keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kauas pilvet karkaavat -harjoitukset

Ja sitten ilolla ja uteliaana vuoden 2017 ensi-iltatarjonnan kimppuun! Tammikuussa ensi-iltoja on kaksi: pienellä näyttämöllä Papin perhe torstaina 19.1. ja suurella näyttämöllä Kauas pilvet karkaavat lauantaina 21.1. Tässä jutussa ollaan pää pilvissä - tai sitten ei, koska pilvet karkaavat.

Kyseessä on siis Jarno Kuosan tekemä sovitus Aki Kaurismäen elokuvan Kauas pilvet karkaavat pohjalta. Jarno myös ohjaa näytelmän. Pääosissa Ilonana ja Laurina nähdään Maija Andersson ja Jukka-Pekka Mikkonen. Ennen harkkoja luin käsikirjoituksen ja katsoin elokuvan muistin virkistämiseksi - olen sen joskus toki nähnyt. Jo käsikirjoitus herätti aikamoista uteliaisuutta kaikkine kuvailuineen siitä, miten kohtaukset on rakennettu sekä millaisia näkymiä ja siirtymiä esitys sisältää.

Harjoituksen alussa lavastaja-puvustaja Karmo Mende, ohjaaja, koreografi Anna Maria Häkkinen sekä näyttelijät pitävät palaveria. Yksi näyttelijöistä kuuluu kyselevän roolivaatteistaan, toisen kanssa käydään läpi repliikin äänenpainoja.

Tämä harjoituskerta oli painotukseltaan melko tekninen. Harjoitusten ensimmäisellä puoliskolla käytiin läpi näytelmän loppua, etenkin valojen ja asemointien osalta. Harjoitukseen sisältyi useita siirtymiä kohtauksesta toiseen - miten mikäkin toteutetaan, miten siirtymät saadaan sujuviksi valojen, tarpeiston ja näyttelijöiden osalta. Myös näyttämömiehet harjoittelevat tarkasti suuntia ja toimintatapoja; kuka kulkee mistäkin mihinkin. Lavalla on paljon liikettä, jossa näyttämömiehillä on merkittävä osuus. Lavasteiden paikkoja merkkaillaan lavaan. Koreografi ja ohjaaja käyvät yhteistyönä näyttelijöiden kanssa läpi koreografiaa ja sijainteja; esitykseen kuuluvat varjokuvat tuovat vielä omat vaatimuksensa liikkeisiin ja asemoitumisiin.

Voimakkaita, hienoja valonäkymiä.

Tässä esityksessä valot ovat vielä olennaisempi osa näytelmän esillepanoa kuin ehkäpä missään, mitä olen tähän mennessä nähnyt. Valoja hiotaan ja kehitellään, mutta voin jo sanoa että valaistuksesta tulee loistava (anteeksi puujalka). Valosuunnittelusta ja projisoinneista vastaa Tuukka Toijanniemi, mutta visuaalinen ilme näyttämökuvineen on työryhmän luomaa. Visuaalisuudessa pohjataan varjoteatterin ja liikuteltavien lavasteiden kautta rakennettaviin kuviin. Ohjaajan, lavastajan ja valomiehen yhteistyö onkin selvästi erityisen tärkeää! Tokikaan valoilla tms luodut efektit eivät ole se pääasia, vaan niillä tehdään hieno tuki ja esillepano näyttelijäntyölle.

Varjoja elämän varjopuolelta.

Myös yksityiskohtia hiotaan; muovisten drinkkilasien tilalle tarvitaan lasiset, jotta ne kilahtavat oikealla tavalla - tarpeistonhoitaja täyttää tarpeen hetkessä. Monta asiaa käydään tarkasti läpi; missä vaiheessa kahvikupit viedään pöydästä, kuka ne vie ja mihin. Missä tietty henkilö on tietyllä hetkellä, jotta hän näkyy katsojille mutta ei häiritse koreografiaa. Ja jälleen valot; mistä, mihin, millä korkeudella... Yksityiskohtia on lukuisia, ja kaiken pitäminen hallitusti kasassa vaatii todella hyvää kokonaisuudentajua.

Useimmat ohjaajat, joiden työskentelyä olen päässyt seuraamaan, antavat kommenttinsa enimmäkseen katsomon puolelta niin, että kaikki kuulevat. Jarnolla on tapana usein nousta lavalle ja mennä sen ihmisen luo, jota hän kulloinkin ohjaa; toki yleisiäkin kommentteja kuullaan, mutta tässä on selvästi enemmän kontaktia lähietäisyydeltä.

Toisella puoliskolla harjoiteltiin mm. erästä musiikkinumeroa koreografioineen. "Maijalla on hyvä, kiinnostava liikkeenlaatu - seurataan sitä", Jarno ohjeistaa, ja niin saadaan taas yksi kohta lähemmäs valmista.

Kyseessä ei ole tuolileikki.

Näytelmään sisältyy musiikkia, ja osa näyttelijöistä pääsee esittämään laulamisen lisäksi soittotaitojaan - tätäkään en muista kovin paljon tässä teatterissa nähneeni, vaikkakin toki jotakin joskus. Kiva nähdä ja kuulla aina uusia puolia! Pienenä luppohetkenä Jouni Innilä, Joni Leponiemi ja Henri Halkola innostuvat jammailemaan vapaammin - sitä olisi kuunnellut pitempäänkin, mutta harjoituksissa pitää tietysti keskittyä harjoittelemaan.

Bändissä Joni Leponiemi, Henri Halkola (tässä kuvassa Jonin takana näkymättömissä), Jouni Innilä ja Saara Jokiaho.
Ja roudareilla hommana roudata koko lavaa.

Jouni Innilä nauttii hetkestä.

Eräässä ravintolakohtauksessa Jarno pyytää lavanäkymään enemmän elämää, ja yksi näyttelijöistä tarjoutuu "Haluuksä että mä häärään?" jolloin toinen näyttelijöistä tarttuu häntä hihasta: "älä herranjumala ala häärätä!" Reaktiosta päätellen häärääminen olisi voinut olla näkemisen arvoista - ja sitä on varmasti luvassa!

Ravintolaelämää.

Toki harjoituksissa näkyi näyttelijäntyötäkin. Muutamassa kohtauksessa esimerkiksi Ilonan (Maija Andersson) ja johtaja Sjöholmin (Anneli Karppinen) välillä näkyi jo nyt ihastuttavaa lämpöä - odotan todella kiinnostuneena, että pääsen näkemään enemmän näyttelemistä!

Ilona (Maija Andersson) ja johtaja Sjöholm (Anneli Karppinen).

Valokuvaamo Jiri Halttusen tekemä näytelmän fiilistelyfilmi:


Kauas pilvet karkaavat Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti