Surutonta treeniä
Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä saa syksyllä ensi-iltansa musikaali nimeltä Suruttomat. Se pohjautuu Minna Canthin näytelmään Työmiehen vaimo. Musikaaliksi sen on käsikirjoittanut Sirkku Peltola, laulut sanoittanut Heikki Salo ja säveltänyt Matti Puurtinen. Jyväskylään sen on sovittanut sekä ohjaa Jukka Keinonen, jonka edellinen työ tänne oli tällä kaudella nähty The Addams Family -musikaali. Suruttomien kapellimestarina toimii Lasse Hirvi, koreografina Jouni Prittinen ja lauluvalmentajana Juho Eerola. Suunnittelijana lavastuksessa on Annina Nevantaus, puvustuksessa Tellervo Syrjäkari, valoissa Antti Silvennoinen, äänissä Mika Filpus sekä kampauksissa ja maskeerauksissa Suvi Taipale. Pääsin seuraamaan musikaalin harjoituksia nyt melko alkuvaiheessa. Tällä kertaa harjoiteltava kohtaus on näytelmän loppupuolella ja sitä harjoitellaan nyt ensimmäistä kertaa. Harjoituksessa mukana ovat sekä ensemble että musikaalissa esiintyvät ISOn Tanhuujat Ry:n tanssijat - lavalla on