sanoo, että häntä harmittaa todella paljon uhka siitä, että NÄTY lopetettaisiin!) Siihen aikaan kyseiselle kurssille otettiin uusia opiskelijoita vain joka 4. vuosi. Valmistumisensa jälkeen Ola työskenteli näyttelijänä Tampereen Työväen Teatterissa (TTT) vuoteen 1992 saakka. Vuonna 1989 hän piti virkavapaata, ja sinä aikana hän näytteli Helsingin kaupunginteatterissa näytelmässä Äiti Peloton. Olan ikimuistoisimpia rooleja hänelle itselleen ovat TTT:ssa tehdyt Kolmen muskettisoturin D'Artagnan ja Kellopeliappelsiinin Alex. Vuodesta 1992 alkaen hän on toiminut freelancerina, ja tekee sitä edelleen. Tänä aikana hän on tehnyt näyttelijänä paljon vierailuja TTT:iin, Tampereen teatteriin ja Tampereen komediateatteriin sekä tamperelaiseen lasten ja nuorten teatteria tekevään Teatteri 2000:een. Vierailuista erityisesti mieleen ovat jääneet näytelmät Elling ja Gagarin Way TTT:ssa. Näytelmiä hän on ohjannut Porissa useita, Tampereen komediateatterissa kesänäytelmän ja Teatteri Eurooppa4:ssä näytelmät Tankki täyteen ja Saapasjalkakissa. Lisäksi hän on yhdessä vaimonsa Satu Rätyn kanssa suomentanut David Farrin näytelmän Robin Hoodin sydän, jonka hän myös ohjasi Poriin. Tällä hetkellä sitä esitetään Turun Kaupunginteatterissa Milko Lehdon ohjaamana. 80-luvulta lähtien Ola on ollut ääninäyttelijänä lukuisissa kuunnelmissa, ja viime kesänä Ola ohjasi Radioteatterille Radio Suomeen 20-osaisen kuunnelmasarjan Juicen taivaallinen aulabaari.

Diivojen ohjaaja Ola Tuominen.
(Livenä paljon hymyilevämpi mies.)
Kuva: Jiri Halttunen

Vuonna 2010 Suomen Näyttelijäliitto valitsi Olan vuoden 2009 miesnäyttelijäksi TTT:n Reviisori-näytelmän kaupunginjohtajan roolista. Ola kertoo, että syystä tai toisesta sen jälkeen näyttelijäntyötä ei ollutkaan niin paljon tarjolla, joten siinä vaiheessa hän ikäänkuin ajautui ohjaajaksi - mutta ohjaaminen on aina kiinnostanut häntä.

Viime aikoinakin Ola on ollut töissä useissa paikoissa; alkusyksystä hän oli ohjaamassa Porin teatterissa Avioliittosimulaattorin, ja viime keväänä hän näytteli Tampereen komediateatterissa pääroolia näytelmässä Pukija. Lisäksi hän on tehnyt paljon spiikkauksia ja äänikirjoja - Ola spiikkaa mm. TV2:n ohjelmaa Satuhäät.

Freelancerina Ola on iloinen siitä, että on päässyt tutustumaan laajemmin muidenkin teatterin ammattikuntien työpanokseen. Hän sanoo arvostavansa suuresti teatterin monien alojen ammattitaitoisia tekijöitä. Puusepät tekevät pitkää päivää toteuttaakseen lavasteet. Pukusuunnittelun ja ompelimon tekemillä puvuilla on suuri merkitys näytelmässä. Teatteri on kuin hansakortteli; monen eri alan taitavia ammattilaisia talo täynnä! Teatterissa yhdistyvät erilaiset palveluammatit, ilmaisutaidot, kädentaidot ja markkinoinnin osaaminen. Laji yhdistää eri alojen ammattilaiset palvelemaan lajia nimeltä teatteri. Ola sanoo, että on onnenpekka kun saa ohjata talossa jossa on monen eri alan osaajia.

Jyväskylän kaupunginteatterin väkeä Ola kiittelee erityisesti dynaamisuudesta ja yhteishengestä. Näyttelijät ovat hyvin harjoittelualttiita, ja koko työryhmä on hieno porukka täynnä ideoita ja persoonia. Porukan kanssa on nautinto tehdä töitä. Täällä tehdään kaikki voitava teoksen parhaaksi ja seistään sen takana.

Ohjaaja ja näyttelijät ideoivat yhdessä esityksen toteutusta. Ola sanoo, että työssä tärkeää on se, että näyttelijä voi tehdä työtään pelkäämättä ja suorittamatta - näyttelijän pitää saada päästä luovaan tilaan, jota ohjaaja ei saa sammuttaa. Näyttelijällä on oltava turvallinen olo niin, että kaikesta voi puhua ohjaajan kanssa. Ola kokee, että näyttelijän ja ohjaajan työt ovat palveluammatteja. Ohjaaja palvelee näyttelijää, ja näyttelijä yleisöä. Harjoituksia seurattuani voin sanoa, että tämän ohjaajan palveluasenteen kyllä huomasin harkoissa; Olan ote ohjaamiseen vastaa tätä ajatusmaailmaa!


Diivat - ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä perjantaina 4.11.2016 (linkki)
Ainakin itse odotan tätä innolla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti