keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Peter Pania näyttelijöiden sanoin

On aina mielenkiintoista kuulla, miten esiintyjät itse kokevat näytelmän luomisen prosessin. Niinpä kyselin kokemuksia Peter Pania esittävältä Saara Jokiaholta sekä avustajina toimivilta Ayla Brinkmannilta ja Pablo Delahaylta. Kommentit on annettu viikkoa-puoltatoista ennen ensi-iltaa. Iso ja lämmin kiitos kaikille kolmelle!

Lisäksi jutun lopussa on lyhyesti omia fiiliksiäni Peter Pan -musikaalin omaisten ennakkonäytöksestä. Siinä oli taas Satu sadun lumoissa!


Saara


Peter Panin harjoituksethan alkoivat jo keväällä, ja kesällä oli tietysti kesäloma. Miten Saara on kenties työstänyt Peterin roolia kesän aikana? Ja Saara kertoo: "Kesällä puhuttiin useaan otteeseen mm. Anne-Marin [Alaspää, myös Peter Panissa mukana, toim.huom.] kanssa hyvinkin kiihkeään sävyyn teoksen teemoista ja painopisteistä, mutta muutoin annoin muhia alitajunnassa melkolailla loman loppumetreille saakka. Kesäkuussa käytiin Roosan [Karhunen, myös Peter Panissa mukana, toim.huom.] ja Aapon (hän on näyttämömies) kanssa leffassa katsomassa National Theatren Live -näytöksessä heidän versionsa Peter Panista. Loman viimeisellä viikolla luin J. M. Barrien alkuperäisteoksen alkuperäiskielellä loppuun, ja katsoin keväältä läpimenon taltiointia reflektoidakseni omaa tekemistäni. Siitä johtuen oli hyvinkin muistissa kyllä kevään jutut, mutta paljon myös olemme muuttaneet asioita. Lisäksi urheilin läpi kesän; juoksin, kahvakuulailin, kävin pari kertaa salilla, pari kertaa seikkailupuistoissa - että pysyisi yllä jonkinlainen kunto ja valmius kehon monipuoliseen käyttöön. Aloin heinäkuulla myös käydä hierojalla ja fysioterapeutilla - en ole enää ihan nuori tyttö. :D Siltikin elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa minua sattui kaikkialle - on se niin erilaista kuin mikään perusurheilu...! Missä sitä tulisi liikuttua kuin pieni apina, muualla kuin näyttämöllä?"

Saara sanoo myös, että pitää Peterin roolissa ihan erityisesti juuri fyysisestä haastavuudesta. "Minusta on ihan supermahtavaa saada tehdä näin liikkuvaa hahmoa! Siinä on pari vaaranpaikkaa kyllä. Jos olen väsynyt treeniviikosta, pitää olla tosi tarkkana ettei satu onnettomuuksia esimerkiksi kun hyppään ketterästi lavastekelkan kaiteelle seisomaan. Jossain harkassa ei meinannut toinen jalka ponnistaa tarpeeksi ja hyppy jäi sentin pari vajaaksi, mutta ei onneksi käynyt mitenkään. Lisäksi, jos/kun jossain vaiheessa sairastun vaikkapa flunssaan, tulen olemaan niin äärirajoilla että saattaa olla vaarallisen korkeat sykkeet."

Kysyessäni Saaran suosikkia musiikkinumeroista hän vastaa "biiseistä suosikki on varmaan aina ollut Kauniin kuoleman maa; se on samaan aikaan niin toteava, pelottava ja lohdullinen. Kuolema on viimeinen suuri seikkailu ja siellä odottaa kauneutta ja rauhaa."

Saaralla on ammattinäyttelijänä jo vankkaa kokemusta niin lapsille kuin aikuisillekin suunnatuista näytelmistä. Onko niiden tekemisessä näyttelijän kannalta jotain eroa? "Lapsille ja aikuisille tehdessä minun mielestäni pitää tehdä ihan yhtä tosissaan, täysillä sitä tyylilajia missä ollaan. Lapsille jopa vielä enemmän tosissaan, he haistavat falskiuden välittömästi!"

Saara Peterinä.
Kuva: Jiri Halttunen

Ayla


Ayla Brinkmann kertoo seuraavaa: "JYT eli Jyväskylän Ylioppilasteatteri on minun teatterikotini vuodesta 2014, sieltä on peräisin moni kokemukseni ja käsitykseni siitä, millainen teatterin tekeminen on siistiä ja kiinnostavaa. Tämä on ensimmäinen proggikseni ammattiteatterissa. Tietysti tämä on monella tavalla erilaista. Kaupunginteatterin yksi hienous on se, että täällä on voidaan toteuttaa ja toteutetaan hullunmoisista ideoista hullun moni. Yhtenä iltapäivänä kuulee haaveiltavan siitä, että Pablon hameen alla olisi pimeässä hohtavia valopalloja ja seuraavana aamuna ne ovat siellä.

Olen kadonneiden poikien jengin toinen kaksonen ja koira. Kadonneita kaksosia on erityisen hauskaa ja haastavaa tehdä, kun niitä on kaksi ja ne on niin prikulleen samanlaisia, että selkäpiitä karmii.

Ensi-illassa yleisölle avataan ovet Peter Pan -nimiseen leikkiin, jota me olemme työryhmän kanssa leikkineet kolme kuukautta keskenämme. Toivon, että moni aikuinenkin löytäisi katsomaan ja kokemaan sen, minkä äärellä ollaan naurettu ja ihmetelty treeneissä monta kertaa: tässä maailmassa leikki on tosi."

Kadonneet kaksoset, tässä Aylalla sulka päässä.
(Kuva omaottamani 2. valmistavasta harjoituksesta)

Pablo


Pablo Delahay intoutui pohdiskelemaan vastauksia kysymyksiini ihastuttavan laajasti! Aluksi hän kertoo teatteri- ja musiikkitaustaan seuraavaa: "teatteria aloin harrastamaan vuonna 2007, kun ystäväni lukiossa veti minut mukaan Jyväskylän Lyseon Lukion koululaismusikaaliin, joka tehtiin yhteistyössä Huoneteatterin kanssa. Aloitinkin siis jo musikaalilla... sittemmin (jos laskuni pitää paikkansa) olen näytellyt 22 harrastajateatteriesityksessä - joista 11 on musikaaleja tai musiikkipainoisia näytelmiä - ja useampia tanssi/performanssityyppisiä teoksia. Näytellyt olen Huoneteatterissa, Kansannäyttämön Miilussa, Tanssiteatteri Krampin teoksissa, Työväen teatterissa Ainolassa, Jyväskylän Ylioppilasteatterissa, Sirkus Uusimaailman teoksissa, kerran jopa JAMKin oopperassa Siltasalissa. Tämän lisäksi aloitin vuonna 2008 kuoroharrastuksen Ruamjai-kuoron riveissä ja nyt pari välivuotta pitäneenä aloitan seitsemännen vuoteni siellä. Sitä kautta on tullut käytyä kaikenlaisissa tapahtumissa, mm. Suomen Paras Kuoro-kilpailussa vuonna 2011. Olen aina ollut kiinnostunut erilaisten instrumenttien soittamisesta, mutta toistaiseksi ainut vakavasti otettava taitoni musiikin saralla on taitoni soittaa suuta!"

Parin kuukauden kokemuksella kaupunginteatterista Pablo toteaa, ettei näytteleminen itsessään ole kovin erilaista harrastajateatteriskenestä; harrastajista löytyy paljon ammattitaitoisia ohjaajia ja näyttelijöitä, joilla vaan taitaa olla tarpeeksi aikaa ja hulluutta lähteä lavalle... "Mutta jos jotain voin sanoa kaupunginteatterin erosta harrastajaskeneen, niin sen, että täällä näytteleminen on lähtökohtaisesti 'vakavampaa'. Harjoituksiin tullaan ajoissa. Puvustus, lavastus, näyttämötekniikka, maskeeraus ja kampaukset kaikki hoidetaan näyttelijöiden puolesta jo paljon ennen kuin meillä avustajilla on ollut edes kykyä miettiä muuta kuin näytelmän tekstin opettelua tai tanssikoreografioita. Asenne, jolla harjoitellaan, on vakava. Ajankohtaiset puheenaiheet tulevat iholle ja sen alle. Kaupunginteatterissa näytellessä täytyy miettiä paljon painavammin esimerkiksi hahmojen uskottavuutta, näytelmän sanomaa ja kuinka ns. 'tavallinen katsoja' - joita tietenkään ei ole - ymmärtää mistä me työtämme tekevät puhumme. Tuo painavuus tekee tästä työstä entistä palkitsevampaa ja innostaa panostamaan näyttelijäntyöhön entistä lujemmin."

Pablon rooleihini kuuluvat Lastenhoitaja (koira), Merirosvo, Intiaani, Merenneito ja hämmentävä Olio. Kysymääni suosikkia näistä on kuulema vaikeaa nimetä, mutta Pablo pohtii että se on joko Merirosvo (lupa räyhätä), merenneito (lupa karistaa sukupuoliroolit pois) tai Olio, joka periaatteessa on jokaisen roolihahmoni taustalla, leikkimässä ja täyttämässä kulloistakin hahmoa.
"Erityisesti pidän Peter Pania tehdessä kanssanäyttelijöideni välillä vallitsevasta hengestä ja huumorin outoudesta sekä toisinaan sen heikkoudesta! Täällä on lupa olla tyhmä, kiukkuinen, riehaantunut tai ihan muina henkilöinä, jos siltä tuntuu. Lupa näyttää tunteensa. Lupa olla aitona, jos niin uskaltaa tehdä. Haastavaa Peter Pania tehdessä on toisaalta ollut muun muassa tuo huumorin outous! Välillä on vaikeaa lukea tilannetta ja ymmärtää, kenelle naljaillaan ja kenelle taas ei. Toinen haaste on yksinkertaisesti kaupunginteatterissa toimimisen uutuus; "Ahaa, tuo asia tehtiin minulle valmiiksi. Ahaa, tämä minun piti hoitaa itse, jaa tämän henkilön kautta. Ahaa...... tuota minun ei olisi kannattanut tehdä... AHAAA, minä taisinkin hoitaa tuon aika mallikkaasti!" Monta uutta asiaa joita suuri rakennus ja monimutkainen automatisoitu koneisto tuottaa ja joita kaikkia kaverit eivät vain kerkeä tai tajua kertoa etukäteen."

Isoin yllätys tässä produktiossa Pablolle on ollut kollegoiden rentous! "Jotenkin sitä muodostaa ammattilaisista aina sen kuvan, että ne osaavat kaiken ja ovat jotenkin osa 'eliittiä', mutta huomasin sopeutuvani joukkoon helpommin kuin luulinkaan. Sellainen ihmisen normaaliuden tajuaminen. Tai ammattinäyttelijän ihmisyyden tunnistaminen."

Kysyn, onko Pablolla jotain erityistä suosikkia musiikkinumeroista ja/tai muista kohtauksista. Tämäkin on kuulema vaikea kysymys. Hän kertoo viime aikoina olen kovasti laulaneensa päässään Kapteeni Koukun Filosofista Laulua - ja syy on puhtaasti musiikin riehakkuus ja svengi. Toisaalta hän pitää näytelmän loppupäästä, missä merirosvoina heiluessa saa improvisoida isolla kädellä ja heittää peliin kaiken, mitä sielusta ja kehosta lähtee. Ja lopulta, tärkeänä vastapainona kaikelle leikille ja heittäytymiselle, Pablo nimeää ehkä suurimmaksi suosikikseen myös Kauniin kuoleman maa -kappaleen riisutun kohtauksen, joka on hänen mukaansa riipaiseva, hellyyttävä, kaunis ja rauhallinen.

Lopuksi kysyn vielä, mitä Pablo toivoo esityskaudelta. "Rauhaa ennen esitystä, vakavaa heittäytymistä epävakavuuteen sekä kontaktia yleisön kanssa."

Pablo merennneitona.
Kuva: Jiri Halttunen

Omaisten ennakko


Edellisestä kerrasta, jolloin Peter Panin näin, on kulunut tasan viikko - ja aikaa ensi-iltaan on neljä yötä. Silloin oli kyseessä 2. valmistava harjoitus, nyt on käsillä omaisten ennakkonäytös joka on samalla 3. pääharjoitus.

Katsomo on täynnä kaikenikäisiä innokkaita katsojia. Edessäni istuu kolme pientä tyttöä, joita on hauska seurata salin hämärässä; miten he liikuttavat käsiään merenneitojen tanssin mukaan, eivätkä meinaa pysyä penkeissään taistelukohtauksissa. Ilmeisesti näytelmä tekee vaikutuksen! Väliajan alkaessa kuulen erään pienen pojan kommentoivan "Tää on ihan älyttömän mahtava!"

Ja onhan se. Viikon aikana esitys on tiivistynyt entisestään, ja imee vielä paremmin mukaansa. Ja vaikka on aina aika hulppeaa istua lähes tyhjässä katsomossa kuin yksityisnäytöksessä konsanaan, tuo yleisö oman energiansa ja myönteisen jännitteensä - etenkin lapsikatsojat. Huomaan myös muutamia muutoksia viikko sitten nähtyyn - esitys elää ja hakee muotoaan koko ajan.

Väliajan alkaessa ja esityksen päättyessä on hetken kummallinen tunne, kun on eläytynyt satuun ja sen maailmaan niin voimakkaasti, ja sitten yht'äkkiä joutuukin palaamaan reaalimaailmaan; räpyttelemään silmiään kirkkaassa valossa ja toteamaan ettei ympärillä olekaan niin jänniä hahmoja. Kyllähän tästä voisi jo nyt tarinoida vaikka mitä, mutta odotetaan ensi-iltaan. Pysykää Mikä-Mikä-kanavalla, älkää lentäkö pois! ;)

* * * * * * *

Peter Pan Jyväskylän kaupunginteatterissa - ensi-ilta tänä lauantaina 9.syyskuuta! (linkki teatterin sivuille)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti