Hiljaista iloa ja monenlaisia hahmoja

Hiljaista iloa -teos sai kantaesityksensä Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä tammikuun loppupuolella. Teoksessa on runsaasti esiintyjiä; lavalla nähdään yhteensä 20 näyttelijää ja tanssiryhmä Off/Balancen tanssijaa sekä lisäksi muusikoita. Kaikilla näyttelijöillä ja tanssijoilla on oma nimetty hahmonsa. Lähetin kaikille pari kysymystä kunkin omasta hahmosta - kysymyksiä oli kaikkiaan kahdeksan, jotta jutusta tulee monipuolisempi. Kukin hahmo on tässä esitelty lyhyesti samalla tavoin kuin teoksen käsiohjelmassa. Suurkiitos kaikille vastanneille! Tällaisia vastauksia sain.

Kuva: Jiri Halttunen

Mistä pidät eniten omassa roolihahmossasi?

Piia Mannisenmäki / Lumo, ilmapallokauppias
Lumo näkee ympärillään olevan maailman kuin ensimmäistä kertaa: kauniina ja täynnä ihmeitä.

Jukka-Pekka Mikkonen / Sere, vanha klovni
Seren vilpitön rakkaus yleisöön ja taiteeseen on kiinnostavalla tavalla ristiriitainen. Hän rakastaa sirkusta, mutta unohti välittää itsestään.

Hegy Tuusvuori / Hilpi, pehmeä klovni
Hilpi nauttii elämästä ja luottaa kanssakulkijoihin. Hän näkee ympärillään paljon hyvää.

Markus Virtanen / Sasa, herrasmieskulkuri (pyhiinvaeltaja)
Yksi elokuvahistorian ikonisimmista hahmoista on toiminut inspiraation lähteenä Sasan hahmoa luodessa. On kiehtovaa tehdä hahmollani kunniaa Charlie Chaplinille ilman, että kyseessä olisi jäljitelmä tai imitaatio. Chaplinilla oli täysin poikkeuksellinen taito yhdistää surumielisyys ja virtuoottinen komiikka. Tuota tyyliä en suoraan lähtenyt kopioimaan enkä siihen edes pystyisi, mutta ajatuksissani Chaplin on kulkenut koko prosessin ajan mukana. Lopputulos on oman näköiseni, kunnioittava nyökkäys yhdelle suurista.

Sere (Jukka-Pekka Mikkonen) ja Sasa (Markus Virtanen).
Kuva: Jiri Halttunen

Miltä osin roolihahmosi muistuttaa eniten sinua?

Anneli Karppinen / Valo, enkeli (eloisa patsas)
Tämä onkin jännä kysymys... Kyseinen olento on siis jo kertaalleen maallisen vaelluksen päättänyt ja ajasta ikuisuuteen siirtynyt henkilö. Jotenka mielikuvittelun puolelle menee vahvasti.
    Idean enkelihahmooni kaivelin vuodelta 2001, jolloin näin huikean Faust-esityksen Prahassa, Vysehradin linnan kirkossa. Siinä upeat enkelihahmot tekivät vaikutuksen, joka pulpahti mieleeni yli 20 vuoden jälkeen! (Tällaisia pitkäaikaisia vaikutuksia  teatterilla/esityksillä ja taiteella on!!)
    Myös Berliinin taivaan alla -elokuvan varsin arkiset enkelit olivat mielessäni. Näin toivonkin, että jokin hyvä ja rauhoittava voima olisi enkelien ominaisuus; he tulisivat hätiin silloin kun ihminen on elämänsä suhteen neuvoton, omat voimat vähissä epätoivon mustalla hetkellä. Uskon että hyvää, kannattelevaa ja valoisa energiaa on olemassa, ja se, mihin keskityt, lisääntyy... Samoin on myös mustaa, surua ja pahaa tahtoa, valitettavasti tämä maailmamme tilanne sen todistaa.
    "Tunsin kevyen käden laskeutuvan olkapäälleni; minä olen tässä, autan ja lohdutan." Toivottavasti pystyn itse antamaan iloa, valoa ja voimaa ainakin läheisilleni ja ystävilleni. Kuuntelemaan ja jakamaan huolia sekä toivottomalta tuntuvista tilanteista ulospääsyä kykyjeni mukaan. Maailma tuntuu piiloutuvan laitteisiin ja ruutuaikaan, mitä kautta ei aina apua tai tukea löydy. Yksinäisyys voi olla musertavaa. Mikään ei korvaa hoitavia ja auttavaa käsiä ja toisen ihmisen läsnäoloa.

Lumo (Piia Mannisenmäki) ja Sasa (Markus Virtanen). Taustalla Valo (Anneli Karppinen).
Kuva: Jiri Halttunen

Mikä sinua inspiroi roolihahmossasi?

Paavo Honkimäki / Elo, veitsenheittäjä (leski)
Minua inspiroi valtavasti roolin upea visuaalisuus joka on Tellervon (pukusuunnittelu) ja Niinan (maskeeraus-/kampaussuunnittelu) kanssa rakennettu.

Anna-Maija Oka / Kaiho, tunteellinen klovni
Minua inspiroi Kaihon mahdollisuudet innostua ja reagoida vahvasti toisiin kanssaolijoihin - ja hänen luottamuksensa siihen, että on ookoo toimia näin yhteisön sisällä. Kaiho on herkkä ja hetkittäin myös ujo, muttei pelkää heittäytyä kun sille päälle sattuu.

Jussi-Petteri Peräinen / Utu, (vale)lääkäri (ent. kirjailija)
Utussa tai oikeastaan tässä teoksessa minua inspiroi se, että pääsen tekemään paljon kaikenlaista: näyttelemään, tanssimaan, soittamaan ja laulamaan. Utun näyttelemisessä inspiroi myös se, kuinka antaa pieniä vihjeitä hänen sairaudestaan ilman, että sitä sanotaan suoraan ääneen. Joiltakin ne saattavat mennä täysin ohi, mutta joillekin ne saattavat aueta. Sairaudestaan johtuen Utussa inspiroi myös tunnetilojen ja erilaisiin asioihin suhtautumisen vaihtelevuus ja monimuotoisuus.

Elina Saarela / Havu, maahinen
Havu katsoo maailmaa suurin silmin, tarkkaillen. Tarkkailu on omassa elämässäkin inspiroivaa ja kiinnostavaa. Utelias katse kohti ihmisiä, ympäristöä, ilmiöitä, suhteita, työtä - mitä ikinä - on keino ohjata katsetta pois itsestä kohti hetkeä tai toista.

Havu (Elina Saarela) ja selin Sasa (Markus Virtanen).
Kuva: Jiri Halttunen

Kerro jokin tärkeä asia, jonka roolihahmosi on oppinut elämässään?

Jouni Huhtaniemi / Kuura, yleismies
Tämä repliikki kokoaa aika hyvin Kuuran ajatukset, vaikka siinä hiven epäilystä onkin mukana: ”Ehkä elämä kantaa. Ehkä se kantaa. Kuitenkin.”

Anneli Karppinen / Valo, enkeli (eloisa patsas)
"Jokaisella on tämänsä." "Elämässään ihminen menettää kaiken rakkaan, pidä siis huoli siitä että he tietävät olevansa sinulle tärkeitä!" "Elämä ei ole suora tie, vaan taito kulkea sen läpi toivo ja ilo mukanaan." "Älä oo niin nopee antaan tuomioo" laulaa Kuura-hahmo Hiljaisessa ilossa.
    Toisen ihmisen pään sisälle me emme lopultakaan voi nähdä. Viisauksia ja aforismeja löytyy pilvin pimein, todeksi ne tulevat kun itse kohtaa vaikeuksia ja yrittää tai selviää niistä lopulta. Se on kokemuksen voimaa, jota kukaan ei voi ottaa sinulta pois. Ken elää, se tietää.

Jukka-Pekka Mikkonen / Sere, vanha klovni
Kaiken kriiseilyn jälkeen taide on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on ihminen ja luonto kaiken takana.

Markus Virtanen / Sasa, herrasmieskulkuri (pyhiinvaeltaja)
Tietä käyden tien on vanki
    Vapaa on vain umpihanki

Kuura (Jouni Huhtaniemi).
Kuva: Jiri Halttunen

Kerro jokin asia, jonka toivoisit yleisön saavan roolihahmoltasi?

Piia Mannisenmäki / Lumo, ilmapallokauppias
Toivon että joku sisällä liikahtaa Lumoa katsoessa.

Katja Sallinen (Off/Balance) / Venni, akrobaatti
Herkkyyttä nähdä ja kuulla ympärillä olevaa.

Keskellä Venni (Katja Sallinen, Off/Balance) ja selin Pyry (Ville Oinonen, Off/Balance).
Kuva: Jiri Halttunen

Jos voisit keskustella roolihahmosi kanssa, mitä haluaisit hänelle sanoa tai häneltä kysyä?

Saara Jokiaho / Paju, nuorallatanssija
Haluaisin sanoa Pajulle että sinä kelpaat, sinä olet arvokas vaikka et suorittaisi mitään.

Hannu Lintukoski / Tuli, voimailija
Haluaisin jutella ja kysellä häneltä kaikenlaista, mutta tähän kiteytän Tulelle kysymyksen että loppuiko idealismisi/haaveesi siihen kun tajusit olevasi voimamiehenä keskinkertainen? Uskon että hän on joskus ollut hyvinkin puhdasotsainen ihminen mutta takaiskut ovat tehneet tehtävänsä.

Anna-Maija Oka / Kaiho, tunteellinen klovni
Haluaisin sanoa Kaiholle, että tule joskus kylään minun tykö. Kertoisin hänelle, että usein tekisi mieli purkaa joitain omia suojakerroksia ja olla niin kuin Kaiho.

Keskellä edessä Tuli (Hannu Lintukoski). Viulua soittaa Paju (Saara Jokiaho).
Kuva: Jiri Halttunen

Kerro jokin merkittävä asia jonka roolihahmosi on kohdannut elämässään? Miten hän on sen käsitellyt?

Paavo Honkimäki / Elo, veitsenheittäjä (leski)
Hahmoni on menettänyt traagisesti rakkaansa ja pukeutuu siksi surupukuun. Minun tulkintani mukaan hän ei ole osannut asiasta päästä irti. Teoksen edetessä hän alkaa nähdä ja kuulla kauneutta eräässä seurueen jäsenessä, ja hahmollani alkaa esityksen loppupuolella uusi Elo. Minun ajatuksellinen tulkintani on, että pitää päästää irti menneestä ja antaa huomisen näyttää tie. Sieltä kun voi tien lisäksi löytyä totuus ja elämä.

Hannu Lintukoski / Tuli, voimailija
Merkittävä tapahtuma Tulen elämässä on ollut tuo kiinnitys sirkukseen. Hän on varmaan jo nuoresta pitäen ollut siinä mukana, ehkä jo isänsä kanssa joka oli edellinen voimamies. Isä on ollut sellainen perinteinen machotyyppinen, joka on kasvattanut poikaansa miehiseen maailmaansa, mutta tuo henkinen "runopoika" on jäänyt vielä pienellä liekillä elämään häneen. Tuli ei osaa olla macho eikä oikein enää puhdassilmäinen runopoikakaan, jäänyt johonkin limboon joka sekoittaa hänen päätänsä joka hetki.

Jussi-Petteri Peräinen / Utu, (vale)lääkäri (ent. kirjailija)
Utu on entinen kirjailija, jolle elämän ja taiteen syvä merkityksettömyys on paljastunut kirkkaasti. Kyse tässä merkityksettömyyden kokemuksessa on kuitenkin mittakaavasta, jolla Utu asiaa tarkastelee. Utun näkökulmasta elämä ja taide on paljastunut merkityksettömäksi, koska hän tarkastelee sitä maailmankaikkeuden mittakaavassa. Tähän ajatukseen minulla on oikeastaan ollut kaksi referenssiä. Ensimmäinen on soolobiisini "Hölynpölyä" ja toinen on Ovidiuksen muodonmuutosten ensimmäisen kirjan kohta "ihmisen luominen", josta referenssinä ollut pätkä kuuluu: "Kun ovat rähmällään muut kaikki ja katsovat maata, luojamme ihmisen loi päin taivasta kasvot ja käski nostaa pystyyn pään, ylös kohden tähtiä katseen."
    Tulokseton merkityksen etsiminen elämälle ja taiteelle maailmankaikkeuden mittakaavassa on lopulta sairastuttanut Utun katatoniseen skitsofreniaan. Utu luulee olevansa lääkäri ja on liittynyt sirkusseurueeseen, jossa on jossain määrin ulkopuolinen, mutta hyväksytty ja rakastettu.

Hegy Tuusvuori / Hilpi, pehmeä klovni
Hilpi menee kokemuksista toisiin menneitä pohtimatta.

Keskellä Elo (Paavo Honkimäki).
Kuva: Jiri Halttunen

Mistä asiasta pidät eniten, minkä pääset roolihahmosi myötä Hiljaista iloa -teoksessa tekemään?

Jouni Huhtaniemi / Kuura, yleismies
Hmmm... Hiljaisen ilon intro lämpiössä on kiintoisa; yleisön joukossa kulkeminen ja kaino kontakti esitykseen tulevien katsojien kanssa, ihmisten erilaiset reaktiot yllättävään hahmoon.

Saara Jokiaho / Paju, nuorallatanssija
Pidän eniten siitä kirkkaasta keskittymisen tilasta joka liittyy mun kaikkiin erityispuuhiin, laulunumeroihin, ilma-akrobatiaan, ja viulunsoittoon.

Katja Sallinen (Off/Balance) / Venni, akrobaatti
Hölynpölyä- ja Pohjoista viljaa -kappaleiden koreografiat. Näissä kohtauksissa koen yhdessätekemisen riemua ja luottamusta.

Etummaisena keskellä Utu (Jussi-Petteri Peräinen).
Kuva: Jiri Halttunen

Parasta?

Pyysin kaikkia vastaajia kertomaan lyhyesti (jopa yhdellä sanalla, jos mahdollista), mikä heistä on parasta Hiljaista iloa -teoksessa. Osa tiivisti yhteen sanaan, osa ei malttanut olla kertomatta laajemmin. Lyhimmät kuuluivat näin:

Yhteisöllisyys.
Tunnelma (villistä viipyilevään).
Visuaalis-intensiivinen-läsnäolo.
Yhdessä.
Runsaus.
Läsnäolo.
Yhteisö.
Runsaus.

Lisäksi tuli hieman pitempiä kommentteja:

Parasta Hiljaisessa ilossa on tehdä töitä niin monien meidän talon ja sen ulkopuolisten kollegoiden kanssa.
~ Elina Saarela

Fantastinen työyhteisö. Se on parasta Hiljaisessa ilossa ja Jyväskylän kaupunginteatterissa ylipäätään.
~ Paavo Honkimäki

Parasta Hiljaisessa ilossa on se, että näytelmä kehittyy koko ajan, eli yhdellä sanalla kuvattuna; kehittyvä.
~ Hannu Lintukoski

Minusta parasta Hiljaisessa ilossa on turvallinen, boheemi, runollinen, visuaalisesti ja henkisesti rikas maailma, jossa on tilaa sekoilla ja olla hauras, villi oma hahmonsa.
~ Anna-Maija Oka

Hienoja hetkiä Hiljaisessa ilossa on huikean paljon! Ja teoksessa mukana olevat ihmiset ovat kaikki ihania ja taitavia, huipputyyppejä! Tämä teos on tehty yhteistyöna (Gradia / musiikki ja Off/Balance / liike/tanssi). Harjoittelu ja työstäminen on tehty musiikki ja liike edellä (mielestäni painottuen erityisesti näihin hienoihin osa-alueisiin). Samoin tämä on Anssi Valtosen luoma 25-vuotistaiteilijajuhlaesitys, kantaesitys ja kirjoitettu/koottu teksteistä juurikin meille Jyväskylän kaupunginteatteriin! Myös henkilöhahmot/ puvut/ maskit ym. sekä uskomattoman kaunis sirkuksen maailma lavasteineen, valoineen, projisointeineen on superkaunis ja tunnelmallinen.
    Onnellinen olen myös siitä, että suurin osa henkilöhahmoista saa olla oma itsenäinen yksilö ilman normaalia hahmojen vaihtelua läpi esityksen, se tuntuu erityisen rauhoittavalta, hyvältä ja virkistävältä minusta! Silloin roolihenkilölle on helpompi rakentaa oma persoona ja sielunmaisemakin, ettei tarvitse usein esittää pelkkää asennetta tai tuoda vain tarvittavaa informaatiota esitykseen vaihtuvana pikaisena hahmona. Näytteleminen on vuorovaikutusta, hyvin ihmisellistä, sekä näyttämöllä, näyttämöltä katsomoon mutta myös katsomosta näyttämölle. Ja sepä vasta onkin superhienoa!
    Kiitos kaikki teoksen tekijät, huippuosaajat, ihmiset ja olennot! Elämä on tässä ja nyt, älkää unohtako toisianne! Ihania esityksiä ja kevättä ja valoa!
~ Anneli Karppinen

Hilpi (Hegy Tuusvuori) ja Kaiho (Anna-Maija Oka).
Kuva: Jiri Halttunen

Monenlaista siis mahtuu Hiljaista iloa -teokseen tekijöiden kokemana ja avaamana. Monenlaista pääsee myös katsoja kokemaan ja näkemään tässä monipuolisessa, monenkirjavassa taiteen kattauksessa.

Hiljaista iloa on Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistossa 13.4.2024 saakka. Teos teatterin sivuilla (linkki).

---