Jekyll & Hyde (Lahden kaupunginteatteri)

Aloittaessani tämän blogin tekemistä viitisen vuotta sitten Jyväskylän kaupunginteatterille kauden musikaalina oli Jekyll & Hyde. Ihastuin tuolloin kovasti tummasävyiseen tarinaan ja muhkeaan musiikkiin. Myöhemmin Hair-musikaalissa Joel Mäkinen oli vierailijana yhdessä pääosassa ja olin aivan myyty hänen lauluäänestään ja esiintymisestään. Kun Lahden kaupunginteatteri otti ohjelmistoonsa Jekyll & Hyden ja pääroolia - tai sanoisinko päärooleja - esittää Joel Mäkinen, pitihän sitä päästä katsomaan.

Joel Mäkinen.
Kuva: Aki Loponen

Musikaalin tekstin on kirjoittanut Leslie Bricusse, musiikin on säveltänyt Frank Wildhorn. Sanoituksesta vastaa näiden kahden lisäksi Steve Cudden. Lahden kaupunginteatteriin musikaalin on ohjannut Jukka Keinonen. Kapellimestari - sekä musiikin sovittaja - on Antti Vauramo.

Tomi Enbuska, Aarre Reijula, Aleksis Kyrö, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka ja Teemu Palosaari.
Kuva: Aki Loponen

Kuten sanottua, Henry Jekylliä ja Edward Hydea esittää Joel Mäkinen - ja komeasti esittääkin. Mäkisen lauluääni kantaa niin herkät kuin muhkeatkin kohtaukset. Aivan erityisesti odotin Hyden vahvoja kappaleita - erityisesti Alive ja sen toistot - ja olinkin niistä aivan liekeissä. Mäkinen toki paitsi laulaa, myös näyttelee hyvin niin herrasmies Jekylliä kuin petomaista Hydeäkin. Vaikka mitä tapahtuisi - ja paljon tapahtuukin - laulamisesta ei huomaa miten fyysisen roolin Mäkinen tekee.

Sonja Pälli ja Antti Kyllönen.
Kuva: Aki Loponen

Jekyll & Hyde -musikaalissa naispääosia on kaksin kappalein - aivan kuten miehellä mieliä. Tohtori Jekyllin kihlattua Emmaa esittää Anna-Sofia Tuominen ja ilotyttö Lucya tässä näytöksessä Anni Kajos (rooli on kaksoishenkilöitetty, Lucyna nähdään myös Miila Virtanen). Tuominen pysyy hyvin toisaalta topakan modernimman naisen, toisaalta kiltin menneen ajan perhetyön rajamailla. Kajos taas puolestaan tasapainoilee viettelevän ilotytön ja aivan tavallisen rakkautta kaipaavan naisen välillä. Molemmat laulavat osansa hyvin.

Anna-Sofia Tuominen ja Joel Mäkinen.
Kuva: Aki Loponen

Kaiken kaikkiaan näyttelijäjoukko on laaja, kuten tällaiseen esitykseen kuuluukin. Roolitukset ovat onnistuneita. Samoin ensemble laulaa ja tanssii taitavasti.

Musikaalissa on hienoja joukkokohtauksia, kuten aivan alussa mielisairaalan potilaat ja sittemmin kihlajaisjuhlat. Olen aina pitänyt isoista musikaalinumeroista, ja jälleen esimerkiksi Façade (toistoineen) sekä Murder, Murder toimivat hienosti.

Ihastelin kovasti myös loppupuolen Confrontation-kappaletta, jossa peiliä käytetään erityisen kekseliäästi Jekyllin ja Hyden ottaessa mittaa toisistaan.

Laura Huhtamaa, Miila Virtanen ja ensemble.
Kuva: Aki Loponen

Esityksen koreografina on Jouni Prittinen, jonka kädenjälkeä on ilo nähdä aina kihlajaisten muodollisesta tanssista mielisairaala potilaiden liikehdintään ja Punarotan rehvakkaaseen menoon.

Musikaalin lavastuksen on suunnitellut Minna Välimäki ja valot Kari Laukkanen - nämä elementit yhdessä luovat musikaaliin komeat puitteet. Lavastus on muuttuva sekä monipuolinen ja valaistus on iso osa visuaalista näyttävyyttä varjokuvineen, korostusspotteineen ja hämärine hetkineen.

Ensemble.
Kuva: Aki Loponen

Pukusuunnittelusta vastaa Sari Suominen. Puvustus on näyttävä ja toimiva, yhteiskuntaluokat erottuvat toisistaan selkeästi. Kati Kerosen ja Laura Pasasen suunnittelemat maskeeraukset ja kampaukset täydentävät hahmojen ulkoisen olemuksen. Erityisen erottuva on Tomi Enbuskan esittämä Lukki; ilmetty Andy McCoy - eikä yhteneväisyys pelkkään ulkokuoreen jää.

Jekyll & Hyde on toimiva, viihdyttävä, jännitteinen ja näyttävä musikaali, jonka musiikista pidän todella paljon. Huumoriakin on mukana, etenkin pieninä pistoina (joista osa saattoi kyllä mennä yleisöltä ohi). Lahden kaupunginteatterissa tämä kaikki herää henkiin hienosti - kyllä tämä oli ilo nähdä!

Jekyll & Hyde Lahden kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tukkijoella (UIT)

Hobitti (Turun kaupunginteatteri)

Suruttomat (ensi-ilta)