tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ruokahissi - vaikuttava joka kerralla

Ruokahissi sai kaksi ehdokkuutta Vuoden Teatteriteko 2016 -äänestyksessä. Toinen ehdokkuus on näyttelijöiden eli Henri Halkolan ja Sauli Suonpään suorituksista ja toinen ehdokkuus audiovisuaalisesta kokonaisuudesta; Karmo Menden lavastus, Asko Konttisen valot ja Tuukka Toijanniemen äänet.

Enkä ihmettele yhtään. Olen toki nähnyt Ruokahissin aiemmin ja kirjoittanutkin siitä muutamaan otteeseen. Mutta suurella innolla ja kiinnostuksella menin katsomaan sen uudelleen; pitääkö se otteessaan edelleen yhtä lailla?

Pitää se.

Musiikki yleisön asettuessa katsomoon - tätä valitettavan harva taitaa edes kuunnella, vaikka se sopii näytelmän alkuun loistavasti ja virittää tunnelmaan. Musiikki miesten saapuessa lavalle - omanlaisensa, erikoisenlainen, kiehtova intro näytelmään.

Lavastus, joka luo kuvan epämiellyttävästä loukosta. Hämärää, tunkkaista, likaista, nuhruista. Pari karua punkkaa. Valumajäljet ilmastointiputken päällä. Äänet, jotka täydentävät vaikutelman; kurluttava vessa, putkien kohina, tippuva hana. Valot, jotka johdattavat tunnelmaa. Hämärää, häilyvää. Ja ajoittain viiltävän kirkasta. Lepatus valoissa. Paljastaako valo, vai peittää?

Etualalla Ben (Henri Halkola), taka-alalla Gus (Sauli Suonpää).
Kuva: Jiri Halttunen

Ja näyttelijäntyö, jossa hehkuvat sekä antaumuksellinen paneutuminen että näkemyksellinen ohjaus. Saulin elastisuus Gusina ja niin henkisesti kuin fyysisestikin notkea ilmaisu. Ilmeet, jotka kertovat paljon. Henrin jäyhä olemus Beninä - jonkun on kannettava vastuu, pidettävä pakka kasassa, pidettävä kaikki kasassa, lipsua ei saa, ei hölmöillä, ei käyttäytyä sopimattomasti. Työ ei ole sopimatonta käytöstä, työ on työtä. Palkkamurhaajallekin. Miesten yhteistyö, josta näkee miten vahvan panoksen kumpikin antaa yhteiseen mykistävään suoritukseen.

Etualalla Gus (Sauli Suonpää), taka-alalla Ben (Henri Halkola).
Kuva: Jiri Halttunen

Minulle tämä ei ole koskaan ollut koominen näytelmä - vaikka onhan siinä pari naurattavaa kohtaa. Mutta ennenkaikkea tämä on intensiteettiä, jännitettä joka ei löysty hetkeksikään, taitavasti luotua tunnelmaa, kuin odottaisi jotain suurta tapahtuvaksi tietämättä mitä odottaa. Hetkittäisiä purkauksia, kun tilannetta on välillä pakko tuulettaa. Paine lisääntyy loppua kohti, valo vähenee... Kuin tummuva taivas ennen ensimmäistä välähdystä ja jyrähdystä. Ja kuitenkaan tunnelma ei ole ahdistava, ei tätä vaikeaa ole katsoa. Absurdius kääntelee mieltä juuri sopivasti, pöyhii ajatuksia, muttei suinkaan hajota tarinan kokonaisuutta.

Salista lähtiessä on olo, että onhan tämä nähtävä vielä kerran - kun vielä ehtii! Vilpittömästi toivon, että mahdollisimman moni teatteriharrastaja olisi tänä keväänä kokenut Ruokahissin. Ja kun seurana ollut, vähemmän teatteria harrastava mieshenkilö kommentoi, että "tämä oli ehkä parasta ikinä, tämän haluan kyllä nähdä vielä uudestaan!" voisin todeta, että Ruokahissi ei ole vain teatterinharrastajille, vaan myös heille, joissa into ja harrastuneisuus vasta uinuu.

* * * * *

Ruokahissi Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla. Neljä esitystä enää.

Vuoden Teatteriteko 2016 -äänestys sanomalehti Keskisuomalaisen sivuilla: kuusi upeaa ehdokasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti