Eturivin kuningattaren blogi

Kävin jälleen katsomassa näytelmän Kauas pilvet karkaavat. Esitys on toki sama kuin ensi-illassaankin, mutta on se myös jotenkin tiivistynyt, yhtenäistynyt... Ehkä se on sitä, että näkyy miten eri osioiden kuten näyttelijöiden, valojen, lavasteiden ja muun yhteistyö on hioutunut esitysten myötä entisestään. Kiinnitin entistä vahvemmin huomiota liikkeiden koreografisuuteen. Miten eri henkilöiden liikkeet vaikuttavat välillä näennäisen irrallisilta, ja kuitenkin pienten yhtäaikaisten eleiden, toistojen ym kautta niistä löytääkin yhtenäisen kokonaisuuden, jota jokainen osaltaan tarkasti toteuttaa. Välillä tuntuu kuin näyttelijät tanssisivat valojen ja liikkuvien lavaste-elementtien kanssa. Kohtaukseen, jossa Ilona kiertelee hakemassa töitä, tuntui tulleen entistä enemmän hallittua kaoottisuutta ja raskaita varjoja niin, että pieni ihminen jää vallan niiden jyräämäksi. Ja tämä kaoottisuuden tuntu on nimenomaan hyvästä, kuvastaen sitä miten elämänjärjestys järkkyy suuren muutoksen myötä

Viimeisimmässä teatteritiistaissa oli kahdenlaista ohjelmaa: ensin yleisö pääsi seuraamaan Kolme sisarta -näytelmän harjoituksia, sitten esiteltiin Jyväskylän kaupunginteatterin vuoden teatteriteko 2017 -ehdokkaat. Kolme sisarta - avoin harjoitus Kolme sisarta on Anton Tsehovin kirjoittama näytelmä, joka saa ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 23. syyskuuta 2017. Näytelmän ohjaa vierailija Hilkka-Liisa Iivanainen. Kolmena sisarena nähdään Hanna Liinoja, Saara Jokiaho ja Natalil Lintala sekä heidän veljenään Aaro Vuotila. Yleisön saapuessa saliin keskustelu sorisee innokkaasti ja ilmeet ovat odottavia. Ohjaaja Hilkka-Liisa esittelee lavalla aluksi itsensä sekä työryhmän; näyttelijät, pukusuunnittelijan, lavastajan, säveltäjän, valosuunnittelijan, videosuunnittelijan... Hän kertoo, että harjoituksessa aloitetaan alusta eli nähdään näytelmän avauskohtaus. Kolmen sisaren alkukohtauksen harjoitus menossa. Ensin tehdään soundcheck. Näyttelijät laula

Kävin jonkin aikaa sitten jälleen katsomassa Ansa-musikaalin. Esitys on pitänyt voimansa, ja jälleen elin mukana hahmojen tunnelmia - niin hauskoja kuin voimakkaita ja haikeitakin. Pidän tästä musikaalista edelleen kovasti! Seuranani oli "Ansa-ensikertalainen", ja kysyin häneltä erityisesti, saiko hän laulujen sanoista selvää - tätähän osa katsojista on harmitellut, etteivät ole kuulleet sanoja. Seuralainen koki kuulleensa varsin hyvin, ja minustakin tuntui että kuuluvuus oli aiempaa selkeämpi (vaikka olen hieman jäävi sanomaan kun osaan laulut ulkoa). Paikkamme olivat rivillä viisi. Väliajalla istuimme kahvittelemassa samassa pöydässä kuin pariskunta, joka kertoi istuvansa rivillä 13 - kuulema hekin olivat kuulleet laulujen sanat ihan hyvin. Kuva ryhmäkuvan ottamisesta! Kuva: Jiri Halttunen Sanoitukset ovatkin ehdottomasti kuulemisen arvoisia! Ne on kirjoittanut Heikki Salo, joka on monille parhaiten tunnistettavissa Miljoonasateen sanoittajana ja laulajana. Ansan

Lavantäyteistä hievahtamattomuutta. Voimaa. Herkkyyttä. Taitavaa liikettä. Tasapainoa. Toispuoleisuutta. Kahleet. Kahleista irrottautuminen. Räjähtävää nopeutta. Viipyileviä hetkiä. Täsmällistä liikettä. Valolla maalattu mielenmaisema. Äänimaisemia. Mustaa kumia. Puhtaanvalkoista vaatetta. Illuusio painottomuudesta. Näyttämönkokoinen valokruunu. Balettia. Keinotekoisia elä(i)miä. Paljasta ihoa. Peitetyt kasvot. Peitettyä ihoa. Paljaat kasvot. Liikettä suuren metallivanteen kanssa. Soolon loistava esiinnosto. Valot kuin lavasteet, valolavasteet. Akrobatiaa. Eläviä mallinukkeja. Epätodellisuuden tuntu. Pimeyttä. Kirkasta valoa. Rintaontelossa jyrisevä musiikki. Mielentila. Notkeaa liikettä. Ultra. Esityksen jälkeen hajanaisia keskustelunpätkiä. "...aivan oma maailmansa..." "...siis todella upea..." "...ei tämmöistä ole ollut koskaan..." Kuva: Oona Ahokas Ultra Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (l

Näin naistenpäivän kunniaksi ajattelin tehdä koostejutun Jyväskylän kaupunginteatterin tämänhetkisen ohjelmiston naisista - tai siis osasta heistä, en ihan kaikista. Millaisia naisroolihahmoja lavalla nähdään? Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä heissä on? Pohdiskellaampa. Muutamia naisryhmiä löytyy helposti. On vanhoja naisia ja nuoria naisia. Äitinaisia. Työskenteleviä naisia. Ja näytelmissä on myös naisia, jotka haaveilevat näyttelemisestä. Tietenkään nämä ryhmittelyt eivät ole yksioikoisia; esimerkiksi äitejä on niin nuorissa, vanhoissa kuin työskentelevissäkin naisissa. Vanhat naiset Täti (Maritta Viitamäki) näytelmässä Täti ja minä on hiljainen sanoiltaan mutta paljonpuhuva olemukseltaan. Kun paikalle ilmaantuu perintöä kärkkyvä sukulaispoikaa, täti saa hänestä seuralaisen ja kotiapulaisen. Tädin tämänhetkinen elämä kuluu paljolti sängyssä maaten - kuitenkin omassa sängyssä omassa kodissa - eikä hän itse puhu menneisyydestään. Täti on hitaasti lämpiävä mutta myötäelävä ja hyvänt