Huono johtaja (Teatterikone)

Teatterikoneen viidestä monologista Huono johtaja on Annu Sankilammen kirjoittama ja esittämä monologi. Ohjausapuna on toiminut Kirsi Sulonen ja dramaturgina sekä mentorina Aila Lavaste. Huonon johtajan aiheena on itsensä johtaminen ja työhönsä - tai ehkä elämän kokonaisuuteen - uupuminen.

Sankilampi laittaa itsensä likoon kuvatessaan työtään ja ajankäyttöään. Kun ihminen innostuu monesta, elämässä ja etenkin työelämässä on lopulta liikaa ruuhkaa. Siitä syntyy ristiriitoja ja ihmetys; voiko ihminen väsyä asiaan josta pitää niin kovin paljon. Sankilampi on lavalla paitsi Sankilammen roolissa, myös sisäisinä ääninään; intoa pursuavana sekä epäilyä ja väheksymistä tihkuvana hahmona. Näiden kahden yhteisvaikutus ajaa ihmisen äärirajoilleen. Ja kun oma jaksaminen vähenee, muuttuu myös suhtautuminen muihin. Nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa uupuvan osa ei ole helppo.

Sankilampi tuo kaunistelemattomasti esiin uupuneen oman sisäisen taistelun, pettymyksen ja itsensä piiskaamisen - ja tarjoaa samalla katsojalle niin samaistumispintaa kuin tunteen siitä, miten helppo ulkopuolelta olisikaan päteä sillä, kuinka kuuluisi olla! Epätoivo astuu kuvaan heti alussa, mutta loppua kohti esitys käy erityisen koskettavaksi. Kun kokee, että on pakko olla kuin klassinen hymyn takana itkevä klovni, esiintyä vaikka kuinka sattuisi. Valon vähetessä täytyy ja saa lopulta tunnistaa ja tunnustaa oma rajallisuutensa, hyväksynnän ja avun tarpeensa.

Annu Sankilampi.
Kuva: Marianne Hautsalo

5 monologia Teatterikoneen sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)